Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Herrasmiesvaalit?

maanantai 30. tammikuuta 2012

Herrasmiesvaalit?

Vaikka kovasti ilmoitin blogini FB-ryhmässä jo ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä äänestäneeni ihan jo siksikin, että voisin hetkeksi vetäytyä vaalikeskustelusta, en pysty vastustamaan kiusausta ja tunkemaan lusikkaani ihan vähän vielä tähän kasvissosekeittoon syvemmälle. :---)

Eli ne ketkä edellisen vaalikierroksen äänestyspäivän postaukseni tekstinkin jaksoivat lukea, ovatkin varmaan jo arvanneet, että omat fiilikseni eilisestä vaalituloksesta olivat enemmänkin kuin vain tyytyväiset! Pitkälti siksi, että oli hienoa nähdä itsensä kannattaman ehdokkaan pärjäävän aivan odottamattoman hyvin, mutta myös siksi, koska Haavisto oli noissa Soinin ajatusmallin vastakohtaa edustavista ehdokkaista ainoa, joka ei ratsastanut sillä "antijytkyllä" jo kampanja-aikanaan ja pesi silti tuon, pardon my french, persuehdokkaan aika puhtaasti kuusi nolla.

Mutta nyt se mikä asia mun hymyn saa taas hyytymään, on tuo järjetön mustamaalaamiskeskustelu, mikä näin vaalien alla on käynnissä. Ok, on hyvinkin suotavaa tuoda esille omia ajatuksiaan vaaleista, tulevasta presidentistä ja eduista vastustajaan nähden, mutta se, mitä en ymmärrä, on että miksi ihmeessä tähän pitää tuoda mukaan se järjetön vastakkainasettelu ja toisen ehdokkaan armoton dissaaminen - ovathan molemmat, kovinkin järkevät ehdokkaamme siitä itsekin irtisanoutuneet?! Valitaanko me ihan oikeasti presidenttiä sillä perusteella, että napataan valtaan se vähemmän huono? Tai se, joka sattuu olemaan vain toinen niistä, joita ei ikinä suostuisi syystä tai toisesta muutenkaan äänestämään?

Totesin tuossa yksi päivä jo Kimmollekin, että täällä Helsingissä asuessa ihanien, liberaalien ystävien ympäröimänä sitä välillä ihan oikeasti unohtaa, että ei tämä Suomi ihan niin suvaitsevainen olekaan kuin mitä oma lähiympäristöni antaa ymmärtää. Luen selkeästi myös omanlaisia blogejakin, koska ainakin neljä viidestä lempparistani on selkeästi innostunut kannattamaan Haavistoa presidentiksi. Heräsin kuitenkin todellisuuteen huomatessani yhden Facebook-kaverini kirjoittavan ihan tosissaan seinälleen, että "vai että Suomeen joku kiintiö hintti sivari presidentiksi, ei v*tussa!!" Kyllä, presidentin tärkein ominaisuushan on siis aivan ehdottomasti seksuaalinen suuntautuminen, ja onhan tämä maa nyt tosiaan mennyt aivan järjettömästi huonompaan suuntaan kun edellinen pressamme Tarjakin on armeijan käymätön naikkonen. Vai hupsista, unohtuiko tuo pieni pointti kokonaan keskustelusta, kun alettiin miettiä voiko sivari olla presidentti?


Mutta eihän se suvaitsemattomuus siihen lopu, minkä huomaa selkeästi näistä "mielummin vaikka hintti kuin mikään porvari___presidentti joka vie köyhiltä viimeisetkin rahat!!!11"-vastakommenteista. Ihanko oikeasti ajatellaan, että tällä lähinnä edustuksellisella, ulkopoliittisella hahmolla olisi mitään tekemistä köyhyyden poistamisen kanssa? Tai vaikka ei tartuttaisi siihenkään, niin miten paljon tuota hra. Niinistön vaaliohjelmaa on sitten oikeasti tullut seurattua ja tutustuttua niihin sen pointteihin? Mutta hei, miksi ihmeessä tutustua, oman kannattaminen reilussa hengessähän nyt on ihan liian helppoa, otetaan ihmeessä jenkkilästä mallia ja napataan pari provosoivaa lokajuttua vastustajasta, niin jo on parempi kampanja pystyssä!! ..tai sitten ei. Nythän on kuitenkin kyse henkilövaaleista, ei eduskuntavaaleista, joissa toisten puolueiden näkemysten vastustaminen sentään on jokseenkin ymmärrettävää, ovathan ne niitä asioita, joita eduskuntaan äänestettävät ihmiset haluavat ajaa läpi.

Se mitä haluan tällä tekstilläni kuitenkin sanoa, on se, että vaikka miten ihana se oma suosikki olisi, en usko, että kumpikaan ehdokkaista arvostaa sitä, että se paremmuus pönkitetään toisen ehdokkaan huonommuuden kautta. Tietenkin vastustajan mielipiteet vaikuttavat siihen, miksi jotain toista tiettyä ehdokasta äänestää, mutta on vain pikkuisen naurettavaa asettaa tällaista negatiivista vastakkainasettelua, kun ehdokkaat eivät sitä itsekään harrasta. Koska niin tai näin, mielestäni Suomelle valitaan tällä toisella kierroksella hyvä ja uskottava presidentti, voitti kumpi ehdokas vaalit tahansa. Toki lupaan juhlia pientä voiton tanssia, jos oma suosikkini Haavisto jollain ilveellä nämä vaalit oikeasti veisi, edustaahan hän enemmän niitä omia arvojani, mutta en minä maasta uhkaa muuttavani, jos suomalaiset valitsevat itselleen poliitikkona huomattavasti kokeneemman hahmon ulkopolitiikkansa edustustehtäviä suorittamaan. Haavistolaiset ynnä muut nimittäin välillä ihan hippasen unohtavat, että suvaitsevaisuus se toimii toiseenkin suuntaan, tai ainakin ehkä kuuluisi kuulua! Ok, toki tiedostan, että myös omalla kohdallani tilanne olisi varmasti toinen, jos kakkoskierroksella paistattelisivat vastakkain Väyrynen ja Soini, mutta no, niistä kumpikaan tuskin sen suvaitsevaisuuden asialla ihan niin vahvasti olisivat muutenkaan läsnä.. :--D

Ja sitä paitsi, vielä sellainen pikkupointti tähän perään, että en ihan täysin ymmärrä tätä järjetöntä ÄÄNESTÄKÄÄ PRESIDENTTIÄ -vouhotusta. Totta kai äänestetään. Mutta mieleeni tulee vain sellainen hassu pieni seikka, että on se ihan pikkasen kummallista höyrytä yhdestä "edustushenkilön" valinnasta näin järjettömän paljon, ja unohtaa kaikki poliittinen kiinnostus seuraaviin kuntavaaleihin mennessä. Siis niihin kaikkein epäsuosituimpiin vaaleihin, joissa nyt vain sattumalta vaikutetaan kaikkein eniten juuri yhden pienen äänestäjän asioihin.. :---) Vai voiko joku rehellisesti väittää, että hänen elämänsä kannalta on tärkeämpää mistä presidentti puhuu edustuksellisella valtionvierailulla jonkun Hondurasin presidentin kanssa kuin se, että taas omalta lähialueelta lakkautetaan koulu tai lastenpsykiatrinen osasto, koska no, tarvitsevathan kunnat rahaa paljon tärkeämpiinkin asioihin, kuten vaikka Kauppakadun lämmittämiseen ja kunnanvaltuutettujen virkistysmatkoihin?

Tunnisteet:

77 kommenttia:

30. tammikuuta 2012 klo 10.34 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus! Oon tosta asiasta täysin samaa mieltä, että suvaitsevuuden pitäisi toimia molempiin suuntiin.

Ja toivottavaa olisi, että kiinnostus äänestämistä kohtaan jatkuisi vielä kuntavaaleissa (ja toki muissakin tulevaisuuden vaaleissa), koska juurikin ne vaalit ovat kaikista lähinnä ihmisiä ja niillä on (eduskuntavaaleja enemmän) )todellista vaikutusta ihmisen arkipäiväiseen elämään.

 
30. tammikuuta 2012 klo 10.40 , Blogger sansu kirjoitti...

Hyvä postaus, ja samoilla linjoilla olen kanssasi. Musta on tosin vain ja ainoastaan positiivista, että ihmiset höyryävät presidentinvaaleista ja äänestämisesta, äänestysprosentti kun on niissäkin jäänyt varsin pieneksi männävuosina. Mutta toki erittäin toivottavaa olisi, että kiinnostus politiikkaan jatkuisi ja äänestysprosentit kohoaisivat myös niissä kunnallisvaaleissa. :) Kiitos mahtavasta blogista!

 
30. tammikuuta 2012 klo 10.44 , Blogger llaura kirjoitti...

hyvä kuulla että muitakin samoin ajattelevia löytyy :)!

 
30. tammikuuta 2012 klo 10.45 , Blogger niiina kirjoitti...

tää oli oikeesti tosi hyvä kirjotus, kiitos laura! :) ite kannatan niinistöä, mut tässä oli kyllä hyviä pointteja suuntaan ja toiseen! ja todellakin suvaitsevaisuuden kuuluisi toimia molempiin suuntiin :)

 
30. tammikuuta 2012 klo 10.46 , Blogger llaura kirjoitti...

joo siis aivan ehdottomasti on hyvä, että tää keskustelu on näinkin vilkasta ja kiinnostus on korkea, mutta tosiaan lähinnä hain tuolla sitä, että olisi kovin toivottavaa, ettei se poliittinen aktiivisuus nousisi aina vain 6 tai 12 vuoden välein, vaan kestäisi myös nuo epätrendikkäät kuntavaalit sun muut myös :)

 
30. tammikuuta 2012 klo 10.48 , Blogger llaura kirjoitti...

hyvä että tykkäsit! eiköhän me tällä erää varsin hyvä presidentti joka tapauksessa tähän maahan saada :)

 
30. tammikuuta 2012 klo 10.57 , Blogger Karo kirjoitti...

ei mulla tässä nyt oo muuta sanottavaa kun että ihan täyttä asiaa ! :)

 
30. tammikuuta 2012 klo 11.01 , Blogger Jenni kirjoitti...

Loistava kirjoitus! :) Munkin mielestä tämä mustamaalaus on järjetöntä. Mutta vielä enemmän asiaa puhut kunnallisvaalien suhteen. Musta on surullista ettei nuorten mielestä kannata edes äänestää kunnallisvaaleissa (musta tuntuu että tuollainen asenne on ainakin täällä päin). Kunnallisvaalit on, niin kuin sanoit, ainoat vaalit missä vaikutetaan eniten omaan elämään. Ainakin tällaisessa pienessä kunnassa, minkä päällä koko ajan on ajatus että meidän on pakko liittyä pian vieressä olevaan kaupunkiin. :)

 
30. tammikuuta 2012 klo 11.12 , Blogger Riikka kirjoitti...

Oon ihan samaa mieltä. Jotenkin vähän ärsyttävääkin miten kamalasti politiikka on joitan ihmisiä yht äkkiä alkanut kiinnosta. Ja sitten sitä omaa suosikkia hehkutetaan koko ajan facebookissa, mutta niitä mielipiteitä ei kuitenkaan osata perustella. Ei siinä mitään pahaa ole, että kiinnostusta löytyy, mutta se kiinnostus kuitenkin lopahtaa heti kun vaalitulos ratkeaa. Mä itse joudun (=saan) opiskeluiden puolesta lukemaan politiikkaa, että en välttämättä jaksaisi niitä poliittisia kannanottoja facebook seinällä koko ajan...

 
30. tammikuuta 2012 klo 11.14 , Blogger Minka kirjoitti...

Hyvin kirjoitettu juttu ja oon kyllä samaa mieltä kanssasi! :-) Tosiaan on ollut ikävä huomata kuinka paljon ihmiset kirjoittavat negatiivista siitä ehdokkaasta jota ei aio äänestää.

Hyvänä esimerkkinä eräs keskustelu, jossa kysyttiin tietääkö jo kumpaa ehdokasta aikoo äänestää. Ja vastauksena monilla oli kirosanojen saattelemana tieto siitä, kummalle ei aio missään nimessä antaa ääntänsä. Eli sen sijaan, että olisi kertonut ketä aikoo äänestää - olikin pakko päästä sanomaan muutama inhottava juttu siitä ketä ei äänestä :--D

 
30. tammikuuta 2012 klo 11.15 , Blogger llaura kirjoitti...

danke!

 
30. tammikuuta 2012 klo 11.16 , Blogger llaura kirjoitti...

joo kunnallisvaltuustothan ne tosiaan niistä oman elämän tärkeistä jutuista päättää, ei eduskunnan päätöksetkään ihan niin lähelle usein pääse, vaikka on silläkin jo huomattavasti enemmän yksittäiselle ihmiselle väliä kuin tuolla presidentin valinnalla! :) mutta jospa nää ihmiset jossain vaiheessa alkais heräillä!

 
30. tammikuuta 2012 klo 11.19 , Blogger llaura kirjoitti...

hmm, mun on pakko olla vähän eri mieltä, koska mun mielestä on ehdottomasti vain hyvä asia, että ollaan heränneitä aiheeseen liittyen ja se kiinnostus heijastuu myös FB:n kautta jokapäiväiseen elämään :) ja toisaalta, miks positiivisia mielipiteitä tarvii osata perustella? :D tai että tokihan sitä saa jotain hehkuttaa ja kannattaa, vaikka ei sen syvällisemmin lähtis siinä yhteydessä pohtimaan syitä suosikilleen, niin ei kai se tarkota ettei niitä välttämättä olisi :) kiinnostus ja sen näkyminen on ehdottomasti hyvästä, mua enemmän ärsyttää ne, ketkä siellä seinällä avautuvat siitä, että aiheesta ei saisi avautua :D

 
30. tammikuuta 2012 klo 11.21 , Blogger llaura kirjoitti...

no jep! okei, jos mä pääsisin vauhtiin, löytyis multakin varmasti montakin syytä siihen, miksi en tiettyjä henkilöitä missään nimessä halunnut ekalla kierroksella äänestää, mutta miksi ihmeessä pitää keskittyä siihen että Niinistö on porvarimulkku/Haavisto harmaa ja siihen viellä päälle homo, omg, kun voisi vaan miettiä miksi äänestää omaa suosikkiaan ja tuoda niitä sen hyviä puolia esille mielummin :D

 
30. tammikuuta 2012 klo 11.50 , Blogger Heidi kirjoitti...

Mielettömän hyvä postaus ja oot takertunu just niihin seikkoihin, jotka itseänikin ärsyttää ;) Ja mikä mun mielestä on myös parasta näissä vaaleissa - kummatkin ehdokkaat todella hyviä! Vaikka se oma suosikki ei voittaiskaan niin saadaan kuitenkin Suomeen hyvä presidentti! :)

 
30. tammikuuta 2012 klo 12.06 , Blogger Niina kirjoitti...

Hyvää settiä ja samoilla linjoilla ollaan! Presidentin valtaoikeuksia on kavennettu muutenkin niin kovalla kädellä, että todellista vaikutusvaltaa hänellä ei mielestäni ole. Jännittävää, että ihmiset jaksavat vouhottaa pressanvaaleista, mutta juuri kunnallisvaalit eivät sitten kiinnosta. Siellä niitä oikeita ja meitä lähellä olevia päätöksiä kuitenkin tehdään. ;)

 
30. tammikuuta 2012 klo 12.28 , Anonymous nina kirjoitti...

Hienoa Laura! Oon täysin samaa mieltä sun kanssa siitä, että mikään ihmisen yksityiselämässä, sotilasarvo tai kumppanin sukupuoli tms., ei tee siitä hyvää tai huonoa. Ite oon täysin haaviston kannalla, mutta en oo kauhean pahoillani jos Niinistö valitaan, koska hänkin on tosi hyvä keulakuva suomen ulkopolitiikkaan.
Ps. blogis on tosi kiva! Jatka samaan malliin =)

 
30. tammikuuta 2012 klo 12.34 , Blogger airaam kirjoitti...

Etenkin tuo viiminen pointti on hyvä!

 
30. tammikuuta 2012 klo 12.50 , Blogger More To Love!-Mimmi kirjoitti...

Hyvä Laura jeee! Se on jännä tämä vastakkain asettelu näissä vaaleissa ja etenkin FB:ssa, jos äänestät Niinistöä olet suvaitsematon homovastainen porvari, jos taas Haavistoa, olet homohippi... :D

 
30. tammikuuta 2012 klo 13.36 , Anonymous Pippuri kirjoitti...

Amen! (ja ilman mitään uskonnollisia viboja tämä)

Samaa olen pohtinut itsekin, että kuinka uskollista on kannattaa kumpaakaan, jos sitten syyllistytään hirveään mollaamiseen ja morkkaamiseen, kun eihän kumpikaan näistä ehdokkaista sellaisia arvoja edusta!

Oma ääneni menee samalle ehdokkaalle kuin sinun, mutta olen myös vakaasti sitä mieltä, että voitti kumpi tahansa, ei näissä vaaleissa huonosti käy!

 
30. tammikuuta 2012 klo 13.41 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olen täysin samaa mieltä kanssasi näistä asioista :) Hienoa, olet ottanut asian esille blogissasi, saat varmasti monet lukijat ajattelemaan tarkemmin mielipiteitään.

 
30. tammikuuta 2012 klo 13.50 , Anonymous piu kirjoitti...

Muuten samaa mieltä, mut mun silmään sattui toi maininta että Helsingissä unohtaa ettei Suomi ole suvaitsevainen. Tää on niin yleinen, surullinen ennakkoluulo. Pekka Haavisto itse on moneen otteeseen sanonut, että helsinkiläisillä on jokin kuvitelma siitä ettei muualla olla yhtä suvaitsevaisia. Et varmasti tarkoittanut että kaikki Helsingin ulkopuolella asuvat ovat suvaitsemattomia, mutta pisti vain silmään, kun tuollainen asenne tuntuu olevan yleistä. :) Toki faktoja tarkastellessa voi todeta että eri puolueiden kannatus on erilaista eri puolilla maata, mutta ei se mielestäni kerro totuutta suvaitsevaisuudesta.

 
30. tammikuuta 2012 klo 14.08 , Blogger Virpi kirjoitti...

Toi on niin totta! Omalta fb seinältä bongasin heti ekan kierroksen jälkeen seuraavat (ja vielä saman tytön kirjoittamina): "Jos homosta tulee pressa ni täytyy sit muuttaa kyllä Suomesta pois!!!" ja "Nyt kaikki äänestämään Niinistöä et ei se ketkuperse vaan voita!!!"

Jotenkin tulee sellainen fiilis, että eikö ihmiset luota tarpeeksi sen oman ehdokkaansa kykyihin/mahdollisuuksiin, kun pitää lähteä tolle linjalle?! Ehkä sitä Niinistön kannatusta pidettiin hieman liian itsestään selvyytenä ennen vaaleja, ja nyt kun rinnalla onkin kova vastustaja, ei oikein tiedetä miten asiaan pitäisi suhtautua...

Mutta mielenkiintoinen sunnuntai tulossa jokatapauksessa... ja kyllä se oma äänikin Haavistolle menee! :)

 
30. tammikuuta 2012 klo 14.25 , Blogger Reetta // Rae -blogi kirjoitti...

Hyvin kirjoitettu. Mä olen aina äänestänyt jokaisissa vaaleissa siitä lähtien kun äänioikeus on mulla ollut ja tosiaan niissä kunnallisvaaleissakin aion ehdottomasti taas äänestää.

Mä kannatan Niinistöä presidentiksi ja äänestin häntä myös kuusi vuotta sitten. Olen kuitenkin myös sitä mieltä että kumpi tahansa vaalit nyt voittaa niin Suomi saa todellakin hyvän presidentin eikä tule sellasta "voi ei" -fiilsitä. Hyvä pointti oli tuo että suvaitsevaisuuden pitäisi toimia molempiin suuntiin. En oikein ymmärrä sellasta kampanjointia FB:ssä että "et ole suvaitsevainen jos et äänestä Haavistoa". Siis mitä ihmettä? Ei se sitä tarkoita vaan meillä jokaisella sattuu olemaan ne omat mielipiteet henkilöistä ja mulla se sattuu olemaan niin että olen fanittanut Niinistöä jo kauan. Jos Niinistö ei olisi ehdolla niin olisin varmastikin kallistunut Haavistoon. En ole siis homokammoinen vaikka en äänestäkään tällä kertaa Pekkaa presidentiksi.

 
30. tammikuuta 2012 klo 14.32 , Blogger anbbe kirjoitti...

Aivan täyttä asiaa ! Itse äänestän Niinistöä, mutta oon kyllä sitä mieltä että myös Haavistosta tulis hyvä presidentti. Pitää olla ilonen, että on kaks noin hyvää ehdokasta kakkoskierroksella:). Ja toivotaan että tällänen nuorten äänestysvilkkaus ja muutenki mielenkiinto asioihin säilyis niihin muihinkin vaaleihin ja erityisesti kunnallisvaaleihin.

 
30. tammikuuta 2012 klo 14.42 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Täyttä asiaa, hyvä kirjoitus! :) Mulla olis myös pieni kysymys edellisestä postauksesta, mistä oot hankkinut tuon keep calm and carry on -julisteen?

 
30. tammikuuta 2012 klo 14.54 , Blogger Kaisa kirjoitti...

Aamen ! Ihan samaa mieltä olen. (--:
Vaikka mä itse kävin äänestämässä Haavistoa jo toisenkin kerran, ei se mun mielestä väistämättä tarkoita sitä, että Niinistö olisi ihan hirveän kauhean huono vaihtoehto ! Kun tuntuu, että tyypit (ainakin fb:ssä..) valitsee näiden kahden väliltä lempparin ja se on sit tavallaan kaikki tai ei mitään, ei voi "tykätä" kummastakin.
Aika selvää on, että Sauli vie voiton näissä vaaleissa, mutta sehän ei meitä haittaa ! Loistava pressa hänestä saadaan ja sehän on nyt tärkeintä, että Suomella on hyvä johtohahmo.

Mitä nyt ite oon kuullut, niin ainakin mun tuttavapiirissä se kauhein asia Haavistossa on nimenomaan homous. Aika naurettavaa, mä kun en ole koskaan tiennyt, että sillä on jotain väliä onko se mies vai nainen joka kotona on odottamassa.. Mun mielestä kaikkien pitäisi muistaa, että äänestämään mennessä äänestetään Pekkaa tai Saulia, ei homoa tai heteroa !

Toistin nyt aikalailla kaikkea mitä sä jo sanoit, mut tulipahan nyt hölötettyä jotain haha. (--8

 
30. tammikuuta 2012 klo 15.13 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei, kommentoinkin tossa jo äsken että täyttä asiaa tämä postaus, mutta tuli mieleen vielä yksi pointti. :D On ihan hyvä pitää mielessä että nämä kaksi herraa ja heidän takanaan olevat puolueet (vaikkei presidentinvaalit olekaan mitkään puoluevaalit) ovat aika erilaisia. Esimerkiksi kokoomuksen puolueohjelma on mielestäni kauniisti kirjoitettu, mutta rivien välistä on kyllä luettavissa omastani hyvinkin vastakkainen ajatusmaailma. Korulauseita lentelee näin presidentinvaalien alla suuntaan jos toiseenkin, muttei ne ajatukset Niinistöstä porvarina ihan tuulesta temmattuja ole, liioteltuja ehkä. Kumpikin presidenteistä vaikuttaisi kuitenkin olevan fiksuja miehiä ja hyvä niin, mutta arvomaailmoissa on eroja, vaikka niitä vaalien alla silotellaankin. Kuten jo tuolla kommenteissa taisit todetakin, niin ihan positiivista tämmöinen kohkaus siinä mielessä että ihmisiä saattavat lähteä liikkeelle ja äänestämään!

 
30. tammikuuta 2012 klo 15.20 , Blogger llaura kirjoitti...

"Helsingissä asuessa ihanien, liberaalien ystävien ympäröimänä sitä välillä ihan oikeasti unohtaa, että ei tämä Suomi ihan niin suvaitsevainen olekaan kuin mitä oma lähiympäristöni antaa ymmärtää"

tämä Suomi, ei muu Suomi :) Ja jos sanon, että Helsingissä ollaan suvaitsevaisia, niin eihän se tarkoita, että muualla Suomessa ei olla. Sehän ois vähän kun sanoisin, että Kimmo on ihana, ja se tarkoittaisi, että kukaan muu ei ole. :)

Ymmärrän ehdottomasti sun pointin, ja oot varmasi ihan oikeassa sen suhteen, että tuotakin asiaa on järkevä pohtia, ja uudelleen tekstin lukeneena huomaan myös, että tuosta asettelusta tosiaan voi sellasen kuvan saada, että pitäisin Helsinkiä suvaitsevaisempana kaupunkina kuin muuta Suomea, ja niin ehkä pidänkin - onhan isot kaupungit luonnollisestikin suvaitsevaisempia kuin pikkupaikat, joissa erilaisuutta ei nähdä samallalailla joka päivä kuin täällä. Tiedän sen kuitenkin jo siitäkin, että itse moiselta pieneltä paikalta olen kotoisin :)

Kuitenkin tää pointti on siinä mielessä vaan vähän "turha" tähän mun tekstiin liittää, koska tässä on nyt irrotettu muutama sana täysin siitä muusta kontektstista, ja varmasti itsekin ymmärsit, että pointtinani ei ollut sanoa, että muu Suomi on suvaitsematon, vaan että välillä sitä vaan hämmästyy miten paljon suvaitsemattomuutta sitä ylipäätään täältä löytyy, oli paikkana sitten Helsinki, Tampere tai vaikka Iijoki.

Tiedän kyllä, että jos nyt oikein tarkasti lähtee halkomaan tuota sanomaani, siitä saa juuri sellaisen kuvan kuin itsekin juuri esitit, mutta sehän juuri tästä näinkin isolle yleisölle kirjoittamisesta vaikeaa tekee. Koska kirjoitti asian miten tahansa, kaikki löytävät sieltä juuri ne asiat, jotka koskevat itseään eniten, ja vaikka itse kirjoittajana en olisi jotain asiaa noin tarkoittanutkaan, löydetään teksteistä helposti sellaisia merkityksiä mitä itse haluaa nähdä, koska ne jutut on vaan lukijalle pinnalla/tärkeitä yms :) Siksi näiden kirjoittamisen kanssa pitääkin olla vähän varovainen, mutta toisaalta en halua ihan kaikkea vastuuta ottaa itselleni, vaan toivon että myös lukijat ymmärtävät tekstit kokonaisuuksina, eikä pelkkinä asiayhteydestä irroitettuina lauseina ;)

 
30. tammikuuta 2012 klo 15.21 , Blogger llaura kirjoitti...

vastaus löytyy sen edellisen postauksen kommenttiboksista, mutta siis sanotaanpa tässäkin: netistä! :) googleta "keep calm and carry on poster" niin jo pitäisi löytyä!

 
30. tammikuuta 2012 klo 15.25 , Blogger llaura kirjoitti...

siis onhan Sauli Niinistö ihan yhtä paljon porvari kuin Pekka Haavisto on homo :D mutta onkin eri asia, onko sillä näin HENKILÖvaaleissa enää väliä niillä puoluekannoilla, kun puolueen jäsenyydestä virkaan astuessa kuitenkin luovutaan :) Toki puoluetausta kertoo paljon henkilön arvomaailmasta, ja sen perusteella onkin hyvä ihmistä varmasti myös äänestää, mutta pitää myös muistaa, että presindentin virka on lähinnä edustaa ulkopoliittisissa tilanteissa, jolloin sisäpoliitikan vetäminen presidenttikeskusteluun on vaan välillä tahallista provosointia ja juurikin sitä vastakkainasettelua, mikä ei loppupeleissä itse presidentin tehtäviin milläänlailla liity :)

 
30. tammikuuta 2012 klo 15.47 , Blogger Tapsa kirjoitti...

Asiaa ! Jaksoin jopa lukea koko tekstisi ja melkeinpä kaikki edellä olevat kommentitkin...Vaikka alkaa koko politiikka ja vaalit tulla kyl jo korvista O__O ,,, mut eipä näiltä keskusteluilta kai nyt missään pääse välttymään.

Tosi surullista, kun vanhemmat tartuttavat lapsilleenkin näitä ehdokkaisiin kohdistuvia dissailuja. (Ite oon törmänny/kuullut/lukenut enempi näitä Haavistoon kohdistuvia...) Tosi "ihanaa" kun 7-10vuotiaat lapsetkin puhuu vihreästä sivari homosta. (Uskallan väittää, etteivät edes välttämättä ymmärrä, mitä vihreä, sivari tai homo edes tarkoittaa...!) Ja sit kuuluu just tätä; "Isä sanoo, että me muutetaan pois Suomesta, jos Haavistosta tulee pressa."

Argh.

Mut äänestetty on jo viime viikolla !

 
30. tammikuuta 2012 klo 15.51 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

No juuurikin näin Laura!!! :)
Oon täysin samaa mieltä sun kanssa :) mä en jaksa yhtään kuunnella sitä hirveetä vertailua/mustamaalaamista näiden kahden ehdokkaan välillä. Tottakai eroavaisuuksia on ja onhan jokainen henkilökohtaisesti jollain tapaa näitä kahta vertaillut, kun on päätöstä tehnyt jossain vaiheessa.

Mutta en ymmärrä sitä sellaista, että laitetaan cv:t vierekkäin ja katsotaan kummalla on parempi (tätä Niinistön kannattajat tekevät) - tai jotain muuta vastaavaa. Ei siinä ole mitään järkeä. Presidentti on kuitenkin suurilta osin vain kulissi ja henkilövaalithan nämä ovat - mitä hiton väliä sillä cv:llä on ? Ei siinä lue, millainen se henkilö on! Millaiset arvot hänellä ovat jne.

Mut jooh. Se siitä. :D

shirmia / Mia (openid ei toiminut kommentoinnissa..!)

 
30. tammikuuta 2012 klo 17.22 , Anonymous Tiiiia kirjoitti...

Itse olen sitä mieltä että kumpi tahansa presidentiksi valitaakin, saa Suomi varmasti oikein hyvän presidentin: edustavan ja kansaa lähellä olevan. Sanoit tuossa lopuksi, että on ihmeellistä kun näistä pressanvaaleista hömpötetään hirveellä innolla, ja kuntavaaleissa jäädään kotiin, kun ei kiinnosta hakea itselleen sitä hyvää ehdokasta. En vois olla enempää samaa mieltä, koska en tosiaan tajuu tätä ihmisten presidentinvaali-intoa :D Presidentin tehtävä nyt tosiaan on vain ja ainoastaan edustaa ja se kyky näiltä molemmilta ehdokkailta kyllä löytyy.

Musta alkaa pikkuhiljaa menemään yli tämä suvaitsevaisuus, koska oon kuullut niin paljon näitä kommentteja, että "Olihan Suomella jo naispresidentti. Nyt voidaan näyttää, että mehän ollaan todella suvaitsevaisia, kun äänestetään presidentiksi homo.". Jos äänestää vaan näyttääkseen olevansa suvaitsevainen, menee homma kyllä pahasti pieleen. Ei sitä suvaitsevaisuutta tällaisissa tilanteissa näytetä, vaan sen pitäisi näkyä siellä arkipäivän toiminnassa kanssaeläjiä kohtaan. Samoin tämä liberaali-konservatiivi vastakkainasettelu kyrpii mua pahasti, koska tuntuu että osa ihmisistä näkee Pekka Haaviston liberaalina vain, koska hän on homo ja sivari. Seksuaalinen suuntaus ja sotilasarvo kuitenkin ovat eri asioita, kuin poliittiset mielipiteet ja arvot.

Kukin antakoon äänensä omilla perusteillaan, mutta olisi hienoa, jos ihmiset oikeasti miettisivät asioita ja perehtyisivät ehdokkaiden arvoihin ja aatteisiin. Tottakai persoonakin on tärkeä, mutta enemmän ne teot ja ajatukset puhuu puolestaan, kuin ulkoinen habitus.

 
30. tammikuuta 2012 klo 18.06 , Blogger Heinz kirjoitti...

Hear hear. Nuff said.

 
30. tammikuuta 2012 klo 18.38 , Blogger Sanna kirjoitti...

Samoilla linjoilla ollaan myös täällä! :) Haaviston kannalla!

 
30. tammikuuta 2012 klo 18.52 , Blogger llaura kirjoitti...

saadaan, kyllä Suomen kansaan onneks näissä asioissa voi edelleen luottaa! :D

 
30. tammikuuta 2012 klo 18.53 , Blogger llaura kirjoitti...

sanopa muuta, kuntavaalit on epäkiinnostavimmat ikinä, mutta silti jaksetaan itkeä kun kunta lakkauttaa lähikoulun, yhdistyy naapurikuntaan, nostaa veroprosenttia tai laittaa verorahoja ihan jonnekin minne ei pitänyt.. :D

 
30. tammikuuta 2012 klo 18.53 , Blogger llaura kirjoitti...

kiitos, jatkan kyllä :)

 
30. tammikuuta 2012 klo 18.54 , Blogger llaura kirjoitti...

:)

 
30. tammikuuta 2012 klo 18.54 , Blogger llaura kirjoitti...

haha, indeed!! :D nythän siis selkeästi äänestetään suvaitsevaisuudesta, ei presidentistä..!

 
30. tammikuuta 2012 klo 18.56 , Blogger llaura kirjoitti...

jep :) ois ehkä jollain tasolla ymmärrettävää, jos jo ehdokkaiden välinen asetelma ois se, että toisesta ruoditaan jatkuvasti huonoja asioita esiin, niin äänestäjätkin jollain tasolla lähtisivät siihen mukaan, mutta kun tässä mennään nyt niin fiksulla linjalla molempien kampanjoissa, niin on kurjaa että jotkut äänestäjät vesittävät koko jutun omilla dissaavilla kommenteillaan!

 
30. tammikuuta 2012 klo 18.56 , Blogger llaura kirjoitti...

hyvä kuulla! :)

 
30. tammikuuta 2012 klo 18.59 , Blogger llaura kirjoitti...

on kyl joo, aika innolla sitä saa katella vaalivalvojaisia taas :D mä en kyllä tiedä missä ihmemaailmassa/onnellisuuskuplassa mä elän kun tollaset homo-kommentit jaksaa ihmetyttää, mutta en vaan voi ymmärtää että täältä löytyy edelleen niin paljon ihmisiä, jolle homous on joku maailman kamalin asia.. mun ajatusmaailmaan kun ei millään mahdu, että miten ihmeessä presidentin seksielämä vaikuttaa itse työtehtäviin? :D

 
30. tammikuuta 2012 klo 19.01 , Blogger llaura kirjoitti...

joo, toi on kans vähän hassu näkökulma asiaan, että Niinistön kannattajat on automaattisesti suvaitsemattomia, ihan kun Saulin poliittisella uralla ei oiskaan enää minkäänlaista vaikutusta siihen, miksi kyseistä ihmistä saatetaan presidentiksi äänestää :D Mimmi sano tuolla yllä loistavasti, että tää ajattelutapa on niin selkeä, että "jos äänestät Niinistöä olet suvaitsematon homovastainen porvari, jos taas Haavistoa, olet homohippi... " :D

 
30. tammikuuta 2012 klo 19.02 , Blogger llaura kirjoitti...

toivotaan joo, nää on kuitenkin tärkeitä päätöksiä ja isoja asioita :)

 
30. tammikuuta 2012 klo 19.03 , Blogger llaura kirjoitti...

ihana että hölötit, nää teidän kommentit on juurikin parhautta :) ja nimenomaan, ei tässä nyt seksuaalista suuntautumista pitäis äänestää, vaan ihan vaan joko Haavistoa tai Niinistöä!

 
30. tammikuuta 2012 klo 19.04 , Blogger llaura kirjoitti...

no joo sanos muuta :s mutta noi vanhempien asenteet näkyy surullisen paljon kyllä ihan kaikessa, tuskin ne lapset ihan muuten vaan on oppinu jotain manne/neekeri -tyylisiä sanojakaan jokapäiväiseen käyttöönsä kuin kotoa :s

 
30. tammikuuta 2012 klo 19.06 , Blogger llaura kirjoitti...

Sanos muuta. Ja noi CV:t vierekkäin -vertailut kuvastaa taas juurikin niin sitä toisen ehdokkaan paremmaksi tuomista toista huonontamalla, eikö totakaan asiaa mitenkään muuten voi oikeasti tuoda esille? Ei tietenkään, olishan se nyt kamalaa puhua VAAN hyvää Niinistön työkokemuksesta, kun samalla voi vähän pönkittää paremmuuttaan toisen kustannuksella!

 
30. tammikuuta 2012 klo 19.11 , Blogger llaura kirjoitti...

joo tässä saa melkein käyttää itekin jo tuota toista trendilainausta "en äänestä Pekkaa siksi, että se on homo", mutta kun se tosiaan on totta ja on vähän jännittävää oikeasti jos jengi Pekkaa äänestämällä vaan saa osoitettua olevansa hyvä ja avarakatseinen ihminen.. :D Ja mitä tohon liberaali-konservatiivi -asetteluun tulee, en voisi enempää samaa mieltä olla. Etenkin kun ottaa vielä huomioon, että on ehkä varsin omituista käyttää Niinistöstä sanaa konservatiivi, jos on yhtään Niinistön ajatuksiin tutustunut. Mielestäni herra kuitenkin esimerkiksi kannattaa adoptiolain tasa-arvoistamista myös homopareille, joten tää lähtee nyt vähän taas jenkkimeiningiksi, jos saadaan alkaa heittää konservatiivijuttuja ihan vain siksi, että Niinistön puoluetausta on oikeistolainen :D

 
30. tammikuuta 2012 klo 19.11 , Blogger llaura kirjoitti...

ok. :D

 
30. tammikuuta 2012 klo 19.12 , Blogger llaura kirjoitti...

:)

 
30. tammikuuta 2012 klo 19.14 , Anonymous Rauhaisa kirjoitti...

Puit niin mun ajatukset sanoiksi!

 
30. tammikuuta 2012 klo 21.27 , Blogger Audrey kirjoitti...

Jes, Laura, ehdottoman hyviä pointteja!

Juuri tuon mm. Facebookissa käytävän mustamaalauskeskustelun lisäksi risoo myös median (näköjään tällä viikolla) alkanut ehdokkaiden lokaaminen. Jostain syystä olen ollut huomaavinani lehdistön piikkien kohdistuvan erityisesti Haavistoon, mutta saatan olla väärässäkin.

Aamulehden Ylänurkka-kirjoitus 28.1. (http://www.aamulehti.fi/Paakirjoitukset/1194717793056/artikkeli/ylanurkka+soopaa+tuubaa+ja+face-sotaa.html) otti myös jännittävästi kantaa siihen, kuinka sosiaalisessa mediassa toiminta on aina pohjimmiltaan pinnallista ja yksinkertaistavaa. Tajuan, mitä Pokkinen kirjoituksellaan hakee, mutta näin kova kärjistäminen on aika liioteltua - ikään kuin asiallisia keskusteluja ei lankaan käytäisi näissä ympyröissä. Sosiaalinen media on tullut jäädäkseen, myös vaalikampanjointiin. Varsinkin SoMessa aktiivisten ainut tietolähde ei enää olekaan se perinteinen printattu lehti, joten vaalipropagandakin muuttaa muotoaan. Näissä vaaleissa nimenomaan Facebook, Twitter yms. on olleet huomattavan suuressa roolissa, ja tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, lisääkö tämä intoa juurikin noihin mainitsemiisi kuntavaaleihin! :) (Tuskin, mutta ainahan saa toivoa :D)

 
30. tammikuuta 2012 klo 21.56 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

AAMEN.

 
31. tammikuuta 2012 klo 11.28 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tämä oli kyllä erittäin hyvä kirjoitus eikä sellainen älytön "ÄÄNESTÄKÄÄN MUN SUOSIKKIA PRKL!111!" -juttu, joihin on tullu törmättyä. En tiedä ymmärsinkö väärin, mutta haluaisitko kuitenkin perustella tuon, että miksi sun mielestä keskustan kannattajat ovat jollain tavalla suvaitsemattomampia kuin kokoomuksen kannattajat? Ainakin käsitin että tarkoitit asian noin. Kun itse en ainakaan osaa ajatella näissä eroja suvaitsevuuden suhteen, vaikka muuten nämä kaksi puoluetta ajavat lähes täysin erilaisia asioita ja toinen on enemmän kaupunkilaista ja toinen maalaisten puolue.

/Suvi

 
31. tammikuuta 2012 klo 11.38 , Blogger llaura kirjoitti...

joo vähän huonosti kirjoitettu, mutta tarkoitin siis vain ja ainoastaan herra Väyrystä ja Soinia itseään, että heidän kampanjansa ei ole millekään suvaitsevaisuuden nostattamiselle kyllä tähän mennessä juurikaan perustunut - ja eniten ehkä sitä, että jos Paavo V. olisi toiselle kierrokselle päässyt, en usko että ihan näin herrasmiesmäistä taistoa oltaisiin käyty, katsoen jo Väykän ensimmäisen kierroksen jatkuvaa Niinistön lokaamista ja ajamista nurkkaan asioista, joita Sauli ei edes kannata :) Tarkoituksenani ei siis todellakaan ollut ottaa kantaa keskustalaisten suvaitsevaisuuteen, vaan ennemminkin Väyryseen (ja Soiniin) henkilönä. :)

 
31. tammikuuta 2012 klo 11.39 , Blogger llaura kirjoitti...

hyvä kuulla :)

 
31. tammikuuta 2012 klo 11.43 , Blogger llaura kirjoitti...

"Somessa ei keskustella. Siellä intetään, loataan ja sekoillaan."... ai kamala :D tää on taas tutustunut facebookiin juuri vaalien alla, ja ei raukkaparka nyt ihan oikeasti vaan vielä osaa? Tulee vähän mieleen Soinin ehdoton sosiaalisenmedian vastustaminen jossain vaalitentistä, josta vaan paisto sadan kilometrin päähän, että sillä raukalla on nyt kyllä asiasta ihan vääränlainen kuva :')

No mutta hyviä juttuja otit kyllä esiin! Mä oon yrittänyt vältellä kaiken muun kuin Hesarin lukemista, noi iltapäivälehtien otsikotkin jossain kaupankassalla ohikulkiessa on ollu juurikin niin ala-arvoisen huonoja, että en kestä. Ja onhan näitä "ASIANTUNTIJA: SIVARI EI VOI OLLA PRESIDENTTI!!!1" -otsikoita nyt kyllä kieltämättä munkin mielestä enemmän näkynyt kun Niinistöön kohdistuvia. Hohhoi. Jotenkin sitä ois toivonut, että media olis edes vähän oppinu vaaleihin puuttumisesta edellisten eduskuntavaalien jälkeen, mutta sama kai olis toivoa sitten kuuta taivaalta.. :D

 
31. tammikuuta 2012 klo 12.31 , Blogger Another blog kirjoitti...

Haavisto \,,/ !! tyhmää ku en voi vielä äänestää :(

 
31. tammikuuta 2012 klo 12.36 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Yksi parhaista blogipressateksteistä! Hienoa Laura! Molemmat ehdokkaat ovat hyviä ja aivan mahtava presidentti varmasti saadaan, siitä ei ole epäilystäkään. Itse Niinistön kannattajana ja hyvin suvaitsevaisena ihmisenä, tulee aina ihan huono olo kun lukee haavistolaisten tekstejä siitä kuinka niinistön kannattajat luulevat rikastuvansa saadessaan niinistön presidentiksi. Emme myöskään ole suvaitsevaisia, kun emme äänestä homoa, vaikka siitä ei tässä valinnassa ole kyse. Ja tietenkin sama koskee niinistöläisiä, jotka heittävät herjaa haavistolaisten suuntaan.

Toivon myös molemmin puolista kunnioitusta ja kaikkien mielipiteiden arvostamista vaalikeskustelujen aikana, sekä tulosten julkistamisen jälkeen.

Ihanaa pakkaspäivää Laura! :)

 
31. tammikuuta 2012 klo 13.30 , Blogger llaura kirjoitti...

no, eiköhän sitä vielä kerkeä loppuelämänsä harrastamaan ennemmin tai myöhemmin :)

 
31. tammikuuta 2012 klo 13.31 , Blogger llaura kirjoitti...

Kiitos :) jotenkin noita Haaviston fb-sivuja seuranneena välillä saa ihan kauhistua siitä, miten henkilökohtaisesti näitä vaaleja oikein otetaan.. tiettyyn rajaan asti toki hyvä, mutta jos sanoo pienenkin arvostelevan sanan mahtavasta Pekasta, niin jo ollaan vedetty pullat nenään kykenemättä vastaanottamaan minkäänlaista kritiikkiä. Ja siinä sivussa mitään muuta tehdäkään kun kritisoida Niinistöä/niinistöläisiä, huhhuh..

 
31. tammikuuta 2012 klo 14.41 , Blogger Annika kirjoitti...

http://irc-galleria.net/user/Sove/blog/54036799-valtakunnanhomo

"Mutta joidenkin mielestä Haavistolla ei ole tarpeeksi ulkopoliittista kokemusta toimia presidenttinä. Haistakaa vittu, sanon, ja ottakaa asiasta selvää, kehotan. Niinistö on pääasiassa toiminut Eurooppalaisten pankkien juoksupoikana ja palloliiton puheenjohtajana.

Mitä Haavisto on tehnyt? Siis noin muutakin kuin toiminut YK:n, EU:n, NATOn ja UNEPin luottamustehtävissä, johtamassa kansainvälisiä tutkimuksia ja toimimassa erikoisasiantuntijana ja -edustajana lukuisissa tehtävissä lukuisilla eri kriisialueilla."

Mun mielestä Haavisto on asiaan pätevämpi. Vaikka hän olisi hetero. Jakuinka hienoo olisikaan kattoo linnanvaaleja kun tää komea Antonio olisi Haaviston vieressä!

Eli mun ääni meni Haavistolle, joka myös puolekannaltaan kohtaa mun arvomaailman. :)

 
31. tammikuuta 2012 klo 15.26 , Blogger llaura kirjoitti...

Hmm, no tästä nyt unohdetaan ihan kokonaan Niinistön 9 vuoden ministerikokemus, mistä päästään taasen aiheeseeni, eli siihen, että miksi ihmeessä sitä toisen paremmuutta pitää pönkittää toisen huonommuudella, etenkin kun jätetään tarkoituksella joitain pointteja kokonaan käsittelemättä. Mutta joo. Linkkaamasi kirjoitus oli toki täynnä hyviä pointteja, mutta mutta. No, ehkä tuo oma alkuperäinen tekstini varmasti antaa hyvän kuvan kannastani kaikenmaailman vertailua ja toisen ehdokkaan äänestäjien aliarvioimista kohtaan :)

 
31. tammikuuta 2012 klo 15.33 , Blogger Tapsa kirjoitti...

Niinpä ! Vastuuttomuus on yksi näistä asioista, joka näkyy surullisen paljon ! Miten voi odottaa lapsen ottavan vastuuta asioistaan/teoistaan, jos vanhemmatkaan eivät tee niin !!!

 
31. tammikuuta 2012 klo 15.40 , Blogger llaura kirjoitti...

sanos muuta :< !

 
31. tammikuuta 2012 klo 22.03 , Anonymous Nore kirjoitti...

Asiaa! Onko tähän postaukseen tykkää -nappia? Ite oon täysin irtisanoutunu näistä vaalikeskusteluista, mua ottaa niin päähän että nää ehdokkaiden "true" kannattajat pilkkaa toista ehdokasta jo niin, että mennään mauttomuuden rajoissa..

Itse yhdyn noihin aiempiin kommentteihin ja sinun kirjoitukseesi: me saadaan hyvä presidentti, oli se sitten Niinistö tai Haavisto. Eikö se valinta pitäisi tehdä ihan vaan niiden oikeiden arvojen ja kokemuksen pohjalta mitä näillä ehdokkailla on?

 
1. helmikuuta 2012 klo 10.15 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihan tosi, nyt meni hermot tän suvaitsevuuskeskustelun kanssa! Te "suvaitsevaiset" kehä kolmosen sisäpuolella asuvat kaupunkilaisnuoret, ette loppujen lopuksi suvaitsekaan ketään muita kuin ne toiset samanlaiset. Ihmisillä on erilaisia arvomaailmoja, miten voit kuvitella, että vanhat ihmiset, vaikka sotaan osallistuneet, omaisivat samanlaisen arvomaailman, kuin te nuoret kaupunkilaiset. Voi vee, että keittää.

Ei nyt ollut tarkoitus hyökätä mitenkään erityisesti juuri sinun kimppuusi, kirjoituksessasi oli paljon erittäinkin hyviä pointteja. Pikkuisen vaan on alkanut ahdistaa tuo ajattelumaailma, että me vaan ollaan niin suvaitsevaisia, voi plääää!

 
1. helmikuuta 2012 klo 10.31 , Blogger llaura kirjoitti...

sanos muuta! :)

 
1. helmikuuta 2012 klo 10.34 , Blogger llaura kirjoitti...

jollain meni nyt vähän tekstin pointti ohi :---D voi sua, rauhotu hippasen ja mee syömään vähän puuroa, se helpottaa :)

en ole missään vaiheessa peräänkuuluttunanut keltään samanlaista arvomaailmaa kanssani, vaan juurikin suvaitsevaisilta ihmisiltä myös sitä suvaitsevaisuutta erilaisia mielipiteitä kohtaan. Tämä pikkuseikka tosin taisi sinulta mennä ohi, kun olet lukenut tekstin hieman liian tunnepitoisesti ilman sen syvempää lukutaitoa :) Ihan ymmärrettävää toki, jos on noinkin paljon muualta vedettyä tunnetta pelissä, vihaisuus/tuohtumus hämärtää monesti lukukokemusta :)

 
1. helmikuuta 2012 klo 15.44 , Blogger Niina kirjoitti...

Hyvä kirjoitus! :) Mun mielestä se CV-vertailu oli ihan järkyttävä, ei yhtään todenmukainen ja argh. Muutenkin musta on niin outoa, että aina pitää sitä toista mollata sen sijaan että kehuis vaan omaansa avoimesti. Tosin senkin voi joku ottaa mollaamisena... :D Ainakin musta tuntuu että jos kehut yhtä niin joku kiskasee herneet nokkaan kun et kehunut toistakin. Meille tulee hyvä presidentti, kävi miten kävi. Mun ääni menee Haavistolle, mutta jos toisella kierroksella olis joku muu Niinistön kanssa niin sitten mun ääni olis mennyt Niinistölle.

Mitä homouskeskusteluun tulee, niin mun mielestä huvittavin argumentti on se "mitä ne muutki meistä ajattelis". No ei mitään? Musta on hauskaa että ihmiset kuvittelee että muualla maailmassa oikeasti kiinnostaa Suomen presidentin makuuhuonepuuhat... :D Miten moni tän argumentin sanojista edes tietää, että Saksan ulkoministeri ja Islannin presidentti on molemmat ihan julkisesti homoseksuaaleja? Ja sit tää "mitä ne sotaveteraanitki aattelis". No veikkaan että se homo sotaveteraani saattais tirauttaa vaikka onnenkyyneleen kun tietäis, että nykyään homotkin voi päästä jopa presidentiksi. En ymmärrä miten ihmiset kuvittelee että niissä veteraaneissa ei ollu yhtään homoa ja niihin voi aina vedota? :D

 
2. helmikuuta 2012 klo 10.21 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hyvä esimerkki tästä mustamaalaamisesta on nämä FB:ssä olevat tekstit siitä, kuinka haavisto olisi pedofiili ja hakenut poikaystävänsä 13-vuotiaana ulkomailta -.- Joku tehnyt laskutoimitukset vähän väärin ja sitten alkanut levittämään väärää tietoaan :D

Sehän taisi olla niin, että hänen miehensä on nyt 33-vuotias ja he tapasivat, kun hän oli 20-vuotias.

Eli ei mikään pedofiili kyllä ole ja tämänhän nyt tietävät kaikki, jotka edes hetken käyttäisivät omia aivojaan.

Mutta onhan näitä aina molemmin puolin. minustakin pitäisi useammin kertoa niitä hyviä puolia asioista, eikä aina vain huonoja. Minusta jokaisesta ehdokkaasta saa varmasti hyviä puolia esiin. Niinistöllä kokemusta, aika rauhallinen, osaa talousasiat. Haavisto liberaali, vihreä, suvaitsevainen, kokemusta.... Jopa soinilta voisin itse löytää hyvänä juttuna ehdottoman naton vastustamisen :D jne...

Oma lemppariehdokkaani olisi ollut arhinmäki, mutta äänestin haavistoa, koska halusin pitää arhinmäen ministerinä ja vasemmistonjohtajana :) Onhan haavisto siis ihan mahtava vaihtoehto ja olen niiiiin onnellinen, että häntä pysyy nyt äänestämään ja ei tarvitse pohtia äänestääkö esim. soinia tai lipposta :D

 
3. helmikuuta 2012 klo 15.30 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Annika näemmä sivuutti koko tämän postauksen pointin :DD Laura juuri kirjoitti siitä että toisen ehdokkaan lokaaminen on täysin tarpeetonta ja typerää ja sä tulit tänne sitten lainaamaan Haaviston lokaamisesta provosoitunutta vähintään yhtä alhaista lokaustekstiä Niinistöä vastaan.

Ja aikamoinen ristiriita muuten tästä: "Mun mielestä Haavisto on asiaan pätevämpi. Vaikka hän olisi hetero. Jakuinka hienoo olisikaan kattoo linnanvaaleja kun tää komea Antonio olisi Haaviston vieressä!" eli et äänestä Haavistoa koska hän on homo vaan siksi että olisi söpöä kun linnassa olisi kaksi miestä isännöimässä? What??

Mun piti just tulla tänne mainitsemaan että yleensä ne lokaajat eivät ole kummankaan ehdokkaan kannattajia vaan enneminkin jommankumman vihaajia. Muttanojoo kai niitä sit valitettavasti löytyy niistä kannattajistakin :D

Mä tykkään kyllä Haavistosta, vaikuttaa niin symppikseltä tyypiltä ja on ehdottomasti toka paras vaihtoehto pressaksi kaikista tämän vuoden ehdokkaista. Mun mielestä Suomi vaan tarvitsee presidentikseen realistin joka näkee miten asiat oikeasti ovat ja tietää miten niihin on mahdollista realistisesti vaikuttaa ja miten ei. Idealismi on hieno ja yhtä tärkeä asia kuin realismi, mutta mun mielestä idealistin paikka ei ole ulkopolitiikassa ainakaan valtionpäämiehenä. Silti arvostan Haaviston uraa ja toivon näkeväni häntä jatkossakin mahdollisimman pinnalla Suomen politiikassa :)
Syistä miksi kannatan Salea pressaksi voisin kirjoittaa romaanin, mutten ehkä ala täällä kampanjoimaan ja ärsyttämään muita :D

Kiitos hienosta tekstistä Laura! Arvostan sun kykyä arvostaa ja antaa tilaa omista poikkeaville mielipiteille alentumatta muiden tuomitsemiseen, sitä se suvaitsevaisuus oikeasti on ;)

Terveisin Kata (Oon täällä siis edelleen lueskelemassa mutta en pysty blogiasi käyttäreilläni jostain syystä kommentoimaaan! :(

 
3. helmikuuta 2012 klo 15.38 , Blogger llaura kirjoitti...

pelottavaa kyllä, mutta juurikin noista kannattajista mä oon vastustajan lokaajia ehkä eniten löytänyt? :D okei, varmaan yleisesti ottaen niitä eniten löytyy juurikin niistä, ketkä lähinnä vastustavat jompaa kumpaa presidentiksi oli vastaehdokas kuka tahansa, mutta en esim. tiedä mitään laaduttomampaa mestaa kun Haaviston FB-sivujen seinä :--D Ja sieltä pahimmat jutut vielä käsittääkseni siivotaan pois aika nopsaa? tää haavistolaisuus meinaa välillä karata niin täysin käsistä, Pekka on jollain megajalustalla suurena yli-ihmisenä, ja kukaan, kuka himpun verrankin edes pohtii äänestävänsä muuta kuin Pekkaa, on suvaitsemattomuuden ja ihmiskunnan perikadon suurilmentymä. HOHHOIJAA sanon minä, vaikka Haavistoa myös tällä toisella kierroksella äänestinkin :D

Mutta joo. Onneksi sunnuntaina ei tarvitse pettyä, vaikka Saulin gallup-luvut pitäisivätkin paikkansa :) Hieno kampanja ja nousu Haavistolta, saatiinpahan ainakin vähän terveempää ja fiksumpaa keskustelua taas paljolti näihin vaaleihin mukaan! :)

 
3. helmikuuta 2012 klo 15.39 , Blogger llaura kirjoitti...

Aamen. Etenkin tolle viimeselle lauseelle ! <3

 
3. helmikuuta 2012 klo 15.42 , Blogger llaura kirjoitti...

heeei, musta Lipponen oli kans aika ihana :--D tai sit vaan oon mennyt siihen Lipposen tv-mainoskampanjan lankaan, PÖÖ!

Mutta loistavaa siis ehdottomasti, että juuri Haavisto toiselle kierrokselle nousi, paljolti sikskin, että on hienoa nähdä vähän erilaista vaalitulosta viime kevään jäljiltä :) Hyvin näissä vaaleissa mun mielestä loppujen lopuks kävi/käy, ottaen huomioon, että aluksi tuntui kovinkin epätodennäköiseltä, että KUKAAN olisi voinut tosissaan edes suunnilleen haastaa Niinistöä :) Haaviston nousu takasi kuitenkin ihan uusia keskustelu-ulottuvuuksia näihin vaaleihin, ja se on aina ehdottoman hyvä asia!

 

Lähetä kommentti

pst, ennen kuin jätät kommentin, lue tämä pieni FAQ/UKK :--)
Olen 178cm pitkä,
koirani on japaninpystykorva,
teen kollaasit ja muokkaan kuvani PhotoFiltrellä,
ja jos sinulle näkyy tässä blogissa valkoinen laatikko tekstin/kuvien päällä, en osaa tehdä sille mitään, mutta kokeile vaihtaa selainta vaikka Mozillaan siitä Exploreristasi, tai päivitä se omasi ainakin uudempaan versioon, josko se sitten auttaisi! :--)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu