Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Pieni suuri hiuspuuteripostaus

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Pieni suuri hiuspuuteripostaus

Koska omaan hiustenlaittooni on täysin tauottomasti kuulunut viimeiset 2,5 vuotta hiuspuuteri, ajattelin muutaman oman kokemuksen aiheesta kanssanne täälläkin jakaa. Aluksi haluan muistuttaa, että ei, en ole kampaaja, en kuvittele olevani kampaaja, ja nää perustuu täysin mun omiin kokemuksiin ohuiden ja liukkaiden suomalaisluirihiusteni kanssa :--) Mutta aloitetaan niistä puutereista, joita olen näiden vuosien varrella käyttänyt:



1. Osiksen Dust It oli se ensimmäinen hiuspuuteri, jota Sokoksen kampaamo-osaston ihana miesmyyjä minut neuvoi käyttämään kun olin etsimässä tuotetta, jolla saisi mukavasti lisärakennetta hiuksiin. Tuolloin ammoisina aikoina tämäkin purkki kustansi maksimissaan viitisentoista euroa, nyt hinta Suomessa on kivunnut jo ainakin pariinkymppiin?

No tarkoista hintatiedoista viis. Tätä puuteria käytin ensimmäiset 1,5 vuotta. Tuote oli hyvä, ja kun sitä viimein opin käyttämään, ei ollut oikein syytä vaihtaa muuhunkaan. Paitsi se hinta, mutta eBay ja Feelunique.com tarjosivat tähänkin edullisempia hankintapaikkoja. Puuteri on hyvää, se pitää hiukset pitkään sennäköisinä kuin sen on kuuluukin. Ja jos tuntuu, että hiukset alkavat lässähtää, niin lisää pöyhintää kehiin ja tadaa, hiukset ovat kuin uudelleen laitetut! Tämä on myös ihan ehdottomasti seuraavan päivän pelastus, koska puuteri imee myös rasvaisuutta, ja kun heittää pikkasen vielä päälle kuivashampoota, niin minunkin ohuilla ja hennoilla hiuksilla pärjätään kevyesti toinenkin päivä ilman pesua - ja jopa ilman huonon hiuspäivän piilottavia ponnareita/nutturoita :)

2. Got2b:n POWDER'fuliin tutustuin Merin (lukijan?) vinkkaamana. Tämä on siis halvempi markettiversio tuosta Dust It:sta, onhan molemmat Schwarzkopfin tuotteita. En nyt mitään täysin todenmukaista ja mullistavaa tuotevertailua näiden kahden ensimmäisen välillä voi tehdä, koska en ole tuota Osista käyttänyt nyt noin vuoteen, mutta koska aloin käyttää tätä POWDER'fulia heti Dust It:in perään, en ainakaan muista huomanneeni mitään oleellisen suurta eroa. Paitsi huomattavasti edullisemman hinnan! Ja ihan pikkusenpikkusen laadussa Dust Itin voitoksi, mutta niin pikkusen, että voi olla, että kuvittelen/muistan väärin. Mutta mulla on ihan vähän sellainen kuva, että tää olisi jättänyt hiukset aavistuksen tahmeammiksi, mutta se voi olla hyvin myös syynä, että seuraava tuote ei jätä, ja sekoitan tämän siis myös tuohon Dust It:iin.

3. TIGI Bed Headin Sugar Dust on taas uusin tuttavuuteni. Tilasin sitä Saaran blogihehkutuksen jälkeen, ja oon ihan täysin myynyt sille sieluni. Tilasin nimittäin ensimmäisen kokeilun jälkeen heti neljä purtiloa tuota Feeluniquelta jo lisää, ettei vaan pääse loppumaan. Tässä kohti tulee tosiaan se mun kampaajakokemattomuuteni ilmi, koska en osaa mitenkään ainesosallisesti perustella miksi tämä on noita kahta aiempaa parempi, mutta tämä on ehdottomasti kevyempi, hennompi, huomaamattomampi ja silti pitää vähintään yhtä hyvin tukan kuohkeana, antaa rakennetta ja on uudelleen muokattavissa päivän mittaan. Se, mikä ainakin mun mielestä on kaikkein selkein ero on se, että tämä ei jätä hiuksia ollenkaan "tahmaisiksi". Toki puuteri tuntuu hiusjuuressa jos sinne sormensa eksyttää, mutta se ei ole niin selkeää ja hyyyvin hennon ja hienojakoisen koostumuksensa ansiosta tuntuukin, että tuo TIGIn yksilö levittyy paremmin ja tasaisemmin, eikä se jätä yhteen kohtaan mitään suurempia puuterikertymiä.

4. Four Reasonsin Duster on kokeilu ajalta ennen TIGIä, ja se meni oikein mainiosti samaan kategoriaan noiden kahden ensimmäisen kanssa. Aluksi ehkä tuntui, että pito oli jopa ensimmäisiä parempi, mutta se ehkä kostautui sillä, miltä tuote seuraavana päivänä hiuksissa tuntui: raskaalta ja ei-niin-hyvin uudelleen muotoiltavalta. Käypää tavaraa, mutta ehdoton ja hyvin pitkä miinus siitä, että minusta tuntui ettei tää oikein lähtenyt hiuksista perusshampoolla pois! Eli hiukset olivat puuterista raskaat vielä pesun jälkeenkin, jos ei mitään syväpuhdistavaa shampoota käyttänyt, EI HYVÄ.

Yhteenvetona: Osista ja Got2Be:ta voisin suositella, jos haluaa kokeilla ensimmäistä kertaa puuteria, niin hinnan puolesta tuo POWDER'ful on varmasti oikein käypä. Four Reasonsia en taas lähtisi suosittelemaan, ja TIGIn Sugar Dustia rakastan maasta taivaaseen niin paljon, ettei taas hetkeen tarvitse kokeilla mitään muuta. Ellei teillä ole jotain tosi samantyyppistä suositella tuon TIGIn kanssa :)!

Ja koska aina kun ottaa puheeksi hiuspuuterin, joku tulee kertomaan, ettei sitten millään ymmärrä miten sitä käytetään. Ei se mitään, sillä mulla meni kans monta kuukautta ymmärtää tuon hienojakoisen hiusaineen hienoudet. Eikä mulle sen käyttöä kukaan varsinaisesti edes neuvonut, satuin löytämään hyvän tavan ja myöhemmin huomasin, että juuri näin sitä ns. kuuluukin käyttää. Ja koska mulla on selkeästi liikaa aikaa, askartelin teille maailman hienoimman kuvasarjan tutorial-hengessä, näin MINÄ sitä käytän:



1. Lähtötilanne: puhtaat, föönatut hiukset. Pohjalla saattaa olla valmiiksi jo jotain muotoilutuotetta pituuksissa, esim. TIGIN tuon herkkukarkkisarjan tuuheuttava vaahto, mutta siitä lisää myöhemmin. Vaihtoehtoisesti myös edellispäivänä pestyt hiukset käy, jos haluaa pöyheämpää kampausta, ja se on ehtinyt yön aikana jo littaantua. Omat hiukseni tosin littaantuvat jo tunti pesusta ja föönauksesta, joten siitä syystä käytän tätä puhtaisiinkin hiuksiin...

2. Laita jakaus siihen mihin sen haluat jäävän. Ota jakauksen vierestä osio hiuksia, ja tuputtele hiuspuuteria mahdollisimman lähelle hiusjuurta. Itse saatan joskus tupeerata aavistuksen verran hiusta juuresta, ripotella hiuspuuterin siihen päälle ja siirtyä seuraavaan osioon. Jos hiukseni ovat siis keskijakauksella, otan ihan jakauksen vierestä osion hiuksia, tupeeraan ja ripottelen puuterin, ja otan vielä hieman ulompaa toisen osion (lähempää korvaa siis) ja toistan saman. Toistan saman toiselle puolelle jakausta, sekä jakauksen taakse, jotta saan takaraivollakin olevat hiukset kuohkeammiksi.

3. Kun puuteria on ripoteltu tarpeeksi osioittain, pöyhin yleensä vielä käsin hiukset vastustamaan hieman lisää painovoimaa. Saatan myös laittaa ihan hippasen hiuspuuteria tässä vaiheessa käsiin, ja viedä sitä tällä tavalla lisää hiuksiin, jotta se antaa tasaisesti joka puolelle rakennetta.

4. Lopputilanne: TADAA! Hiukset eivät mene enää päätä myöten, vaan ovat kuohkeamman ja pöyheämmän näköisinä valmiina menoon. Vähän vielä lakkaa päälle ja siinäpä se.

Hiuspuuterin ehdottomasti paras puoli on se, että hiukset näyttävät luonnollisilta, eivät jää miksikään kypäräksi ja uhmaavat silti omien hiusteni luonnollista tilaa : velttoina roikkumista. Ja mikä vielä parempaa, kun hiuksia pöyhii silloin tällöin päivän mittaan, tulos on myös ehdottoman kestävä ja hyvä pidemmänkin päivän tarpeisiin.

+. Etkö tajunnut kirjallisesta höpötyksestäni mitään mahtavasta kuvituksesta huolimatta? Ei se mitään, Pupulandian Jenni on nimittäin tehnyt aiemmin jo blogiinsa mitä mainioimman videopostauksen samasta aiheestä, käy kurkkaamassa se täällä. Sen pitäisi olla huomattavasti selvempi ja vastata niihinkin kysymyksiin, joita tämä taivaita hipova taideteokseni ei pystynyt selittämään :---)

Kysykää jos on jotain kysyttävää, yritän osata vastata! Ja suositelkaa teidän lempparihiuspuutereitanne, jos koette löytäneenne jo sen maailman parhaan! :) Minä voin sillä välin rueta suunnittelemaan uraa graafisena suunnitellijana tai vähintään kuvittajana. ;--)

Tunnisteet:

57 kommenttia:

8. helmikuuta 2012 klo 16.04 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aina blogeja lukiessa tulee tarve ostaa kaikenlaista, mitä ennen ei edes tiennyt tarvitsevansa. :D

Tosin hiuspuuterin ostoa oon miettinyt jo tovin, joten tää postaus tuli tarpeeseen. :) Josko nää mun lättähiukset sais vähän parempaan kuosiin hiuspuuterilla..

 
8. helmikuuta 2012 klo 16.14 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

eh-dot-to-mas-ti sexy hairin powder play! maksaa mielestäni kyllä vähän liikaa mutta ehdottomasti kannattaa ostaa! ei tuoksu juuri miltään, tosi helppo laittaa, eikä tahmaa alkuunkaan :D mulla on sellanen rasvaletti et tokana päivänä hiukset näyttää jo rasvasilta mut tätä käyttäessä eipä näytäkään! :D

 
8. helmikuuta 2012 klo 16.15 , OpenID karpalokinuski kirjoitti...

maailman söpöin tutoriaali! <3

hiuspuuteria on pitäny jo pitkään testata mut en oo raaskinu vielä moiseen pistää rahojani, mun hiukset ku on sillai kivat et ne on yleensä aika kuohkeet ilman mitään mömmöjäkään. paitsi jos ne on ollu pesemättä vähän pidempään, sillon yleensä käytän kuivashampoota mut en oo niistäkään löytäny viel ihan täydellistä. mainoksen uhrina tekis mieli testata sitä sunsilkin versiota, sen ei luulis olevan kovin kallis testatakaan :D tosin lopputulos ei tuu ehkä olemaan ihan se mainoksen kuohkeus...

 
8. helmikuuta 2012 klo 16.26 , Blogger ami kirjoitti...

Hahaha, ihana tutorial! :D Haluaisin pitää hiuksia nykyään joskus aukikin mutta oon neuroottinen juurikin tuosta päivän mittaan lässähtämisestä eli ehkäpä pitää kaivaa puuterit kaapista takaisin esiin. Inspiroiduin!

 
8. helmikuuta 2012 klo 16.38 , Blogger llaura kirjoitti...

varsinkin ohuihin tai lyhyehköihin hiuksiin toi toimii kuin unelma, jos on pitkät ja raskaat hiukset niin en tiedä riittääkö puuterissa noste - ellei ole vähän kerrostetut hiukset :)

 
8. helmikuuta 2012 klo 16.41 , Blogger llaura kirjoitti...

hmm, voiskin seuraavalla kerralla kokeilla yhden purtilon verran kun tilaan feeluniquelta, ei ollu siellä ainakaan kovin pahanhintainen tuo :)

 
8. helmikuuta 2012 klo 16.42 , Blogger llaura kirjoitti...

kiva että pidät :D ja nauti niistä itsestään kuohkeista hiuksista, mun hiusten kanssa saa olla onnellinen jos ne on tunnin päästä kuohkeat ihan ilman mitään vippaskonsteja.. :D

 
8. helmikuuta 2012 klo 16.43 , Blogger llaura kirjoitti...

suosittelen ainakin kokeilemaan! mä vedän kans hiukset heti jollekin ponnarille/pipon päähän jos on olemassa lässähtämisen vaaraa, mut puuterin kanssa selviää varsin hyvin ainakin mun tukalla ilman moista! :)

 
8. helmikuuta 2012 klo 17.07 , Blogger petra kirjoitti...

Toinen lättätukka ilmoittautuu!! Oon aiemminkin vissiin valitellu tänne kommenttiboksiin tukastani, sillon tosi muistaakseni huiviaddiktioni yhteydessä:D No anyway, ite oon käyttäny tota got2be hiuspuuteria joka on mun mielest ihan ok, ja vetelee nyt viimeisiään. Haluisin kovasti kokeilla tota sugar dustia. Osaatko sanoa, että jos tuolta feeluniquelta tilaa vaikka vaan yhden tai pari tuotetta, niin eikö niihin tosiaan tuu postimaksuja tms lisää?:o ja siellä voi ilmeisesti maksaa ihan normisti kortilla (visa electron ei kai käy?) eikä tarvi mitään tunnuksia? Kiitos ihan hirmusti jos jaksat/osaat vastailla:)

 
8. helmikuuta 2012 klo 17.27 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Suosittelen erittäin lämpimästi Herbinan kuivashampoota.

P.S. http://karkkipaiva.indiedays.com/2011/12/27/likaiset-hiukset-ovat-ystavani/

 
8. helmikuuta 2012 klo 17.38 , Blogger Q kirjoitti...

Onkos minkä hintanen toi Tigin purtelo? Ite käytän Osista ja oon kyllä siitä myös tykänny ihan kybällä! Ennen ku tuli ton lakan ja tupeerauksen kanssa kamalasti nähtyä vaivaa ja silti näytti pehko ihan liurulta :D Mutta hinta tosiaa vähän korkea (paitsi puolet halvemmalla kärkkäiseltä!!!) :DD mutta halvempaa ja yhtä hyvää/parempaa olis toki kiva koklailla :--)

 
8. helmikuuta 2012 klo 17.40 , Blogger llaura kirjoitti...

suosittelen ehdottomasti tota sugar dustia kyllä (jos ei vielä tekstistä tullu selväks :D), ja tosiaan feeluniquelta sitä suht edullisesti saa :) mun mielestä siellä ei tosiaan oo postikuluja ollenkaan :) ja siellä voi itseasiassa maksaa myös visa electronilla, jos sen on vaan pankin kautta varmistettu nettimaksuihin sopivaksi! Visa E:ta siellä ei lue, mutta melkein kaikkiin minne käy Visa, on käyny mun electron kun oon vaan maksutavaksi Visan valinnu ja korttitietoihin naputellu visa e:n numerot :)

 
8. helmikuuta 2012 klo 17.42 , Blogger llaura kirjoitti...

mä en osaa käyttää kuivashampoita puhtaaseen tukkaan, ne on sit yleensä seuraavan päivän tuotteita, omin lempparini on se Klippoteketin vaaleanpunainen :) jotenkin hiuspuuteri pitää mun tukan ainakin kuohkeampana ja muunneltavampana kuin kuivashampoo!

 
8. helmikuuta 2012 klo 17.44 , Blogger llaura kirjoitti...

riippuu täysin mistä ostaa.. :) n. 12 puntaa muistaakseni maksoi tuolla feeluniquessa, kaupoissa mitä ilmeisemmin samoissa hinnoissa kuin tuo Osiksen :) jos hinta kirpasee, niin myös Osista saa feeluniquelta melkein puolet halvemmalla ilman postikuluja :)

 
8. helmikuuta 2012 klo 17.45 , Blogger Inka kirjoitti...

Oon testaillut tuota Osiksen tuotetta ja tän postauksen perusteella seuraavaksi taitaa mennä tilaukseen Tigin puuteri. Mä käytän tota vasta hiusten pesua seuraavina päivinä (tukka on aika tuuhea ja pesen sen ehkä parikolme kertaa viikossa) kun alkaa olla jotain litistymisen ja rasvoittumisen merkkejä. Hyvin toimii!

 
8. helmikuuta 2012 klo 17.51 , Blogger llaura kirjoitti...

ole onnellinen tukkasi tuuheudesta, mä voin puuterinkin kanssa vain haaveilla moisesta :D mutta toi Tigi oli oikeasti todella positiivinen yllätys, se on vaan vielä Dust It:iäkin hienojakoisempaa ja kevyttä, et aluks tuntu ihan kun ei ois mitään hiuksiin laittanutkaan :D

 
8. helmikuuta 2012 klo 18.06 , Blogger jennie kirjoitti...

Tää oli ihan mahtava postaus. Vielä kun olisi ollut kuvat sinun hiuksista ennen ja jälkeen puuterin, niin olisi ollut täydellinen :)

Olen jo pitkään miettinyt, että hiuspuuteri voisi olla melko kätevä, mutta koska en ole tiennyt mitä kaikista miljoonista vaihtoehdoista kokeilla, niin en ole vieläkään ainuttakaan ostanut. Ehkä näiden vinkkien perusteella saisin vihdoin hankittua ensimmäisen hiuspuuterini.

 
8. helmikuuta 2012 klo 18.09 , Anonymous Lilian kirjoitti...

ainut huono noissa on näin tummatukkaisena se, että se puuteri (tai kuivashampoo) jättää hiuksen vähän harmahtavaksi, joten koen että ne varmaan sopivat paremmin vaaleatukkaisille, kun puuteria ei jää näkyviin.
mulla löytyy toi osiksen hiuspuuteri ja klippoteketin kuivashampoo, mutta en oikein juuri siksi osaa niitä pahemmin käyttää, kun koen sen vaaleuden vähän ärsyttäväksi. muistaakseni tosin kerran bongasin varmaankin nelly.comista hiuspuuteria tummahiuksisille (oli siis ruskeaa), mutta en ole enää varma löytyykö näitä sitten sieltä tai ihan peruskaupoista.
no, onneksi on omasta takaa paksu, kihara ja ilmava tukka :))

 
8. helmikuuta 2012 klo 18.21 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

jeee! ihana postaus terveisin toinen lättähiuksi! nyt lähtee tigi testiin. olisi kyllä mahtava lukea lisääkin hyväksi kokemistasi hiustuotteista(: (mieluusti pian, lähtee tilaus feeluniqueen:D)

 
8. helmikuuta 2012 klo 18.32 , Blogger llaura kirjoitti...

hahaa mutta en halua itsestäni kuvaa lättähiuksisena intternettiin :--D mutta joo, olet oikeassa, oishan se havainnollistanut eniten :) tässä kuvassa kuitenkin näkyy hyvin tukka hiuspuuterin jälkeen: http://farm8.staticflickr.com/7012/6817449589_92c76e5446_o.jpg :)

ekaks puuteriks kannattaa ehkä valita joku vähän halvempi (niin ei harmita jos ei tykkääkään?) tai sit napata vaikka tuolta feeluniquelta joku, siellä ne melko edullisia kuitenkin on :)

 
8. helmikuuta 2012 klo 18.34 , Blogger llaura kirjoitti...

hiusten alle/juureenhan se puuteri laitetaan, et eihän sen periaatteessa pitäis jäädä muutenkaan näkyville.. :) mielestäni White Trashin Nata esim käyttää tota Tigiä kampauksissaan, ja siinä ainakin se koostumus on niin hienojakoista, ettei pitäisi harmaaksi värjätä.

Mutta tosiaan en tummia hiuksia omaa, niin en sitten tiedä.. :D

 
8. helmikuuta 2012 klo 18.38 , Blogger llaura kirjoitti...

mun on pitäny tehdä tästä sata vuotta jo postaus, mutta lättähiuksille suosittelen lisäksi ehdottomasti (siis ehdottomanehdottomasti, oon ihan rakastunu) TIGIn Candy Fixationsin Totally Baked -vaahtoa (laitetaan n. 75% kuiviin hiuksiin ja föönataan, niiiin mieletön koostumus ja tuuheus että huh! eikä tahmaa samalla tavalla kun perus mousset kun on sellanen "vetisemmän" vaahtoava :D) sekä saman sarjan Sugar Shock -suihketta, ihan huikea sekin! Löytyy suht edullisesti sieltä feeluniquelta kans nuo molemmat! ;) Noiden lisäks Klippoteketin kuivashampoo ja joku hyvä tuuheutta ja rakennetta antava shampoo pesuun, ni jo alkaa hiukset nousta pään pinnalta :D

 
8. helmikuuta 2012 klo 19.01 , Blogger tonkeli kirjoitti...

Kiitos tästä postauksesta, oon pitkään jo ihmetellyt ja miettinyt mitä se hiuspuuteri oikeen on ja mitä sillä tehään, mutta en oo kuitenkaan jaksanu vaivautua ettiin tietoa : D Nyt se sitten selvis ja mun on ihan pakko jossain vaiheessa ostaa kokeiluun tota, koska omaan myös ohuet, hennot, "lättä" hiukset. Jos toi ihmeaine vaikka auttais jotenkin :)

 
8. helmikuuta 2012 klo 19.24 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Täällä, Kärkkäisen liikeessä, tää Osiksen puuteri on vain jotain kympin luokkaa! Muutenkin esim. Osiksen isoin lakkapullo, maksaa jotain 11e, vaikka muualla kahenkympin luokkaa. :)

 
8. helmikuuta 2012 klo 19.38 , Blogger jennie kirjoitti...

Heh, ihan ymmärrettävää kyllä. Täytyy jossain välissä katsella noita puutereita vaikka juuri tuolta feeluniquelta. Sieltä en olekkaan aiemmin tilannut mitään, joten tulisi sekin sitten testattua :)

 
8. helmikuuta 2012 klo 21.06 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ootko ostanu ikinä niitä sellasia ''suihkutettavia'' hiuspuutereita? en oikeen tiiä mikskä niitä sanotaan sellasia sprayta?

 
8. helmikuuta 2012 klo 21.10 , Blogger llaura kirjoitti...

toivottavasti auttaa, tää on ainakin mulla ihan ehdoton päivien pelastus hiusrintamalla!

 
8. helmikuuta 2012 klo 21.11 , Blogger llaura kirjoitti...

joo Kärkkäiseltä lähtee ilmeisesti varsin edullisesti, samoin jossain Keskisillä, mutta noita ei ihan jokaisen lähettyvillä valitettavasti taida olla :D Tulee melkein halvemmaks tilata tuolta feeluniquesta kun lähteä kauempaa hakemaan, muuten alkaa häviämään jo bensakuluissa! :D

 
8. helmikuuta 2012 klo 21.13 , Blogger Jose kirjoitti...

Mun mielestä taas Herbinan kuivis oli aika plääh enkä kyllä enää osta uudestaan. Hinta ehkä on mukava, mutta se haju - ei huh huh! En myöskään ole kokenut koostumusta erityisen toimivaksi, hiukset joo klähmääntyvät vähän mutta fiilis jää enemmänkin likaiseksi kuin puhtaaksi. Plus se hemmetin kuula siellä sisällä, oi miksi about kaikissa kuivashampoissa pitää olla se?! :D Oon aamuisin niin unenpöpperöinen että kilisevä kuula meinaa räjäyttää aivot pihalle...

Eheh, taida olla vähän n00b kun Sugar Dustin käyttö on kuivisten lisäksi vähän mysteeri mulle. :P Vaikka kuinka ripottelisin sokeripölyä hiuksiin niin mitään ei tapahdu! Enkä mä edes haista mitään karkkituoksua siinä, vaikka joka paikassa sellaisesta puhutaan. Ehkä täytyy vaan hylätä kaikki tollaset ja pitää enemmän hattuja päässä? o_O

 
8. helmikuuta 2012 klo 21.13 , Blogger llaura kirjoitti...

semmosta vähän ton kuivashampoon tapaista? itse asiassa joo, kai? Sain Annalta joskus jonkun, se tais olla 4R:n ja mä en ihan kamalasti sille lämmenny. Ei näköjään jääny kamalasti muutenkaan mieleen, kun unohdin sen tästä postauksesta kokonaan :) Oon ite tykänny noista siroteltavista enemmän, mutta toisaalta vois olla kiva kokeilla jotain muutakin suihkutettavaa kyllä!

 
8. helmikuuta 2012 klo 21.17 , Blogger llaura kirjoitti...

ootko koittanu tupeerata alta? se on sen verran hienojakoista, ja kaipaa kunnollista "aktivointia", ootko varmasti pöyhiny/"hangannu"/tupeerannu sormin sen puuterin kunnolla sinne hiusjuureen :) ? ei toi puuteri munkaan mielestä juurikaan miltään tuoksu, ne karkkituoksut on enemmän ton sarjan suihkeissa ja muotovaahdoissa :)

 
8. helmikuuta 2012 klo 21.18 , Blogger llaura kirjoitti...

ehkä multa ennemminkin puuttuu vaan laittautumisen aikaan se kuvaaja, ja peilin kautta niistä ei ihan tuu sellasta fiilistä kun haluaisin :D

mutta feelunique on kyllä ihanan helppo, ja nopea! varsinkin kun niitä postikuluja ei tule enää lisäksi päälle niin tuotteet saa varsin vaivattomasti kotiin :)

 
8. helmikuuta 2012 klo 23.08 , Anonymous Marbe kirjoitti...

Suihkutettavista hiuspuutereista tuo Four Reasonsin puuteri on ehdottomasti ykkönen! Ei oo hinnalla pilattu, mutta toimii ihan todella hyvin, ainakin itselläni :) Puuteri tulee oikeasti hyvällä paineella ulos, ei tarvii haroa tukkaa niin paljon itse sormin, kun puuteri itsessään tekee paineella tyvikohotuksen ;) Toimii todella hyvin myös kuivashampoona, oon onnistunu pelastamaan melkosen rasvaletin pelkästään tota runsaasti suihkimalla, ja lopputulos on silti ollu luonnollinen :) Tosin tummatukkasille en tuota suosittelis, nimittäin kyllä siitä vaan semmonen vaalee pölläkkä päähän jää, joka ei näin sekablondissa tukassa onneks näy, pikemminkin toimii vaalentajana, ei harmastuttajana :)

 
9. helmikuuta 2012 klo 1.52 , Blogger Acata kirjoitti...

Munkin mielestä toi Powderful on turhan tahmanen, tulee kivan näköinen kuontalo, mutta lähikontaktissa tuntuu melko kummalta. En myöskään kauheesti välitä sen tuoksusta vaikkei se (kai?) sen ihmeemmin jääkään ympärille leijumaan. Täytyy tosiaan testiä tota Tigiä, tattis vinkistä!

PS Ehkä jotain söpöintä toi tutorial! :)

 
9. helmikuuta 2012 klo 9.50 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hih, kuinka suloinen postaus. Hyväntuulisuus taattu tällekin päivälle ! :)

 
9. helmikuuta 2012 klo 10.19 , Blogger llaura kirjoitti...

joo sitä tosiaan mulla oli yks pullo joskus kans kokeilussa, oli se ihan ok :) mä vannon enemmän noiden siroteltavien nimeen, mutta toi meni tosiaan loistavasti myös kuivashampoosta, joten ei mikään pöllömpi tuote!

 
9. helmikuuta 2012 klo 10.20 , Blogger llaura kirjoitti...

kiitos :D ja toivottavasti tigi toimii sullakin hyvin :) ! ja toi got2b tosiaan tuoksuu vähän "jännälle", dust it vähän kans? tigi on onneks kovin hajuton!

 
9. helmikuuta 2012 klo 10.20 , Blogger llaura kirjoitti...

haha, kiva että tykkäsit!

 
9. helmikuuta 2012 klo 11.23 , Blogger M kirjoitti...

No niin. Sinne lähti tilaus. Yksi sugar dust ja yksi totally baked vaahto.. Syyttäisin sua tästä muuten mutta oon huomannut, että kyllä taitaa olla ihan omassa heikkoudessa vikaa, kun ei oo tosiaan ensimmäinen kerta, kun jotain tällaista tapahtuu :D


http://donebym.blogspot.com/

 
9. helmikuuta 2012 klo 13.30 , Anonymous Cerp kirjoitti...

Tää postaus tuli tosi hyvään aikaan! Leikkautin maanantaina tukastani reilu 20cm pois ja tuloksena tällanen rikottu, niskan yläpuolelle ulottuva polkka. Just eilen mietin, että hiuspuuteri olis tähän just hyvä tuote, muttaku en oo aiemmin niitä käyttäny :D Jostain luin, että toi Osiksen ja got2ben puuteri eroavat vain hinnaltaan - eli inci olis sama? Eli varmasti got2be pääsee testiin täällä, sit pitäis viel löytää joku superhyvä vaha pörrötykseen, niin sais kunnon rokkitukan :)

 
9. helmikuuta 2012 klo 16.09 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hyvä postaus ja tuli tarpeeseen ! :--) mitä kuivashampoota sä suosittelet, minkä oot havainnu parhaimmaksi?

 
9. helmikuuta 2012 klo 16.22 , Blogger llaura kirjoitti...

hahah, eli alunperin syy on kuitenkin Saaran/Merin, koska mulle kävi näiden kanssa ihan samalla tavalla, luin blogista ja innostuin tilaamaan :--D ! mutta toivottavasti tykkäät!

 
9. helmikuuta 2012 klo 16.26 , Blogger llaura kirjoitti...

kimmo käyttää vahoja tukkaansa, ja Fudgen moiset on ehdottomasti kuulemma parhaita! :) mutta kantsii käydä siis nappaamassa ainakin se got2be, ja jos oikein innostut hiuspuutereista, niin sit ehkä joskus testaa tota tigiäkin :) ?

 
9. helmikuuta 2012 klo 16.28 , Blogger llaura kirjoitti...

klippoteket! ehdottomasti paras hinta-laatusuhde, maksaa noin vitosen verran stockalla/sokoksella/tarjoustaloissa.. :D oon kokeillu kans toni & guy:ta, ei ollu kovin hyvä (loppu nopeesti ja haisi oudolle), tigi oli ihan jees, mutta kallis. :) eli liputus klippoteketille ehdottomasti!

 
9. helmikuuta 2012 klo 22.06 , Blogger Katri kirjoitti...

Noniin joopajoo... piti sitten itsekin tehdä pieni tilaus Feeluniquelle ihan vaan tämän takia :D

 
9. helmikuuta 2012 klo 22.59 , Blogger llaura kirjoitti...

sorry... :D jos yhtään lohduttaa, niin sorruin itsekin tilaa tänään tuolta ihan vaan koska näistä hiusjutuista oli nyt ollut puhetta :--D

 
10. helmikuuta 2012 klo 11.15 , Blogger Jose kirjoitti...

En oo tupeerausta sen kummemmin koittanut, en osaa sitäkään tehä niin että pysyis - hiukset vaan lässähtää viimeistään tunnin kuluttua ihan täysin. :P Kokeilin taas tänään Sugar Dustin kanssa, hieroin ja hankasin sormilla oikeen kunnolla ja ihanku se ois vähän toiminut paremmin! Paljon sitä kyllä saa ripotella päähän ja pöyhimisen jälkeen puolet pölystä leijailee hiusten sijaan jossain siinä silmien edessä. :D Mut ehkä harjoitus tekee mestarin..?

 
10. helmikuuta 2012 klo 11.19 , Blogger llaura kirjoitti...

se tarvii tosiaan kunnon aktivointia että alkaa toimimaan :) ja sitä todella kannattaa ripotella mahdollisimman lähellä päänahkaa, koska se tuppaa leijailemaan ihan omille teilleen hyvin helposti :D toivottavasti se siitä alkaa sujua, mulla meni oikeesti kans monta kuukautta ennen kun opin tota omaa käyttämään kunnolla! jos jaksat uskoa tohon hiuspuuteriin, niin esim toi got2be saattais olla parempi "harjotteluun", se ei oo niin kevyttä ja sillä saa ehkä helpommin sen "oikeen" fiiliksen tukkaan jos ei vielä täysin sen kans osaa toimia?

 
10. helmikuuta 2012 klo 18.49 , Anonymous lion kirjoitti...

Sitä vaan vinkkaisin, että beautybay:ssä on nyt ilmaset postikulut. Sugar dust on siellä 10,5 ja dust it 10,9€. Tosin tää ei taida hyödyttää sua(jos jo tilasit) mutta ehkäpä joku lukija huomaa.. :D

 
11. helmikuuta 2012 klo 10.49 , Blogger hennu kirjoitti...

Mä ostin pari viikkoa sitten ton 4R:n hiuspuuteripullon, ku oli niin edullinen :D mut en kyllä osta toista kertaa! En tiedä mitä tein väärin, mutta musta tuntuu että sieltä ei enää edes tule mitään muuta kuin ilmaa, enkä mielestäni sitä kyllä niin paljoa ole suhinut. Päätin siis, että maksan mieluummin vähän enemmän kuin teen enää tollaisia virheostoksia. Mut mistäpä noista voi etukäteen tietää, ja saattoihan tuossa olla pullossaki jotain vikaa?!

 
11. helmikuuta 2012 klo 11.02 , Blogger llaura kirjoitti...

eipä oo pahanhintasta tuollakaan! :) mä tilasin täl kertaa fudgen tuotteita, mun hiuspuuterivarastot riittää varmaan loppuvuodeks, mutta kiitos vinkistä, ehkä joku täältä tän huomaa! :)

 
11. helmikuuta 2012 klo 11.03 , Blogger llaura kirjoitti...

siin kyl ehkä on joku vika, koska sieltä pitäis ihan oikeasti selkeästi jotain tulla? käy reklamoimassa, jospa saisit uuden tilalle :)

 
11. helmikuuta 2012 klo 17.55 , Blogger Jose kirjoitti...

Joo eiköhän se tästä, kiitoksia kovasti vinkeistä! :) Itse asiassa oon tainnu joskus testata got2be:tä siskolta ja se oli vähän helpompaa käsitellä. Yritin tosin ripotella sitä suoraan päähän ni sisko kiljas et "EEEEIIIIIII sitä pitää ensin hieroa käsissä!!", jotenki et se aktivoituu paremmin. :D

 
12. helmikuuta 2012 klo 11.57 , Blogger Susette kirjoitti...

Hei tulipa mielen nytten, vaikkei tämä varsinaisesti hiuspuuteriin liitykään, että täältä huutelen nyt vähän vähemmän littaisena ja liukastukkaisena! Joka johtuu siis siitä, että lopetin suosiolla ns. normaalien shampoo-aineiden käytön ja oon nyt vaihdellu Vihreän kosmetiikan ja LUSHin palashampoiden välillä. En tiedä ookko kokeillut? Mutta ainakin suosittelisin, mulla oli ennen ihan puoleen selkään tuo tukka ja auttoi niidenkin littaantumiseen ja hengettömyyteen tuo palashampooseen vaihto :)

 
14. helmikuuta 2012 klo 9.36 , Blogger llaura kirjoitti...

hehe :D no jospa se siitä!

 
14. helmikuuta 2012 klo 9.37 , Blogger llaura kirjoitti...

en oo kokeillu, pitäis varmaan :) mulla on vaan sen verta hento toi hiuslaatu, että en tiedä auttaako mikään shampoo sen ilmavuuteen, mutta ei voi tuomita ennen kuin on tosiaan testannu ite!

 
13. kesäkuuta 2012 klo 21.59 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei,

Törmäsin Kärkkäisellä Hair doctorin tuotteisin, onko kokemusta millaisia tuotteita ovat. Näytti sisältävän Argan öljyä ja sehän on maailman hienointa öljyä. Oli Lakkaa, puuteria, hoitovaahtoa, shampoota ja hoitoainetta. Joku kerto toiselle, että laadukkaita tuotteita, on myynnissä euroopassa ja nyt tulossa suomeen.

 

Lähetä kommentti

pst, ennen kuin jätät kommentin, lue tämä pieni FAQ/UKK :--)
Olen 178cm pitkä,
koirani on japaninpystykorva,
teen kollaasit ja muokkaan kuvani PhotoFiltrellä,
ja jos sinulle näkyy tässä blogissa valkoinen laatikko tekstin/kuvien päällä, en osaa tehdä sille mitään, mutta kokeile vaihtaa selainta vaikka Mozillaan siitä Exploreristasi, tai päivitä se omasi ainakin uudempaan versioon, josko se sitten auttaisi! :--)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu