Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Budjettiystävällistä urheiluvarustusta

torstai 19. huhtikuuta 2012

Budjettiystävällistä urheiluvarustusta

Nyt kun mua on ihan aikuisten oikeasti taas puraissut kunnolla saleilukärpänen, olen taas huomannut tarvitsevani urheiluvaatteita! Ja vaikka muuten en vaatetuksessani juurikaan värejä osaa käyttää, niin mikään ei inspiroi niin paljon osallistumaan PowerStep- tai BodyCombat-tunnille kuin ihanat, värikkäät urheiluvaatteet. Ja ihan vähän toki se hurjan hyvä olo, mikä siitä liikunnasta tulee.. :--D Mutta jos tollasia pikkuseikkoja ei lasketa, niin itselleni ainakin noissa jumpissa käyminen on vähän välineurheilua, kun ei kerta naama näytä hikisenä hyvältä ja hehkeältä, niin voi sentään vaatteet näyttää. Ja parhaimmillaan salivaatteet on kun ne on sitä saleilua varten tarkoitettujakin ihan jo noin materiaalienkin puolesta.

toppi: Gina Tricot | lenkkarit: Nike/Nelly.com | juomapullo: Stadium | muut: H&M

Mun ehdottomat lempisalihousut on Oslosta n. 80 eurolla ostetut vähän joogahousujen tyyppiset, rennot, mustat housut. Nuo on hankittu tosiaan sellaiset 6 vuotta sitten, mutta ne ovat edelleen ihan täydellisessä kunnossa. (En ole varma tosin kertooko se enemmän housujen huippulaadusta vai mun urheilun vähyydestä... :--D). Nyt kuitenkin kun salilla ja jumpissa tulee käytyä se 3-4 kertaa viikossa, niin "hieman" kaipaisi vaihtelua myös housuihin, koska noita olisi ihan hauska jossain välissä ehtiä pesemäänkin. Ja kun tällä rahatilanteella ei varsinaisesti juhlita, niin voin olla hyvinkin onnellinen siitä, että urheilumallistot ovat vallanneet myös halppisketjut! 

Ok, myönnän, en omista minkään urheilumerkin urheilurintsikoita tai -toppeja, mutta toisaalta jos samalla hinnalla saa H&M:lta neljät omiin tarpeisiini ihan tarpeeksi laadukkaat ja tukevat rintsikat niin ei ole ihan kamalasti ollut himoakaan moisia hankkia. Nuo kuvassakin esiintyvät vihreät liivit ovat olleen todella hyvät käytössä, ja myös violettia vihaavana nuo itsekin omistamani violetit shortsit on kieltämättä aikas kivat.. :--D Ihan hyvin mulla alkaakin olla jo nyt urheiluvaatevarasto täydennettynä, tiukat juoksutrikoot vielä tarvitsisin, sekä juoksulenkkarit ulos! Ja voikohan urheilutoppeja olla koskaan liikaa?!

Millasissa kuteissa te urheilette? Hypetättekö kalliiden merkkien perään, vai meneekö salilla ihan hyvin 8 vuotta vanhat abiverkkarit? Ja mitä mun urheiluinnosta kertoo se, että ennen kun olen tehnyt edes muuten tästä uudesta, hyvin alkaneesta harrastuksestani postausta, puhun mieluiten vain siihen liittyvistä vaatteista?! :--D

Tunnisteet: , ,

33 kommenttia:

19. huhtikuuta 2012 klo 16.20 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ite ostan urheiluvaatteita aika paljon stadiumista, ne oman merkin vaatteet on kohtuuhintaisia ja melko laadukkaan oloisia. Myös GT:stä ja H&M:ltä olen ostanut urheiluvaatteita. Oikeastaan ainoa, mihin olen valmis panostamaan kunnolla on kengät. Verkkareissa en kyllä pysty urheilemaan, ne vaan hiostaa ihan liikaa yäks :D Shortsit tai trikoot niiden olla pitää :)

 
19. huhtikuuta 2012 klo 16.46 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ite oon ihan Nike- fani ja en suurinpiirtein muita suostu käyttää:D et välineurheilu pahimmillan:D En oo ite noit hennesin urheiluvaatteita hirveesti tutkinu, niin osaisitko sanoo, että kuinak tukevat noi urheiluliivit on? Onks ne vaan sellaset ohuet vai onks niissä toppaustakin?:)

 
19. huhtikuuta 2012 klo 16.47 , Blogger hennu kirjoitti...

Mä en oo vielä ehtinyt tutustua noihin Gina Tricotin urheiluvaatteisiin, mut pitää kyl tutustua vielä :) Mä oon aika paljon tykästynyt Niken urheiluvaatteisiin ja niitä mulla taitaa eniten ollakin, mut just siitä syystä, että on kiva omistaa useampia jumppavaatteita, on ihan paikallaan ostaa niitä "halppisketjuistaki" :) Himoitsisin kyllä siltiniitä oikeesti kalliiden merkkien urheiluvaatteitakin... Ehkä sitten joskus, nyt riittää halvemmatkin!

 
19. huhtikuuta 2012 klo 16.55 , Anonymous tania kirjoitti...

tietenkin vaatteet on tärkeä osa urheilua! kyllä se vaan on paljon mukavempaa treenata kivoissa vaatteitta kuin vanhoissa nuhjuisissa verkkareissa. jos (tai mun tapauksessa kun) se oma peilikuva ei salin peilissä miellytä (naama punaisena ja liikeet ei näytä yhtään niin hyvältä kun muiden...) niin onpahan ainakin nätit vaatteet!

urheilurintsikat ja -kengät ovat sellaiset mistä en tingi, mutta muiden vaatteiden ei tarvitse olla mitään tiettyä merkkiä. kunhan ne tuntuvat ja näyttävät hyvältä!

noita liloja shortseja katselin just tänään H&M:ssä, mutta en vielä ostanut. ehkäpä kipaisen ne vielä hakemaan illan treeniä varten... niiden löytyminen kollaasistasi oli selvästi merkki siitä, että näin pitää tehdä :) niin ja olihan siellä kiva harmaameleeraattu toppikin, jossa oli samaa lilaa olevat raidat...

 
19. huhtikuuta 2012 klo 17.08 , Anonymous volyym kirjoitti...

Huuiih, noi H&M urheilurintsikat oli ihan järkyt, kun kokeilin niitä kerran. Ei tukenu ei yhtään. Mut ehkä se oon vaan mä ja mun DD:t. Eli tulin siihen lopputulokseen et mä kyllä ostan ne ihan oikeelta urheilumerkiltä :D Ne on kuitenkin kaikista tärkein urheiluvaate mulle, niin niihin kyllä panostan :--)
Muuten urheiluvaatteista menee tosiaan kaikki vanhat vaatteet mitä kätköistä löytää...

 
19. huhtikuuta 2012 klo 17.10 , Blogger Senja kirjoitti...

myös mulle vaatetus on urheilussa tosi tärkeä osa. tykkään paljon enemmän esim. lähteä lenkille tai salille jos on kivat urheiluvaatteet päällä! ja värit on tosi tärkeitä, kaikki mun urheilukuteet on pinkkejä tai muita vastaavia kirkkaita värejä :D en kyllä laatuun panosta, eli en osta välttämättä mitään merkkivaatteita. niin kuin muissakin vaatteissa oikeastaan se määrä ja vaihteluvara on tärkeämpää, eli pitää olla erilaisia vaihtoehtoja eri fiiliksiin ja pitää sitten vähän halvempaa ostaa :) ja laatueroja en oikestaan huomaa, niken juoksuhousut tuntuu ihan samalta kuin H&M:nkin:D

 
19. huhtikuuta 2012 klo 17.14 , Blogger Erika kirjoitti...

Jos lähden lenkille, en oikeastaan välitä, onko mulla muodikkaat hepeneet yllä vai ei. Lähden lenkille pitääkseni kuntoani yllä, en esitelläkseni muodikkaita lenkkivaatteita, jos mulla sellaiset olisi. Ainoastaan kenkiin panostan; ei oo kiva, jos lenkkikengät puristaa jostain.

 
19. huhtikuuta 2012 klo 17.24 , Blogger Aino kirjoitti...

