Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Rokkirekki

lauantai 31. joulukuuta 2011

Vuosi kakstuhatta ja yksitoista yhdessä paketissa

Nappasin aikani kuluks Arezin blogista (ihanaihana Arez on jokin aika sitten palannut uudella blogilla, käykää kurkkimassa täällä! Rakastan noita tytön matkakuvia etenkin yli kaiken, puhumattakaan nyt Arezin megarennosta tyylistä niin bloggaamisessa kuin vaatteissakin!:) tällasen uudenvuodenkyselyn, ja sit kun piti julkasta tää, niin nukahdin pariks tunniks.. Ai mitenniin verottanu toi kiireinen duuniviikko vähän jaksamista?

IHMISSUHTEET:

01. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? Ennemminkin tutustunut paremmin ihmisiin, jotka olen tuntenut jo aiemmin! :)

02. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? Noo oon alkanut kasvissyöjäksi, tehny kandityötä, ollut jonkin aikaa somistajana vaatekaupassa ja asunu kokonaisen vuoden Helsingissä jee :--D !

03. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? Kyllä!

04. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? Annan Suomen reissu elo-syyskuussa oli kyl varsinaista aikaa, ihania oli myös Oslon ja Turun (!) reissut Kimmon kanssa, samoin isovanhempieni kasikymppiset ja äitin viiskymppiset! Niin ja tokikin kahdetkin ystävieni häät, toiset Norjassa ja toiset Varkaudessa!

05. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana? En, ehkä vetäytyny tarkotuksettomasti vähän kauemmas kaivattuani omaa tilaa, mutta uskon niiden oikeiden ystävien sen ymmärtävän.

MINÄ:
01. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? Emmä usko että ihmiset varsinaisesti muuttuu noin lyhyessä ajassa, ajattelen mielummin että oon kasvanu ja oppinu ajattelee asioita eri tavoilla kuin aikaisemmin :)

02. Oletko lihonut? Olin aika varma että oisin, mutta kun kävin ekaa kertaa puoleen vuoteen vaa'alla jouluna Varkaudessa, en ollutkaan! Näissä samoissa mitoissa oon viimeset pari vuotta keikkunut, ja hyvä näin. :)

03. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? En oo saanu eläissäin kuin porttikiellon lapsena naapureiden pihaan kun hajotin vahingossa niiden puutarhasammakon ja lähden menee ennen kun sen kaverini vanhemmat tuli kotiin :--( Mutta uskon, että saisin ehkä nykyään jo mennä noillakin naapureilla käymään, jos siltä tuntuisi :--D

04. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
Ei mulla oo mitään tarvetta mennä leffaan yksin, ei se nyt niiin kivaa oo. Oikeestaan yksin on kivoin kattoo leffaa kotisohvalla peiton alla Elvi kainalossa!

05. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? Otin noi ranteen tiput ja reiden tekstin joo tänä vuonna, samoin oikean korvan tragus tuli viimein kans hankittua!

RANDOM:
01. Kuka oli paras uusi tuttavuus? Ei kun mikä, kasvisruokavalio!

02. Piditkö uudenvuodenlupauksesi? Vanhan blogin mukaan oon toivonu pääseväni treffaa Annaa ja Meriä jonnekin päin maailmaa, mutta nää treffailut jäi nyt ihan vaan tänne Suomeen.. :D Mutta no joo, näillä budjeteilla en ois kuitenkaan saanu ihan sellasta reissua kun oisin halunnu, joten ehkä täs vielä ehtii matkustella!

03. Synnyttikö kukaan läheisesi? Ei kai?

04. Kuoliko kukaan läheisesi? Ei.

05. Missä maissa kävit? Norja sekä Viro. Eksoottista!

06. Mitä haluaisit vuodelta 2012 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2011? No haluan matkalle, jonnekin kauas ja lämpimään! Haluaisin myös valmistua ja tehdä ehkä töitä vaikka jossain eskarissa, mutta voisin mä ehkä ainakin kesäaikaan tehdä täyttä päivää tuol vaatekaupassakin, oon tykänny siel taas niin kovin olla!

07. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2011? Ei oo mitään spessuja, noi aiemmin mainitut muistot noin yleensä :)

08. Vuoden suurin saavutuksesi? Mulla on saavutuksista nyt kyl selkeesti ollu joku välivuosi.. :--D

09. …ja suurin epäonnistuminen? Etten saanu sitä kandia tän vuoden puolella valmihiksi.

10. Kärsitkö vammoista?
En, käsi nyt jumittelee sillon tällön, mutta mitäs pienistä, lihasrelaksantti auttaa.. :--D

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit? uudet kotijutut!

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? Äitin, isin, mun bff-Annan, joka Kotkassa asuu.

13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta? Itseni.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? Vuokraan... Mutta jos sitä ei lasketa, niin varmaan töistä ostettuihin vaatteisiin :--D Vaikka en kyl oo sieltäkään juur mittään ostellu viimesen puolen vuoden aikana, pari paitaa?! Jännä, että on vähän vaikee keksiä duunipäivinä päällepantavaa..

15. Mistä innostuit eniten? Tatuointi-ideoista, niistä kasvisruoista, somistusjutuista, lukemisesta taas enemmän!

16. Vuoden 2011 ihmiset:Miten tällasia nyt voi listata.. No äiti, mumma, ukki, isi, Kimmo, minä... :--D

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi? surullisempi, mut en oo silti surullinen, olin vaan viime vuonna onnellisempi :)

18. Lihavampi vai laihempi? samoilla mitoilla mennään.

19. Rikkaampi vai köyhempi? rikkaampi kun nostin vielä opintotukia.. :--D

20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? Liikkuvani, panostavani siihen kandiin, matkustelevani!

21. …entä vähemmän? Kriiseileväni elämäni kanssa, stressaavani asioista..

22. Miten vietit joulun?Oltiin Varkaudessa, mummalassa aatto ja muuten porukoilla lähinnä pyjamassa rentoillen kolme päivää putkeen.

23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?Emmä halua muuttaa asioita mitenkään, koska sit niitä ei ois koettu, ja tekisin samat jutut sit vaan myöhemmin uudestaan. No okei, voisin suunnitelluttaa (no on se sana!) ehkä ton käden tatuointini huolellisemmin, mutta hyvä se nyt on noinkin.

24. Rakastuitko vuonna 2011? Lisää!

25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli? Ei ollu.

26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? Dexter katottiin alkuvuodesta kokonaan ykköskaudesta vitoseen, Big Bang Theory on myös naurattanut sekä ollaan sillon tällön kateltu Kimmon kans Uutisvuotoa jee :D

27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? Emmää vihhaa kettään!

28. Mikä oli paras lukemasi kirja? Ehkä toi Puolikas keltaista aurinkoa oli sellainen, tai Ayaan Hirsi Alin Pakomatkalla. Näistä lisää ensi viikolla! ;--)

29. …entä musiikillinen löytö? Mumford & Sons!

30. Mitä halusit ja sait? Osloon, uuden läppärin, Marimekon jennihaukio-clutchin, maailman mageimman kirjahyllyn!!

31. Mitä halusit, muttet saanut? Pitkää kesälomaa.. :--D Kaks viikkoa mulla palkallista oli, olihan sekin tokin enemmän kun ei mitään!

32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi? Pianisti?

33. Mitä teit syntymäpäivänäsi? Ostin auton.. :---D No Kimmo osti, olin mukana. Hengailtiin ihan vaan varmaa himas ja käytiin Mäkis syömäs, villiä!

34. Ketä kaipasit? Annaa ja Meriä sieltä Ausseista!

35. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi? Elvi! Se oikeesti on yllättävän tukeva tyyppi, tolleen henkisessä mielessä, vaikkei se sitä ehkä ite tajuakaan. Mutta ainakin se kiskoo sängystä ylös sillonkin kun ei huvita ja pakottaa pysyy kasassa omalla avuttomuudellaan.

MUUTA:
01. Oletko joutunut tappeluun? No ei kyl nyt ihan heti tuu mitää suurempia tappeluita mieleen..

02. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana? Toki.

03. Oletko juonut ”perseitä”? En harrasta. Oon toki juonu paristi täs vuoden sisään vähän ehkä isommat humalat kun oli tarkotus, mut oommä aina järjen pitäny mukana, ja tehny vaan asioita joita oisin voinu tehdä selvänäkin. Emmä oo kovin paljoa edes ulkona tänä vuonna ollu!

04. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin?
Ei kun en mä kadu mitään, ei asioista opi ilman niitä virheitä :--)


Yleisesti ottaen ei ollu mikään mun lempparein vuosi, tää oli vähän tällanen ei-minkäälainen ja välistä jopa tylsä, mutta siitä voi syyttää vaan itseään. Tai syyttää ja syyttää - luulen kyllä, että välillä tällanen paikoilleen rauhottuminen voi tehdä ihan hyvääkin. Ens vuonna taas paremmilla fiiliksillä etiäpäin, musta tuntuu muutenkin, että mulle noi parilliset vuodet on aikojen saatossa ollu ne kaikkein siisteimmät, joten ehkä 2012 on sit kans taas superhyvä :--D !

Mutta nyt:

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA BEIBET,
pitäkäähän hauskaa!

Tunnisteet: , , ,

perjantai 30. joulukuuta 2011

Vuoden asut!

Huh, oon niin jumissa näiden aleduunipäivien jälkeen, että on jo saavutus sinäänsä raahautua koneelle, saati tehdä siinä mitään, mutta sainpa nyt tässä aikani kuluksi koottua teille nämä "muutamat" asukuvat yhteen postaukseen ennen kuin riennän taas kerran töihin!

Mä ainakin itse tykkäilen muiden blogeista katsella koottuja asupostauksia, joten lätäsin nyt omista kuvistanikin koosteen tänne teille ihailtavaksi :--) Mulle tuli ihan vähän ikävä kesää, mutta toisaalta voinpa ainakin olla ihan oikeasti onnellinen tästä lumettomasta talvesta, koska mun untuvatakki nyt ei varsinaisesti imartele ketään - ja tarkeneepa kevyesti talsia edelleen syyskengissä (ja Consseissa) ympäri kaupunkia ilman suurempaa jäätymisriskiä!



Huh, tulihan tuota tän vajaan puolen vuoden mittaankin muutama asu kuvattua! Omia lemppareitani ovat noista ehkä 16, 20 ja 21, mutta oispa hei hauska kuulla mitkä/mikä asuista teidän silmää eniten on miellyttänyt!! :)

Tunnisteet:

torstai 29. joulukuuta 2011

Alehulluus iskee

Jos listaisin mun TOP 3 Inhotuinta asiaa -listan, niin kolmantena listalla olisi ehdottomasti juhannusajan alennusmyynnit. Hyvänä kakkosena tulee Stockan Hullut päivät ja listan ensimmäisenä komeilisi aivan ehdottomasti välipäiväalennukset. Ja koska olen jostain kummallisesta syystä hinkunut vaatekauppaan joskus duuniin, sain jo toisen kerran elämässäni viettää kaupan alan vilkkainta työpäivää alennusmyyntien parissa, tokikin siellä kassan takana, ilman että edes saan päivästä kiitokseksi kasan halpoja vaatteita, joita en oikeastaan edes tarvitse.

En kestä kaupoissa sekoavaa jengiä, kuumuutta ja jonottamista. En näe mitään iloa etsiä itselleni vaatteita ihan vain siksi, että ne ovat halpoja, enkä to-del-la-kaan jaksa kiistellä ainakaan niistä viimeisistä lumpuista muiden ympärilläni hilluvien alehullujen kanssa. Jos en siis olisi töissä vaatekaupassa, kiertäisin alennusmyynnit niin kaukaa kuin mahdollista tuhahdellen omahyväisesti ihmisten mielenheikkoudelle -70% kylttien edessä ja nauttisin rauhallisista hetkistä hyvän kirjan parissa ilman stressiä, hikeä ja ryysiksen aiheuttamaa vitutusta.

Kun tuttuun tapaan tänä vuonna taas nakki kuitenkin napsahti tulla duuniin koko viikoksi ja siitä ensimmäisestä päivästä alkaen, voitte kuvitella miten vannoin pysyväni muiden liikkeiden alennusmyynneistä hyvinkin kaukana. Vannoin ja vannoin, ja mulla meni jopa niin hyvin, että kun tulin tiistaina 13:30 duuniin, niin en ollut muiden alekamojen kimpussa vasta kuin samana iltana siinä hieman ennen kahdeksaa.. Hups.

Okei mutta se on ihana. Se on Objectin, se on 50% puuvillaa (vois se toki 100%:kin olla, mutta aina parempi kuin pelkkä akryyli), se on juuri sopiva ja juuri rakastettava ja sen normaalihinta oli 69,95e. Ja minä pulitin siitä pikkasen reilun kakskymppiä. Perustelin tän pienen alevihaajan lipsahduksen lähinnä sillä, että hei, rakastuin neuleeseen ja bonuksena se oli suht edullinen, enkä edes lähtenyt sitä vartavasten noutamaan enkä kotiuttanut sen kanssa kuutta muuta ihan kivaa, mut hei ainakin halpaa vaatetta. Niin aika kiva löytö oli siis.

Joten ehkä voin siis pikkuhiljaa myöntyä ja todeta, että alehulluus tiettyyn pisteeseen asti onkin ehkä jopa siedettävää. Se fiilis on nimittäin aika kiva, kun löytää jotain oikeasti ihanaa, ja edullisesti. Ja varmasti vielä parempi silloin, kun löytää jotain, mitä on oikeasti etsinyt, ja saakin sen normaalia halvemmalla! Pyhästi vannon vielä vastustavani alennusmyyntejä ihan hippasen siitä periaatteesta, että on vähän pösilöä ostaa järjettömiä määriä tavaraa kotiin pelkän halvan hinnan perässä, koska alennusmyynnit nyt ylipäätään kuvastaa aika vahvasti sellaista turhaa kulutuskulttuuria, johon kuulumista haluaisin omalta osaltani osata muutenkin vähentää, mutta lupaan myös ymmärtää jatkossa paremmin niitä oikeasti ihania löytöjä, jotka nyt vain sattuivat olemaan alennuksessa. Oispa nimittäin kovasti jäänyt tuo neule kaivelemaan mieltä, jos olisin siihen törmännyt ennen alennusta ja joutunut jättämään sen kauppaan liian kovan hinnan vuoksi..!

No mutta, millasia alelöytöjä te olette tehneet? Vai ootteko tajunneet pysyä kaukana ;--) ? (..ja keskittyny nettikauppojen aleihin)?

Tunnisteet: ,

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Musiikkiaakkoset, U-Z

Ja viimeistä osaa viedään tästä musiikkiaakkoshaasteesta! Tää haaste sulkee kyllä niin paljon mun biisilemppareita ulkopuolelle, että pakko ehkä vielä ainakin joku biisipostaus tehdä! Jos te näistä vaan lämpeätte :--) ! Mutta nää vikat nyt ensin! (Aiemmat osat löytyy kun klikkaatte tuota "musiikkia"-tunnistetta postauksen lopusta)

U Until We Bleed - Kleerup ft. Lykke Li



I need you
to need me



V Valmis - Scandinavian Music Group



Nyyh, miksei tästä löydy kun noita vähän kuppasia liveversioita...


W With Or Without You - U2



Mun lempibändeistä lempibändein, mun lempibiiseistä lempibiisein. Lasken ehkä yhdeksi elämäni ikimuistoisimmaksi hetkeksi sen, kun tää soi livenä Olympiastadionilla Helsingissä vuosi sitten elokuussa, pimeässä illassa, aivan järjettömän ihmismäärän ympäröimänä. Pure love.

X XO - Fall Out Boy



Y Your Heart Is An Empty Room - Death Cab For Cutie



Rakastan hurjan paljon Death Cab for Cutien Plans -albumia, jolta tämäkin ihana kappale löytyy!

Z Zooropa - U2

Tunnisteet:

tiistai 27. joulukuuta 2011

Parvekeasu ja paluu arkeen



neule&rannekoru: Cubus / farkut: ONLY / toppi: Kandeeshop, saatu blogin kautta / kengät: Skopunkten

Nyt ne alkaa, mun parvekeasut! Ei tosiaan olla about ikinä valosan aikaan yhtaikaa Kimmon kanssa kotona, kiitos ihanan talven, eikä mua kukaan muukaan päivisin kuvaa, niin pakko välillä tyytyä näihin parvekkeella itsekuvattuihin asuihin :) Onneks sain iskältä jalustan lainaan, niin saa edes vähän fiksummin kuvia otettua!

Ylläoleva asu on ennen joulua kuvailtu, olin noissa kuteissa tekemässä viimeisiä joululahjashoppailuja Kimmon kanssa Itiksen Stockalla. Melkein samanlaisessa asussa, eri kengissä vain treffailin muuten myös ennen joulua ensimmäistä kertaa Peetaa, blogi on ihan lempparijuttu sillon kun sen kautta onnistuu tapaamaan uusia, ihan huippuja ihmisiä! :) Olin tuolloin vain tosi epäbloggarina liikenteessä enkä jaksanut kantaa kameraakaan mukana, mutta se on välillä oikeesti ihan vaan rentouttavaakin olla tekemättä postausta ihan kaikesta mitä keksii tehdä..!

Mutta nyt vedän jotkut mahdollisimman mukavat kuteet päälle ja lähden painelemaan duunipaikkaa ja sinne lyöttäytyneitä alehulluja kohti. Jospa sitä ensi vuonna vaikka olisi jo oman alan töissä, ainakin näin välipäivien aikaan... :--D

Tunnisteet:

maanantai 26. joulukuuta 2011

Joulua






Joulu alkaa olemaan jo melkein takana, ja oli kyllä taas ihanaa ja tunnelmallista. Lunta tuli muutaman sentin verran aatoksi ja eiliseksi, mutta nyt viime yönä ne viimeisetkin rippeet olivat sulaneet sateen ropistessa pois. Tänään on ohjelmassa vielä täällä Varkaudessa löllöilyä ilman minkäänlaista suunnitelmaa, huomenna aamulla ajellaan sitten takaisin pääkaupunkiseudun suunnille. Voisin ihan mielelläni jatkaa tätä joulua vielä toisetkin kolme päivää.. Tai vaikka kolme viikkoa! Jännä myös palata arkeen, kun valmiiks jo kiehuttaa huomenna alkava aleviikko, jos en moisessa olisi töissä, niin kiertäisin seuraavan kahden viikon ajan vaatekaupat niin kaukaa kun vain mahdollista..

No, joulusta ei nyt sen enempää - eikä varmaan lahjoistakaan. Tiedän, että olitte ainakin tuossa arvonnassa kovasti toivoneet kunnon joulupostausta lahjoineen päivineen, mutta mulle tää juhla on niin intiimi ja perheen oma juttu, etten koe sen kummemmin haluavani sitä muun maailman kanssa jakaa, ymmärtänette varmaan :--) Myös kaikenmaailman lahjapostaukset ovat kovin turhia mielestäni, mutta ehkä mä muutaman lahjan teidän kanssa täällä vielä tällä viikolla jaan, kunhan kotiin päästään, kun ne nyt liittyvät samoihin aiheisiin mitä blogissa on aiemminkin käsitellyt! Mutta niitä tosiaan myöhemmin :) Nauttikaa vielä Tapaninpäivästä ja lomastanne te onnelliset, kellä sellainen vielä jatkuu! ♥

Tunnisteet:

perjantai 23. joulukuuta 2011

Kiire, mutta aina ehtii blogata




jee..... :---D no niin, mutta niille, ketkä eivät jaksa videota katsoa, niin HYVIN KOVIN HYVÄÄ JOULUA! Minä pakkaan nyt kamat autoon ja lähden kohti Varkautta, ehkä palataan asiaan sieltä, ehkä ei! Syökää paljon jouluruokia ja pipareita, älkää datailko liikaa! Pus!

Tunnisteet:

torstai 22. joulukuuta 2011

Viimeinen Tallinna-asu ja arvonnan voittajat!



takki: ONLY / neule: GT / huivi: Zara / housut: Stradivarius

Ja vielä yksi julkaisematta jäänyt Tallinnassa kuvattu asu. En oo uskaltanutkaan tuon päivän jälkeen noita punaisia housuja jalkaani vetää, oli nimittäin neuleen alareuna ja Conssit värjäytyneet ihan punaisiksi päivän päätteeksi :--( No, kai se auttaisi jos housut nappaisi vaikka pesukoneeseen laskemaan ylimääräiset värinsä pois, mutta moinen "turha" peseminen ottaa jotenkin luonnolle, koska käyttövaatteita pestään oikeasti ihan liikaa, ja sit jengi ihmettelee miks farkut ei oo pysyny hyvänä tai akryylineuleet nukkaantuu. Terveisin Laura, joka osti tuon vaalean neuleen elokuussa, eikä ole pessyt sitä vielä kertaakaan! Ja ei, se ei ole ällö, vaan se on pysynynyt täydellisen hyvänä, koska se ei ole kokonaisia päiviä päällä ja se raikastuu mahdottoman kivasti kun sitä tuulettaa ulkona jatkuvat pesemisen sijasta. Tosin ne pakkasilmat olisivat kyllä kieltämättä vähän toimivammat tähän tuulettelutouhuun..

Ja hei, kiitos superisti kaikille osallistujille tuossa My Fiinan tarjoamassa koruarvonnassa! Oon ollu ihan fileinä onnesta ihanien kommenttejenne kanssa, pus! Tällä kertaa voittajaksi saatiin ykköspalkinnolle Mutteri sekä kakkoselle Miukku22, laittakaapa mulle sähköpostilla (rokkirekki miukumauku gmail.com) osoitteenne niin saan nuo korut matkaan! :) Muut voivat vielä käydä katselemeassa My Fiinan koruvalikoimaa ja jos tilaatte huomiseen mennessä, niin muistakaa iskeä kassalla alennuskoodi rokkirekki15, niin saatte 15 pinnan alennuksen vielä loppusummasta ! :)

Tunnisteet:

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Joulufiilistä viime vuodelta















Kaivelin tuossa yksi ilta aikani kuluksi vanhaa blogiani, ja koska viime jouluna oli ehkä hippasen talvisemmat fiilikset, niin laitoinpa nyt vähän tunnelman nostattamiseksi tännekin näitä kuvia vuoden 2010 aatonaatolta. Jotenkin mun villi veikkaus on, että tällä kertaa ei tossa järven jäällä Elvin kanssa ulkoilla, aikalailla saa olla onnellinen, jos maa edes muistuttaa valkoista aattopäivänä.. No, kai se joulu tulee lumettomuudesta huolimatta, mutta on mulla ehkä hitusen jo ikävä lunta! Mitenköhän kauas pohjoiseen pitäisi ajella vielä Varkaudesta eteenpäin saadakseen valkoisen joulun?! Iisalmeen? Kajaaniin? No Oulun korkeudella varmaan jo on enemmän lunta, eikö ?!

Ja hei, jos ette ole vielä kerenneet osallistua tuohon koruarvontaani, niin käykääpä heittämässä sinne suunnille vielä kommenttia, aikaa on tänään kello 23:59 saakka olla mukana tavoittelemassa jompaa kumpaa korusettiä! Tänne siis mars! :--)

Tunnisteet:

tiistai 20. joulukuuta 2011

Helppoja pikkuleipiä vaikka viimehetken joululahjaksi

Puuttuuko pukinkontista vielä lahja makean ystävälle? Tekeekö itse mieli jotain muutakin kuin niitä ainaisia joulupipareita? Tekiskö mieli leipoa, mutta ei ole mitään hyvää reseptiä? Ei hätää, sillä jos vastasit edes yhteen kyllä, tässä sinulle oivallinen ehdotus!

No niin, just joo.... :--D Eli kun oon esitelly jo mun luottotuorejuustokakun, herkullisten Baileys palleroiden ja aina onnistuvien kuppikakkujen ohjeen, niin jaan nyt sit vielä kahvipöytään yksien pikkuleipien reseptin, jonka olen äidiltäni joskus mukaani napannut. Mun bravuurit alkaa kohta huveta, osaan enää näiden lisäks tehdä porkkanamuffineita ja marjapiirasta, pitää opetella leipoo selkeästi lisää, ettei blogista reseptit lopu kesken!




Daim-pikkuleivät
(n. 40 kpl)

♥ 200 g voita
♥ 2 dl sokeria
♥ 1 kananmuna
♥ 2 rkl siirappia
♥ 2 dl kaurahiutaleita
♥ 4 dl vehnäjauhoja
♥ 1 tl vaniliinisokeria
♥ 2 tl leivinjauhetta
♥ 1-2 pss Daim-rakeita

Vaahdota voi ja sokerit, lisää muna, kuiva-aineet (mukaanluettuna Daim-rakeet) ja siirappi. Pyörittele pieniä palloja leivinpaperille, paista 8-10 minuuttia 200 asteessa. Tarjoile maidon kera tai laita kauniiseen peltipurkkiin ja anna ystävälle joululahjaksi. ♥ Nää on taas kerran niin iisejä, että onnistumisen mahdollisuus on suuri. Tosin kerran unohdin laittaa kokonaan vehnäjauhot, tuli aika jännä löysä kasa pikkuleipätaikinaa uunissa.... :--D

Tunnisteet:

maanantai 19. joulukuuta 2011

Yksivärinen illallisasu



Niinä päivinä kun hiukset ja naama on huonosti kolmen ja puolen tunnin myrskyisen laivamatkan ja monen tunnin shoppailun jälkeen, on oikeasti vaikea löytää asu, jossa mielestään näyttää enää milläänlailla hyvältä. Toki hiukset olisi voinut pestä ja laittaa alusta asti uudelleen, mutta koska oon liian laiska ja mukavuudenhaluinen ehostamaan tukkaani kaksi kertaa päivässä saati meikkaamaan mitään kovin järisyttävää raikastusmeikkiä kasvoilleni, turvauduin siihen viimeiseen vaihtoehtoon: kokomustaan turva-asuun.

Tällä kertaa tosin koko asun vaatteet olivat uudehkoja löytöjä, mutta yleisestikin ottaen kokomustat asut ovat minulle kuin yksi suuri turvallisuusvaate, jossa näyttää aina hyvältä, oli naama tai hiukset miten tahansa! Musta on helppo, se ei vaadi muuta kuin pari näyttävämpää asustetta seurakseen, se on edustava, muttei liian juhlava, siinä on aina hyvä olla ja piiloutua maailmalta näyttäen silti edes jotenkuten edustuskuntoiselta julkisilla paikoilla!

neule: Stradivarius / housut: JC / kengät: Skopunkten / rannekoru: Cubus

Kyseessä on siis reilu viikontakainen asu, lauantaina nuo hotellillamme Tallinnassa napattiin. Mulla on teille aina niin paljon erilaista asiaa täällä blogin puolella, että nää asukuvat jää pakostakin aina vähän roikkumaan.. :--D Olen kehittänyt jotain omia pieniä ja vähän pinttyneitä "sääntöjä" tän blogin kanssa, en voi (muka) postata kuin maksimissaan kerran päivässä, en samasta aiheesta mielellään kahtena päivänä peräkkäin ja koska vuoden ajan huomioonottaen asukuvia ei mitenkään ihan hirveästi ole, niitä etenkin haluaa "säästellä", jotta niitä riittäisi joka viikolle edes muutama.. Tokihan näistä omista säädöksistään voisi välillä vähän irtaantua, mutta ehkä me ei kuolla siihen, jos asu onkin todellisuudessa käytetty viikko sitten eikä juuri sinä julkaisupäivänä ;--) Mutta katsotaan saisinko tänään kuvattua uudemman asuni, olemme nimittäin lähdössä ystäväpariskuntamme kanssa illalla syömään tulevan joulun kunniaksi!

Tunnisteet:

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Tallinna kuvina




















Muutama kuva Tallinasta viime viikonlopulta, olkaa hyvät! :--) Pimeällä melkein pysty kuvittelee itselleen jonkinlaista joulufiilistä, moista tosin saa ainakin täällä Helsingissä hakea kaiken sateen ja pimeyden keskellä.. Varkauteen me tosin jouluksi suuntaamme, mutta eipä sinnekään juuri lunta taida olla luvassa. No, paistan nyt silti joulutorttuja aamupalaksi ja kaivaudun vielä hetkeksi takaisin peiton alle lukemaan, illalla sitten töihin!

Mukavaa sunnuntaita murut! Jatkakaa ihmeessä edelleen tuohon arvontaan osallistumista, jos ette sitä ole vielä tehneet! Aikaa on keskiviikkoon asti :)

Tunnisteet: ,