Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Omia lahjatoiveitani joulupukilta!

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Omia lahjatoiveitani joulupukilta!

Kun tuossa aiemmin tein muutaman kollaasin lahjaideoista muille, päätinpä vielä askarrella täällä blogin kautta omankin toivelistan sinne Korvatunturille :--)

01. 50mm objektiivi kameraan olisi ehdottomasti haaveissa! Mutta taidan tyytyä oikeasti tosin haaveilemaan moisen lainaamista isältäni, vaikka siinä automaattitarkennusta ei olekaan, on tuolla kuvailu ihan huippua! Saa vähän parempaa valovoimaisuutta ja syvyysvaikutelmaa mukaan :)

02. Ai että, Block-valaisin olisi ihan ehdottomasti haaveissani tuohon uusimmalle tasollemme sohvan taakse! Tääkin nyt ehkä menee vähän enemmän jo toiveajattelun puolelle, ehkä mä kokeilen luvata tosiaan valmistua ensi vuonna ja toivoa tuota vaikka valmistujaislahjaksi, niin ei joulupukin tarvitse ihan liiallisesti euroja lahjaani panostaa. :)

03. Tyyny! Sellainen täydellinen, ja vähän toista luokkaa mitä nuo Ikean kympin tyynyt ovat. Tän oikeastaan oonkin käynyt jo valkkaamassa itselleni, koska jos tyynyyn panostaa vähän enemmän, on kovinkin toivottavaa, että se on juuri eikä melkein täydellinen.

04. Lakanoita! Ja pyyhkeitä! Retkimuumilakanat olisivat oikein ihanat, samoin nuo Marimekon Nimikko-kylpypyyhkeet ovat tervetulleita pyyhevarastoani kartuttamaan. Rakastan noiden raidallisten pyyhkeiden pelkistettyä tyylikkyyttä, ja etenkin valkoisella pohjalla minkä tahansa väriset raidat näyttävät hyvältä :)

05. Ja koska oon yrittänyt viimeiset 6 vuotta suostutella äitiäni luopumaan hänen ihanista Marimekon peltirasioista, olin ehkä maailman eniten fiiliksissä, kun äiti ilmoitti noita Muija-kuosisia purnukoita tulleen uustuotantoon! Nuo purkit olisivatkin hyvin täydelliset tuossa meidän keittiömme avohyllyssä kuiva-ainevarastona, nyt kun kaiken maailman jauhot ja auringonkukansiemenet on sullottu maailman pienimpään kaappiin tilan puutteesta johtuen.. Noita on ilmeisesti myös punapohjaisina, mutta mustat kävisivät varsin mallikkaasti meille :)

06. Ja viimeisimpänä, ja ehkä lemppareimpana toiveena: kirjoja. Ihania romaaneja, kovakantisia teoksia, omia lemppareitani, muiden lemppareita, uutuuksia, mitä vain! Haluaisin täyttää kirjahyllyni ihanilla kirjoilla, nyt olen lainaillut kirjani lähinnä kirjastosta, mutta olisi ihana saada ainakin ne kaikkein parhaimmat omaankin hyllyyn!


+ ja ehdottomasti eniten toivon rauhallista joulunaikaa, ihania yhdessäolon hetkiä, hyvää ruokaa, ehkä lunta ja villasukissa sisällä hengailua. ♥ ♥

Mitä te toivotte joulupukilta tänä vuonna? Vai joko lahjoista jauhaminen kyllästyttää? :--D

Tunnisteet:

17 kommenttia:

7. joulukuuta 2011 klo 13.27 , Blogger Milla / millamainen kirjoitti...

Kannattaa katsoa Block -lamppua huuto.netistä. Me ollaan ostettu sieltä jo kaks avaamattomassa paketissa olevaa. :)

millamainen

 
7. joulukuuta 2011 klo 13.33 , Blogger BabyJane kirjoitti...

Lahjoista jauhaminen ei kyllästytä! :) Lahjat on sinällään parasta joulussa, sillä ne tuo sellaista jännitystä, että iiik, mitä mulle on hankittu! Lahjat kertoo todella paljon sekä lahjan saajasta että antajasta. En siis tarkoita, että se materia itsessään olisi parasta, vaan kaikki sen ympärillä oleva kuten nätit pakkaukset, se tilanne kun niitä jaetaan ja ne kaikki hymyt ja naurut mitä niistä saa!

 
7. joulukuuta 2011 klo 13.41 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mullakin on lahjatoiveissa uusi objektiivi (jonka eilen ite tilasin itselleni joululahjaksi) sekä Block-valaisin. Noiden lisäksi haluaisin myös yhden laukun. :) Taitaa tuo objektiivi jäädä ainoaksi lahjaksi, vaikka kyllä ne sukulaiset aina rahaa tai suklaata jouluisin lähettää. :)

 
7. joulukuuta 2011 klo 13.53 , Blogger Annika kirjoitti...

Mäkin haluaisin aina vaan lahjaksi kirjoja mut jostain syystä saan niitä kovin harvoin. Onko se jotenkin vaikea lahja hankkia toiselle..? :D

 
7. joulukuuta 2011 klo 14.03 , Blogger karoliina kirjoitti...

semmonen onepiece oleskeluasu ja sähköhammasharja on toivelistalla! Itekin toivon kirjoja; tän vuoden finlandiavoittajakirja ja tuntematon sotilas ois kiva =)

 
7. joulukuuta 2011 klo 14.21 , Anonymous Erika kirjoitti...

Haluaisin ainakin uudet korvakorut ja villasukat. Pari palaa aitoon Nomination-koruun olis kans kiva. :)

 
7. joulukuuta 2011 klo 15.26 , Anonymous Sk kirjoitti...

Toivon myös tuota 50 mm putkea Nikonin kameraan, mutta paikkakunnaltani ei löydy ja maksaaki aika paljon. Nettikaupat on vielä selailematta, jospa sieltä joku löytyis.:D

 
7. joulukuuta 2011 klo 16.19 , Blogger Maija kirjoitti...

Itse tein myös juuri tänään kollaasin omista toiveistani. Pitkäaikainen toive on nyt ilmeisesti toteutumassa, jee :)

Sitten vielä, kun keksisi ne muille ostettavat lahjat, niin elämä helpottuisi kummasti :D

http://donebym.blogspot.com/

 
7. joulukuuta 2011 klo 16.53 , Blogger Siiriliinu kirjoitti...

Uiui, mäki rakastan noita block-lamppuja!!

http://siiriliinu.blogspot.com/

 
7. joulukuuta 2011 klo 17.24 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itselläni ei nyt ole pahemmin lahjatoiveita.
Lahjakortteja/rahaa olisi mukava saada, että saisi ostaa mieleisiään vaatteita tms :)
Odotan innolla, millaisen huivin mummoni kutoaa minulle lahjaksi ;) kyseli nimittäin hieman minkä väristä toivoisin :)

 
7. joulukuuta 2011 klo 18.51 , Blogger Nata kirjoitti...

ajjajjaj ihana canon ja superhalvat putket! terkut, 50mm 100 euroa uutena. ihan törkeen hyvä on ollut, mutta nyt ostin laajiksen ja 50nen jäänyt vähemmälle käytölle. pitää varmaan ottaa uudestaa ettei se tuu kateelliseks :)

 
7. joulukuuta 2011 klo 22.43 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihan vinkkinä, että kannattaa käydä vilkaisemassa Sanoma Magazinesin sivuja Block-lampun toivossa. :) Itse tilasin äitilleni lahjaksi Sara-lehden (n.90€) ja tilaajalahjana Block-lamppu. :)

 
7. joulukuuta 2011 klo 23.18 , Anonymous lindam kirjoitti...

Nuo Marimekko-purkit on ihania, minulla on pari :)

Ootko muuten aatellut, että hankkisit tuon Block-valaisimen lehtitilauksen kautta? Sanoma Magazinesillä on tuollainen tilaajalahjana kun ostaa tiettyä lehteä 88 eurolla - huomattavasti halvempi kuin kaupasta ostettuna. Näin hankin omani :D

 
7. joulukuuta 2011 klo 23.23 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ethän sä sattunut olemaan tän viikon maanantaina Eckerö Linen päiväristeilyllä Tallinnassa? :D Mä näin illalla satamassa yhden tytön/ nuoren naisen, joka oli ihan sun näköinen. Jos et ollut, niin sulla on sitten kaksoisolento. :D

 
8. joulukuuta 2011 klo 7.25 , Blogger Sanni kirjoitti...

joo, tosiaan mua ei pahemmin kiinnosta sadan bloggaajan lahjatoivelistat, ei millaan pahalla :D Mut on se ihan kiva seurailla joidenkin toiveita ja vahan nahda mita luokkaa ihmiset niita lahjoja yleensa hankkii... Ku toisilla on toivelistassa timanttikoruja ja merkkilaukkua jne. ja toisilla jotain ihan muuta. Ite en osaa toivoa yhtaan mitaan, koska mitaan en tarvitse ja ahdistaa ku joka nurkka alkaa olla taynna jotain!

 
12. joulukuuta 2011 klo 1.28 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Noita Muija -purnukoita on myös valkoisina mustilla kuvioilla! Meillä on niitä ja tykkään kovastikin :-)

 
13. joulukuuta 2011 klo 9.46 , Blogger llaura kirjoitti...

Milla: hih, pitää vinkata mahdolliselle lahjan ostajalle ;)

BabyJane: niinpä 3) Kimmokin on niin innoissaan sen mulle ostamista lahjoista, että se fiilis siinä on melkeimpä kaikkein parasta :D

Anonyymi: no mut se on sen verran iso lahja jo, että kyllähän tollanen varmasti jo riittää :)

Annika: no niinpä, oon ihan samaa miettiny :D ne ois ihan lemppareita!

karoliina: noi molemmat kirjat mua kiinnostais kans :) tai tokikin oon tuntemattoman sotilaan lukenu,mutta ihana se ois itselläänkin!

Erika: villasukat on aina ihania! :)

Sk: nettikaupat ne parhaan valikoiman varmasti tarjoaakin! :)

M: haha, sanos muuta :D mulla on kimmolle vielä kaikki ostamatta..

Siiriliinu: ne on ihania!

anonyymi: mä en taas tykkää saada rahaa, siitä puuttuu kaikki tunnelma :D

Nata: ihana pentax ja isin vanhat putket... :--D <3 !

anonyymi: juu siel varmaan ois, mut mä haluisin sen lahjaksi :D

lindam: hih, mä haluan mielummin lahjaksi! :D

anonyymi: en ollu en, olin vasta nyt tänä viikonloppuna. :)

Sanni: :)

Anna: ne on varmaan sitä vanhempaa tuotantoa? mä sain ainakin sen käsityksen, että nyt uustuotantoon tuli vaan mustalla ja punasella pohjalla :)

 

Lähetä kommentti

pst, ennen kuin jätät kommentin, lue tämä pieni FAQ/UKK :--)
Olen 178cm pitkä,
koirani on japaninpystykorva,
teen kollaasit ja muokkaan kuvani PhotoFiltrellä,
ja jos sinulle näkyy tässä blogissa valkoinen laatikko tekstin/kuvien päällä, en osaa tehdä sille mitään, mutta kokeile vaihtaa selainta vaikka Mozillaan siitä Exploreristasi, tai päivitä se omasi ainakin uudempaan versioon, josko se sitten auttaisi! :--)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu