Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

11 kysymystä

maanantai 7. toukokuuta 2012

11 kysymystä

Peeta-peetanen haastoi vastaamaan yhteentoista keksimäänsä kysymykseen, jeejee! Ideana oli sen jälkeen keksiä uudet kysymykset seuraaville ja haastaa parit muutkin tyypit tähän mukaan. Koska mulla on paljon tekemättömiä koulutehtäviä välteltävänä, niin tartuinpa tähän nyt näin maanantaiaamun kunniaksi, kuvituksena saatte nauttia meikän mahtavalaatuisista Instagram-kuvista, olkeepa hyvät!


01. Mikä on suurin paheesi? Jos järjetöntä pullien syömistä ei lasketa paheeksi, niin kiroilu. Kiroilen kuin pieni siili, tai ainakin merimies konsanaan, vähän joka paikassa ja aivan liikaa. Päiväkotimaailmassa työskennellessäni olen onneksi hienosti onnistunut piilottamaan ruman kielenkäyttöni, mutta olisihan se ihanteellista puhua kauniimmin ihan normaalissakin elämässä, vittu :--D


02. Tykkäätkö silleistä? Hyi en! En myöskään voi sietää mitään valkoista kalaa, suolakurkkuja, sisäelimiä, hillosipuileita enkä kuivattuja luumuja. 


03. Milloin olet viimeksi oksentanut? Viehättävä kysymys.. :--D Mutta tämä onneton tapahtuma kävi taannoin tämän vuoden puolella kun olin nauttinut edellisiltana selvästi pilaantunutta skumppaa. Kurjaa :(


04. Entä milloin viimeksi nukuit muualla kuin kotona? Ehkä äitin ja isin luona vanhassa huoneessani tuossa pääsiäisen aikaan? Kohta kun rakkain Merini tulee taas Suomeen, niin saat varautua taas yökyläilijään, ettäs tiedät!


05. Lempibiisi? Vaihtelee noin joka päivä, mutta tällä hetkellä veikkaisin ykkössijaa edelleen pitävän 65daysofstaticin Radio Protector. Se iskee ja lujaaaa!

06. Mitä ainakin aiot tehdä ensi kesänä? Nukkua pitkään, juoda siideriä kalliolla, käydä Espoon ihanilla lammilla uimassa, festaroida, hengailla maailman parhaiden ystävien kanssa kun kerrankin kaikki niistä on yhtäaikaa Suomen kamaralla, pussailla Kimmoa, käydä Elvin kanssa metsälenkeillä, mennä mökille ja myydä monet vaatteet asiakkaille!

07. Osaatko tehdä kärrynpyöriä? En. :( En osaa myöskään seisoa käsilläni, saati kävellä niillä! Kuperkeikkoja on kyllä ihan hauska tehdä silloin tällöin sängyllä!

08. Lapsuuden harrastuksesi? Pianotunnit, pesis ehkä kaksien harjoitusten verran, kaikenlaiset kymmenet kirjekaverit (missähän ne nykyään vaikuttaa ja ketähän ne oli?) sekä ratsastus, vaikka pelkästin ensimmäiset 5 vuotta heppoja yli kaiken. Sitten kävin heppaleirillä jos toisella, ja pääsin kammostani yli, eli pystyin käsittelemään hevosta myös maan tasalla, hahaa!


09. Mihin säästät rahaa? Sen taidon kun osaisinkin, niin jo olisi maailmassa tapahtunut suuren suuri ihme! Mutta uuteen tatuointiin, sitä seuraavaan tatuointiin, ja vähän sitä seuraavaankin, sitten myös matkoihin sitä voisi toki siirtää pari pennosta syrjään!

10. Kerro jotain ensimmäisestä poika/tyttöystävästäsi? No kai täällä intternetin ihmeellisessä maailmassa jo voi tunnustaa, että tutustuttiin IRC-Galleriassa! Mun nick oli Missinvis ja sen pojan oli joku muu.. :--D Se poika asui Oulussa ja oli yleisurheilijanuorukainen, minun ikäiseni komistus. Hänen nimensä on Teemu, ja meillä oli "juttuu" siitä vuodesta 2003 saakka! Ollaan vieläkin ihan kamuja, vaikken Temen elämästä ihan täysin enää kärryillä olekaan. Mutta viimeksi pari viikkoa sitten taidettiin kuulumisia vaihtaa, hassun hauskaa!

11. Mitä mieltä olet Madonnan tyylistä? Minä en tiedä mittään Madonnan tyylistä, kun en kyseistä rouvaa juuri seuraile. Ei ole minun makuuni siis suuremmin tämä nainen, vaikka vaikuttavan uran onkin onnistunut tekemään. Mutta pakkoko sen on taas leikkiä jotain laupiasta samarialaista ja auttaa kehitysmaita kuvitellen, että on ok auttaa ilman maiden omaa hyväksyntää, hoh!


Ja sit ne meikän kysymykset kuuluu näin: 

01. Mikä on ilahduttanut sinua tänään?
02. Mitä sellaista teit eilen, mitä et aio tänään tehdä?
03. Kenen seurassa viimeksi kävelit & missä?
04. Mikä oli vuoden 2010 kohokohta?
05. Mitä piirrettä arvostat muissa ihmisissä?
06. Mikä on lempipiirteesi itsessäsi?
07. Jos sinun pitäisi vaihtaa radikaalisti tukkatyyliä, millainen uusi tyyli olisi?
08. Lempiviikonpäiväsi ja miksi?
09. Mitä luit viimeksi tietokoneen ulkopuolella?
10. Luettele kolme rakkausjuttua tältä hetkeltä!
11. Suurin haave tälle vuodelle?

Ja niihin voisi vastata haluamallaan jaksamuksella esim. Jenni, Emmi, Sanni, V , Joanna, Mirette, Pauliina, NiinaLaura-Maria sekä kaikki muut halukkaat siellä ruutujen takana!

Tunnisteet: , , ,

10 kommenttia:

7. toukokuuta 2012 klo 11.54 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heii, vinkkaa tuoreelle espoolaiselle missä nämä ihanat lammet sijaitsee? :) hauskaa kesää!
-säppä

 
7. toukokuuta 2012 klo 12.01 , Blogger llaura kirjoitti...

ne on "mun" salaisuuslampia kun tykkään ettei siellä oo ihan hirveetä väenpaljoutta aina.. :--D mutta googleen espoo + lampi/uimaranta/jotain sellasta, niin johan varmaan salaisuudetkin paljastuu!

 
7. toukokuuta 2012 klo 12.04 , Blogger Jenni kirjoitti...

Voi vitsi, miten kiva haaste! Ja ihan supereita kysymyksiä oot kyllä keksinyt :) Täytyykin tästä tsempata ja yrittää toteutella tämä mahdollisimman pian, kiitos ihana!

 
7. toukokuuta 2012 klo 15.08 , Blogger llaura kirjoitti...

hih, kiva jos tykkäät muru!

 
7. toukokuuta 2012 klo 16.08 , Anonymous sanni kirjoitti...

01. Mikä on ilahduttanut sinua tänään?
-Sälekaihtimien raosta pilkistäneet auringon säteet aamulla kello kuusi.
-hyvä naama- ja tukkapäivä
-hyväntuuliset asiakkaat
noin niinku muutaman mainitakseni

02. Mitä sellaista teit eilen, mitä et aio tänään tehdä?
-eilen kärvistelin krapulassa, tänään en todellakaan aio tehdä niin.

03. Kenen seurassa viimeksi kävelit & missä?
-Ystäväni kanssa ympäri töölönlahtea.

04. Mikä oli vuoden 2010 kohokohta?
-Varmaan kahden rakkaan ystävän kanssa tehty 8vkn reissu Kolumbiaan,Ecuadoriin ja Nyciin tai reissu kaliforniaan poikaystäväni kanssa tai parhaan ystäväni häät tai..

05. Mitä piirrettä arvostat muissa ihmisissä?
-Rehellisyyttä, aitoutta, huumorintajua ja kykyä kuunnella muita ihmisiä.

06. Mikä on lempipiirteesi itsessäsi?
-pidän itsessäni niin monesta asiasta että tähän on vaikea valita vain yhtä heh heh. no ei. ehkä positivisuus ehkä empaattisuus ehkä joku muu

07. Jos sinun pitäisi vaihtaa radikaalisti tukkatyyliä, millainen uusi tyyli olisi?
- vastakohta nykytukalle; viileävaalea polkka.

08. Lempiviikonpäiväsi ja miksi?
-mulla on itseasiassa kaksi lempipäivää viikossa; torstai ja lauantai.

09. Mitä luit viimeksi tietokoneen ulkopuolella?
-Divaania äsken työpaikan kahvihuoneessa.

10. Luettele kolme rakkausjuttua tältä hetkeltä!
-valoisat aamut
- koti!!!!! ihan ehdottomasti. meidän koti on niin ihana, että saan perhosia vatsanpohjaan, kun vaan ajattelenkin sitä.
-jeffrey cambellin brit bootsit, jotka uskalsin vihdoinkin hakea talviteloilta. nyt ei tekisi mieli millään muilla kengillä enää kuivia kevätkatuja lompsiakaan.

11. Suurin haave tälle vuodelle?
- apua mulla ei ole mitään suuria haaveita. ihan kamalaa!
vai tarkoittaako se ehkä sittenkin sitä, että kaikki on niin hyvin, ettei osaa haaveilla enää mistään? hyvänen aika, kyllähän ihmisen täytyy aina haaveilla jostain. Muutenhan sitä lakkaa elämästä, kehittymästä, kasvamasta.
nyt sain kriisin.....................................
hmmmm...Haaveilen olevani tulevaisuudessa yhtä onnellinen kuin nytkin. se riittää.

 
7. toukokuuta 2012 klo 18.17 , Blogger Niina kirjoitti...

Hei jeee, pääsee taas avautumaan! :D Kiitosta. :)

 
7. toukokuuta 2012 klo 19.08 , Blogger llaura kirjoitti...

oh mitä rakkausjuttuja! <3 ja suuri sydän myös tuolle haaveellesi, ihana!

 
7. toukokuuta 2012 klo 19.09 , Blogger llaura kirjoitti...

hih, kiva jos jaksat vastailla vaan! :>

 
7. toukokuuta 2012 klo 22.43 , Blogger Peeta kirjoitti...

Jee Laura-Lauranen vastaili kiltisti pöhköihin kysymyksiin :D Kivaa! En oo kyl ihan varma et meneeks toi "pilaantunut" skumppa läpi, hmmm... :DD

 
8. toukokuuta 2012 klo 9.22 , Blogger llaura kirjoitti...

...oon kyl aika varma että jotain vikaa siinä oli, ei muut sitä edes ehtiny juoda niin paljon kun minä, joten mulla suurin määrä epäkelpoa skumppaa alla oli :--D

 

Lähetä kommentti

pst, ennen kuin jätät kommentin, lue tämä pieni FAQ/UKK :--)
Olen 178cm pitkä,
koirani on japaninpystykorva,
teen kollaasit ja muokkaan kuvani PhotoFiltrellä,
ja jos sinulle näkyy tässä blogissa valkoinen laatikko tekstin/kuvien päällä, en osaa tehdä sille mitään, mutta kokeile vaihtaa selainta vaikka Mozillaan siitä Exploreristasi, tai päivitä se omasi ainakin uudempaan versioon, josko se sitten auttaisi! :--)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu