Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Syysasu ja pienen pieni hiusmuutos

torstai 13. lokakuuta 2011

Syysasu ja pienen pieni hiusmuutos


takki: Lindex / toppi&laukku: H&M / neule&kengät: Pieces / farkut: ONLY

Eilisestä wedgepostauksesta inspiroituneena muistin viimesyksyiset nilkkurilempparini, eli nuo Piecesin paksukorkoiset keinonahkayksilöt! Niissä on juurikin sopivasti korkoa, että jaksaa päivän luennoilla viettää, eikä nyt vielä varsinaisesti olokaan tunnu niin pitkältä, ettei niissä viitsiti itsekseen kaupungilla viilettää :) Ei sillä, ei mua missään nimessä haittaa olla kenkien kanssa entistäkin pidempi, mutta oon vaan jotenkin normaalisti yksin kulkiessani jumittunut mataliin kenkiin? 190-senttisen poikaystävän kanssa on taas ihan sama mitä korkoja käyttää!

Aiempia asukuviani selatessa huomasin muuten jumittuneeni myös toiseen asiaan: siihen ainaiseen samaan kampaukseen, jossa hiukset on muuten auki, mutta etutukka on kiepautettu sivulle pinnillä. Helppo, nopea ja kiva kampaus, mutta tosiaan varsin nähty jo. Laitoinkin hiuksiani hieman eri tavalla eilen, tosin kun kysyin Kimmolta ensin huomaako se mitään uutta, löysi herra nopeasti ajatuksen että muutos on hiuksissa, mutta ensin se epäili että ne on kasvanut jotenkin salaa tai sitten olen värjännyt niitä.. Edes pienistä vihjauksista huolimatta oikeaa vastausta ei löytynyt, joten paljastin sitten kokeilleeni keskijakausta ensimmäistä kertaa lukion ekan luokan. Ja ihan kivalta se näytti, vai mitä te olette mieltä?! Ei se kuvista päätellen näemmä ihan keskelle asettunut, mutta laitetaan se nyt ainakin aluksi sen piikkiin, että olen tosiaan viimeiset 7 vuotta sitä sivujakauksella pitänyt, joten ei se ehkä ihan heti paikkaansa voikaan löytää..!

Tunnisteet: ,

14 kommenttia:

13. lokakuuta 2011 klo 10.51 , Blogger emmi-annina kirjoitti...

nuo hiukset näyttää tosi kivoilta! oon vieläkin vähän kahden vaiheissa, kadunko otsiksen leikkaamista, välillä ihan perus keskijakaus olis vaan niin ihana....
:)

 
13. lokakuuta 2011 klo 13.45 , Blogger Reetta // Rae -blogi kirjoitti...

Täytyy myöntää että en olis huomannut eroa ellet olisi sanonut että sulla on keskijakaus. Hyvältä se kuitenkin näyttää!

Tuo nahkatakki on tosi kiva!

 
13. lokakuuta 2011 klo 16.20 , Blogger diamond girl kirjoitti...

Hyvältä näyttää niin asu kuin uusi jakaus! Täällä on otsiksen kasvatus meneillään juurikin keskipää jakausta varten :)

 
13. lokakuuta 2011 klo 17.10 , Blogger Tapsa kirjoitti...

Miten toi keskijakaus näyttääkin muilla hyvältä(siis sullakin:--)!), mutta itelleni ei mielestäni sovi (enää?) yhtää ! 7.luokan kuvassa (ehhh,kohta ~9vee sitte !!) se jakaus tönöttää vielä keskellä päätä, mutta sen jälkeen sitä ei oo tässä päässä nähty, jos ei oo ollu massiivista otsatukkaa.

 
13. lokakuuta 2011 klo 18.10 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mä katoinki et jakaus on vaihtanu vähäsen paikkaa mut oli aika paljon:D hvyin sopii sulle!

 
13. lokakuuta 2011 klo 19.35 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hoksasin sen heti, että nyt on hiuksissa tapahtunut muutosta. :D Hehe. Sopii sulle todella hyvin, sanoisin jopa että paremmin kuin se sun "peruskampaukses". :D Ihana asu muuten! (:

 
13. lokakuuta 2011 klo 20.17 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oioij nuo farkut näyttää niin täydellisiltä<3:)) kuinka pitkä muuten oot?::)

 
13. lokakuuta 2011 klo 21.37 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tuo jakaus ja nuo vaatteet näyttää sun päällä tosihyviltä ! mutta musta tuo on jotenki siisti ku se ei ihan keskelle meekkää toi jakaus :)

 
14. lokakuuta 2011 klo 9.02 , Blogger llaura kirjoitti...

emmi: onneks otsiksenkin kivasti sivulle aika nopeesti :) tai oon ite vaan aika inspiraatiojumissa tähän Siennan tukkaan ylikasvaneella otsiksella!

Reetta: keinonahka, mutta juu niin on :)

diamond girl: kiitos :)

Tapsa: ei mullekaan mielestäni sopinu ennen kun kokeilin :) se vaati vaan sen et kokeili kunnolla niin et sen föönas ja hiustuotteilla muutenkin asetteli kampauksen kivat, ei se juuri suihkusta tulleena kovin imartelevalta näyttäny :D

anonyymi: kiitos, oon ite aika rakastunu tähän nyt muutaman päivän jälkeen kun tätä osaa jo mielikuvituksellisemmin asetellakin :)

Marie: onneks ootte vähän Kimmoa tarkkanäkösempiä ! ja kiitos!

anonyymi: 178cm ja kiitos :)

anonyymi: hih, kiitti :)

 
14. lokakuuta 2011 klo 10.02 , Blogger Jenni kirjoitti...

hyvältähän toi jakaus näyttää! :) samoin asu, jällee kerran! btw, mullakaan ei ole mitään ongelmia noiden korollisten kenkien kanssa, kun itellä on pituutta huimat 165cm ja poikaystävällä se 197cm :-D en vahingossakaan voi onnistua olemaan meistä se pidempi osapuoli.. mulle lähinnä naureskellaan, jos oon ilman niitä korkoja, kun näytän kuulemma niin pieneltä :D mutta minkäs teet, jos toinen on noin jumalattoman pitkä!

 
14. lokakuuta 2011 klo 10.07 , Blogger AS kirjoitti...

Edelliseen postaukseen sen verran, että että miten naiset onnistuvat noilla pohjilla kävelemään? :9

 
14. lokakuuta 2011 klo 10.16 , Blogger llaura kirjoitti...

Jenni: kiitos :) ja haha, nauti siitä että saat ihan vapaasti käyttää niin paljon korkoja kun haluat! :D

P.F: helpompihan noilla kengillä on kävellä kuin tavallisilla, ohutkorkoisilla korkkareilla kun tasaista laskuvaraa maanpinnalle on koko jalkapohjan alla, vaikka jalka samassa asennossa onkin kuin muissakin korkokengissä :)

 
14. lokakuuta 2011 klo 11.19 , Anonymous Lulu kirjoitti...

Apua, musta tollaiset kysymykset ("huomaatko jotain uutta?") on aivan kamalia :D Niin ystävältä kuin poikkikseltakin! Niistä menee aina ihan paniikkiin ja tuntee itsensä huonoks ihmiseks, kun ei vaan huomaa muutosta XD Et terkkui K'lle, joka on yhtä sokea kuin minäkin ;D

 
14. lokakuuta 2011 klo 17.00 , Blogger Tapsa kirjoitti...

Joo ei oo just suihkusta tulleena imarteleva näky! Just joku ilta naurettiin pojan kaa, et näytin lähinnä "jeesukselta" / joltain raamatun henkilöltä pyyhepäällä ja keskipää jakauksen kans :``DD .

 

Lähetä kommentti

pst, ennen kuin jätät kommentin, lue tämä pieni FAQ/UKK :--)
Olen 178cm pitkä,
koirani on japaninpystykorva,
teen kollaasit ja muokkaan kuvani PhotoFiltrellä,
ja jos sinulle näkyy tässä blogissa valkoinen laatikko tekstin/kuvien päällä, en osaa tehdä sille mitään, mutta kokeile vaihtaa selainta vaikka Mozillaan siitä Exploreristasi, tai päivitä se omasi ainakin uudempaan versioon, josko se sitten auttaisi! :--)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu