Aina ei voi huvittaa

HUOH. Tästä piti tulla pitkä postaus aiheesta ystävyys, tytöistä nimeltä Anna ja Meri ja siitä, miten perseestä on maa, jota kutsutaan Australiaksi. Mutta tunnin epätoivosen ja suoraan sanottuna todella paskan kirjotusrupeaman jälkeen painoin juuri surutta deleteä, ja ajattelin jakaa teille ihan nyt vain tämän sunnuntaisen asukuvan, asun jossa kävin brunssilla Annan ja A:n muutaman muun ystävän kanssa Dylanissa Arabianrannassa.

paita: JC / bleiseri: H&M / huivi: VILA / farkut: ONLY / kengät: Converse

Toi paita ja on rakkautta ja blaablaa. :D Anteeks, mua ei ihan oikeasti juuri nyt suuremmin huvita puhua, kirjoittaa tai ylipäätään ilmaista itseään mitenkään. Ja silti ajattelin postata tän asian teille, koska no, ajattelin että saattaisitte ymmärtää, että bloggaajallakin saattaa välillä olla tällasia päiviä, ettei vaan kiinnosta ja tuntuu äärettömän teennäiseltä alkaa jauhamaan mistään paidan ostamisesta, kun oikeasti tekis mieli vaan rynnätä illalla lentokentälle ja hakea dramaattisin elein Anna takasin lähtöportilta ja piilottaa se mun vaatekaappiin, jotta se ei lähtis taas pois. Elättelisin myös samalla toiveita, että Meri huolestuisi Annan poissaolosta, lähtisi kyseistä neitiä Suomeen etsimään, ja hups, oltaskin taas kolmestaan ja ois viime syksy ja Bäkkäri ja mustikkashottibileet, eikä mun kaksi maailmankaikkeuden tärkeintä ihmistä asuiskaan toisella puolella maailmaa samalla kun mä vaan hengaan täällä jonkun pöntön Elvin kanssa.

Ihan hyvin mulla oikeasti menee. :D Tulee vaan taas aivan helvetinmoinen ikävä sitä, että on olemassa ystäviä, jotka asuu samassa kaupungissa. Ystäviä, joilta saa 25 tekstiviestiä ma-ti välisenä yönä, ystäviä joille voi soittaa kriisipuheluita 02:30 ja ystäviä, joiden kanssa voi istua kolme tuntia autossa ja katsoa auringonlaskua parkkipaikalla samalla kun parannetaan maailmaa aivan järjettömällä avautumisrupeamalla, jossa molemmat puhuu päällekkäin ja tajuaa, että me ollaan oikeastaan sama ihminen, vähän eri kuvioissa vaan.

Voi tammikuu, tule jo!