Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Mistä sä tuut, landespede?

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Mistä sä tuut, landespede?

..mie oon maalta babe, oon grande jefe!



Pisteet niille jotka tunnistaa (ilman googlettamista) otsikon biisin, ja vielä suuremmat pisteet niille, ketkä ovat myös juuristaan ylypeitä kyseisen kappaleen esittäjien tavoin. Ainakin oma kotiseuturakkautteni kasvaa aina potenssiin sata täällä Savossa vieraillessa, ja kesäisin varsinkin se on aina ihan omissa mittasuhteissaan. En rakasta mitään niin paljon kuin tämän Suomi-alueen maisemaa, ihmisiä ja murretta, ja omaankin sanavarastooni eksyy aina myö ja työ kun tuun Varkauteen. Enkä ookkaa enää kotosi Varkaudesta vaa myöhä ollaa ihan vaa varkauesta, mikä onkin paljon lupsakampi vaehtoehto.

Varkaus on ihana. Se on pieni, unelias, savolainen, rauhallinen, kaunis ja lämmin. Sen hienous ei ehkä avaudu kenellekään muulle kuin toiselle varkautelaiselle, mutta kun tulet monen kuukauden tauon jälkeen taas käymään täällä, olet oikeasti kotona. Kaikilla on aina aikaa palvella sinua kävit sitten Vero Modassa tai apteekissa, ihmisillä ei ole koko ajan kiire jonnekin, ja vaikka tätä pian loppuvien tehtaiden varjossa elävää mestaa kiduttaakin kunnan heikkotuloisuus ja suurehkot työttömyysluvut, ei täällä kuule jatkuvaa marinaa koko ajan ja joka paikassa. Tosin ehkä paljolti siksi, että ei täällä ole koskaan missään ketään :---D Mutta sekin on suloista ja viihtyistä. Jotenkin tätä hiljaisuutta ja rauhaa osaa arvostaa vaan niin kamalan paljon enemmän, kun on välillä ollut kauan poissa. Vähän keski-ikäistä tai ei, mutta Varkaus, mää tykkään susta.

Tunnisteet: ,

54 kommenttia:

9. maaliskuuta 2012 klo 11.43 , Blogger Sara kirjoitti...

Mie oon maailma beibe, ota vaatteet veke..
Varkaushan on vielä iso paikka, itse asuin ensimmäiset 13 vuotta elämästäni alle 300 asukkaan kylässä ja sitten pari vuotta alle 5000 asukkaan kunnassa Keski-Suomessa. Sitten totesin että nyt saa riittää, pakkasin kamani ja lähdin Helsinkiin :D

 
9. maaliskuuta 2012 klo 11.46 , Blogger llaura kirjoitti...

joo onhan tää ihan oikee KAUPUNKI, mutta koitappa ylpeillä sillä sitten tuolla Helsingin suunnilla :---D ei mee oikein läpi!

 
9. maaliskuuta 2012 klo 12.05 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Varkaus on maailman ihanin paikka. Pääsen sinne käymään enää muutamia kertoja vuodessa, mutta aina se on yhtä mahtavaa. Varkaus ei ole kyllä katu-uskottava paikka, mutta kummasti siellä tulee aina se kaikkein seesteisin ja kotoisin olo. Kiertotie, Herttu, Päikkäri, Puurtilan silta, tehtaiden piiput ja ah se niin kiireetön tunnelma. Mut eipä ole missään niin isot ruuhkat ku lauantaina Varkauden Prismassa!
Ihana tietää että joku muukin ex-varkautelainen kaipaa takaisin. Onneks se ei ole loppujen lopuks niin kaukana etteikö sinne aina mahdollisuuden tullessa karkaa fiilistelemään :)

T. Pimatsu Lehtoniemestä

 
9. maaliskuuta 2012 klo 12.08 , Blogger Anita kirjoitti...

I-HA-NI-A kuvia. Mun asuinpaikkana on tällä hetkellä Kuopio, joten tuo "ei ketään missään ja aikaa palvella" on kyllä tullut tutuksi. :) Kyllä täällä on ihan viehättävää, kunhan pääsee säännöllisin väliajoin pääkaupungin sykkeeseen. ;D

Ja biisi totally tunnistettu, tuota tuli muutaman kerran kuunneltua/laulettua kun tänne viime elokuussa muutin. :)

 
9. maaliskuuta 2012 klo 12.18 , Blogger llaura kirjoitti...

haha, lauantai-Prismakin on lepponen peruspäivä kun on erehtyny käymään kerran aatonaattona Leppävaaran Prismassa Espoossa :---D

mutta mulle nää Luttila-Puurtila on kaikkein rakkaimpia mestoja, ihana täällä on kieltämättä aina käydä. <3

 
9. maaliskuuta 2012 klo 12.19 , Blogger llaura kirjoitti...

Mä en ehkä Varkauteen paluumuuttoa suunnittelis, mutta Kuopio ois niin rakkautta, ahhhh! ehkä mä joskus vanhana ja viisaana palaan näihin maisemiin ja ostan ihanan talon läheltä Kallaveen rantoja ja hengaan vaan kesäsin Kuopion torilla kalakukkoa mutustellen. <3

 
9. maaliskuuta 2012 klo 12.20 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Paras oli tuo "Tosin ehkä paljolti siksi, ettei täällä ole koskaan ketään" :D TOTTA!! Ihana sieltä oli päästä pois, mut kiva välillä päästä käymään :P

T. Ex-Joroislainen

 
9. maaliskuuta 2012 klo 12.32 , Anonymous Paula kirjoitti...

Heei Laura! Ei sitä ihan joka päivä törmää täällä netin puolella kuvaan entisestä kotitalosta :) Tuntuu, että kaikilla on tällä hetkellä menossa kunnon Varkaus-fiilistelyt. Just eilen kävin ajelemassa samoilla alueilla muistelemassa. Ehkä kovin järkytys oli sen kentän vieressä olevan leikkipuiston "jättimäisen" pulkkamäen nykyinen koko. Vaikutti pienenä noin Levin kokoiselta :D Varkaus on paras!

 
9. maaliskuuta 2012 klo 12.48 , Blogger llaura kirjoitti...

se oli niin korkee, että sen päältä näki UFOjakin ;--D ! Me käytiin kans sunnuntaina Ukin 80-vuotislahjaks Vesileppiksessä, sinne oli kyllä ennen ihan varmasti n. 3x pidempi matka, ja se oli kyllä sillon isompi, vaikkei sitä tässä 15 vuoden tauon aikana kyl ollakaan rempattu sieltä allaspuolelta ollenkaan..

 
9. maaliskuuta 2012 klo 12.49 , Blogger llaura kirjoitti...

joo ei tätä hienoutta ehkä osais arvostaa, jos ei asuis ihan vastakohtasessa paikassa :D

 
9. maaliskuuta 2012 klo 13.24 , Blogger Maarit kirjoitti...

Voih, en yhtään tykkää biisistä, :D mutta kyllä oon ylpee siitä että olen täältä itä-rajalta. Nuorempana sitä halusi vaan etelään ja mikään ei ollut Joensuussa kivaa, mutta kyllähän tämmönen pikkukaupunki on ihana. Ja kaikkein ihaninta on aina mennä maalle porukoitten luo. Päiväkin porukoitten luona saa olon tuntumaan siltä kun olis lomalla ja paratiisissa. :)

 
9. maaliskuuta 2012 klo 14.01 , Anonymous martse kirjoitti...

heeeei, arvaa mitä oon ite heinävedeltä (tiiät varmaa kunnan?) se on niin fiilis, aina ku menee himaan, ni siellä kyllä tulee just nuo myö ja työ sanat, ja sitte morjestellaa jokaiselle vastaan tulevalle suunnillee! itäsuomi on kivapaikka, ja oikeesti kaunista hoodia! ps. tää on tosi kiva blogi!! :)

 
9. maaliskuuta 2012 klo 14.31 , Blogger Pauliina K kirjoitti...

nyt soi Landespede päässä, voi eii </3 mä oon hei nähny ne jätkät livenäkin joskus!

 
9. maaliskuuta 2012 klo 15.09 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi, olipa ihana postaus, tuli sellanen onnellinen koti-ikäväfiilis (positiivisessa mielessä) itellekin! Oon ite Iisalmesta kotoisin, ja monta vuotta jo asunu opiskelujen perässä muualla. Varkaus ja Iisalmi on jotenki tosi samantyyppisiä ihania, vähän kuolleita (<3) savolaiskaupunkeja, ja kotona käydessä ei voi kyllä olla aina muuta ku vaan onnellinen. :) Noissa savolaisissa pikkukaupungeissa leppoisuus ja lupsakkuus on kyllä aina ihan omaa luokkaansa. <3

 
9. maaliskuuta 2012 klo 15.26 , Blogger Emma Luostarinen kirjoitti...

haha ihana teksti! :--) itehä asustelen könönpellossa ja käyn päiviönsaaren koulua! ens vuonna matka jatkuu ihan vielä varkauden lukioon! ei oo vielä kiire minnekkään muuttaa, koska kyllähän sitä elämässä ehtii asustella vaikka vallan missä :D

 
9. maaliskuuta 2012 klo 15.45 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ahahahha tunnistin biisin!! oon kans varkaudesta (siis varkauEsta) kotosin, mut en tiedä miks, mun puheessa ei kyl myö tai työ kuulu...:D

ja mulla on kyl niin samat fiilikset aina kun tulee tuolta PK-seudulta KOTIIN käymään :') hassua kun koko nuoren elämäni suorastaan vihasin sitä "pienen kaupungin meininkiä", ja nykyään on niiiin kiva aina kävästä siel. ei sillä, en näe itteäni oikeesti asumas niin pienes kaupungis, mutta silti, siinä on vaan sitä jotain kuitenkin.

ja joo tosiaan itse asu(i)n puurtilassa, se on vaan niin ihana, niin kotoisasti vähän siellä syrjässä ja ahh. nyt alko tulla koti-ikävä, etenkin kun tosiaan oon tällä hetkellä vaihdossa täällä kaukana maailmalla, haha...:D

 
9. maaliskuuta 2012 klo 15.47 , Blogger anbbe kirjoitti...

Savo <3 Ite asun tällä hetkellä Rovaniemellä ja ikävä Kuopioon on aika iso! Aah ootan jo kesää ja Hanna Partasen lihapiirakoita namm !

 
9. maaliskuuta 2012 klo 16.44 , Blogger Katri kirjoitti...

Minäkin olen maalta ja olen onnellinen, että olen saanut viettää elämäni ensimmäiset 10 vuotta maaseudun rauhassa ja luonnon keskellä. Vaikka sen jälkeen olenkin asunut suuressa kaupungissa, niin kyllä se maalaistausta vaan näkyy ja tuntuu. Hyvä niin! Tosin itse en niinkään enää kaipaile sinne kyläpahaseen mistä olen lähtöisin, sillä siellä meininki on aika puuduttavaa. Kun käyt kaupassa, puoli kauppaa vaan toljottaa sua monttu auki kuin olisit pieni ihme. Ihan vaan siksi, ettei ne tunnista :D

 
9. maaliskuuta 2012 klo 17.00 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana postaus, oon joskus pikkutyttönä aina kesäisin hyppinyt uimaan tosta kolmannen kuvan laiturilta! Muistoja, muistoja :D

 
9. maaliskuuta 2012 klo 17.02 , Blogger llaura kirjoitti...

Kemmuruhan on juurikin loistava! :)

 
9. maaliskuuta 2012 klo 17.03 , Blogger llaura kirjoitti...

tää on ihan paras mesta tää itä-Suomi. <3 ja kiitos!

 
9. maaliskuuta 2012 klo 17.03 , Blogger llaura kirjoitti...

mä kans, ilosaaressa 2004! niillä oli joku ihan mun lempparibiisi sillon paljon soitossa, mutten yhtään saa päähäni mikä se oli :D

 
9. maaliskuuta 2012 klo 17.04 , Blogger llaura kirjoitti...

no on kyllä. ja vielä kun pääsee tänne kesällä ni kaikki on entistä ihanampaa!

 
9. maaliskuuta 2012 klo 17.05 , Blogger llaura kirjoitti...

ehtii todellakin :) samat koulut mullakin yläasteesta asti takana, lukiossa meininki oli ainakin ihan katossa! <3

 
9. maaliskuuta 2012 klo 17.06 , Blogger llaura kirjoitti...

haha :D Puurtila on kans ihana, mun mummala on siellä! ei tänne tosiaan ehkä takas enää muuttais, ja kyllähän sitä oli vaikka mitä Varkaudessa inhottavaa sillon joskus, mut kai ne aika ja etäisyys ihan hyvin kultaa muistoja ;)

 
9. maaliskuuta 2012 klo 17.07 , Blogger llaura kirjoitti...

mun on niin päästävä ens kesänä kans Kuopioon!!

 
9. maaliskuuta 2012 klo 17.08 , Blogger llaura kirjoitti...

heh, niinhän se vähän menee :D täällä sentään suunnilleen suurin osa naamoista on jopa outoja, mutta sit taas toisaalta kaikki tuntee jotain kautta kaikki ja jos ei tunne mun isänisää (vanha opettaja), niin äidinisän kautta sit vähintään :D

 
9. maaliskuuta 2012 klo 17.10 , Blogger llaura kirjoitti...

hyi se on ihan limanen kun siit pitää nousta takas ylös laiturille!! :D

 
9. maaliskuuta 2012 klo 17.22 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Savo <3 Itse olen asunut lähes koko ikäni Joroisissa lukuunottamatta puolen vuoden syrjähyppyä Varkauteen ja kolmen vuoden opiskeluja Jyväskylässä. Lähes kaikki tuntemani nuoret uhosivat/uhoavat, etteivät ikinä palaa takaisin Joroisiin, kun täältä kerran on pois päästy. Itse en ole koskaan ollut samaa mieltä:mulle asettuminen Joroisiin on aina ollut hyvinkin varteenotettava vaihtoehto. Palasinkin Jyväskylästä heti takaisin Joroisiin, kun opiskelut sen sallivat. Tässä tekemistä saattoi olla myös sillä, että löysin miehekkeen Joroisista :D Sen jälkeen asiat ovat jotenkin vain asettuneet uomaansa, on ostettu asunto yhdessä, löysin oman alan töitä täältä (todellinen tuuri!) ja opinnot jatkuvat edelleen Jyväskylässä. Näen ihan mahdollisena, että vietän loppuelämäni juurikin täällä, jos vain työtilanne sen sallii. Mulla on kuitenkin vahva usko, että ltoille/eltoille/veoille löytyy töitä :)

Minua on suuresti harmittanut, kuinka ei taida mennä viikkoakaan, kun Varkaus on lehtien sivuilla milloin ampumisten milloin puukotusten etc. takia. Taitaa tehtaan sulkemisen seurauksia :/

 
9. maaliskuuta 2012 klo 19.10 , Blogger Terrii kirjoitti...

Toki kaikki Kemmurun tietää! :D Juu, terkkuja vaan täältä ihanasta Savonlinnasta(tai kuten me sanotaan kavereiden kanssa ÄÄSlinnasta:D)! Aina täältä on halunnu pois "maailmalle", ja joka talvi kiroaa näitä pieniä piirejä ja sitä, että populaatio pienenee noin puolella kesästä, mutta koti on aina koti, ja paras koti on tietenkin Savossa! :D

 
9. maaliskuuta 2012 klo 22.24 , Blogger Saara kirjoitti...

Tähän pakko sanoo sen verran että varmasti esim Helsingissä tommosia tapahtuu päivittäin. Niistä ei vaan uutisoida. Varkauden jutuista uutisoidaan varmaan juurikin siksi kun tää on niin pien kaupunki ym.
Mä ainakin rakastan tätä paikkaa koko sydämmestä. Saa nähdä onko koulutuksen/töiden perässä pakko lähteä vai saako jäädä tänne :)

 
10. maaliskuuta 2012 klo 12.38 , Blogger llaura kirjoitti...

anonyymi: en mä usko että ihmisten paha olo suoraan tehtaiden sulkemisesta johtuu, sitä löytyy aika tasaisesti kyllä kaikkialta ja joka puolelta Suomea.

Mutta ihan mieletöntä että oot löytänyt täältäkin päin töitä, se on monella alalla helpommin sanottu kuin tehty! Ja juuri tänne työllistyminenhän se eniten tätä kaupunkia auttaa pysymään kasassa :)

Saara: uutisoidaanhan sitä Helsinginkin jokaisesta tuollaisesta tapahtumasta, tuskin vain Varkauden lehdessä :) Ihmisellä on tapana bongata eniten itseään lähellä olevia juttuja, sen takia pääkaupunkiseudun ryöstöjä ja puukotuksia ei varkautelainen ehkä samalla tavalla uutisvirrasta nappaa!

 
10. maaliskuuta 2012 klo 12.39 , Blogger llaura kirjoitti...

hihi, niinhän se menee :)

 
10. maaliskuuta 2012 klo 13.03 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hih, samaa mieltä! :) Tosin myös ulkomailla asuneena jäi pieni pala sydäntä sinnekin ja myös opiskelukaupunkiini olen ihastunut, joten uskoisin, että mikä tahansa paikka, joka on tuntunut kodilta on muistoissa kultainen. Ja minkä "riidan" (leikkimielisen sellaisen :P) voikaan saada aikaan, jos alkaa väitellä Pohjanmaalta kotoisin olevan poikakaverin kanssa siitä, kummalla on parempi kotiseutu. :D

- Reetta

 
10. maaliskuuta 2012 klo 15.10 , Blogger llaura kirjoitti...

Joo on mullakin aika kultareunuksiset kuvat Oslosta, ei sillä, mutta jotenkin se kotiseutu on vaan niin oma juttunsa kun siellä on elämästään ne ensimmäiset 18 vuotta viettänyt :) niihin mahtuu paljon!

 
10. maaliskuuta 2012 klo 15.16 , Blogger Valonia kirjoitti...

Täälä on juuristaan ylypiä Etelä-Pohojalaanen, asun Turussa mutta kyllä se lakeuden kutsu vaan on kova! <3

 
10. maaliskuuta 2012 klo 17.43 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olet oikeassa, että todennäköisesti omiin silmiin tarttuu enemmän uutisia itseä lähellä tapahtuvista asioista, huomasin tämän jo muuttaessani Jyväskylään. Olin aina ajatellut, että Jyväskylässä ei tapahdu koskaan mitään ihmeellistä, mutta heti kun muutin sinne olikin ammuskeluja, pahoinpitelyjä, pommiuhkauksia... Eli en vaan ollut aiemmin kiinnittänyt näihin huomiota.
Kuitenkin se on selvä, että viimeisen vuoden aikana tällaiset ikävät tapahtumat Varkaudessa ovat lisääntyneet ja osittain tehtaan sulkemisella on varmasti ollut vaikutusta. Muistan sen hetken, kun ilmoitettiin, että tehtaat tod. näk suljetaan, olin silloin toisessa Varkauden hypermarketeista töissä ja tuntui kuin kaikki (asiakkaat ja muut työntekijät) olisivat täysin lamaantuneet. Kun yksi kaupungin isoimmmista työllistäjistä häviää, on sillä varmasti vaikutusta koko kaupungin ilmapiiriin.

-Onnekkaasti Varkauden seudulle työllistynyt anonyymi

 
10. maaliskuuta 2012 klo 17.47 , Blogger llaura kirjoitti...

joo onhan tuolla varmasti vaikutusta, multa näemmä puuttuu tuolta sana "pelkästään" välistä, vaikka sen itse sinne kirjotusvaiheessa ajattelin :) mutta ihan varmasti olet oikeassa, että sillä vaikutusta on. ainahan työttömäksi jäämisellä on, ja nuo tehtaat olivat kuitenkin ehdottomasti suurin työllistäjä tällä alueella. toivottavasti tuo tehtaiden sulkeminen ei vaan liikaa lamaannuta tätä kaupunkia, muuten täältä ei pääse kohta enää kukaan nousemaan :(

 
10. maaliskuuta 2012 klo 17.47 , Blogger llaura kirjoitti...

:) !

 
10. maaliskuuta 2012 klo 19.13 , Blogger Lila kirjoitti...

Oodi Varkaudelle! Itse olen karistanut kotikaupunkini tomut jaloistani 1994 ja siirtynyt etelämmäs. Alkuun ei paljoa taaksepäin viitsinyt katsella, mutta kyllä nyt ikävä lapsuudenmaisemiin alkaa kaihertaa. Ehkäpä myö männään siis Varkauteen kevvään mittaa...

 
10. maaliskuuta 2012 klo 19.47 , Anonymous jasmin kirjoitti...

SAVO!♥ Ite oon Iisalmelta ja tykkään kyl tosiaan aina palata kotiin käymään, kun etelässä opiskelen. :--)

 
10. maaliskuuta 2012 klo 20.15 , Blogger llaura kirjoitti...

suosittelen aina piipahtamaan, on ne lapsuudenmaisemat aina jollain tavalla niin rakkaita ja täynnä muistoja!

 
10. maaliskuuta 2012 klo 20.16 , Blogger llaura kirjoitti...

ihana tänne on tosiaan aina tulla vierailulle, ja jotenkin joka kerta sitä osaa aina vähän enemmän arvostaa myös :)

 
10. maaliskuuta 2012 klo 21.37 , Blogger jjehna kirjoitti...

ihana varkaus! <3 ihana niin kauan, kun siellä saa vain käydä eikä tarvitse jäädä asumaan. :-D

 
11. maaliskuuta 2012 klo 9.15 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Varkaus <3 siellä on kerrytetty mun elämän ihanimmat muistot! Ja mä uskon ja toivon et Varkaus kyll taistelee vaikka ne tehtaat lähteekin.. Tuleehan sinne H&M ja kaikki!

Tietyllä tavalla tuolla ahdistaa ja ilahduttaa samat asiat. On tosi rauhottavaa kun kaikki tuntee jollain tavalla kaikki ja aina löytyy apua jos sitä tarttee. Kiire on harvemmin, mut toisaalta eihän siel sit tapahdukaan mitään.. :)

 
11. maaliskuuta 2012 klo 9.55 , Blogger llaura kirjoitti...

varsin totta.. :D

 
11. maaliskuuta 2012 klo 9.56 , Blogger llaura kirjoitti...

Varkaus on ihanaa vastapainoa elämälle isommassa kaupungissa, ehkä sitä sillä osaakin niin paljon arvostaa :)

 
11. maaliskuuta 2012 klo 10.05 , Blogger Saara kirjoitti...

Totta, ja varmasti asiaan vaikuttaa myös se mistä niitä uutisia lukee tai katsoo. Mutta mä en kyllä varmaan bongais noita Varkauteen liittyviä uutisia, mutta ku väkisin kaikki on aina haukkumassa mm. facebookissa varkauden aivan "omg, mitä täällä _taas_ tapahtuu" ja sit linkki onkin uutiseen. Kamala joukkohysteria tulee joka kerta kun Varkaudessa tapahtuu jotain "kamalempaa". Mutta mä en täältä lähde kulumallakaan :D

Ja sit myös tää "paskan puhujien ihmemaa". Oli se munkin kohdalla paikkaansa pitävä lause. Mutta mä tein omat elämäni valinnat, mm hankin lapsen ja toinen tulossa. Yllättävän nopeasti ne paskan jauhajat, selkään puukottajat ym hävis elämästä ;D

 
12. maaliskuuta 2012 klo 16.10 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana postaus. Mä olen vähän nurinkurinen, muutin Stadin betonilähiöstä Savon sydämeen. Kotiseutua on oppinu arvostamaan vasta poismuuton jälkeen, tai sitä arvostaa eri tavalla, kun siel ei enää jatkuvasti hengaa. Savossa on ihan huippua myös. Kauheen sosiaalisia ihmisiä tääl vaan, kotona käydessä kukaan ei taatusti juttele, ellei ole kännissä, ulkomaalainen tai vähintään paras kaveri, täällä aika monet vastaantulijat heittää ties mitä läppää :D Epäsosiaalisella stadilaisella on vähän opettelemista, mutta oon jo tottunu viidessä vuodessa aika hyvin enkä enää järkyty joka kerta, kun vieruskaveri bussissa rupeaa juttelemaan.

Muuttaminen on kivaa, näkee erilaisia paikkoja. Mihinköhän sitä seuraavaks.

 
14. maaliskuuta 2012 klo 17.37 , Anonymous Saara kirjoitti...

Heh, mahtava biisi :) Tuo muistoja opiskeluvuosilta ja sen aikaisista huipuista tyypeistä.. En ole itse niinkään landelta (omasta mielestäni), koska Kuopio on suht iso kaupunki.. Mutta Helsingissä opiskellessa olin aina kaveripiirissä se "lande", kun osa jengistä ei ollut ikinä käynyt Tamperetta pohjoisempana :D

 
14. maaliskuuta 2012 klo 18.16 , Blogger llaura kirjoitti...

Haha, joo siel kyl saa varmasti juttukumppanin jos sellasta kaipaa :D mitähän tääl jengi sanois jos alkais juttelee metrossa vastapäätä istuvalle :D mutta juu, erilaisissa paikoissa asuminen avartaa yllättävän paljon maailmaa :)

 
14. maaliskuuta 2012 klo 18.18 , Blogger llaura kirjoitti...

No niinpä.. munkin opiskelutoveri luuli et Varkaus on lappia viel tos viime vuonna, että.. :D no, toisaalta mun mielestä kans esim Oulu on kovinkin pohjosessa, mutta auta armias jos sanot niin oululaiselle :')

 
15. maaliskuuta 2012 klo 8.53 , Blogger Kit kirjoitti...

Voi että tuo juoksevasta koirasta otettu kuva, kuolettavan söpö. Itellä aina välillä seurana veljen valkoinen pikkuterrieri, ni huomaa suhtautuvansa koiriin eihan eri tavalla. Jokainen kuva koirasta herättää aina awww-fiiliksen, mut toi on kyl huippu-ihana!

 
15. maaliskuuta 2012 klo 13.21 , Blogger llaura kirjoitti...

hi, kiitos :)

 

Lähetä kommentti

pst, ennen kuin jätät kommentin, lue tämä pieni FAQ/UKK :--)
Olen 178cm pitkä,
koirani on japaninpystykorva,
teen kollaasit ja muokkaan kuvani PhotoFiltrellä,
ja jos sinulle näkyy tässä blogissa valkoinen laatikko tekstin/kuvien päällä, en osaa tehdä sille mitään, mutta kokeile vaihtaa selainta vaikka Mozillaan siitä Exploreristasi, tai päivitä se omasi ainakin uudempaan versioon, josko se sitten auttaisi! :--)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu