Maanantain mietteitä

Oon tässä taas viime aikoina törmänny outoihin asioihin ja tajunnu jotain juttuja itsestänikin, ja kun näitä on pyöritellyt jonkin aikaa päässä, niin ajattelin muutaman irrallisen ajatuksen teillekin jakaa. Vaikka mun kyllä pitäisi olla jo työstämässä päättöharjoittelun portfoliota, mutta on tässä vielä tämä viikko aikaa! Miten muuten meneekin aika niin nopeasti, vastahan tää harjottelu alkoi!

▲ Olen harjoitteluni aikana oikeasti tajunnut, että haluan isona lastentarhanopettajaksi. Se on aika hyvin kun on opiskellut alaa neljä vuotta. Pakko tosin sanoa, että vaikka yliopistoelämästä noin yleensä pidänkin, on meidän koulutuksessamme paljon parannettavan varaa. Toki on paljon tämä itsestänikin kiinni, mutta koen, että koulutukseni aikana tasan yksi kurssi on oikeasti saanu mut todella ajattelemaan päiväkotityötä sen ansaitsemalla tavalla. Ja sen kurssin kävin nyt tän viimeisen kevään kunniaksi. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

▲ Olen tajunnut myös itsestäni sellaisia asioita, jotka on jopa vähän pelottavia. Oon muuttunut aika paljon viimeisen kolmen vuoden aikana, ja suurimman osan siitä muutoksesta koen huonoksi. Toki on hienoa olla itsevarmempi, rohkeampi, avoimempi ja sosiaalisempi, mutta jos olisin kertonut 19-vuotiaalle minälleni joitain tämän hetken ajatusmaailmastani, olisin kovin järkyttynyt. Mutta koska tiedostan tämän, ja monet kovin vääristyneet näkemykseni elämästä, voin oikeasti pyrkiä takaisin siihen vanhempaan ja mukavampaan Lauraan, joka olin mm. silloin kuin tutustuin Kimmoon. Onneksi on Kimmo, koska se ihminen todella pitää mut järjissäni ja maassa. Erityisen hyvällä tavalla.

(kuvat: Arez)

▲ Olen myös huomannut, että ne ihmiset ketkä meuhkaa eniten aiheesta "mulla on niin hyvä itsetunto, että kestän mitä vaan" on niitä epävarmempia itsestään. Itse olen ainakin erehtynyt ihailemaan ihan vääränlaista itsetuntoa, koska nyt olen tajunnut, että ne, jotka pitävät vähiten meteliä itsestään ja itsetunnostaan, ovat aidoimmin niitä itsevarmoja ihmisiä. Niitä, joiden ei tarvitse olla jatkuvasti esillä ja muiden huomion keskipisteenä kokeakseen olevansa jotain. Ainainen itsensä korostaminen ja varmuutensa pönkittäminen kertoo lähinnä siitä, mitä itse haluaisi uskoa olevansa. Eikä se todella mene ihan aina yksiin sen kanssa, mitä oikeasti pinnan alla on.

▲ Ja sit tällänen kevyt: olen tajunnut, että ihminen (minä ainakin) on kaikkein onnellisin silloin, kun osaa olla tyytyväinen siihen mitä on. Jos elämä on jatkuvasti jonkin paremman etsimistä, on onnellisuus jossain kaukana, ja elämäkin alkaa sitten kun. Minä haluan, että mun elämä on tässä ja nyt, ja kun kerta kaikki on hyvin, niin mitä enempää tässä pitäisi enää etsiä. Tietenkin aina on jotain mitä parantaa, ihan helvetin varmasti on. Mutta on eri asia kehittää itseään, kuin tavoitella ihan älyttömiä asioita, ihminen ei ihan oikeasti tarvitse kovin kummoisia asioita onneensa. 

▲ Muumikeksit on kamalan hyviä, mutta niitä ei kannata koskaan ostaa itselleen kotiin. Olo kokonaisen yksin syödyn paketin jälkeen on vähän jännittävä.