Harrastan tanssia ja treeneissä tulee käytyä pari kertaa viikossa, mutta yleensä päällä näkyy normi toppeja, huppareita, collareita ja haaremihousuja. Mun ainoot "oikeet" urheiluvaatteet on niken pari vuotta vanhat collarit ja viime vuonna joululahjaks saadut urheilurintsikat. Mn panostus treeniulkonäköön on että katon ennen lähtöö että alaosan ja yläosan värit mätsää, mutta siihen se sitten yleensä jääkin. :D Noi urheilurintsikat oli kuitenki tosi hyödyllinen ostos (ne on siis jotain hienoa merkkiä ja vissiin suht kalliit), enkä ymmärrä miten oon joskus pärjänny ilman niitä<3 :D

 
19. huhtikuuta 2012 klo 18.53 , Blogger llaura kirjoitti...

Joo mun pitäis kans oikeasti nyt panostaa ihan niihin kunnon juoksukenkiin, sellasiin joiden kanssa vois melkein unohtaa että on juoksemassa! :D

 
19. huhtikuuta 2012 klo 18.54 , Blogger llaura kirjoitti...

on toppausta, ja ainakin mun rintavarustukselle ne on ihan tarpeeksi tukevat.. :) mun sisko tais tyrmätä ne jo ideanakin saman tien, mutta mä koen että hyvä niissä on ollu jumppailla! ...en toisaalta oo testannu mitään superkalliita, että ehkä en osaa vertailla, mutta en taida uskaltaakaan kokeilla, koska se tietäis vaan lisää rahanmenoa :--D

 
19. huhtikuuta 2012 klo 18.55 , Blogger llaura kirjoitti...

mä tykkäsin materiaalin kannalta huomattavasti enenmmän H&M:n kuin Ginan urheiluvaatteista, noi hennesin topit on ainakin just sellasta loistavaa, nopeesti kuivuvaa matskua :) mutta ehkä tää mullakin alkaa näistä ja siirryn sit pikkuhiljaa kalliimpiin jos noiden laatu ei kauaa hyvänä pysy ;) tähän asti pärjänny kyl hyvin!

 
19. huhtikuuta 2012 klo 18.57 , Blogger llaura kirjoitti...

nimenomaan, vaatteet pelastaa paljon vaikka hyppiskin aina jumpassa muita vastaan :D noi shortsit on kyllä oikeasti tosi kivat, hiihtelen niissä kotonakin aina välillä! ja monilla tunneilla, esim BodyCombatissa ihan pelastus, trikoissa tulis ehdottomasti ihan liian kuuma!

 
19. huhtikuuta 2012 klo 18.57 , Blogger llaura kirjoitti...

joo se varmaan riippuu paljon siitä omasta rintavarustuksestakin, mun mielestä noi on ihan tarpeeksi tukevat omiin tarpeisiini :)

 
19. huhtikuuta 2012 klo 18.58 , Blogger llaura kirjoitti...

heh, niinpä! mun mielestä noi hennesin topitkin on ollu ihan superhyviä, enkä varsinaisesti oo nähny syytä miks maksaisin jonkun merkin samanlaisesta jonkun 40-50 euroa kun kympillä sai hennesiltä oikein hyviä :D

 
19. huhtikuuta 2012 klo 19.00 , Blogger llaura kirjoitti...

eihän tässä varmaan kenenkään pointtina ollutkaan lähteä lenkille esittelemään muodikkaita lenkkivaatteita, vaan nauttia siitä, että urheiluakin voi harrastaa kivannäköisissä kledjuissa, eikä niissä vanhoissa abivernereissä :) sitä paitsi kunnon treenivaatteissa on myös ihan oikeasti parempi urheilla kuin vanhassa teepparissa, itse ainakin koen oloni huomattavasti mukavammaksi kun urheiluvaate istuu ja etenkin hengittää kunnolla. ei tarvitse valua turhaan hikeä kun vaatteet on oikeanlaiset ja voi keskittyä juoksemiseen eikä märkiin ja inhottaviin vaatteisiin :)

 
19. huhtikuuta 2012 klo 19.02 , Blogger llaura kirjoitti...

menee se ehdottomasti niinkin :) ei mullakaan ennen tätä ole noiden housujen lisäksi ollu mitään "oikeita" salivaatteita, ja pärjäshän sitä niinkin! riippuuhan se vähän liikuntatyylistäkin millasissa vaatteissa on hyvä olla, jossain superintensiivisessä ja hikeä pukkaavassa Combatissa sitä kaipaa hyyyvin paljon enemmän hengittäviä ja hyviä urheiluvaatteita kun rauhallisessa pilateksessa!

 
19. huhtikuuta 2012 klo 19.03 , Blogger Saara kirjoitti...

I_Tse ostan yleensä myös noita halvempien ketjujen vaatteita, koska olen todennut ne yhtä hyviksi kuin kalliimmatkin! Kengät mminulla on jääny cheerleading ajoilta ja ne olviat hintavat mutta käyvät todella hyvin salitreeniin ja tukevat jalkaa oikein. Toinen mihin pitäisi panostaa olisi urheiluliivi, koska en oo löytänyt vielä halvemmalla mistään tarpeeksi tukevia yksilöitä. Ja aina ale aikoina oon kärkkymässä niitä kalliimpia urheiluvaatteita kun niistä on se -50% pois! SAlilal mulla on päällä juurikin joku hennesin värikäs urheilutoppi ja sitten hennesiltä oon ostanut kahdet salitrikoot jotka toimii hyvin. Kollareita en pysyisi salilal käyttämään ku ne ei hengitä yhtään, mutta onneks henkka maukalel on tullut noita melko hyvä laatuisia urheiluvaatteita niin voi panostaa ja samalla saa treeni intoa knu ostaa värikkäitä vaatteita!(:

 
19. huhtikuuta 2012 klo 19.10 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mun urheiluvarustus koostuu aika sekalaisesta valikoimasta Nikea, Adidasta ja H&M Sport:ia. Joissakin tuotteissa oon huomannu selvästi eroa laadussa. Esimerkiksi mun Niken juoksutrikoot on kestäny joku 4 vuotta ihan täydellisinä, H&M trikoot (juuri nuo mustat tosta sun kollaasista) on menny kolmessa kuukaudessa vähän tuhnusiksi; saumat alkanu hapsottaa ja vetoketju jumittelee jatkuvasti. Niket on myös mukavemmat päällä! Ottaen huomioon, että noi Hennesin pöksyt maksaa kolmekybää ja mun Niken trikoot makso vaan kympin enemmän ni ehdottomasti panostaisin juoksuhousuihin. Sama juttu urheilurintsikoissa laadun suhteen, Niket tukee paljon paremmin ja on mukavemmat päällä kuin H&M:n.
Toisaalta Hennesin juoksusortsit ja jumppatopit (jotka on siis hengittävää eli teknistä matskua) on enemmän ku jees. En käytä muuten pinkkiä tms. värejä mut urheillessa ne on kivan pirtsakoita, mut en halua sellasesta maksaa hirveesti yli kymppiä. Ei antais luonne periks et tuhlaisin paljon rahaa p i n k k i i n vaatteeseen. :D
Juoksukengissä on jostain syystä tykänny Adduista (tarpeeks kevyitä malleja ja leveä lesti) ja aerobickengissä Nikeistä.
Oon just lähössä Jenkkeihin ja ostoslistalla lukee "kivoja urheiluvaatteita". Siellä ne on niin paljon halvempia. Jei!
Urheilun iloa sulle jatkossakin!

 
19. huhtikuuta 2012 klo 22.51 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Nyt on pakko kommentoida tohon urheilurintsikat-asiaan kun oon myyjänä useat koulutukset kolunnut läpi :D Eli esim. B-kupin tissit hytkyvät parhaimmillaan oisko ollut 6cm suuntaansa, ja kun tississä ei lihasta ole tukemassa niin se on iho joka siinä venyy. Ja tulevaisuudessa odotteleekin sitten ne ihanat roikkutissit tai tyhjätissit, kun se iho on riittävästi venynyt. Ja sitä venymistä tapahtuu kyllä aina liikkuessa, rankimpia lajeja tisseille on ratsastus, juoksu ja juurikin tollaiset pomppimislajit eli jumpat jne. Salikäyttöön ne Niket ja H&M-liivit käy vallan mainiosti, mutta itse kyllä käytän ihan kaikessa 50e maksaneita Shock Absorbereita mun A-kupin tisseilleni, kun en halua sitten vanhempana harmitella tyhjiä pussukoita :D Eli oli se poven koko mikä tahansa, niin jos harrastaa rintoja rasittavia lajeja niin niiden tukeminen on kyllä tissien tulevaisuuden kannalta tosi tärkeää. D-kupin tissien iho saattoi parissa vuodessa venyä jopa 9 cm jos harrastaa säännöllisesti rasittavaa liikuntaa, ja vanhemmalla iällä se sitten ilmenee kun iho menettää kimmoisuutensa eikä palaudu samalla tavalla. Eli vielä ehdit niille tissiliiviostoksille! :D Ne ja juoksulenkkarit on kyllä tulevaisuuteen sijoittamista, trikoissa ja topeissa pihistellään :)

 
20. huhtikuuta 2012 klo 0.46 , Blogger Neiti Outi kirjoitti...

Itse kilpaurheilijana panostan nimenomaan treenivaatteisiin :) treenaan joukkueeni kanssa 5-6 kertaa viikossa ja sen lisäksi itsekseni 3-4 kertaa viikossa. Elämäni pyörii harrastukseni ympärillä, ja suurin osa vuorokaudesta tuleekin vietettyä urheiluvaatteissa. Ja siksi niiden vaatteiden on ehdottomasti oltava mukavia ja kivoja!
Nikeä mulla on ehdottomasti eniten, tosin uusin hankintani on Adidaksen iiiiihana huppari. Mun lajissa "pitää" treenata kireissä vaatteissa, eli topissa ja trikoissa / sukkiksissa+shortseissa. Itse viihdyn kuitenkin parhaiten kollareissa, t-paidassa ja hupparissa, jotka voi onneksi hyvin vetää varsinaisten treenikamojen päälle. Sellaisia "treeneihinkulkemisvaatteita" tuleekin hankittua ihan yhtä paljon kun itse treenivaatteita :D Ainiin, ei niitä urheilutoppeja voi olla koskaan liikaa! Voi sitä iloa kun bongaa sellaisen värin jota ei vielä omassa kaapissa ole ;)
Onneksi silloin kun treenailen itsekseni, voin myös käyttää ihan mitä vaan vaatteita. Ihan abiverkkareita en sentään käytä, mutta aktiivisessa käytössä on kyllä sellaiset 6 vuotta vanhat kollarihousut ;) ja ne on ihan hyvässä kunnossa vielä!

 
20. huhtikuuta 2012 klo 15.16 , Blogger Rosa Kemppainen kirjoitti...

Kyllähän ne kivat urheiluvaatteet motivoi! Vasta ostin uudet juoksukengät ja salilla hiippailen perus H&M:n trikoissa, ja sieltä mukaan lähti myös urheilurintsikat. Tärkeimpänä pidän kuitenkin hyviä kenkiä, varsinkin lenkkeillessä. :)

 
20. huhtikuuta 2012 klo 16.33 , Blogger Hanna kirjoitti...

Olipas mukava postaus! Liikuntajutuista on aina kivaa lukea ja myöskin liikuntavaatteista :) Olen ihan samaa mieltä, että kivat urheiluvaatteet kyllä tuovat piristystä liikuntahetkiin. Muiden liikuntavaatteiden osalta ei ole merkillä mielestäni väliä, paitsi kengillä, jos esim juoksee tai aerobikkailee (omani ostin alesta ja maksoin silti n. 70 e :P ). Laadukkailla kengillä kun on niin paljon vaikutusta koko kropan asentoon. Myös mun ostoslistalla olisivat tiukat juoksutrikoot! Ne tuppaavat olemaan törkeän kalliita kaikissa urheilukaupoissa, kun hinnat tuntuvat lähtevän jostain 50 eurosta... Ehkä pitäisi siis tsekata H&M:n/GT:n valikoimat :)

 
20. huhtikuuta 2012 klo 17.53 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Varmaan muutkin on jo kommentoineet tota urheilurintsikka asiaa ja munkin on pakko sanoa: niihin kannattaa oikeasti panostaa!! Ite ostin shockabsorberit (myönnän, vasta viime kesän lopulla) ja siis se ero on aivan järkyttävän suuri! Ennen mäkin käytin noita hennesin urheilurintsikoita ja käytän edelleen sellasilla tunneilla, joilla ei hypitä. Mut vähänkään aerobisempi tunti (esim. attack,step, combat) niin en kyl enää ikinä menisi hennesin urheilurintsikoissa! Hintaahan niillä on, omanikin maksoivat 70e, mut niitä saa myös 40 eurolla esim. tarjouksista. Mä ihan oikeasti suosittelen, että panostat niihin urheilurintsikoihin!! :)

Mutta muuten tulee käytettyä kyllä laidasta laitaan--. Lempparimerkki on Nike, siltä oon puolen vuoden sisällä ostanu kolme treenipaitaa/toppia ja uudet treenikengät.... :D Hennesiltä on kaikki urheiluhousut. Urheiluvaatteissakin on eroja, oon huomannut että esim. niken vaatteet hengittää paremmin kuin hennesin. Mut mielestäni hennesin vaatteet on kuitenkin silti ihan ok! :)

heh, sori vielä ku puutuin tohon urheilurintsikkajuttuun. Luulen, että oot saanu siitä nyt aika hyvin kommenttia :D Ja se ei kyllä ollu postauksen pointti.. Mutta yhdyn kuoroon ja sanon: panosta niihin urheilurintsikoihin! :-)

 
20. huhtikuuta 2012 klo 19.06 , Blogger llaura kirjoitti...

joo itsekin vois yrittää noilta ihan urheilumerkeiltä kärkkyä alekamaa, sieltä vois varmasti tehdä huippujaki löytöjä ! :)

 
20. huhtikuuta 2012 klo 19.06 , Blogger llaura kirjoitti...

oh, nauti Jenkkien halvoista hinnoista ja huipuista valikoimista, varmasti löytyy vaikka mitä kivaa tuotavaa sieltäkin kotiin! :)

 
20. huhtikuuta 2012 klo 19.09 , Blogger llaura kirjoitti...

hehe, oon itsekin vaatemyyjä, joten mulla ainakin nousee aika suuri kriittisyys merkkien omia koulutuksia kohtaan - tokihan sitä vedetään vaikka millasta tutkimusta venymisestä ja tukemisesta kun pitää saada omat myyjät innostuu kalliimpien merkkien myymisestä ;---D en siis tarkoita etteikö se varmasti olisi tottakin, mutta onhan nuo luvut nyt aika yksilökohtaisia ja liittyy varmasti paljon muuhunkin kuin vain urheiluliiveihin että miten niille rinnoille ajan myötä käy :) niin kauan kuin itse koen pärjääväni hyvin hennesin liiveissä niin hyvä mulla on niiden kanssa jumppailla :D en ihan aukottomasti niiden kuitenkaan usko olevan ihan siitä huonoimmasta päästä, eiköhän vertailukohteena kuitenkin ole merkkiliiveilläkin se, ettei ylipäätään käytä urheiluun tarkoitettuja, tukevia liivejä :)

 
20. huhtikuuta 2012 klo 19.11 , Blogger llaura kirjoitti...

monipuolisuus kunniaan! ja joo, treeneihinkulkemisvaatteet on kans ihan huippua, niiden kanssa onneks oon vielä pärjänny vanhoilla huppareilla sun muilla mitä oon töistä suht edullisesti ostanu :)

 
20. huhtikuuta 2012 klo 19.12 , Blogger llaura kirjoitti...

kengät on kyllä ehdottoman tärkeät :) mulla on salikenkinä Niket, ja oon niihin ihan supertyytyväinen kyllä ollu! vielä tosiaan ulkojuoksukengät ois hankintalistalla, voisin jopa uskotella itselleni että innostuisin kunnolla taas juoksemisesta jos moiset kesäksi saisin hankittua! :D

 
20. huhtikuuta 2012 klo 19.13 , Blogger llaura kirjoitti...

niillä on kyllä ehdottomasti eniten väliä niillä kengillä :)

 
20. huhtikuuta 2012 klo 19.16 , Blogger llaura kirjoitti...

joo mä uskon kyllä että on eroa, mutta mulla ei tällä hetkellä oo niin suurta rahavarantoa, että lähtisin panostaa urheilurintsikoihin sen kummemmin, kun koen noilla hennesin liiveillä erittäin hyvin pärjääväni :) mä luulen että mun hankintalistalla pysyy aika kauan kärjessä siis hyvin paljon muut tuotteet, kuin kalliit urheilurintsikat :D on kamalan vaikea motivoida itseään ostamaan jotain niin rumaa ja epäseksikästä >:---D vaikka pitäisikin ehkä.

ja joo, mä oon lähinnä näistä halppismerkkien vaatteista sillä innoissani, että mulla ei tosiaan oo yhtäkkii heittää paria sataa euroa kokonaan uuteen urheiluvaatevarastoon, niin näillä edullisilla pääsee hyvin liikkelle ja on jopa varaa ostaa useampi tekninen toppi :) tiedostan kyllä ettei kympillä ehkä saa yhtä laadukasta toppia kuin neljällä moisella, mutta ehkä näillä hennesin vaatteilla saakin nyt luotua hyvän perusvaraston, jota voi sit myöhemmin lähteä laajentamaan yksittäisillä kalliimmillta, ja laadukkaammilla tuotteilla! :)

 
21. huhtikuuta 2012 klo 14.02 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hehe olin ihan samaa mieltä, tuntui todella tyhmältä laittaa yli 50e johki urheilurintsikoihin :D Joten ymmärrän sua täysin! Mulla oli ne ostoprojektina varmaan yli pari vuotta sen jälkeen, kun tiedostin, että ne tarvitsen.. Sit vaan yhtäkkiä viime kesän lopulla päätin, et hitto nyt menen ne ostamaan ja ostan ne jonku asianosaavan myyjän kanssa, että tulee oikea koko! Tyytyväinen olen :)

Ja jep, itekin alotin mun urheiluvaatevaraston nimenomaan halvemmilla tuotteilla, esim. hennesin topeilla.. Ja kyllähän niillä toki pärjää! Sitten jossain vaiheessa voi ostaa yhden vähän kalliimman ja sitä kautta ruveta laajentamaan sitä "parempien" vaatteiden varastoa.. Suosittelen kyttäämään alerekkejä! Mun Niken paidat on molemmat maksaneet 20e kipale, kun olen ne löytänyt -50%. Ja tuo hintahan on jo aika lähellä Hennesin toppien hintoja :)

Mukavia treenihetkiä! ;) Kyllä ne vaatteet on tärkeä osa sitä treeniä! :D Siis ihan jo ulkonäön kannalta :P

 
21. huhtikuuta 2012 klo 16.56 , Blogger Tessa kirjoitti...

Minulla on pieni mutta kohtuullisen laadukas kokoelma urheiluvaatteita: Davidia, Nikea, Adidasta, Pumaa. Juoksutrikoot olen tosin ostanut ihan Lidlistä mutta hinta-laatusuhde niissä on verraton!

Itelleni hyvät urheilurintaliivit ovat aivan must. Lempparit ovat shock absorberit, tosin esim. Prismassa ja urheiluliikkeissä ne maksavat n. 60 euroa. Nykyisin tilaan ne amazon.co.uk:sta, hinta jää helposti alle puoleen :).

 
21. huhtikuuta 2012 klo 17.03 , Blogger llaura kirjoitti...

haha jep, ja vielä kun haluaisin varmistua siitä, että tällä kertaa tää mun urheiluinnostus kans pysyis, eikä innostus tuttuun tapaan lopahtais ennen kunnollista käynnistymistä :D siinäpä sitä sit omistettais kalliita urheiluliivejä ja odotettais viiden vuoden päästä mahdollisesti uudestaan syttyvää liikuntailoa :D

 

Lähetä kommentti

pst, ennen kuin jätät kommentin, lue tämä pieni FAQ/UKK :--)
Olen 178cm pitkä,
koirani on japaninpystykorva,
teen kollaasit ja muokkaan kuvani PhotoFiltrellä,
ja jos sinulle näkyy tässä blogissa valkoinen laatikko tekstin/kuvien päällä, en osaa tehdä sille mitään, mutta kokeile vaihtaa selainta vaikka Mozillaan siitä Exploreristasi, tai päivitä se omasi ainakin uudempaan versioon, josko se sitten auttaisi! :--)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu