Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Blogibibikset ja ihania tyttöjä!

torstai 17. toukokuuta 2012

Blogibibikset ja ihania tyttöjä!



(kuvista kiitos Pauliina, Emmi ja Arez!)

Maanantaina oli tosiaan ne jo monessa muussakin blogissa mainitut blogibileet, jotka ihanat Mimmi ja Peppi meille järkkäsi, ja uskalsin jutella molempien kanssa hihihi! Uskalsin kyllä oikeastaan jutella vähän kaikkien kanssa, hihihi, kiitos Skumpan skumpan ja ihanaakin ihanamman seuran. Myönnän - ujouteni karsiutuu tuollaisissa tilanteissa usein kuningas alkoholin vienolla avustuksella, mutta tuossa ihanassa blogiporukassa tuntuu, että alan ehkä viimein isommassakin jengissä olemaan huomattavasti entistä vapautuneempi ja enemmän oma itseni, se vähän ohi suunsa höpöttelevä ja kaikkia rakastava yksilö! Kauan tässä on mennytkin, oonpa tainnut samoissa illanistujaisissa noistakin monen tytön kanssa olla jo vuonna 2009 :---D Mutta hei, mikäs kiire tässä..!

Ja hei, kaikki tämä on myös hyvin pitkälti sen ansiota, että pakotin itseni eräisiin bileisiin tuossa maaliskuun lopulla. Kaiken sen "emmä jaksa lähteä" -venkoilun jälkeen raahasin muita paikalla olijoita hieman pidemmän ruhoni Aussie Gaalaan, ja kuinka ollakaan, löysin jotain siisteintä seuraa ikinä. Hahaa, ne tykkäskin musta siellä, ainakin vähäsen! Ja mikä vielä siistimpää, jopa minä kykenin edelleen tutustumaan uusiin ihmisiin, vaikka se niin hemmetin haastavalta aina etukäteen tuntuukin. Eli kyllä - kun seuraavan kerran epäuskalluttaa mennä jonnekin, niin sillon sinne nimenomaan kannattaa mennä. Koska harvoinpa se meneminen kaduttaa, ainahan sieltä pääsee pois. Enemmän mua harmittais, että olisin senkin illan maannut tylsästi K:n kainalossa sohvalla (ei sillä, etteikö se todella edelleen ois mun lempitekemistä maailmassa), koska eipä ois sen jälkeen tullut hengailtua paria kuukautta putkeen noiden ihanien naisten kanssa. Ja tutustuttua taas liutaan muita maanantain bibiksissä. Eli lopputulos: 1. on edelleen hyvin siistiä olla sittenkin minä (etenkin kun osaan nostaa itseni jo tästä sohvan kulmaltakin useammin pois!) sekä 2. uudet ystävät voivatkin olla aika siistiä vaihtelua elämään, kuinka yllättävää! ♥

Tunnisteet: , ,

22 kommenttia:

17. toukokuuta 2012 klo 17.35 , Blogger MouMou kirjoitti...

Laura, tää saattaa tulla nyt vähän tylysti ja päin naamaa, mutta pakko sanoa, että kun ei susta voi olla tykkäämättä, hassu.:)<3

 
17. toukokuuta 2012 klo 18.01 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Etkö oo enää Mungo-Annan kanssa hyvää pataa? Kummankaan blogeissa ei oo ollu teistä mitään yhteiskuvia niin vähän jäin ihmettelemään:o hahha luin ton mun kommentin ja vaikutan aika nolifelta, mutta hei, kyllähän meitä kiinnostaa meijän seuraamien telkkarisarjojenkin henkilöiden suhdekoukerot;D

 
17. toukokuuta 2012 klo 18.08 , Blogger llaura kirjoitti...

ei me olla ehditty viel näkee kunnolla Annan kanssa! enkä mä IKINÄ jaksa kuvailla tällasis tilanteissa kun keskityn mielummin juttelee, nyt vaan ängin mukaan kun tytöt otti asukuvia :) siksi siis kyseisestä tapahtumasta ei oo varmaan musta ja Annasta yhteiskuvia. Eihän täällä oo musta ja muistakaan yhteiskuvia, vaikka hengailin vähän kaikkien kanssa koko illan :D Eli vastaus kysymykseesi: kyllä, ollaan oikein hyvää pataa edelleen!

 
17. toukokuuta 2012 klo 18.08 , Blogger llaura kirjoitti...

hih, kiitos ihana Iina!♥

 
17. toukokuuta 2012 klo 19.15 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mukava kuulla ja nähdä, että oot tutustunut sekä ystävystynyt uusien ihmisten kanssa. :) Välillä toivon, että olisin itsekin bloggaaja, jotta pääsisin mukaan tollasiin tapaamisiin sekä saisin tutustua moniin uusiin ihmisiin. Toisaalta kyllähän koulussa tai jonkun harrastuksen parissa voisi myös solmia uusia ystävyyssuhteita. Mullakin tosin ujous paljon rajoittaa, mutta pitäisi vaan oppia astumaan pois omalta mukavuusalueelta edes ajoittain.

Hauskoja kuvia. :)

 
17. toukokuuta 2012 klo 20.19 , Blogger emmi-annina kirjoitti...

samaa mieltä! muistan ikuisesti kun nähtii blogiristeilyn röökikopis (missä btw sit oltii muutenvaanhengaa eiksjoo) ja alettiin jutella tatskoista kohtuullisen intohimoiseen sävyyn :DDD parhautta tuollaset hetket!

 
17. toukokuuta 2012 klo 20.52 , Blogger Nata kirjoitti...

eksää tykkää musta ku et julkaissu musta yhtään kuvaa :((

 
17. toukokuuta 2012 klo 21.02 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Miten ihana tuo ylin kuva! :) Itsekin olen todennut, että välillä ne "pelottavimmat" jutut voikin olla niitä, joista saa suurimmat kicksit ja että vaikka kuinka laiskottaisi lähteä, niin välillä (useimmiten) se kyllä kannattaa. :)

-katjes

 
17. toukokuuta 2012 klo 22.41 , Blogger More To Love!-Mimmi kirjoitti...

Samaa mieltä :) Olit just paras tuolla!

 
17. toukokuuta 2012 klo 23.12 , Blogger Reetta // Rae -blogi kirjoitti...

Vähän tuosta ekasta kuvasta tulee hyvä mieli, jotenkin niin aidot hymyt ja ihanaa riemua! :)

 
17. toukokuuta 2012 klo 23.14 , Blogger Rosa kirjoitti...

Mulla on kans aina hurja tekeminen saada itteni lähtemään erilaisiin tapahtumiin ja varsinkin yksin. Onneks on kuningas alkoholi, jonka avulla uskaltaa sit vähän enemmän :)

Sulle on haastis mun blogissa:
http://rollingwithr.blogspot.com/2012/05/kysymyshaaste.html

 
18. toukokuuta 2012 klo 9.09 , Anonymous Lulu kirjoitti...

GO LAURA! :) Oot ihana <3

 
18. toukokuuta 2012 klo 11.29 , Blogger llaura kirjoitti...

emmi: hihii, mää muistan kyl kans :--D ♥ huippuja hetkiä!

Mimmi: ♥ ihanan humalassa ainakin! mutta niinpä olit sinäkin, tällasia tapahtumia lissää!

 
18. toukokuuta 2012 klo 11.29 , Blogger llaura kirjoitti...

Mä en tykkää kyl oikeestaan kenestäkään.....

 
18. toukokuuta 2012 klo 11.31 , Blogger llaura kirjoitti...

♥ heh, ei se bloggaamista onneks kaipaa että voi tutustua uusiin ihmisiin, harrastusten ja koulun paristahan sitä ihmisiä ihan samallalailla löytää :) pitää vaan rohkeasti lähteä mukaan vapaa-ajankin häppeningeihin, ujous voi olla rajoite, mutta este sen ei kannata antaa olla!

 
18. toukokuuta 2012 klo 11.31 , Blogger llaura kirjoitti...

kiitos! ja jep, se on todella totta. eipä mua kertaakaan ehkä elämäni aikana tosiaan ole harmittanut se että lähdin, menemättä jättäminen kylläkin :)

 
18. toukokuuta 2012 klo 11.31 , Blogger llaura kirjoitti...

heh, sitä riemua se todella oli! ♥

 
18. toukokuuta 2012 klo 11.32 , Blogger llaura kirjoitti...

Mä kerkesinkin tohon haasteeseen aiemmin jo täällä blogissa vastailla, mutta kiitos kuitenkin! :> ja joo, onneks nykyään ei ihan aina edes tarvitse sitä alkoholia ollakseen vapautunut. ois pelottavaa, jos aina tarviis.. :D

 
18. toukokuuta 2012 klo 11.32 , Blogger llaura kirjoitti...

itse olet vielä asteen ihanampi. ♥

 
18. toukokuuta 2012 klo 12.02 , Blogger Rosa kirjoitti...

Voi vitsi. Sen on tehny jo niin moni, että menee ihan sekasin :)

 
18. toukokuuta 2012 klo 13.55 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kuka toi emmin haban takana oleva tumma on?:D en tiedä enkä kyllä saa päähäni...

 
18. toukokuuta 2012 klo 17.31 , Blogger llaura kirjoitti...

Piukku-Pauliina, pitää Yes Dear -blogia! :>

 

Lähetä kommentti

pst, ennen kuin jätät kommentin, lue tämä pieni FAQ/UKK :--)
Olen 178cm pitkä,
koirani on japaninpystykorva,
teen kollaasit ja muokkaan kuvani PhotoFiltrellä,
ja jos sinulle näkyy tässä blogissa valkoinen laatikko tekstin/kuvien päällä, en osaa tehdä sille mitään, mutta kokeile vaihtaa selainta vaikka Mozillaan siitä Exploreristasi, tai päivitä se omasi ainakin uudempaan versioon, josko se sitten auttaisi! :--)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu