Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Maanantain mietteitä

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Maanantain mietteitä

Oon tässä taas viime aikoina törmänny outoihin asioihin ja tajunnu jotain juttuja itsestänikin, ja kun näitä on pyöritellyt jonkin aikaa päässä, niin ajattelin muutaman irrallisen ajatuksen teillekin jakaa. Vaikka mun kyllä pitäisi olla jo työstämässä päättöharjoittelun portfoliota, mutta on tässä vielä tämä viikko aikaa! Miten muuten meneekin aika niin nopeasti, vastahan tää harjottelu alkoi!



▲ Olen harjoitteluni aikana oikeasti tajunnut, että haluan isona lastentarhanopettajaksi. Se on aika hyvin kun on opiskellut alaa neljä vuotta. Pakko tosin sanoa, että vaikka yliopistoelämästä noin yleensä pidänkin, on meidän koulutuksessamme paljon parannettavan varaa. Toki on paljon tämä itsestänikin kiinni, mutta koen, että koulutukseni aikana tasan yksi kurssi on oikeasti saanu mut todella ajattelemaan päiväkotityötä sen ansaitsemalla tavalla. Ja sen kurssin kävin nyt tän viimeisen kevään kunniaksi. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

▲ Olen tajunnut myös itsestäni sellaisia asioita, jotka on jopa vähän pelottavia. Oon muuttunut aika paljon viimeisen kolmen vuoden aikana, ja suurimman osan siitä muutoksesta koen huonoksi. Toki on hienoa olla itsevarmempi, rohkeampi, avoimempi ja sosiaalisempi, mutta jos olisin kertonut 19-vuotiaalle minälleni joitain tämän hetken ajatusmaailmastani, olisin kovin järkyttynyt. Mutta koska tiedostan tämän, ja monet kovin vääristyneet näkemykseni elämästä, voin oikeasti pyrkiä takaisin siihen vanhempaan ja mukavampaan Lauraan, joka olin mm. silloin kuin tutustuin Kimmoon. Onneksi on Kimmo, koska se ihminen todella pitää mut järjissäni ja maassa. Erityisen hyvällä tavalla.


(kuvat: Arez)

▲ Olen myös huomannut, että ne ihmiset ketkä meuhkaa eniten aiheesta "mulla on niin hyvä itsetunto, että kestän mitä vaan" on niitä epävarmempia itsestään. Itse olen ainakin erehtynyt ihailemaan ihan vääränlaista itsetuntoa, koska nyt olen tajunnut, että ne, jotka pitävät vähiten meteliä itsestään ja itsetunnostaan, ovat aidoimmin niitä itsevarmoja ihmisiä. Niitä, joiden ei tarvitse olla jatkuvasti esillä ja muiden huomion keskipisteenä kokeakseen olevansa jotain. Ainainen itsensä korostaminen ja varmuutensa pönkittäminen kertoo lähinnä siitä, mitä itse haluaisi uskoa olevansa. Eikä se todella mene ihan aina yksiin sen kanssa, mitä oikeasti pinnan alla on.

▲ Ja sit tällänen kevyt: olen tajunnut, että ihminen (minä ainakin) on kaikkein onnellisin silloin, kun osaa olla tyytyväinen siihen mitä on. Jos elämä on jatkuvasti jonkin paremman etsimistä, on onnellisuus jossain kaukana, ja elämäkin alkaa sitten kun. Minä haluan, että mun elämä on tässä ja nyt, ja kun kerta kaikki on hyvin, niin mitä enempää tässä pitäisi enää etsiä. Tietenkin aina on jotain mitä parantaa, ihan helvetin varmasti on. Mutta on eri asia kehittää itseään, kuin tavoitella ihan älyttömiä asioita, ihminen ei ihan oikeasti tarvitse kovin kummoisia asioita onneensa. 

▲ Muumikeksit on kamalan hyviä, mutta niitä ei kannata koskaan ostaa itselleen kotiin. Olo kokonaisen yksin syödyn paketin jälkeen on vähän jännittävä. 

Tunnisteet: ,

24 kommenttia:

23. huhtikuuta 2012 klo 16.15 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi muumikeksit!!! Olin jo ihan unohtanut kyseiset herkkunamuset! Kauppaan ->

 
23. huhtikuuta 2012 klo 16.36 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Peukkua kaikille ajatuksillesi (paitsi muumikekseille :D) :) Itse olen niin kyllästynyt päivähoidon henkilökunnan ammattitaitojen ja työn vähättelyyn ja epäkunnioittamiseen, vaikka se työ joidenkin työntekijöiden kohdalla olisikin sitä pyllyjen ja kurahousujen pesua välillä ihan jatkuvastikin.

Jokaisella on tärkeä tehtävä ryhmässä (olen itse työskennellyt suurimman osan työurastani integroiduissa erityisryhmässä erityispäiväkodissa, jossa erityislapset ovat suurimmaksi osin vaikeavammaisia - CP-, ja kehitysvammaisia, sekä vaikeasti autistisia + lisäksii kaikenlaisia muita tapauksia harvinaisista kromosomipoikkeavuuksista aivokasvainpotilaisiin - eli ryhmässä on yleensä elto, lto, 2 lh ja avustaja), ja parasta on, kun jokainen kunnioittaa omaa työtään, eikä ryhmän "hierarkia" kiristä välejä.

Menin vähän ohi aiheesta, mutta siis pointtinani oli se kunnioitus- ja arvostuskysymys, sekä omaa että muiden työtä kohtaan. On vanhempia, jotka tuovat lapset päiväkotiin siksi, että he pystyvät käymään töissä, mutta eivät oleta, että joku "kasvattaisi" heidän lapsiaan sillä aikaa. Monet vanhemmat myös näkevät päiväkodin henkilökunnan "tarhantäteinä" niin, että heidän välillään ei ole mitään sen kummempia eroja. Olen onneksi saanut työskennellä niin ihanassa tiimissä, että en voisi ikinä aliarvioida eri ammattiryhmien "edustajien" tärkeyttä ja panosta ryhmässä. Vaikka kaikki ovat niitä tarhantätejä, tuovat kaikki oman osaamisensa ja ammattitaitonsa ryhmään, kaikilla on tuotavanaan jotain, mitä muilla ei ole. Itse koen tekemäni työn hyvin arvokkaaksi (vaikka opiskelenkin toiseen ammattiin, puheterapeutiksi), ja en voinut muuta kun pudistella päätäni kun yksi tuttuni kommentoi lähihoitajakoulutuksensa päiväkotiharjoittelun jälkeen että "miten kukaan voi viihtyä päiväkodissa?" ja tähän joku hänen opiskelijatoverinsa asiantuntevasti vastasi "niinpä, eihän siinä työssä oo mitään haastetta!". Thank god heistä kumpikaan ei sitten tosiaan päätynyt päiväkotiin..

T: Sekavin kommentti ikinä, en tunne käsitettä "punainen lanka" :)

P.S. Kuinka monet lainausmerkit mahtuu yhteen kommenttiin? :D

 
23. huhtikuuta 2012 klo 17.30 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tykkään tän postauksen kuvista. :) Hyviä mietteitä, tollasia juttuja on kyllä ihan hyvä välillä miettiä. :)

 
23. huhtikuuta 2012 klo 20.50 , Blogger Katri kirjoitti...

Anteeksi mutta mä nauroin sulle ihan vähän kun luin tuon muumikeksijutun. :D Söpöä.

 
23. huhtikuuta 2012 klo 20.51 , Blogger llaura kirjoitti...

haha ja blogitko ei muka vaikuta ihmisten ostoskäyttäytymiseen :---D <3

 
23. huhtikuuta 2012 klo 20.52 , Blogger llaura kirjoitti...

mäkin, Arez on huipuin ottaa kuvia!

 
23. huhtikuuta 2012 klo 20.52 , Blogger llaura kirjoitti...

no joo, ei nyt liian diipiks saa mennä nää postaukset :D

 
23. huhtikuuta 2012 klo 20.56 , Blogger llaura kirjoitti...

joo toi että ei näe omassa työssään mitään haastetta on kyllä varsin huolestuttavaa - mutta kuten sanoit, onneksi heistä kumpikaan ei tullut sitten tälle kentälle :) itsestään se työn arvostus lähtee, ei kai ne vanhemmatkaan osaa arvostaa hyvää varhaiskasvatusta jos työntekijät itsekin pitävät itseään vain tarhatäteinä. ja toisaalta, vaikka muut ei arvostaisi tätä työtä niin ymmärtääpä sen ainakin itse miten paljon tällä on oikeasti merkitystä! on niin kumma miten kaikki tuntuvat ymmärtävän alakoulun opettajan roolin lapsen kehityksessä, mutta ne varhaisvuodet unohdetaan ihan kokonaan. ja jos miettii lasta, joka on 8 tuntia päiväkodissa, niin sehän pieni on hereilläoloajastaan enemmän meidän päiväkodin henkilöiden kuin omien vanhempiensa kanssa. ja sitten ei ole muka merkitystä, millainen koulutus pk-henkilökunnalla on taustalla.. ;)

 
23. huhtikuuta 2012 klo 20.59 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jos yhtään lohduttaa niin ei se opetuksen taso ole täälläkään "opettajien mekassa" niin mahtavaa mitä annetaan olettaa. Veikkaan, että tulee sellainen henkinen avolitsari kun aloitan ensimmäisessä sijaisuudessani nyt toukokuun alussa. Että opetuksen puolesta ei ois kannattanut lähteä maitojunalla kotiin. ;) Terkkuja ja tsemppiä viimeiseen kevääseen. Itekin sama edessä!
-Tuuli

 
23. huhtikuuta 2012 klo 21.20 , Blogger Katri kirjoitti...

Just hyvä. Piristi sadepäivää. :D

 
23. huhtikuuta 2012 klo 21.22 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Terveisiä (wnb)maisteriskollegalta Jyväskylästä ja tsemppiä opiskeluun! Muistattehan Helsingissäkin vaikuttaa ja vastata uutta varhaiskasvatuslakia koskevaan kyselyyn: http://www.kasvunportti.com/

 
23. huhtikuuta 2012 klo 23.20 , Blogger nadjastrange kirjoitti...

laura oot niin ihana <3

 
24. huhtikuuta 2012 klo 7.57 , Blogger llaura kirjoitti...

hauska kuulla :D

 
24. huhtikuuta 2012 klo 7.58 , Blogger llaura kirjoitti...

haha, hyvä kuulla :D toisaalta kai se on tärkeintä että koulu antaa pohjan ja saa nimenomaan ajattelemaan omilla aivoillaan näitä asioita, mutta jos ainoa kurssi mikä siihen 3 (mulla 4 :D) vuoden aikana pystyy on viimenen valinnainen, Kallialan Alle 3v. -kurssi niin, no, huolestuttavaa :D mutta tsemppiä sinnekin! <3

 
24. huhtikuuta 2012 klo 7.59 , Blogger llaura kirjoitti...

kiitos tsempistä!

 
24. huhtikuuta 2012 klo 7.59 , Blogger llaura kirjoitti...

Nadja oot myös! ♥

 
24. huhtikuuta 2012 klo 9.36 , Anonymous Barb kirjoitti...

Ihania ajatuksia <3 "Välillä on hyvä lakata pyrkimästä kohti onnellisuutta - ja vain olla onnellinen." <3

 
24. huhtikuuta 2012 klo 11.05 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Haha, muumikeksiöverit on niin tuttu juttu!

 
24. huhtikuuta 2012 klo 13.14 , Blogger llaura kirjoitti...

<3 pus!

 
24. huhtikuuta 2012 klo 13.15 , Blogger llaura kirjoitti...

Haha, ei niitä voi lopettaa ennen ku kaikki on syöty :D

 
25. huhtikuuta 2012 klo 9.04 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihania ajatuksia, vaikkakin osa tosi rankkoja. :)

Jotenkin nää kuvailee tosi hyvin mun omiakin ajatuksia viime aikoina. Oon myös huomannut suunnittelevani itselleni tatuointia aiheesta hetkessä eläminen. :D En halua haikailla tulevaa enkä mennyttä, koska siinä ei oo mitään järkeä.

 
25. huhtikuuta 2012 klo 15.52 , Blogger llaura kirjoitti...

mulla toi reiden tatuointi liittyy kans vahvasti aiheeseen, eli ihan hyvältä kuulostaa idea ;)

 
26. huhtikuuta 2012 klo 18.54 , Blogger Hanna kirjoitti...

ihania mietteitä, kiva lukea tämmöisiä :----) ihanaa, että olet löytänyt oikean alan ! ja muumikeksit on niin söpöjä, ettei niitä raaskis syödä.

oon itsekin miettinyt tuota tokaa vikaa ja yritänkin pyrkiä siihen, että nauttisin olostani tässä ja nyt. romanttinen realisti-luonne on aika huono yhdistelmä - piirtelen pilvilinnoja tiedostaen, että tietyt olemassa olevat asiat ne romuttavat. ehkä mun pitäisi asettaa deadlinet tiettyjen siirtojen suhteen ja päättää, et sitä ennen ottaa rennosti :D

 
27. huhtikuuta 2012 klo 12.59 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mulla on nyt toinen vuosi koulutuksessa menossa, ja luin vähän aikaa sitten Kallialan Kato mua! -kirjan, joka todella herätti! sillon tuli sellanen olo, et vitsit miten tärkeetä työtä me ollaa tulossa tekemään tulevaisuudessa ja harmitti samalla millasta porukkaa siellä kentällä jo on. toi kirja kyllä herätti ajatuksia ja paljon.

 

Lähetä kommentti

pst, ennen kuin jätät kommentin, lue tämä pieni FAQ/UKK :--)
Olen 178cm pitkä,
koirani on japaninpystykorva,
teen kollaasit ja muokkaan kuvani PhotoFiltrellä,
ja jos sinulle näkyy tässä blogissa valkoinen laatikko tekstin/kuvien päällä, en osaa tehdä sille mitään, mutta kokeile vaihtaa selainta vaikka Mozillaan siitä Exploreristasi, tai päivitä se omasi ainakin uudempaan versioon, josko se sitten auttaisi! :--)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu