Uusi alku
Hei vain kaikki uudet ja vanhat tyypit!
Olen siis Laura, kirjoittelin aiemmin No more invisible -blogia, mutta lopetin sen alkuvuodesta lähinnä totaalisen kyllästymisen takia. Alkuperäisenä tarkoituksenani oli vain jäädä muutaman viikon tauolle, mutta mitä kauemmin olin vanhasta blogistani erossa, sitä ahdistavammalta tuntui sen pariin palata. Bloggaamista en halunnut kuitenkaan vielä lopettaa, joten ajattelin aloittaa alusta, uuden blogin kanssa, jonka tyylistä ja tahdista ei mitkään vanhaan blogiin muodostuneet tavat voi enää määrätä.
Rokkirekki-nimi blogille ei ehkä niinkään tule rokahtavasta tyylistäni, vaan se on enemmänkin siinä merkityksessä mitä se meillä ainakin töissä tarkoittaa: vaaterekkiä, johon tulee sekalaiset erien viimeiset vaattet muutamilla alelöydöillä höystettynä. Blogi on siis ehkä jollain tavalla edelleen tyyliblogi, mutta en tiedä kannattaako sitä tyylini takia seurata. Olen tavallaan samaa mieltä Paola Suhosen kanssa siitä, että "muoti on idiooteille, tyyli kaikille", mutta se onko se tyylikään ihan hallussa, ei ole ihan varmaa.
En nimittäin osaa määritellä pukeutumistani kovinkaan selkeästi, tiedän lähinnä mitä se ei ole. Se ei ole ainakaan muodin edelläkävijän tyyli, eikä välttämättä kokeilevakaan ole se sana mitä siitä ensimmäisenä käyttäisin. Se ei ole myöskään ottanut vaikutteita fiftareista, saati gooteista, eikä siihen sopisi kovinkaan hyvin sanat romanttinen, hipahtava, punkahtava, urheilullinen, tyttömäinen, konservatiivinen, siisti, klassinen tai vintage. Sen tarkoituksena ei myöskään ole inspiroida, mutta se kuitenkin inspiroituu itse välillä vaikka vähän mistä. Se on ehkä tavallinen, ja jonkun mielestä tylsäkin, mutta se on minua, ja kehittyy minun mukanani. Se on mukava, hitaastilämpenevä, vähän sieltä sun täältä vaikutteita ottanut, muuntelukykyinen ja joskus myös hyvin erehtyväinen. Ihan niin kuin minäkin. Ja samoin kuin tämä koko blogikin varmasti tulee olemaan. Hyvin paljon minunnäköisempi kuin edellinen.
Toivottavasti ainakin osa vanhoista ihanista lukijoistani löytää tiensä tällekin puolelle, katsotaan yhdessä mitä tästä uudesta yrityksestä kehittyy! Ehkä jaksan tätä viikon, ehkä vuoden, mutta ei sitä tosiaan tiedä ennen kuin uskaltautuu klikkaamaan tämänkin blogin julkiseksi!
Tunnisteet: ajatuksia
63 kommenttia:
oiiii ihanaa että oot taas täällä! :-) tätä on odotettu :-)
eikää, just pari päivää sitten kävin lueskeleen sun vanhaa blogia ja mietin että oletko joskus palaamassa linjoille =)
Jeij, kiva kun oot bäk :))
Kävin sun kassalla vaateostoksilla ehkä kuukaus sitten ja meinasin kysyä, että millos jatkat bloggailua, mut enpä uskaltanut :) Huippua kuitenki että oot takas!
Huippua, että palasit! Onnea uudelle blogille ♥
Jee, kiva kun oot taas takasin! :)
Ihanaa Laura<3 innolla ootan lisää! Mulla on ollut kauhea ikävä!
Täällä yksi vanha lukija! Tosi ihanaa että kirjoitat taas! :)
Tykkään tykkään tykkään!
superia! <3
Hyvä Larppanen ;) <3 Sarppa täällä vaan ;)
Tosi kiva, kun palasit. En ehtinyt silloin lukea kovinkaan pitkään sitä sun edellistä blogias, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. :D
Jeejeejee :) ihanaa kun oot back! <3 oonki odottanut innolla että milloin sais silta lukea taas juttuja, ni ihanaa että jatkat taas!
Olipa iloinen ylläri, kun No more invisible -päivitys tuli näkyviin bloggeriin :) Tosin kerkesin jo säikähtää, kun huolimattomasti luettuani sain postauksesta sen kuvan, että vanhat tekstit vaan ovat taas julkisia, mutta uusia ei tule :D Toisella lukukerralla selvisikin koko totuus ja hyvillä mielin klikkailin itseni tämänkin blogin lukijaksi!
tosi kiva kun aloitat taas bloggaamisen :) sun blogi oli yks mun lemppareista, juurikin sun aitouden takia. olet mitä olet etkä yritä muuta. hienoa, että aloitit bloggaamisen itsesi takia ja omilla uusilla säännöilläsi !
jee ! oot bäk! tätä oon oottanu.
Ahh ihanaa oot taas täällä!! Ja uusi tatuointi jossen ihan erehdy..? ^^ Odotan innolla lisää postauksia (:
JEEEEEEEE!!! hyvä sinä! kiva ku tulit takas! :)
huippua että pääsee taas lukeen sun juttuja!
ihanaa oot takas!
jee, kivaa! kiitos laura :)
Ihanaa kun oot taas täällä! :)
jeih! :)
tätä on odotettu, innolla odottelen uusia kuulumisia.
terveisin uusivanha lukija, joka ei kerennyt kaikkia vanhoja postauksiasi lueskella :)
jee ihanaa. näin sut sun duunipaikallasi ja kerran omallani ja meinasin kysäistä että milloin sä oikein palaat! olen odottanut tätä kuin pakkasella kesää!
Kiva, että palasit, tykkäsin sun blogista, luin sitä alusta asti. Seuraan ihan vain paria blogia ja sun oli yksi niistä, ja siksi kiva, että se on palannut niin on enemmänkin kuin kolme blogia luettavana :DD odotan innolla, että millainen tästä blogista kehkeytyy, koska vanha blogi ei ehkä ollut myöskään minun tyylinen mutta seuraan usein blogeja ihmisten perusteella ja sä vaikutit kivalta ihmiseltä vaikka blogi oisikin ollut välillä tylsä.
Jee, hyvä Laura!! :)
LAURA EI VOI OLLA TOTTA !
ihanaa, tää pelasti niin mun päivän : D
Just pari päivää sitten sua mietin ja pohdiskelin, että jatkatko bloggausta enää ikinä.
Oot ihan mun ehdottomia suosikkeja kuitenkin. (:
Voi jee, oon fiiliksissä! ♥
Jes, tätä on niin odotettu! :) Tervetuloa takaisin!
Jeee!! Niin kivaa, että oot Laura taas täällä! :)
Ooiiii jes ihanaaa oot takas!<3 mahtavaa<3 onnee ja menestystä uudelle blogille:) toivottavasti jaksat kirjotella pitkään omaks ja meidän lukijoiden iloks!:))
Jes! Tätä on todellakin ootettu! :)
Jee, sua on odoteltu! tsemppiä uudelle blogille :)
Fiilis kuin olis tavannut uudestaan vanhan ystävän, jota on ollut jo kauan ikävä :-) Hahahaha tää blogien lukeminen ei tee selvästikkää hyvää .....
mut ihanaa, saan addiktoitua jälleen sun höpinöistäs!!
Tää oli ehdottomasti päivän paras juttu ja tätä onkin jo odotettu! :D
Ihana päästä lukemaan taas sun juttuja! Vanhaa blogiasi pitkään seurasin, mutta en tainnut kertaakaan rohjeta kommentoimaan. Innolla odottelen kuulumiasi ja muita höpinöitäsi! :)
Oli kyllä lievä shock kun lopulta oikeasti ymmärsi, että se postaus lukemattomien listassa oli tosiaan sulta! :D mahtavaa kivaa jee!
mulla on ollut niiiiiiiin ikävä sun juttuja <3 vaikka tää on mun ensimmäinen kommentti sulle koskaan, niin silti. ihana kun oot takas. <3
JEE! oot no more invisible :) tätä on odotettu.
Jes, oot takasin! :)
ihanaa et oot täällä taas! :))
jee! <3
Oon lukenu susta Annan ja Merin blogien kautta ja jotenkin niitä kautta löysin sun aikaisemman blogin. Lueskelin sitä tossa pitkän tovin ja nyt odotan innolla tämänkin blogin postauksia.
Jotenkin vaan tykästyin heti <3 :)
kaikki: ootte jotain ihanimpia jokainen ! ♥
Ihanaa kun oot taas täällä! :)
tervetuloa takaisin Laura! <3 ihanaa!
-Heli
Ihanaa että oot tullut takaisin!! :) Oon pitkään odotellut ja toivonut, että palaisit ja alkaisit taas kirjoittelemaan huippua blogiasi. Tervetuloa! ♥
Ihan huippua Laura, että oot tullut takaisin! Sua on kaivattu :)
Jee, ihana ku plokkailet taas!
Oi Laura!!! Tervetuloa takaisin!! :) Sua on niiiin paljon odotettu takaisin!!
Aivan huikeeta Laura, että saadaan taas lukea sun kirjoittamia juttuja! Uusi blogi vaikuttaa kivalta ja uskon että siitä sellainen muodostuukin. Ü
Hei ihanaa, että oot tullu takasin! :) Ihan tuo sun uusi(?) tatuointi!
Ihana Laura kun aloitit taas. Tykkäsin tosi paljon käydä lukemassa sun juttuja vanhan blogin aikaan ja harmitti kun silloin lopetit sen. Terkkuja Joensuusta! ;)
Moi Laura! Ihana lukea susta jälleen :)
JEE Laura, jes! Tätä on kyllä odotettu..! Ikävä ehti jo tulla. Nyt voinkin jatkaa loppuillan (ja varmaan koko huomisenkin) typerä hymy naamalla.. Lemppari bloggaaja on back! :)))
Aivan ihanaa, että olet päättänyt jatkaa bloggaamista. Blogisi on yksi suosikeistani ja on ollut hirveä ikävä lukea juttujasi! :)
Hei Laura! En oo koskaan aikaisemmin kommentoinut sun vanhaa blogia, mutta kuitenkin lukenut sitä ahkerasti. Nyt uskalsin kuitenkin, koska oot tullut takaisin :) jeeee!!!! Sitä on odotettu oikeesti! :)
-Ansku-
Vanha lukijasi täällä hei! (Ei, en ole siis vanha, vaan luin edellistä blogiasi, hehheh) Mahtavaa että teit kampäkin! Innolla odottelen postauksia jatkossa! Eläkä ota ressiä tästä! :)
tervetuloa takaisin (: täälllä ainakin yksi joka inspiroitui sun pukeutumisesta säännöllisin väliajoin joten jos pukeutumisesi on tylsää ja tavallista( niinkuin mainitsit) täällä on ainakin yksi saman polun kulkija!
Oi ihanaa!!! Mä olen niin odottanut että jatkat bloggaamista! Harmitti niin pirkuleesti että jäi lukematta juttuja No More Invisilestä ja sit kun se yhtäkkiä vaan hävisi. Tervetuloa takaisin! :)
-Katri
<3 !
-Salla/tresb
Kiva, kun oot taas takaisin. Älä ressaa ja oo oma ittes myös blogissa. :)
Tykkäsin vanhasta, joten tykkään varmasti uudestakin.
Jeiiiii, sie oot taas langoilla!! :) Huisia! :)
Tottakai me löydettiin tänne! Ihanaa, että olet palannut! :)
Ihanaa kun löysin sun blogin taas! :) tsempit uuteen alkuun <:
Lähetä kommentti
pst, ennen kuin jätät kommentin, lue tämä pieni FAQ/UKK :--)
Olen 178cm pitkä,
koirani on japaninpystykorva,
teen kollaasit ja muokkaan kuvani PhotoFiltrellä,
ja jos sinulle näkyy tässä blogissa valkoinen laatikko tekstin/kuvien päällä, en osaa tehdä sille mitään, mutta kokeile vaihtaa selainta vaikka Mozillaan siitä Exploreristasi, tai päivitä se omasi ainakin uudempaan versioon, josko se sitten auttaisi! :--)
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu