Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Vähän taas sitä parveketta ja viikonloppufiiliksiä

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Vähän taas sitä parveketta ja viikonloppufiiliksiä

Yksi wannabe-kotirouva täällä taas huutelee, hei! Vastahan sitä muutaman kuvan parvekkeestamme tännekin heitin, lähinnä silloin toki maisemamuodossa, joten nyt sitä itse parveketta sisältä! Olin eilen töissä neljään asti, ja koska käytössäni oli neljän pyörän päällä kulkeva, maailmaa tuhoava bensiinikäyttöinen menopeli, hurauttelin reippaasti liikennesääntöjä kuuliaisesti noudattaen lähimpään Plantageniin! Oon haaveillut parvekkeen kesäkuntoon laittamisesta jo tovin (toim.huom. sujuu vähän nopeammin kuin oman kesäkunnon saavuttaminen sentään :--D), mutta olen aina julkisilla liikenteessä, ja jotenkin olen olettanut, että mukaan puutarhakaupasta lähtee vähintään puu, niin en ole viitsiniyt ilman ajoneuvoa kukkashoppailemaan lähteä.







No ei tullut tälläkään kertaa parvekkeelle puuta, vaan mukaan tarttui siis kaksi ruukkuruusua ja kaksi tuollaista... roikkuvaa kukkaa. Toisesta napsin roikotusjutut irti ja lykkäsin sen onnellisena kasvamaan tuon vanhan hyllyn päälle liian pieneen ruukkuun. Vähän siis pilkistelee tuolta alusruukku, mutta mitäpä me pienistä kun ei ne pienetkään meistä, minun superpuutarhuritaidoillani ennustan, että tuo valkoinen kukkanen pelmahtaa tuosta suuremmaksi ja tuuheaksi ja peittää moiset epäkohdat alta aikayksikön! Haaveilin myös hieman hortensiasta, mutta tulin nyt siihen lopputulokseen, etten tuota kasvimaailman armotonta diivaa tänä kesänä hanki - riittää, että murhasin jo viime kesänä kaksi moista varsin brutaalisti ensimmäisten elinviikkojensa aikana haha. Minä ja hortensiat, ei siis ihan vielä totta!

Noissa kukkaistunnelmissa nautin parvekkeella myös lounaan - ihan itse omin kätösin tekemäni tomaattivuohenjuustokeiton patongin ja maidon kera, nam! Ajattelin juuri myös oikein rojahtaa nojatuoliin lukemaan kammottavaa kirjaa, kunnes edellispäiväinen migreeni muistutti jälkijäristyksistään. No, sainhan tuosta auringosta ainakin 15 minuuttia nauttiakin ilman päänsärkyä. Ohitin oikeasti keskiviikkona hurjan pelottavan aurallisen migreenikohtauksen ihan vain tahdonvoiman ansiolla (tai hyvän seuran, tiedä sitä sitten!), mutta tää jälkihedari se onkin sitten vaivannut jo kolmatta vuorokautta, blaah.

Mutta kun ei me niistä pienistä, niin ei me yhdestä päänsärystäkään! Nimittäin ihan juuri näillä näppäimillä käynnistämme taas tuon automobiilimme, ja suuntaamme rakkaan mieheni kanssa viikonlopun viettoon maailman parhaaseen kolkkaan, eli Savoon! Ja tiedättekö mitä! Meikä aikoo olla villi, ja iskeä jopa myös puhelimen 3G-yhteyden pois päältä koko viikonlopuksi. Alkaa siitä hetkestä kun mökin pihaan saavumme ja päättyy kun sieltä pihasta sunnuntaina poistumme. Ja tää muuten pitää! Eikä sitä kierretä ottamalla mokkulaa ja tietokonetta mökille, ehei! Minä ole tavoittamattomissa, en tosin ehkä ihan puhelimen, mutta ainakin intternetin! Eli hyvää viikonloppua teille, PUS!

Tunnisteet: ,

21 kommenttia:

8. kesäkuuta 2012 klo 11.32 , Blogger Red Rose kirjoitti...

Onpas söpönen parveke! Ihanan kodikas ja mukavan oloinen:)

 
8. kesäkuuta 2012 klo 11.33 , Blogger Niina kirjoitti...

Oikea asenne tuo tavoittamattomuus, ei ole sen parempaa! Nauttikaa!

 
8. kesäkuuta 2012 klo 11.45 , Blogger karoliina kirjoitti...

Ihanalta näyttää parveke! Nuo pitsiset (??) pikkukorit on myös niin söpöjä =). Mä ajattelin viettää viikonloppua kaupungissa, mutta toivottavasti voin vaan maata partsilla ja kuunnella musiikkia.

 
8. kesäkuuta 2012 klo 13.17 , Blogger llaura kirjoitti...

danke! :)

 
8. kesäkuuta 2012 klo 13.17 , Blogger llaura kirjoitti...

sen teemme! <3

 
8. kesäkuuta 2012 klo 13.17 , Blogger llaura kirjoitti...

noi korit on viime kesänä löydetty hennesiltä, ne on juurikin söpöt vaikkei niissä mitään ole sisälläkään :D paitsi tuossa yhdessä!

 
8. kesäkuuta 2012 klo 14.20 , Anonymous Barb kirjoitti...

Ihanaa, Laura kotoilee! 3D ..Ja Laura mökkeilee! Supermukavaa viikonloppua, tulin hirmu hyvälle tuulelle tästä tekstistä 3D Nauti Savosta!

 
8. kesäkuuta 2012 klo 17.46 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Teidän parveke näyttää ihanan raikkaalta ja kesäiseltä. :)

 
8. kesäkuuta 2012 klo 18.48 , Blogger IraCassandra kirjoitti...

Ihana parveke teillä! :) Ja ne roikkuvat kukat on amppeleita ;D

 
8. kesäkuuta 2012 klo 20.49 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihanan kodikas parveke. Nuo kukat näyttäisi olevan lumihiutale ja pikkupetunia jos silmät ei kovin pahasti valehdelleet :D Mutta tosiaan, kannattaa muistaa kastella molempia reilusti jos joutuu kovassa paahteessa olemaan (lasitetut parvekkeethan usein kuumia auringonpaistaessa), erityisesti tuo lumihiutale vaatii paljon vettä(siis tuossa ruukussa oleva). Ja tuosta petuniasta kannattaa aina napsaista kuolleet kukat pois(ei kuitenkaan koko vartta vaan että pelkkä kukan osa lähtee irti) niin jaksaa tehdä sitten uusia kukkia lisää :) Lumihiutaletta ei tarvitse nyppiä, kukkii muutenkin kuhan vaan muistaa päivittäin kastelun. En tiedä oliko neuvoista hyötyä vai tiesitkö jo mutta mukava joka tapauksessa tänne kirjoitella :D Mukavaa viikonloppua! :)

 
9. kesäkuuta 2012 klo 14.28 , Blogger mira kirjoitti...

söpö kesäparveke :) ite omistan vaan hyvin minikokoisen parvekkeen johon ei oikein mitään kivuuksia saa, mutta seuraavassa kodissa sitten :)

 
9. kesäkuuta 2012 klo 15.10 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihana parveke !:p en oo varmaan koskaan kommentoinu sun blogias, mutta mun mielestä oot tosi kaunis ja persoonallisen näkönen :) ja tykkään sun tyylistä tosi paljon !

 
9. kesäkuuta 2012 klo 22.09 , Blogger Roosa kirjoitti...

Ihania kuvia, tosi kivan olone parveke. :)

 
10. kesäkuuta 2012 klo 15.48 , Blogger llaura kirjoitti...

nautin, siitä ei ole huolta! <3

 
10. kesäkuuta 2012 klo 15.48 , Blogger llaura kirjoitti...

kiitos :)

 
10. kesäkuuta 2012 klo 15.48 , Blogger llaura kirjoitti...

niitäkin toki, mutta lähinnä hain kukkien lajeja ;) mutta kiitos!

 
10. kesäkuuta 2012 klo 15.50 , Blogger llaura kirjoitti...

joo mä siellä Plantagenissa kyl kattelinkin ne nimet, muttei jääneet mieleen :) tollanen petunia mulla onkin ollut melkein joka kesä ja sitä osaankin hoitaa, jee, mutta kiitos vinkeistä ton lumihiutaleen suhteen :) toivottavasti ne on vielä hengissä kun huomenna palataan helsinkiin! :D

 
10. kesäkuuta 2012 klo 15.50 , Blogger llaura kirjoitti...

plussaa se on onneks kesällä pienikin parveke kun saa tuuletettua paremmin :)

 
10. kesäkuuta 2012 klo 15.51 , Blogger llaura kirjoitti...

voi kiitos, varsin ihanalla kommentilla aloititkin kommentointisi tänne! <3 :)

 
10. kesäkuuta 2012 klo 15.51 , Blogger llaura kirjoitti...

danke ! :)

 
10. kesäkuuta 2012 klo 23.00 , Blogger airaam kirjoitti...

Ompa vain ihana parveke :) Mulla harmittaa, ettei meidän kodissa sellaista ole. Onneksi tämä koti on kuitenkin väliaikainen, ja toivottavasti seuraava on rivitaloasunto, jossa on oma piha :)

Itse säilytän nuissa pitsirasioissa mm. käsikoruja ja kynsilakkoja :)

 

Lähetä kommentti

pst, ennen kuin jätät kommentin, lue tämä pieni FAQ/UKK :--)
Olen 178cm pitkä,
koirani on japaninpystykorva,
teen kollaasit ja muokkaan kuvani PhotoFiltrellä,
ja jos sinulle näkyy tässä blogissa valkoinen laatikko tekstin/kuvien päällä, en osaa tehdä sille mitään, mutta kokeile vaihtaa selainta vaikka Mozillaan siitä Exploreristasi, tai päivitä se omasi ainakin uudempaan versioon, josko se sitten auttaisi! :--)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu