Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kirjastoreissun innoittamana lempparikirjoja

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Kirjastoreissun innoittamana lempparikirjoja

Arvatkaa missä kävin aiemmin tällä viikolla! Kirjastossa, tadaa! Luen normaalisti useita, joskus melkein jopa kymmeniä kirjoja vuodessa, aina, joka paikassa ja kaikkialla pitää olla kirja mukana. Vuonna 2009 luin 25 kirjaa, viime vuonna 11. Ja tänä vuonna tähän mennessä lähemmäs kymmentä kirjaa nytkin päästäisiin, jos laskisin kaikki varhaiskasvatuksen ynnä muun koulussa määrätyn aiheen opukset mukaan, mutta jos nyt ihan näissä kaunokirjallisuuden teoksissa pysytään niin olen lukenut tänä vuonna tasan yhden kirjan. Yhden. JA senkin tammikuussa? Kyseessä oli Kjell Westön Älä käy yöhön yksin -teos, joka oli oikeasti hyvä, mutta eipä sen jälkeen ole kirjojen kansia tullut availtua.



Nyt piipahdettiin kuitenkin tiistaina Sellossa, ja sillä aikaa kun Kimmo kävi hakemassa autolleen vakuutustarjouksia, minä seikkailin kohti kirjastoa. Maksettuani n. 15 euron sakot ja päästyäni näin lainakiellostani eroon (hups...), löysin tieni pitkästä aikaa kaunokirjallisuuden osastolle. ♥ Olen kyllä jatkuvasti keräillyt eri lehdistä/blogeista yms. kirjasuosituksia, ja nyt nappasinkin oikein neljä kappaletta kirjoja kotiin vietäväksi! Taisivat muuten kaikki olla jonkun Trendin numeron kirjasuosituslistalla, jos en täysin väärin muista! Ensimmäisen lukeminen on jo aloitettu, ja en oikeasti tajua miten olen voinut olla taas näinkin kauan lukematta!

Ja ihan vaan koska kirjoista nyt päästiin puhumaan, ajattelin samalla esitellä teille mun kaikkien aikojen lempparikirjat! En kamalasti itse tykkää lukea mitään kirja-arvosteluita, monesti jo takakansien tekstitkin spoilaa liikaa juonta, joten moisia esitelmiä ei ole nyt kyseessä, ihan vain lempparikirjani teillekin tietoon!



1. Lionell Shriver: Poikani Kevin
Tää on joku mielettömin, vaikuttavin, mieleenpainunein ja paras kirja, mitä olen ikinä lukenut. Tämä on samalla kauhea ja lohdullinen, ajankohtainen ja aiheeltaan varmaan ikuinen, ainakin nykymaailmassa. Aluksi en tosin meinannut millään päästä kirjaan mukaan, ja se tuntui ehkä vähän tylsältäkin, mutta onneksi annoin tälle mahdollisuuden. En edes usko, että pystyn lukemaan tästä kamalasti vaikuttavampaa kirjaa koskaan. Ihan tälleen vaatimattomasti sanottu joo, enkä tiedä onko muut samaa mieltä, mutta muhun tää ainakin henkilökohtasesti iski ja kovaa.

2. Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa
Tän taisin lukea kaksi kesää sitten äitini suosituksesta, ja oli ihan mieletön! Koskettava, vaikuttava ja sai taas ajattelemaan asioita ihan uudella tavalla. Mulle jäi tästä kirjasta sellanen fiilis, että haluaisin lukea lisää samantyyppisiä kirjoja lähi-Idän elämästä, joten jos tiedätte jotain hyviä niin saa suositella!

3.Jeffrey Eugenides: Middlesex
Tässä kirjassa rakastuin ehdottomasti siihen suureen maailmaan, joka Eugenides on teokseen onnistunut luomaan. Kirjassa taisi olla reippaasti yli 500 sivua, ja vahvisti siten entisestään käsitystäni siitä, että kirja voi olla hyvä vain jos sellaiset 400 sivua ylittyy :D Tarkoittaen lähinnä sitä, että rakastan yli kaiken kirjoja, jossa ehditään luomaan suuret puitteet kaikelle tapahtuvalle, pystyn nimittäin edelleen palaamaan tämänkin kirjan "hetkiin" ja tunnelmiin, mitä lyhyemmissä kirjoissa ei ehkä välttämättä samalla tavalla saada luotua. Mutta huima kirja siis kyllä, lähtee kaukaa päähenkilön isovanhemien elämästä Kreikasta ja päätyy melko nykyaikaan Amerikassa.

4. Kjell Westö: Missä kuljimme kerran
Rakastan Kjell Westön kirjoja, koska rakastan Helsinkiä ja etenkin historiakuvauksia tästä kaupungista. Tätä kirjaa rakastan Westön kirjoista ehkä eniten siksi, että se sijoittuu Suomen kansalais-/veljes-/sisällissodan aikoihin, miksi sitä ikinä nyt haluaakaan kutsua, joten historian ihanat yksityiskohdat ainakin pääsevät kunnolla mukaan. Ihana. Myös näihin tunnelmiin ja näiden ihmisten elämiin pystyy palaamaan mielessään vaikka heti. ♥

5. Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo
Tämä on myös yksi niistä kirjoista, jotka on vaikuttanut muhun ihan äärimmäisen vahvasti, enkä välttämättä edes ymmärrä miksi.. :D Kyseessä on upeasti kirjoitettu, vahvasti erilainen rakkaustarina, joka kaikkine yksityiskohtineen sai mut ihan kyyneliin vaikka kuinka monta kertaa. Yksinkertaisesti, ihan mielettömän ihana kirja.

6. Dave Pelzer: Pimeän poika
Omaelämäkerrallinen kirja hyvin kaltoinkohdellusta pojasta, ja selviämistarina aikuisuuteen asti. Tän oon kans merkannu tonne lukemieni kirjojen listaan isolla sydämellä varustettuna, mutta tästä en ihan niin paljoa kyllä muista, mitä toivoisin. Ehdottomasti kuitenkin lukemisen arvoinen teos on kyseessä!

Muita lemppareita lähivuosilta on ollut mm. Kjell Westön muut Helsinki-trilogian kirjat Älä käy yöhön yksin & Leijat Helsingin yllä, Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin, Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla -trilogia, Jeffrey Eugenidesin Virgin Suicides, John Boynen Poika raidallisessa pyjamassa (joka ois tosin voinut kuulua tohon Top kutoseen Pelzerin kirjan tilalta) sekä tietenkin Harry Potterit! "Hömppäkirjoille" en ole vieläkään lämmennyt, mitkään himoshoppaajat sun muut eivät ihan heti lukulistalleni ole siis päätymässä :D

Muita kirjaintoilijoita lukijoideni joukossa? Mulle saa myös aina ja ikuisesti tulla suosittelemaan omia lempikirjojaan, rakastan listata kirjoja, jotka haluaisin lukea joskus tulevaisuudessa!

Tunnisteet:

76 kommenttia:

7. elokuuta 2011 klo 12.31 , Blogger Tiia kirjoitti...

Luin itse just David Nichollsin Sinä päivänä, suosittelen! Aivan ihana kirja ja sai kyllä kyyneliin useaan otteeseen. Nousi varmaan mun lemppariksi!

 
7. elokuuta 2011 klo 12.36 , Anonymous J kirjoitti...

Täydellinen ajoitus :) Käyn kirjallisuuden kurssin syksyllä (joo, 4op Hankenilla!) ja yritin päättää valitsenko Missä kuljimme kerran vai Älä käy yöhön yksin. Päätin nyt sit kuitenkin ottaa sen ensinmainitun :>

 
7. elokuuta 2011 klo 12.45 , Blogger MouMou kirjoitti...

Iso kiitos tästä, kirjarakastaja ilmoittautuu!<3

 
7. elokuuta 2011 klo 12.47 , Blogger petra kirjoitti...

Mä en juuri koskaa lue kirjoja, mutta muhun on kyl tehny kans vaikutuksen noi Westön kirjat, Älä käy yöhön yksin ja Leijat Helsingin yllä. Viimeksmainittu oli kyllä vielä huomattavasti parempi munmielestä:) Oon kans miettiny et pitöäiskö sitä lukee toi Missä kuljimme kerran myöskin.. Mutta toisaalta jos se kertoo sota-ajasta (?) nii mua ei kyllä se aiheena niin houkuttele lukemaan.. Sitte mun viimesin (niistä harvoista) kirjaihastus on varmaan noihin hömppäkirjoihin lukeutuva Haikein terveisin. Mä en kyllä lukiessa melkein ikinä ala itkemään, mutta tossa tuli kyllä tippa linssiin :D<3 Mun mielestä se oli loistava, 10 kertaa parempi ku leffa !

 
7. elokuuta 2011 klo 13.20 , Blogger Maaria kirjoitti...

Kiitos, tämmösiä tarvii aina :)

 
7. elokuuta 2011 klo 13.43 , Anonymous noooorra kirjoitti...

Listasinki heti muistilapulle noi kirjat, pitäis itsekin raahautua kirjastoon. Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa on mulle ennestään tuttu, oon lukenu sen kahdesti ja se on UPEA. Pitäis hankkia se omaan kirjahyllyyn.
Pisti miettimään tää teksti, kun pienempänä luin ihan siis satoja kirjoja vuodessa. Inspiroiduin, pitääpä ruveta taas tohon hommaan enenmmänki. Nykyään vaan tuntuu ettei koulun ja töiden ohella ehdi paljon sitten lueskella jos haluaa muutakin tehdä, mutta voisin hyvinkin vaikka vähentää tässä tietokoneella istuskelua ja ottaa kirjat tilalle. ;)
Kesäloman alussa luin taas lempparini Cecelia Ahernin kirjoista, eli kaikki :D Uusin ei tosin oo mun mielestä hyvä, mutta muut on aivan tosi ihania. Ja niin mukavaa lukea jotain kevyempää, vaikka niistä kyllä löytyy syvällisempääkin sanomaa ja ajateltavaa. Suosittelen!

 
7. elokuuta 2011 klo 13.43 , OpenID asetonihuuruja kirjoitti...

Oon kai sulle jotain suositellutkin aiemmin. En muista, ootko lukenut Hämeen-Anttilan kirjoja? Niissäkin on huippuja ja vähemmän huippuja ja välillä alussa tuntuu, ettei kirjasta tuu mitään, mutta sitten tuleekin ihana! Muistelisin, että Alastonkuvia ainakin oli huippu. Nuo on just pitkiä, mistä tykkään kans.

Tuo Poikani Kevin on lukematta näistä, tykkään kans listaamistasi! Taitaa silti tuo Poikani Kevin olla mun listalla, jota pidän kirjastoreissulla mukana. Viime aikoina oon tosin vaan lukenu True Blood-kirjoja enkuksi (tuleepahan treenattua sitäkin kieltä), joten mm. uutuudet on ihan hukassa.

Ootko lukenu Hosseinin Leijapojan? Se on kans huippu!

Ja tuo Pimeän poika. Se oli ihana kamala, mua niin suututti sen pojan puolesta, mutta sit toisaalta se oli siksi tosi hyväkin.

 
7. elokuuta 2011 klo 13.51 , Blogger Elina kirjoitti...

Nicholas Evanssin Hevoskuiskaaja on yksi mun suosikkeja, mutta vielä sitä huikeempi teos on samaisen kirjailijan koskettava kirja, Suden Läheisyys :)
Suosittelen !

 
7. elokuuta 2011 klo 13.57 , Blogger Senja kirjoitti...

ihan ekaksi pakko kiittää; ihana postaus, kiitos siitä!

oon koko mun elämäni lukenut ihan kauheasti kirjoja ja joskus ala-asteikäisenä kolusin KAIKKI nuorisoosaston kirjat läpi. Kaiken maailman sweetvalleyhightit ja tieteisjännärit kävi, luin ihan kokoajan. monta tuntia päivässä.

nyt vanhemmiten oon alkanut panostamaan enemmän tohon laatuun kuin määrään. yläasteella ja lukiossa luin yhä melko paljon, mutta vähän "painavampaa tekstiä". Löysin lempparikirjailijani ja kirjoitustyylini. Eniten tykkään lukea elämänkertoja.

nyt ihan parin vuoden sisällä lukeminen on kuitenkin jäännyt tosi vähään! luen yhä joka ilta jonkin verran (siitä on jäännyt tapa, ilman sitä en nukahtaisi) mutta en enää yhtä intohimoisesti. Ja yksi suurimmista syistä on juurikin tämä blogimaailma. Mulla menee niin paljon aikaa verkossa, että kirjojen lukemiseen ei oo enää samalla tavalla aikaa! :D sit just kun on lomaa tms. niin koitan panostaa ja lukea enemmän. kirjat ovat vaan niin ihania, ne vie ihan omaan maailmaansa.

vielä vinkkinä muuten jos haluat sakoilta säästyä: hanki kirjoja kirpputoreilta. :D ite ainakin oon todennut, että tulee halvemmaksi ostaa muutamalla eurolla kasa kirjoja kun lainata kirjastosta ja palauttaa lähes poikkeuksetta myöhässä. kirppiksiltä ostetuissa kirjoissa on sekin hyvä puoli, että ne on yleensä oikeasti hyviä! ihmiset on joskus ite ne kaupasta halunnut ostaa, enkä mä ainakaan maksaisi ihan kaikesta roskaromaanista mitään uutena. :)

kiitos näistä suosituksista, kirjoitin ne itselleni ylös! ehkä lukuintokin jälleen kasvaa pimenevän syksyn myötä.:)

 
7. elokuuta 2011 klo 14.13 , Anonymous Erika kirjoitti...

Olen itsekin lukenut tuon Poikani Kevin ja Pimeän Poika, ja olivat kyllä vaikuttavia ja tavallaan järkyttäviä molemmat.

Oletko lukenut Torey Haydenin kirjoja? Ellet, niitä suosittelen. Virginia Andrewsin kirjat ovat järkyttäviä, mutta koskettavia. Tosin niitä ei varmaan ihan joka kirjastosta löydy, mutta uskon kyllä, että niitä on siellä pääkaupunkiseudulla. :)

Tee muuten lisää näitä kirjasuosituksia, nämä ovat kivoja! :) Löysin tästäkin monta lukemisenarvoista kirjaa. :)

 
7. elokuuta 2011 klo 14.29 , Anonymous lindam kirjoitti...

Poikani Kevin on yks mun ehdottomista lemppareista! Siitähän on kait tehty nyt leffa, senkin vois kattoa - vaikka ei leffat koskaan sitä alkuperäistä kirjaa voita! Itellä ois kirjahyllyssä vaikka kuinka monta korkkaamatonta kirjaa, kun vain löytäis aikaa lukea niitä... tai no, jos ois vähemmän netissä niin varmaan kerkeis lukeaki.. :D

 
7. elokuuta 2011 klo 14.35 , Anonymous mzzzz kirjoitti...

Hosseinin Leijapoika on mielestäni vielä parempi, mutta se saattaa johtua siitä että luin sen ensin ja muistelen sitä nostalgialla. Muita aihepiiriin sopivia kirjoja on ainakin loistava Riadin tytöt ("hömppää" Lähi-Idästä), Kabulin kauneuskoulu oli ihan ok, ja jonkun muunkin aiheeseen sopivan kirjan luin mutten valitettavasti muista yhtään sen nimeä.

Marjane Satrapin Persepolis 1 ja 2 ovat aivan loistavia sarjakuvia nuoren naisen kasvamisesta Iranissa.

 
7. elokuuta 2011 klo 14.35 , Anonymous iina kirjoitti...

Uii, täälläkin yksi kirjafriikki! :) Pienenä luin tosi paljon, mutta jossain vaiheessa se jäi vähäisemmäksi. Tänä vuonna oon taas oikeesti innostunu ja ehtiny lukemaan, ja olen jopa listannut kaikki lukemani kirjat! Pitääkin ne laskea vaikka sitten loppuvuodesta..(:

Itse olen enemmänkin hömppäkirjojen ystävä, mutta rakastan myös Torey Haydenin kirjoja! Olen kuitenkin avoin uusille jutuille, ja ehdottomasti haluan lukea myös "rankempaa" kirjallisuutta. Kiitos siis tästä, kohta saan itsekin marssia taas kirjastoon! :)

 
7. elokuuta 2011 klo 15.16 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Poikani Kevin, Lionel Shriver, mmmmmmmmm. Ei ole parempaa tai jos on niin haluan ehdottomasti löytää sen.
Mukavaa muuten, että voi taas seurailla blogiasi vanhan lopettamisen jälkeen.

Terveisin Tanja (ehkä mahdat muistaa mut siitä ainakin, että pidin kyseisestä kirjasta?)

 
7. elokuuta 2011 klo 15.31 , Anonymous Laura kirjoitti...

Mä olen 7 vuotiaasta lähtien kirjoittanut kansioon jokaisen kirjan, jonka olen lukenut :) Ja olen nyt 14-vuotias. RAKASTAN lukemista! :D

 
7. elokuuta 2011 klo 15.37 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ai että mä rakastan näitä kirjapostauksia!

Nuorempana luin ihan hulluna, ihan käsittämättömiä määriä. Jossain teini-iän angsteissa se tapa sitten vain lopahti, kun yhtäkkiä tulikin roikuttua jatkuvasti netissä ja ennen lukemiseen käytetty aika kului sujuvasti siihen..Opiskeluaikoinakin tuli luettua lähinnä koulukirjoja, jos niitäkään.

Nyt vihdoin valmistuttuani oon alkanut palailemaan rakkaan harrastuksen pariin. Vietän töissä sen 7,5h tietokoneella, joten illat on kiva täyttää jollain ihan muulla. Tänä vuonna olenkin sitten lukenut nopeasti laskettuna jo 16 kirjaa (+ehkä pari jotka eivät nyt tule mieleen, vois alkaa pitää lukupäivärkirjaa!). Noi sun listaamasi kirjat päätyvät kaikki ehdottomasti munkin luettavien listalle, noista olen meinaan lukenut ainoastaan aikamatkustajan vaimon :)

 
7. elokuuta 2011 klo 15.50 , Blogger Jenni kirjoitti...

Ahmin aina kesät kirjoja, jotenkaan sitä ei luentojen jälkeen muka jaksa. Voisi kyllä ottaa tavoitteeksi lukea ympäri vuoden, koska kirjojen lukeminen on rentouttavampaa kuin koneella istuminen.

 
7. elokuuta 2011 klo 15.58 , Blogger llaura kirjoitti...

Tiia: kiitos vinkistä, laitan heti ylös ton :)

J: huippu, mäkin haluan opintopisteitä lempikirjojen lukemisesta :D

MouMou: ollos hyvä vaan :D <3

petra: lue ihmeessä, samalla tavalla noi kaikki on sellasia aikansa kuvauksia, ei siinä kolmannessakaan mitään suuria sotakohtauksia oo, taustalla se aihe eniten kulkee :)

Maaria: oleppa hyvä :)

noooorra: mäkin oon vetäny jotain paria kirjaa viikossa -tahtia aiemmin, mutta nyt opiskellessa ei oo valitettavasti ihan itse valitsemalle kirjallisuudelle niin paljoa aikaa :D Mä oon Ahernilta lukenu sen Ps. I Love You:n enkä tykänny yhtään, joten oon vähän skeptinen noiden muiden kirjojen suhteen.. mutta ehkä pitäis kokeilla jotain muuta :)

asetonihuuruja: oon lukenu jonkun 4 Hämeen-Anttilan kirjaa, toi Alastonkuvia oli ihan superihana! Toi Leijapoika pitäis kyl ehdottomasti lukea kans, kiitos kun muistutit!

Elina: pitää pistää ylös, kiitos!

Senja: kiva jos tykkäät :) pitäis kyl varmaan alkaa kierrellä kirppiksiä kirjojen perässä, haluaisin ainakin noi kaikkein lemppareimmat omaan kirjahyllyynikin! kiitos vinkistä!

Erika: Oon lukenu kaikki Haydenit, onhan ne koskettavia myös joo. Mua vaan jotenkin niissä vähän ärsyttää se Haydenin tapa saada itsensä näyttämään niin yli-ihmisiseltä kaikessa suuressa ja mullistavassa kärsivällisyydessään ja ymmärtävyydessään, et se ehkä tiputtaa noi kirjat top vitosesta :D

lindam: on tehty kai joo, mutten halua edes nähdä sitä ettei se tavallaan "pilaa" muistoa tosta kirjasta... :D oon vähän hölmö ehkä, mutta kuitenkin!

mzzzz: Noi laitan ylös, kiitos!

iina: kiva että tykkäsit :) Haydenit kirjat on kyllä ollu kans hurjan vaikuttavia!

Laura: ihana :D mä oon kirjottanu vasta nyt kolmatta vuotta kaikki ylös, ois pitäny tajuta jo aiemmin alottaa!

anonyymi: kiva kuulla :) lukupäiväkirja on ihan hyvä, emmäkään kirjota kun kirjan nimen ja tekijän, sit merkkaan tykkäsinkö vai en, mutta kiva niitä on silti selailla myöhemmin :) toivottavasti tykkäät noista mun suosittelemista kirjoista sit kans!

Jenni: on huomattavasti, kirjan kanssa on ihan täydellistä vaan käpertyä jonnekin lukemaan ja nauttimaan siitä maailmasta 3)

 
7. elokuuta 2011 klo 15.58 , Blogger Neiti S. kirjoitti...

Kiitos Laura! Tällaset postaukset on ihan parhautta. Luin kuukausi sitten sun aikaisempien hehkutusten perusteella tuon Poikani Kevinin ja päätyi kyllä heti lempparikirjoihin. Myös muita yhteisiä suosikkeja löytyi mm. Aikamatkustajan vaimo ja Tuhat loistavaa aurinkoa.

Kerro sitten, oliko noista lainatuista kirjoista mihinkään.

 
7. elokuuta 2011 klo 16.07 , Blogger Sanna / Luettua kirjoitti...

Mario Vargas Llosan Tuhma tyttö oli minusta tosi hyvä, kuten myös ekassa kuvassasi näkyvät Alan Drewn Vesipuutarha sekä Oatesin Haudankaivajan tytär. Myös vähän aikaa sitten lukemani Katherine Pancolin Krokotiilin keltaiset silmät oli hyvä jos tykkää ranskalaisesta kirjallisuudesta:)

 
7. elokuuta 2011 klo 16.30 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tuhat loistavaa aurinkoa on aivan mahtava teos, itseltäni löytyy se omasta kirjahyllystä! Tykkään muutenkin lukea paljon lähi-itään sijoittuvia kirjoja, ja haluaisinkin suositella sinulle seuraavia teoksia:
Jean P. Sasson - Prinsessa
Jean P. Sasson - Prinsessan tyttäret
Kyseiset kirjat ovat samantapaisia kuin tuhat loistavaa aurinkoa ja todella mukaansa tempaavia. Kyseiseltä kirjoittajalta on muistaakseni tullut kolmaskin kirja samaa sarjaa, mutta en valitettavasti muista sen nimeä. Ja tietysti kannattaa lukea myös Waris dirie - Aavikon kukka, josta on se leffakin tullut :)

 
7. elokuuta 2011 klo 16.34 , Blogger kaisaboy kirjoitti...

Kyselit vinkkejä kirjoista, jotka liittyy Lähi-Itään. En oo ite lukenu ku yhden mutta teki kyllä ihan mielettömän vaikutuksen se kirja.. Yasmina Khadra - Attentaatti. Nimi kuulosti mielestäni tylsältä mutta kirja itsessään on ihan mielettömän hyvä! Suosittelen lämpimästi ihan jokaselle. :)

 
7. elokuuta 2011 klo 16.52 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mä luin juuri muutama päivä sitten Poika raidallisessa pyjamassa -kirjan ja tykkäsin kyllä, vaikkei se ihan paras kirja ole, minkä olen lukenut. Ja nyt on menossa Vadelmavenepakolainen. Mä oon ennen noita lukenut kai vaan kaksi kirjaa tänä vuonna (jos koulukirjoja ei lasketa). On kyllä ihanaa taas pitkän tauon jälkeen lukea kirjoja. :)
Pitäis joskus ihan ajan kanssa alkaa purkaa pitkää listaa, johon oon kerännyt monia kirjoja, jotka joskus haluan lukea.

Huomenna oon aikeissa mennä kirjastoon ja ainakin ton Poikani Kevin -kirjan ajattelin lainata(moni on jo aiemmin suositellut ja nyt myös sinä, niin varmasti on lukemisenarvoinen kirja).

 
7. elokuuta 2011 klo 17.19 , Blogger Saija kirjoitti...

Mun ei oo tullu pitkään aikaan luettua mitään. Kiitos tästä, sain hyviä vinkkejä :)

 
7. elokuuta 2011 klo 17.49 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Rajaa Alsanean kirja Riadin tytöt on ehdottomasti lukemisen arvoinen! Itse innostuin tuosta kirjasta niin että tällä hetkellä luen juurikin tota Tuhat loistavaa aurinkoa. :)

 
7. elokuuta 2011 klo 18.10 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana saada kirjavinkkejä, etenkin kun oon lähdössä kohta ulkomaille vuodeksi vaihtoon, on kiva kaapata jotain lukemista mukaan Suomesta! Täytyykin kirjotella ylös nuokin teokset siis:)

Omat suosikkini kautta aikojen ovat olleet Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarja, joka alkaa kirjasta nimeltä Muukalainen. Kerrassaan koukuttavia paksuja tiiliskiviä, etenkin tuo ensimmäinen. Oi voi, itse joudun odottelemaan kirjasarjaan jatkoa, kun olen jo lukenut kaikki kuusi vai seitsemän julkaistua osaa.. :))

 
7. elokuuta 2011 klo 18.32 , Anonymous terttu kirjoitti...

kun kyselit jotain lähi-idästä kertovaa kirjaa, niin vähän samalla teemalla on Khabulin kauneuskoulu ja Leijapoika

 
7. elokuuta 2011 klo 18.37 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

19 minuuttia on sellanen kirja joka kaikkien ihmisten pitäs jossai elämänvaiheessa ehdottomasti lukee ! :)

 
7. elokuuta 2011 klo 18.57 , Anonymous Kit kirjoitti...

Poikani Kevin oli tosi vaikea kirja, aloitin sen kerran aiemminkin, mutten päässyt kuin muutaman kymmenen sivua. Toisella kerralla sitten raahasin väkisin yli puolen välin, kunnes huomasin että mietein luennollakin että koska pääsen taas lukemaan sitä : D Kaikenkaikkiaan sen vaikuttavan tarinan takia siitä jäi sellainen olo, että se kannatti lukea, ja oli jopa ihan hyvä. Yleensä luen kirjat kolmessa päivässä mutta tuo kirja kesti kuukauden.

 
7. elokuuta 2011 klo 19.00 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

aikamatkustajan vaimo <3 ihana!

 
7. elokuuta 2011 klo 19.05 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Katselin että tykkään aikalailla samanlaisista kirjoista kuin sä. "Hömppäkirjat" eivät muhunkaan suuremmin iske, mutta jos haluat kuitenkin joskus kokeilla uutta genreä, niin Cecelia Ahernilta voisin suositella sellaista kuin Where rainbows end. Oikein suloinen ja koskettavakin eikä sisällä himoshoppailuja ja täydelliset uraäidit -kerhoja :)

Haluaisin myös suositella muutamaa ei-hömppäkirjaa, eli Jenny Downhamn: Ennen kuin kuolen, Sara Gruen: Vettä elefanteille sekä Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max. Täytyyhän se hyvä laittaa kiertoon tai ainakin yrittää ;) Ja olisi varmasti miljoona muutakin mainitsemisen arvoista.

PS. Rakastan näitä kirjapostauksia!

 
7. elokuuta 2011 klo 19.12 , Blogger haahuilija kirjoitti...

Moi! Ekaa kertaa kommentoin sulle, oot uusi mun blogisuosikkieni joukossa, ihana blogi sulla!!! Luen itse tosi tosi paljon, noin viisi kirjaa kuukaudessa, toki välillä tulee taukoja lukemiseen kun telkkarisarjat kiinnostaa vaihteeksi enemmän. Middlesex on yksi mun lemppareista myös! Kukaan mun tuttu ei ole sitä lukenut, ekaa kertaa 'törmään' ihmiseen joka on. Se on tosi koukuttava ja mielenkiintoinen kirja!

 
7. elokuuta 2011 klo 19.50 , Anonymous Mehis kirjoitti...

Oon ihan sanasta sanaan samaa mieltä Poikani Kevinistä ja Aikamatkustajan vaimosta. Molempien kirjojen loppuunlukemisen jälkeen on ollut vau-fiilis. Ps. Älä missään nimessä katso Aikamatkustajan vaimo- leffaa. Tulin vaan kovin vihaiseksi! Yleensä kirjojen leffaversioissa ollaan edes jotenkin uskollisia kirjalle, mutta Aikamatkustajan vaimossa... Huoh!

 
7. elokuuta 2011 klo 19.53 , Anonymous Tupu kirjoitti...

Jee, näitä postauksia oon oottanu! :) En tajua miten oon missannu ton Poika raidallisessa pyjamassa-kirjan! Täytyy seuraavaks ettiä se käsiin.

Oon kerinny lukemaan tämän vuoden puolella 20 kirjaa (kumma kun oppari ei meinannut keväällä valmistua...) ja jäin koukkuun Karin Slaughterin dekkareihin. Niitä suosittelen dekkari-intoilijoille :)

 
7. elokuuta 2011 klo 20.33 , Blogger Nina kirjoitti...

Khaled Hosseinin Leijapoika on vielä parempi kuin Tuhat loistavaa aurinkoa.

Oikein loistava kirjamaku sinulla, listasta löytyi tosi monta omaa lemppariani. :)

 
7. elokuuta 2011 klo 20.49 , Blogger Iida kirjoitti...

Täältäkin löytyy yks kirjaintoilija! Mun oma ihan ehdoton lempparikirja on Deborah Spungenin Nancy. Ehkä ahdistavin ja koskettavin kirja, mitä oon ikinä lukenu, mutta niiin hyvä. ♥

Noista sun suosikeista on tullut luettua Tuhat loistavaa aurinkoa ja Aikamatkustajan vaimo, joista molemmista tykkäsin kans tosi paljon. :)

 
7. elokuuta 2011 klo 21.08 , Blogger RagDoll kirjoitti...

Rani Manicka-Jasmiinin tuoksu,Shirley Palmer-Huntujen maa,Elizabeth Kim-kymmenentuhatta surua.
Nämä olivat minun suosikkejani tuon tuhat loistavaa aurinkoa lisäksi. Koskettavaa lukemista.

 
7. elokuuta 2011 klo 21.40 , Anonymous mig kirjoitti...

Hui, osuipa niin hyvään saumaan tämä postaus, sillä luen itse parhaillaan tuota Poikani Kevin-kirjaa, englanniksi tosin. We need to talk about Kevin. Ja täytyy sanoa, että oli kamalan vaikea päästä alkuun tuossa kirjassa, mutta nyt kun olen sitä enemmän lukenut, niin on vaikea lopettaa.
Toisaalta tuo kirja ahdistaa mua aivan suunnattomasti. Tekee mieli mennä rivien välistä kirjaan mukaan ja ravistella sitä poikaa. Pistää oikeasti ajattelemaan, että miten tällaista voi olla, ja ketä tästä muka nyt voi edes syyttää.. Odotan oikeastaan, että pääsen loppuun kirjassa. Vaikka se on äärimmäisen vaikuttava ja hienosti kirjoitettu, niin samalla se aikaansaa kovin raskaan olotilan.

Huh, olipa romaani kommentti. Piti vain vähän tuulettaa, kun tuntuu, että tuo kirja on tällä hetkellä niin suuri osa mun arkea :D Suuri, ahdistava ja vaikuttava osa.
Kiva blogi ja monia muitakin hyviä kirjoja löytyi tuosta sun listasta! :)

 
7. elokuuta 2011 klo 21.53 , Anonymous Annie kirjoitti...

Kiva postaus, sain paljon uutta luettavaa! Anna tulla vaan lisää tämmösiä jos huvittaa! :)

 
7. elokuuta 2011 klo 22.57 , Blogger Nonna kirjoitti...

Suosittelen ehdottomasti sellasta kirjaa kun: Poika raidallisessa pyjamassa.
Aivan loistava! <3

 
7. elokuuta 2011 klo 23.12 , Anonymous Heidi kirjoitti...

Mäkin suosittelen Riadin tyttöjä. Yksi hyvä täällä vielä mainitsematon on Marina Nematin kirjoittama Prisoner of Tehran.

 
8. elokuuta 2011 klo 0.12 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Suosittelen lämpimästi Chimamanda Ngozi Adichien kirjaa Puolikas keltaista aurinkoa! Kertoo Nigerian lähihistoriasta (josta ainakaan minä en ennen tämän kirjan lukemista tiennyt juuri hölkäsen pöläystä..) ja todella herätti monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Sivuja mahtaa olla yli 600, mutta todella sujuvaa tekstiä ja ne "puitteet" kaikille tapahtumille ehditään luoda.

 
8. elokuuta 2011 klo 1.21 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

aika säälittävä suoritus tuo 25 kirjaa vuodessa, sehän tekee vain noin kaksi kirjaa kuukaudessa. luen useinkin kaksi kirjaa viikossa, eikä sekään ole mielestäni paljon.

 
8. elokuuta 2011 klo 8.37 , Blogger tepe kirjoitti...

mä tykkään lukea hömppäkirjoja, mut kaks, jotka ei ollu ihan niin ennalta-arvattavia ja "normaaleita" hömppäkirjoja, ni on just toi jonkun aikasemminkin mainitsema where rainbows end cecelia ahernilta (tykkäsin ite tästä ehkä noin miljoona kertaa enemmän, kun ps. rakastan sinua -kirjasta). meni heti heittämällä lempparikirjaks nicholas sparksin the notebookin kanssa :) suosittelen noita, vaikkei niin hömppäkirjoista tykkääkään :)

tohon erään lukijan kommenttiin noista jean sassonin kirjoista.. se kolmas tuota prinsessa-sarjaa oleva kirja on nimeltään prinsessa sultana. taisin noita sulle jo suositellakin tuohon vanhan blogin vikaan postaukseen, mut ei voi koskaan suositella liikaa ;) ne on ihan älyttömän hyviä kirjoja, jos nyt niin rankasta aiheesta voi sanoa, että on hyviä. lisäks oon lukenu sassonilta myös kirjan mayada, saddamin vanki, joka oli myös hyvä.

noiden lisäks muun muassa aavikon kukka (waris dirie) ja pakomatkalla (ayaan hirsi ali) on ehdottoman lukemisen arvoisia. luin jostain semmosista kirjoista, kuin myyty ja lupaus vapaudesta (kirjailija on zana muhsen), mutta en oo vielä saanu niitä luettua ite, ni en pysty tarkemmin sanomaan.

niin ja lisäks kirja nojoud, 10, eronnut oli aika rankkaa luettavaa :(

 
8. elokuuta 2011 klo 9.29 , Blogger Niina kirjoitti...

Mulla alkoi valmistumisen jälkeen vakituiset työt, ja tänä aikana oon taas löytänyt kirjat! Ala-asteella tuli luettua ihan kaikista eniten, ja siitä se on pikkuhiljaa yläasteen, lukion ja etenkin yliopiston aikana vähentynyt nollaan kirjaan vuodessa. Mutta nyt taas on aikaa!

En ole listan kirjoista lukenu muita kuin Tuhat kultaista aurinkoa ja se oli mieletön. Kirjan jälkeen oli vaan istuttava paikoillaan hetki ja mietittävä asioista ja maailmaa.

Kuten joku aiemmin kommentoi, niin tuon kirjan kirjoittajaltahan on tosiaan tullut tuo Leijapoika -romaani. Se on omallakin lukulistalla. Ja Poika raidallisessa pyjamassa -leffan trailerin jälkeen sekin jäi mieleen luettavien listalle.

 
8. elokuuta 2011 klo 9.57 , Anonymous karoliina kirjoitti...

Jeffrey Eugenideksen (vai miten se taipuukaan =D) Virgin Suicides (Kauniina kuolleet?) on tuttu teos mutta tota Middlesexiä en ole vielä ainakaan saanut luettua. Ehkä se pitäisi lukaista =) Oon nyt kesällä inspiroitunut taas lukemaan. Alkuvuosi kun meni kirjoituksiin lukiessa ja sen jälkeinen aika pääsykokeisiin lukiessa...

 
8. elokuuta 2011 klo 10.05 , Blogger llaura kirjoitti...

anonyymi-Tanja: totta kai muistan, ihana että oot löytäny taas tännekin :) !

Neiti S: hyvä maku sulla siis ;) kerron kyllä, tällä hetkellä lukemaani olen ainakin ihan täysillä hurahtanut, seuraavia odotellessa!

Sanna: Pitääkin laittaa nuo ylös, kiitos vinkeistä :)

anonyymi: kiitti noista, kirjotin heti ylös! Aavikon kukan olenkin leffana nähnyt, vähän harmittaa etten ehtinyt lukea kirjaa ensin, mutta se kyllä täytyy ehdottomasti myös löytää joskus kirjanakin!

Kaisaboy: pitää tuokin etsiä, kiitos!

anonyymi: lukeminen on kyllä ihanaa, harmi kun mullakaan ei vaan yksinkertaisesti oo aikaa käyttää siihen niin paljon kuin haluaisin :D

Saija: olepa hyvä :)

anonyymi: se pitää löytää siis, kiitos vinkistä!

anonyymi: kuulostaa hyvältä, kiitti vinkistä :)

terttu: nuo täytyykin ehdottomasti kans laitaa lukulistalle! :)

anonyymi: pitääkin googletella kenen kirjailijan tuo on, kiitos vinkistä!

Kit: mulla kesti sen kanssa ihan hurjan kauan, juurikin tuon hitaan alun kanssa. tuntu että eihän siinä tapahdu mitään ja miten nääkin jutut liittyy mihinkään. mutta liitty ne sit kun jakso kärsivällisesti mennä eteenpäin :D

anonyymi: niin on! :)

anonyymi: voishan sitä joskus avartaa lukukokemuksia vähän erilaisiinkin kirjoihin ;) kiitos noista kaikista, laitoin ne heti jokaisen ylös!

haahuilija: ihana kuulla :) Middlesex on kyllä huippu, mä taisin sen jonkun blogisuosituksen kautta löytää, en mäkään kovin montaa tiedä joka sen ois lukenut :)

Mehis: en katso, kiitos varoituksesta :D en yleensäkään tykkää katsoa lempparikirjoistani tehtyjä leffoja, ne menee kuitenkin ihan "väärin". Todella harvoin elokuva saa edes murto-osaa siitä tunnelmasta luotua, mitä kirjoissa kuitenkaan on!

Tupu: ihana, oispa mullakin ollu keväällä aikaa ahmia noin paljon kirjoja :D kiitos suosituksesta, laitetaan ylös!

Nina: äiti on lukenut noi molemmat ja se hehkutti jälkimmäistä enemmän, joten aloitin siitä! mutta on mun alusta asti pitänyt kyllä toi Leijapoikakin lukea, se on vaan jotenkin jäänyt?

Iida: ahdistavat ja koskettavat toimii aina, laitan tuon ehdottomasti ylös, kiitos!

RagDoll: kiitos vinkeistä!

mig: se on ahdistava, ja siitä tulee joissain kohti jopa paha olla. mutta mä jotenkin pidin siitä ehkä nimenomaan siksi, on aika vaikuttavaa että kirjailija pystyy painetulla tekstillä vaikuttamaan tunteisiin noin voimakkaasti! :) toivottavasti pidät kirjasta myös sen kokonaan luettuasi!

Annie: kiva että tykkäsit :)

Nonna: sen oon itse jo lukenutkin, niin kuin postaukseen kirjoitinkin :) ihan mieletön kirja sekin siis kyllä!

Heidi: kiitos noista, laitetaan ylös!

anonyymi: tuo kirja mulla onkin itseasiassa tällä hetkellä hyllyssä! äiti sen oli pokkarina lomalukemisekseen ostanut, ja anto mulle luettavaks, pitäis kyllä ehdottomasti se jo avata!

anonyymi: voi sua, emmä valitettavasti kovinkaan säälittävänä pidä sitä, että mulla on niin paljon muutakin elämää, ettei ole todellakaan aikaa lukea tuollaisia määriä kirjoja ;)

tepe: kirjoitin sinne laittamasi suositukset kyllä heti jo silloin ylös, kiitos niistä! ja näistä myös, kaikki kuulostaa tosi lupaavilta!

Niina: ihana että on aikaa, lukeminen on joku rentouttavin ja siinä samassa ihan sivistäväkin harrastus ;)

karoliina suosittelen sitä :) on kyllä ihana lukea silloin, kun saa täysin itse valita mitä lukee, eikä aina ole pakko vaan opiskella ;)

 
8. elokuuta 2011 klo 10.25 , Anonymous mendi kirjoitti...

moi ! mä oon ihan uusi lukija, mungolifen kautta bongasin tän blogin ehkä viikko sitten ja jäin seurailemaan (--:
eli liittyy taas aiheeseen (kiva muuten, että postaat kirjoista) mutta näin jossain valokuvissa sulla aika hienon näköisia tatuointeja ! mietin vaan, voisitko esitellä niitä tarkemmin, kertoa tärkeydestä ja kuvailla niitä läheltä ? :--) kiitos !

 
8. elokuuta 2011 klo 12.34 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Moi Laura!

Aivan pakko tulla kommentoimaan, kun Annan blogin kautta huomasin, että oot ruvennut taas bloggailemaan. Ei nyt liity postauksen aiheiseen, mutta tulipa aivan nostalginen olo, kun sut löysin taas. Luettiin toisiamme aiemmin vuosia livejournalissa, kaipaan sua sinne edelleen! (olen siis shirmia)

Mäkin aloitin bloggaamaan kesän alussa, tuu kurkkimaan ihmeessä jos yhtään kiinnostaa :-) (http://dolce-vita-mia.blogspot.com)

Ps! Ihania tatskoja sulla!

 
8. elokuuta 2011 klo 14.17 , Anonymous Sinna kirjoitti...

Oletko lukenut Hosseinin Leijapojan? on muuten yksi parhaista kirjoista mitä olen koskaan lukenut! Kuulemma saman tyyppinen kuin tuo tuhat loistavaa aurinkoa, ja suosittelen kyllä! Se tuo kyyneleetkin silmiin =)

 
8. elokuuta 2011 klo 15.20 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ah, pimeän poika ♥ suosittelen! niiiin ihana kirja. mutta samalla niiiin kauhea. :(

 
8. elokuuta 2011 klo 15.31 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Anton Tsehowovin Lokki on mielettömän ihana. Vaikka onkin näytelmä niin silti aikamoinen lukunautinto:)

 
8. elokuuta 2011 klo 15.44 , Anonymous vendyvain kirjoitti...

Erling Poulsen: Älä itke, Saara
Hans-Ulrich Hoster: Lapsi 312

Nuo on vähän samantyylisiä kirjoja keskenään, ja vähän samantyyppistä kuin Pimeän poika.
Kummatkin olen lukenut pari vuotta sitten, ja ovat pysyneet top 10 ehdottomasti!
En oo varma, minkäikäisille nää on suunnattu, löytyy mun mielestä kirjastoista aikuistenosastolta, vaikka näitähän lukevat jopa lapset...

Sun top 5 -lista kopsaantui muistilappuun, ja eikun kirjastoon! Kiitos siitä, en olekaan pitkään aikaan löytänyt mitään tosi hyvää kirjaa, joten piti aloittaa Harry Potterit uudelleen...

Samaa mieltä Haydeneista; mahtavia kirjoja, ja niin koskettavia, ihania. Mutta kun olin lukenut niitä jotain kolme, ajattelin, että kylläpäs tässä alkaa ihailemaan Haydenia, kuinka taitava hän on. Siitä lähtien ne alkoivat ärsyttää, mutta luin kuitenkin ne kaikki.

 
8. elokuuta 2011 klo 18.49 , Blogger llaura kirjoitti...

mendi: kiva kuulla että olet löytänyt tänne mukaan :) tatuoinneista tuskin tulee omia postauksia, kuvissa saattaa vilahdella sillon tällön enemmän tai vähemmän :)

Mia: ihana kun kommentoit, pitää heti käydä kurkkimassa sun blogia! kirjottelen nykyään LJ:n ihan postauksen kuukaudessa tai kahdessa, mutta muutamaa siellä ihan säännöllisesti edelleen lueskelen, jos vielä itse siellä pyörit niin olis ihan hauska kaveroitua uudelleen :)?

Sinna: en ole sitä tullut vielä lukeneeksi, mutta täytyy ehdottomasti lukea!

anonyymi: se on :(

anonyymi: kiitos vinkistä!

vendyvain: kiitos noista! toi toinen taitaakin löytyä äitini kirjahyllystä, pitää lainata se kun menen seuraavan kerran Varkauteen! toivottavasti tykkäät noista minunkin suosittelemista :)

 
8. elokuuta 2011 klo 19.40 , Blogger Mari kirjoitti...

Kiitos vinkeistä! Panen muistiin :)

Tuo Pimeä poika on ensimmäisen 80 sivun ajan ehkä kamalin kirja, mitä olen lukenut. Muistan, kuinka voin pahoin, tärisin ja itkin sitä lukiessa. Onneksi kirjan loppupuoli oli vähän valoisampi :)

 
8. elokuuta 2011 klo 19.51 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Eija Reinikainen: Leimatut lapset - Kun koulu ei ymmärrä. Suosittelen, jos et ole vielä lukenut. Erityisopettaja kertoo kohtaamistaan lapsista, jotka ovat joutuneet syystä tai toisesta koulumaailmassa väärinymmärretyiksi.

 
8. elokuuta 2011 klo 20.20 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi, tossa on kaikki mun kolme lempikirjaa! Aikamatkustajan vaimo, Tuhat loistavaa aurinkoa ja Missä kuljimme kerran. Ihan huikeita kaikki, ihania!
Suosittelen myös tota Älä käy yöhön yksin - kirjaa jos et oo siihen vielä tutustunu, se on myös hyvä kuvaus Helsingistä!

 
9. elokuuta 2011 klo 8.49 , Blogger Piia kirjoitti...

Ensimmäistä kertaa piipahdan blogissasi ja onnekseni törmäsin tähän ihanaan kirjapostaukseen, sillä minä RAKASTAN lukemista! Kiitos hyvistä vinkeistä:) Muutaman niistä olenkin jo lukenut ja loput kirjoitin lapulle muistiin.

-Piia

 
9. elokuuta 2011 klo 11.21 , Anonymous Ella kirjoitti...

Varmasti taas joku kohtalo oli pelissä, ku mä oon jo pitkään ettinyt oikeasti hyvää kirjaa luettavaksi eikä oo löytynyt MITÄÄN. Ja nyt mä päädyin ensimmäistä kertaa sun blogiin ja tadaa, täällä oli valmis lista joka vaikuttaa lupaavalta ja mä oon heti tän kommentin päätettyäni lähdössä kirjastoon hakemaan kirjaa lennolle, joten ei olis voinut sattua parempaan paikkaan :)!

Mä olin myös ihan rakastunut tuhat loistavaa aurinkoa-kirjaan ja oon sen lukemisesta asti etsinyt saman kaltaisia teoksia. Samantyyppisiä ja tosi hyviä on mm:
-Khaled Hosseinin leijapoika (sijoittuu samoihin maisemiin)
-Mende Nazerin orja
-Betty Mahmoodin rakkaudesta lapseen

Meillä vaikuttaisi olevan aika samanlainen kirjamaku tuon listasi perusteella, niin voisin myöskin suositella sulle muita kirjoja, jotka ei kyllä sijoitu lähi-itään mutta on muuten mieleenpainuvia js lukemisen arvoisia :P

-Geishan muistelmat (ihan mielettömän koskettava ja mukaansatempaava, kaunein tarina jonka oon koskaan lukenut)
-Torey Haydenin Tiikerin lapsi
-Sabine Kueglerin Viidakkolapsi
-Anna-Leena Härkösen häräntappoase. Mä en yleensä pidä kovin paljon suomalaisista kirjoista, mutta tää on jäänyt mieleen eli sen täytyi olla hyvä :)

Ja tietysti jos et oo vielä lukenut Stieg Larssonin millenium-sarjaa niin LUE, se on melkeinpä yhtä koukuttava kuin Potterit :) Nyt mä lähen kirjastoon kahmimaan noita sun suosituksia, toivottavasti joku näistä kolahtaa myös sulle!

 
9. elokuuta 2011 klo 12.19 , Blogger Jenny kirjoitti...

Pauol Coelho: Alkemisti
Minä, Ozzy
Alice Sebold: Lovely Bones (oma taivas)

 
9. elokuuta 2011 klo 16.36 , OpenID paulahelena kirjoitti...

hullua miten lapsena luki monta kirjaa viikossa ja nyt tulee tosiaan käytyä kirjastossa ehkä maksimissaan kerran kuussa, sillon tosin tulee lainatut kirjat lukastua läpi pikavauhdilla. nykyään vaan koulujuttuja lukiessa jotenki kuluu sellanen lukuenergia eikä sit jotenki tuu enää tartuttua kaunokirjallisuuteen niin paljoa, pitäis kyllä enemmän!

(hmm, mitäköhän tää kommentointi nyt säätää, sori jos tulee moneen kertaan)

 
9. elokuuta 2011 klo 21.08 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ootko lukenu sellasta kun Jeninin aamut? Kertoo Israelin ja Palestiinan välisten konfliktien historiasta ja syistä yms ja siis palestiinalaisperheen kautta. Mun piti lukea toi tai oikeestaan alotinkin sitä mutta en sit opiskelujen ohella ehtiny lukemaan ennen kun se piti palauttaa :D On kyllä tarkotus alottaa uudestaan tässä lähiaikoina, vaikutti sen verran mielenkiintoselta :)

 
9. elokuuta 2011 klo 21.50 , Blogger llaura kirjoitti...

Mari: se oli kieltämättä rankka teos!

anonyymi: kiitos suosituksestasi, kirjataan ylös :)

anonyymi: noi on ihania :) ja ton Älä käy yöhön yksin -kirjan olenkin jo lukenut, kuten tuolla postauksessa pariin otteeseen mainitsenkin :)

Piia: hyvä sattuma ;) toivottavasti suosikkini uppoavat sullekin!

Ella: kiitos ihanasta kommentista ja noista suosituksista! Häräntappoaseen, Tiikerin lapsen ja Millenium-trilogian olenkin jo lukenut, muut laitan ehdottomasti ylös!

Jenny: kiitos vinkeistä :) Tuon Coelhon olenkin jo aiemmin lukenut, en vaan yleisesti ottaen kyseisen kirjailijan kirjoille juuri lämpene.. Ne on jotenkin niin naiiveja tms?

paulahelena: ei tullu kun kerran :) ja joo, koulukirjojen jälkeen ei jotenkin ite ainakaan jaksa alkaa aina lukemaan vielä romaaneja siihen päälle, mulle tuli ainakin kevään jälkeen niin totaalinen lukukyllästys kaikkea kirjotettua tekstiä kohtaan ettei mitään rajaa :D onneks ei kestänyt kovin kauaa kuitenkaan!

anonyymi: en oo, kiitos kovasti vinkistä!

 
10. elokuuta 2011 klo 11.56 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei! En jaksanut lukea ihan joka kommenttia läpi, joten sorry, jos tätä on jo suositeltu.

Nimittäin Lähi-Idäst kertova kirja nimeltään Kabulin kirjakauppias. En muista tekijää, joku norjalainen nainen kuitenkin, toimittaja.

Tuo kirja sai todellakin ajattelemaan. Se kertoo asioista enemmän naisten kannalta kuin esim. Leijapoika, joka oli myös hyvä. Leijapojan on muistaakseni kirjoittanut sama hlö kuin tuon 1000 aurinkoakin.

Todellakin suosittelen Kabulin kirjakauppiasta!

 
10. elokuuta 2011 klo 13.31 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Linda Olsson - Laulaisin sinulle kauniita lauluja

Kaunein kirja, jonka olen koskaan lukenut. Saa tunteet takuuvarmasti pintaan...

 
10. elokuuta 2011 klo 19.11 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itse en ole sun lukemistasi kirjoista lukenut kuin Tuhat Loistavaa Aurinkoa, joka kosketti mua niiiiin syvältä. Tais kans olla pari kesää sitten, kun itkin kesälomalla trampoliinilla ja ajattelin pystynkö lukemaan loppuun. Nyt mulla on menossa The Help niminen kirja, joka on kanssa aivan mieletön kertoo rasismista... Kannattaa lukea suomeksi taitaa nimi olla Piiat.
T. Jenni

 
10. elokuuta 2011 klo 20.00 , Blogger llaura kirjoitti...

anonyymi: ei oltu vielä suositeltu, joten kiva kun kirjasta vinkkasit :) !

anonyymi: pitääkin kirjoittaa tuo ylös, kiitos!

Jenni: tuon voisi etsiä myös, kiitos suosituksesta :)

 
10. elokuuta 2011 klo 20.31 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi mä tykkään kanssa tuosta Aikamatkustajan vaimosta! :) Leffa siitä ei ollu yhtään niin hyvä kuin kirja. Voisin suositella myös saman kirjailijan Her fearful symmetry -kirjaa, toinen mun lemppareista :)

Tän postauksen innottama vois taas lukea muutaman kirjan... Kuten esim. vikan Potterin, joka on odottanu hyllyssä jo ihan liian kauan :D

 
10. elokuuta 2011 klo 20.42 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei,

Hosseinin Leijapoika oli aika hurja lukukokemus. Pitää myös suositella Ildefonso Fanconesin kirjaa Meren katedraali, joka kertoo keskiaikaisesta Barcelonasta. Huikea.

 
10. elokuuta 2011 klo 22.11 , Anonymous Ninni kirjoitti...

Kabulin kirjakauppiasta ja Jeninin aamuja suosittelen myös minä. Kumpikaan ei tosin yllä ihan tuhat loistavaa aurinkoa-tasolle. Muutamankin kommentoijan mainitseman Riadin tytöt jätin kesken. Huonosti kirjoitettu ja melkoista hömppää, sanoisin.

Oletko lukenut Kazuo Ishiguron kirjoja? Suosittelen todella lämpimästi.

 
10. elokuuta 2011 klo 22.37 , Blogger Merja kirjoitti...

Luin kommentit nopsaan läpi ja en ainakaan mielestäni bongannut vielä mainintaa kirjasta "Nojoud, 10 vuotta, eronnut" jonka on kirjoittanut Nojoud Ali ja Delphine Minoui. Luin sen tuossa jokin aika sitten ja se kyllä kosketti. Tositarina joka kertoo Nojoud-nimisen jemeniläistytön tarinan siitä, kuinka hänet pakotettiin avioitumaan 30-vuotiaan miehen kanssa ja kuinka hän joutuu kokemaan kovia avioliiton myötä.

 
11. elokuuta 2011 klo 12.57 , Blogger Velma kirjoitti...

Nää kirjajutut on tosi kivoja, että postailisit jatkossakiin kun saat jotain luettua. :)

Kabulin kirjakauppiasta ja Kabulin kauneuskoulua on näköjään molempia suositeltu, mutta ne on oikeesti hyviä. Niin ja Lolita Teheranissa vois kanssa olla testaamisen arvoinen. Riadin tytöt jäi mulla kesken ja Khaled Hossein ei myöskään oikein iskenyt.

 
11. elokuuta 2011 klo 19.06 , Anonymous Ewe kirjoitti...

Heips !

Itselläni on tuo Haudankaivajan tytär-kirja kotona, ja pidän siitä todella paljon! Se teki ihan älyttömän ison vaikutuksen muhun, kun sen kesällä luin :)

 
17. elokuuta 2011 klo 15.12 , Anonymous Juni kirjoitti...

Ite tykästyin iha tosi paljon Agatha Christien Idän pikajunan arvoitukseen.En tiiä nappaako siula yhtää ,mut ainaha kannattaa kokeilla :>

 
21. elokuuta 2011 klo 17.51 , Blogger llaura kirjoitti...

anonyymi: sitä leffaa en halua edes nähdä.. :D

anonyymi: kiitos vinkeistä! :)

Nnni: en ole lukenut, pitääkin laittaa ylös! Ja joo pitää vähän selailla tuota Riadin tyttöjä miltä se vaikuttaa, hömppäys ei kuulosta hyvältä!

Merja: kiitos vinkistä, tuo kuulostaa todella kiinnostavalta!

Velma: postailen kyllä varmasti jatkossakin kirjavinkkejä :)

Ewe: mä en oo sitä vielä saanut avattua, seuraavaksi varmaan sitten! :)

Juni: kiitos vinkistä, pistetään ylös :)

 
28. elokuuta 2011 klo 15.50 , Blogger Sara kirjoitti...

Itse olen myös innostunut Lähi-itään ja Afganistaniin sijoittuvista kirjoista. Sen alueen ihmiset ja ympäristön tuntevien suusta (tai no kynästä) näkyy se toinen puoli Lähi-Idästä, jonka sodat ja yhteiskunnallinen tilanne on turmelleet.

Jos haluat lukea muutakin kuin kertovaa kirjallisuutta, suosittelisin lämpimästi Geraldine Brooksin "Islamin naisten salattu elämä", jossa itse kirjailija on viettänyt muutaman vuoden Lähi-idän konfliktimaissa tutustumassa islamin naisiin ja islamilaiseen kulttuuriin. Tuossa kirjassa tosissaan kumotaan niitä raakoja miellekuvia islaminuskosta. Islam osaa olla myös hyvin kaunis ja monipuolinen uskonto ja ennenkaikkea kulttuuri. :)

 

Lähetä kommentti

pst, ennen kuin jätät kommentin, lue tämä pieni FAQ/UKK :--)
Olen 178cm pitkä,
koirani on japaninpystykorva,
teen kollaasit ja muokkaan kuvani PhotoFiltrellä,
ja jos sinulle näkyy tässä blogissa valkoinen laatikko tekstin/kuvien päällä, en osaa tehdä sille mitään, mutta kokeile vaihtaa selainta vaikka Mozillaan siitä Exploreristasi, tai päivitä se omasi ainakin uudempaan versioon, josko se sitten auttaisi! :--)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu