Urheiluvihaajan urheilupäiväkirja

Minä vihaan sitä, että sängystä pitää nousta liian aikaisin. Vihaan myös sitä, että pelkillä leivonnaisilla ei voi elää. Vihaan hengästymistä, vihaan sohvalta poistumista, vihaan urheilullisia vaatteita ja vihaan veden juomista. Vihaan myös megaurheilullisia ihmisiä, mutta ennen kaikkea vihaan itse urheilemista. Ja oikeastaan  vihaan kaikkea muutakin urheilua maailmassa. Piste.  

Minun mielestäni tosiaan ihmiset, jotka sanovat elävänsä urheilulla, ovat vähintäänkin epäilyttäviä. Se, että joku vapaaehtoisesti  rääkkää itseään päivittäin hikoiluun ja hengästymiseen johtavalla toiminnalla, on omituista. Onhan vaihtoehtona ihan vain hengailla sohvalla, lukea mukavia kauneusjuttuja blogeista ja syödä pullaa. Mitä sitten jos oma keskivartalonseutu ei ole ihan timmeimmillään, tai reidet eivät pauku lihaksikkuudestaan kun kävelee eteenpäin, ihan hyviähän sitä ollaan muutenkin! Ja mitä sitten, jos ei jaksa juosta bussipysäkille kun huomaa olevansa vähän myöhässä, tuleehan sieltä 10 minuutin päästä uusi bussi. Ja hei, pieni epätimmiytyminen, sehän kuuluu vain ikääntymiseen, johan minä elokuussa täytän 25 vuotta!

Mutta tänä keväänä olen kuitenkin herännyt muutamaan pieneen itsenikehittämisjuttuun, ja kuten jo sosiaalisten suhteiden kanssa on käynyt, olen tajunnut, että tärkeintä elämässä on mukavuusalueeltaan poistuminen. Joten minä, penkkiurheiluakin kammoksuva yksilö, päätin hankkia helmikuussa salijäsenyyden. Ja kun saleilu ei tällaisilla aurinkoisilla keleillä ihan niin hirveästi natsaa, päätin alkaa juoksemaan. Tavoitteena juosta syyskuun ensimmäinen päivä 10 kilometrin lenkki alle tunnissa, vaikka kunnon kohottamiseni alkaa, jos nyt ei ihan nollasta, niin kakkosesta. Ja sitä paitsi, minähän vihaan juoksemista.

 

Siispä vaikka edelleen hengästyminen on kamalinta mitä tiedän, ja vaikka saisin tänäänkin lusmuilla kotona ihan hyvin kolmeen saakka neljän seinän sisällä, minä lähden nyt juoksemaan. Lähden, vaikka inhoan sitä, ja lähden, vaikka tekisikin mieli leipoa aamupalaksi Daim-pikkuleipiä. Lähden silti, koska vaikka nukkuminen voittaa urheilun tuoman energiafiiliksen, ei se voita terveyttä ja hyvinvointoa. Tai no.... No, ei voita, mutta ennen kaikkea se ei voita sitä fiilistä, mikä mulle urheilusta tulee: tunnetta, että on voittanut itsensä. Että pystyy todella johonkin, mihin ei olisi kuvitellut pystyvänsä, ja huomaa jopa tietyllälailla nauttivansa siitä.

Jos minä voin vaikuttaa siihen, miltä minusta tuntuu ja miltä ulkoisesti näytän, minähän teen sen. Nimittäin kun käy viikossa vähintään 3-4 kertaa urheilemassa, se sohvalla makaaminenkin tuntuu yllättävän paljon kivemmalta ja ansaimmatulta. Olenhan oikeasti tehnyt jotain, koska jotain tekemiseen ihmisvartalo on tarkoitettu. Enää se ei saa liikuntaa alkuperäisen tarkoituksensa saati fyysisen työntakia, mutta se voi saada liikuntaa urheilun takia. Ja se liikunta yksinkertaisesti on ainoa asia, joka takaa oman fyysisen jaksamisensakin, valitettavasti, vaikka miten kiva tuollainen lause olisikin tyrmätä himourheilijoiden huuhaahömpäksi. Ja hei, sitä paitsi: saattaahan tuossa vähän vaikka vahingossa ruskettua, kun kirmailee rantateitä pitkin Marjaniemeen ja takaisin pelkissä shortseissa ja topissa. ;---)

11 kysymystä

Peeta-peetanen haastoi vastaamaan yhteentoista keksimäänsä kysymykseen, jeejee! Ideana oli sen jälkeen keksiä uudet kysymykset seuraaville ja haastaa parit muutkin tyypit tähän mukaan. Koska mulla on paljon tekemättömiä koulutehtäviä välteltävänä, niin tartuinpa tähän nyt näin maanantaiaamun kunniaksi, kuvituksena saatte nauttia meikän mahtavalaatuisista Instagram-kuvista, olkeepa hyvät!

01. Mikä on suurin paheesi? Jos järjetöntä pullien syömistä ei lasketa paheeksi, niin kiroilu. Kiroilen kuin pieni siili, tai ainakin merimies konsanaan, vähän joka paikassa ja aivan liikaa. Päiväkotimaailmassa työskennellessäni olen onneksi hienosti onnistunut piilottamaan ruman kielenkäyttöni, mutta olisihan se ihanteellista puhua kauniimmin ihan normaalissakin elämässä, vittu :--D

02. Tykkäätkö silleistä? Hyi en! En myöskään voi sietää mitään valkoista kalaa, suolakurkkuja, sisäelimiä, hillosipuileita enkä kuivattuja luumuja. 

03. Milloin olet viimeksi oksentanut? Viehättävä kysymys.. :--D Mutta tämä onneton tapahtuma kävi taannoin tämän vuoden puolella kun olin nauttinut edellisiltana selvästi pilaantunutta skumppaa. Kurjaa :(

04. Entä milloin viimeksi nukuit muualla kuin kotona? Ehkä äitin ja isin luona vanhassa huoneessani tuossa pääsiäisen aikaan? Kohta kun rakkain Merini tulee taas Suomeen, niin saat varautua taas yökyläilijään, ettäs tiedät!

05. Lempibiisi? Vaihtelee noin joka päivä, mutta tällä hetkellä veikkaisin ykkössijaa edelleen pitävän 65daysofstaticin Radio Protector. Se iskee ja lujaaaa!

06. Mitä ainakin aiot tehdä ensi kesänä? Nukkua pitkään, juoda siideriä kalliolla, käydä Espoon ihanilla lammilla uimassa, festaroida, hengailla maailman parhaiden ystävien kanssa kun kerrankin kaikki niistä on yhtäaikaa Suomen kamaralla, pussailla Kimmoa, käydä Elvin kanssa metsälenkeillä, mennä mökille ja myydä monet vaatteet asiakkaille!

07. Osaatko tehdä kärrynpyöriä? En. :( En osaa myöskään seisoa käsilläni, saati kävellä niillä! Kuperkeikkoja on kyllä ihan hauska tehdä silloin tällöin sängyllä!

08. Lapsuuden harrastuksesi? Pianotunnit, pesis ehkä kaksien harjoitusten verran, kaikenlaiset kymmenet kirjekaverit (missähän ne nykyään vaikuttaa ja ketähän ne oli?) sekä ratsastus, vaikka pelkästin ensimmäiset 5 vuotta heppoja yli kaiken. Sitten kävin heppaleirillä jos toisella, ja pääsin kammostani yli, eli pystyin käsittelemään hevosta myös maan tasalla, hahaa!

09. Mihin säästät rahaa? Sen taidon kun osaisinkin, niin jo olisi maailmassa tapahtunut suuren suuri ihme! Mutta uuteen tatuointiin, sitä seuraavaan tatuointiin, ja vähän sitä seuraavaankin, sitten myös matkoihin sitä voisi toki siirtää pari pennosta syrjään!

10. Kerro jotain ensimmäisestä poika/tyttöystävästäsi? No kai täällä intternetin ihmeellisessä maailmassa jo voi tunnustaa, että tutustuttiin IRC-Galleriassa! Mun nick oli Missinvis ja sen pojan oli joku muu.. :--D Se poika asui Oulussa ja oli yleisurheilijanuorukainen, minun ikäiseni komistus. Hänen nimensä on Teemu, ja meillä oli "juttuu" siitä vuodesta 2003 saakka! Ollaan vieläkin ihan kamuja, vaikken Temen elämästä ihan täysin enää kärryillä olekaan. Mutta viimeksi pari viikkoa sitten taidettiin kuulumisia vaihtaa, hassun hauskaa!

11. Mitä mieltä olet Madonnan tyylistä? Minä en tiedä mittään Madonnan tyylistä, kun en kyseistä rouvaa juuri seuraile. Ei ole minun makuuni siis suuremmin tämä nainen, vaikka vaikuttavan uran onkin onnistunut tekemään. Mutta pakkoko sen on taas leikkiä jotain laupiasta samarialaista ja auttaa kehitysmaita kuvitellen, että on ok auttaa ilman maiden omaa hyväksyntää, hoh!

Ja sit ne meikän kysymykset kuuluu näin: 

01. Mikä on ilahduttanut sinua tänään?

02. Mitä sellaista teit eilen, mitä et aio tänään tehdä?

03. Kenen seurassa viimeksi kävelit & missä?

04. Mikä oli vuoden 2010 kohokohta?

05. Mitä piirrettä arvostat muissa ihmisissä?

06. Mikä on lempipiirteesi itsessäsi?

07. Jos sinun pitäisi vaihtaa radikaalisti tukkatyyliä, millainen uusi tyyli olisi?

08. Lempiviikonpäiväsi ja miksi?

09. Mitä luit viimeksi tietokoneen ulkopuolella?

10. Luettele kolme rakkausjuttua tältä hetkeltä!

11. Suurin haave tälle vuodelle?

Ja niihin voisi vastata haluamallaan jaksamuksella esim. Jenni, Emmi, Sanni, V , Joanna, Mirette, Pauliina, Niina, Laura-Maria sekä kaikki muut halukkaat siellä ruutujen takana!

Muuten vaan mitäänsanomaton Laura

Palaan aina välillä itse pohdiskelemaan näitä mun ujousjuttuja ja tätä tietynlaista "harmautta", josta kirjotin aiempaan blogiin ensimmäisen kerran (löytyy silti myös täältä). Tiedän olevani ehkä ensisilmäyksellä hyvinkin erilainen, mitä pohjimmiltani olen, ja olen aina huomannut käyttäytyväni isoissa porukoissa täysin erilailla, kuin niiden ihanien, tuttujen ja turvallisten ihmisten läsnäollessa. Sen myötä kun opin tavallaan nimeämään olevani ujo ja uusissa sosiaalisissa tilanteissa vähän vetääntyvä, tajusin myös pikkuhiljaa pystyväni hyväksyä tuon ominaisuuden itsessäni. Ja kun sen alkoi hyväksyä, ei se enää vaivannut ja häirinnyt niin paljoa kuin ennen, mikä taas johti siihen, että aloin ihan vahingossa sosialisoitua. Ujous väistyikin tietynlaisen itsevarmuuden tieltä, joten ehkä se alkuperäinen ongelma olikin nimenomaan itsetunnossa, eikä pelkässä vetäytymisen halussa.

Olen kuitenkin paininut tän ujouden kanssa vaikka miten kauan, ja suurin päämäärä onkin ollut päästä siitä kokonaan eroon. Naureskelin juuri sunnuntaiselle treffiseuralaiselleni Emmille, että viiltävintä mitä musta on jossain blogien haukkumisblogissa mainittu, oli sivulause Annan kaverina Laurasta, joka on muuten vaan mitäänsanomaton. Nyt se naurattaa, mutta silloin pari vuotta sitten se oli asia, jonka vähiten halusin kuulla. Koska silloin halusin olla jotain, halusin olla mieleenpainuva, halusin olla ihminen, joka herättää tunteita.

Jossain vaiheessa erehdyin yhdistämään vahvan itsetunnon ja räiskyvyyden toisiinsa. Nyt kun olen vähän kasvanut ja oppinut näkemään asioita toisenlaisista näkökulmista, ymmärrän, että niillä ei ole välttämättä mitään tekemistä keskenään. Kuten vähän aikaa sitten toisessa postauksessa sanoin, omaan silmääni jatkuva itsensä korostaminen vaikuttaa nykyään lähinnä heikolta itsetunnolta, siltä, että oma identiteetti pitääkin rakentaa muiden ihmisten mielipiteiden kautta. Ja jos oma persoonansa on niin vahva ja dominoiva, siinä käy hyvin helposti niin, että ihmiset joko vihaavat tai rakastavat sinua. Ei ole sitä harmaata, pehmeää aluetta siellä välillä, vaan on vain niitä, jotka pitävät rohkeudesta, ja niistä jotka ehkä näkevätkin sen "rohkeuden" läpi. Ja se, että joku vihaisi minua sillä nojalla, että yksi muu rakastaa, on aika ehdottoman vähän minua.

Ja tiedättekö mitä? Vaikka maailma tuntuu ihannoivan ihmisiä, jotka jakaa mielipiteitä, niin ketkä ne oikeassa elämässä onkaan niitä, keillä on eniten ystäviä? Eivät he aina ole niitä, jotka ovat aina ja joka paikassa esillä ja äänessä, vaan he ovat niitä, joista kenelläkään ei ole mitään pahaa sanottavaa. Ne on niitä ihania, mukavia kaikkien kavereita, jotka tulevat toimeen monenlaisten ihmisten kanssa, ja antavat myös toisten ihmisten mielipiteille ja olemassa ololle arvoa. Niiden ihmisten luokse kaikki lopulta menevät, koska ne ovat niitä aidoimpia, puhtaimpia helmiä, jollaisia kaikkien elämässä tulisi olla. Sellaiset ihmiset eivät ehkä herätä samantien suuria tunteita, saati jää mieleen jostain yleisestä tilaisuudesta, mutta ne ihmiset takuulla osaavat kuunnella mitä toisella on sanottavana. Ja mikä ehdoton rikkaus maailmassa onkaan se, ettei kaikkien tarvitse olla samanlaisia. Kaikkien ei tarvitse olla superulospäin suuntautuneita, avoimia ja huomion keskipisteenä olevia, koska ei sinne kaikki kerralla mahdu. Maailma tarvitsee myös toisenlaisia ihmisiä, yhtään muiden piirteitä väheksymättä.

 

Ja kun tällaisia asioita yhtäkkiä tajuaa, niin ompa muuten paljon ihanampaa olla minä. Olla se, joka vähän jännittää uusia ihmisiä, ei halua ottaa koko tilaa haltuun eikä etsi jatkuvasti tilannetta esiintyä toisille ihmisille. Kun yhtäkkiä ymmärtää, että kiltit ja ne ihan tavallisetkin ihmiset ovat oikeasti myös mielenkiintoisia ja tutustumisen arvoisia, onkin paljon helpompi taas mennä uusiin tilanteisiin, ja tavata ihmisiä. Koska ehkä niistäkin löytyy ihmisiä, jotka arvostavatkin toisessa ihan samanlaisia piirteitä kuin sinä itse. Ja arvostavat juuri sitä erilaisuutta, sitä, että ihmiset ovatkin aidosti sitä mitä ovat, eivätkä yritä olla mitään muuta.

Olen siis tajunnut, että jos "ilkeintä", mitä minusta voidaan sanoa, on tituulerata mua muuten vaan mitään sanomattomaksi, se on aika suuri erävoitto. Koska että on muuten ihan helvetisti paljon siistimpää olla muuten vaan mitäänsanomaton, kuin negatiivisia tunteita herättävä. Olla se, joka ei ainakaan jää jo ensimmäisellä kerralla mieleen mistään hyökkäävistä piirteistään. Koska jos ihmisestä liikkuu maailmalla lähinnä huonoja juttuja, kuka toinen kiltti ihminen sellaiseen ihmiseen haluaa tutustua? Mulla sentään on vielä saumoja, hahaha. Ja tiedättekö vielä mitä muuta: oon tajunnut sen, että silloin kuin ihmisellä on itsellään hyvä olla itsensä kanssa, silloin itsevarmuus on kaikkein terveimmillään. Se sallii itselleen pelot, jännitykset ja vieraiden tilanteiden kammon, mutta se myös osaa hyväksyä itsensä sellaisena kuin se on. Ja juuri siitä se lähtee, itsensä hyväksyminen ja hyvä olo. Ei kenestäkään muusta, ei muiden tavoista toimia, vaan siitä, että on juuri sitä mitä on. Ei mitään enempää tai vähempää.

(kuvat: Arez)

55 juttua Laurasta

KYMMENEN ASIAA, JOITA VIHAAT YLI KAIKEN:

01. Ahdasmielisyyttä.

02. Rasistisia ennakkoluuloja.

03. Suolakurkkuja.

04. Teennäistä ylipirteyttä.

05. Juorulehtiä.

06. Keskeyttämistä (paitsi jos itse keskeytän, hahah)

07. Turhaa valittamista, jos asioille ei kuitenkaan tee mitään.

08. Mielipiteitä, joilla ei ole perusteita.

09. Yksin koiran ja kahden kassin kanssa junalla matkustamista.

10. Suomiräppiä tyyliin Cheek.

YHDEKSÄN ASIAA, JOTKA OVAT OMINAISIA SINULLE/LUONTEELLESI:

01. Liioittelu. Aina ja joka paikassa. Nytkin :--D

02. Asioiden viime tippaan jättäminen.

03. Mukavuudenhaluisuus.

04. Saamattomuus.

05. Mielipiteet joka asiaan.

06. Varautuneisuus uudessa porukassa.

07. Spontaanius.

08. Kotona oleilu.

09. Rohkaistuminen ja omana itsenään oleminen
vasta kun on tuntenut toisen ihmisen KAUAN.

KAHDEKSAN TAPAA VALLOITTAA SINUT JA SYDÄMESI:

01. Jos miehistä puhutaan, niin olemalla vähintään 190cm pitkä.

02. ..ja huumorintajuinen.

03. ja ehdottomasti fiksu.

04. ja kunnianhimoinen.

05. rehellinen ja aito..

06. suvaitsevainen ja avarakatseinen

08. ja maailmaa nähnyt.

SEITSEMÄN ASIAA, JOITA TOIVOT TÄLLÄ HETKELLÄ:

01. Seitsemää oikein lotossa.

02. Lämmintä ja tapahtumarikasta kesää.

03. Ikimuistoisia hetkiä rakkaiden kanssa.

04. Opintosuunnitelmien toteutumista.

05. Kesällä pientä reissua esim. Berliiniin.

06. Liikuntainnon ja -motivaation pysyvyyttä.

07. Positiivisuutta ja optimistisuutta kanssaeläjiltäni.

KUUSI ASIAA MITÄ TEET ENSIMMÄISENÄ KUN HERÄÄT:

01. Torkutan n. 1-10 kertaa.

02. Luen puhelimella sähköpostit, kommentit ja twitter-jutut.

03. Luen Hesarin, jos ehdin.

04. Menen suihkuun, meikkailen ja laitan hiukset.

05. Käytän Elvin ulkona.

06. Syön jogurttia.

VIISI IHMISTÄ, JOIDEN KANSSA OLET VIIMEKSI OLLUT YHTEYKSISSÄ:

01. Kimmo.

02. Äiti.

03. Sanni.

04. Anna.

05. Mummi.

NELJÄ ASIAA, JOISTA OLET RIIPPUVAINEN:

01. Nukkuminen.

02. Puhelimeni.

03. TIGIn tuuheuttava hiusvaahto/Fudgen suolasuihke.

04. Kirjoittaminen.

KOLME ASIAA, JOTKA HALUAISIT SINULLA OLEVAN 5 VUODEN PÄÄSTÄ

01. Omistusasunto.

02. Maisteriopintoja.

03. Onnellinen 8-vuotias Elvi-koira.

KAKSI ASIAA MITÄ PELKÄÄT ENITEN:

01. Syvää/pimeää vettä.

02. Etten saavuta elämässä niitä asioita, joita haluan.

YKSI TUNNUSTUS:

01. Mulla on välillä ikävä sitä aikaa, kun en blogannut ollenkaan... Ei noin tän bloggaamisen kannalta yleensä, vaan ennemminkin sen, että sitä hemmetin kameraa ei tarvinnut AINA olla raahaamassa mukana, ja joka hetkestä ei tarvinnut miettiä tekevänsä postausta. Enpä kyllä joka hetkestä teekään, ja se on ihan tietoinen valinta: eilinenkin ihana hetki Kaivarin kallioilla jätskiä K'n kainalossa syödessä olisi takuuvarmasti kokenut kolauksen, jos olisin kuvannut edes osan tästä tilanteesta. Tai jakanut julkisesti mielipiteitäni hetkestä blogiin. En nyt tiedä miten syvälle elämääni edes haluaisitte päästä, mutta itse ehkä koen, että haluan tavallaan rajata entistä enenmmän sitä yksityiselämääni blogin ulkopuolelle, ja paljastaa vain niitä mietteitä ja ajatuksia tänne mitkä milläkin hetkellä parhaalta tuntuu. Ja esimerkiksi oma parisuhteeni ei sellaisiin asioihin enää jotenkin kuulu, vaikka Kimmosta tänne ennen olen enemmänkin kirjoitellut. Ja siksi saatan välillä olla vähän nihkeä, jos joku kyselee vaikka opinnoistani tai valmistumisesta - kerron kyllä juuri ne asiat, mitkä tahdon jakaa! :)

Rakkausaakkoset

LAURA ♥

A urinko. Aamut. Automatkat.

B logit. Brittiaksentti. Berliini. Bussimatkat.

C elsius-asteet, jotka ylittävät hellerajan. Chisu.

D esign-huonekalut. Dublin.

E lvi! Eläminen. Etiikka. Eppu Normaali.

F lanelliruutupaidat.

G asellimaisuus. Gepardit.

H elsinki. Helle. Huolettomuus. Hiekkarannat.

I sä. Isovanhemmat. Innostuminen. Ihmisten katseleminen. Ilta-aurinko.

J uustot. Joulu. Juhlat. Jogurtti.

K esä. Kimmo. Kuumuus. Kreikka. Kirsikkapuut. Kuopio.

L ämpö. Lentokentät. Liioitteleminen. Lukeminen. Linnut.

M atkusteleminen. Muumit. Muuttaminen. Mustikat. Mahanpohjatunteet. Meri.

N ukkuminen. Norja. Norjan kieli.

O slo. Opiskelu. Omenahillo. Onnellisuus.

P ullat. Pituus. Pitkät ihmiset. Peiton alle käpertyminen.

Q -tamo.

R uisleipä. Rusketus. Raitiovaunut. Riikinkukot. Rakkaus.

S isko. Savon murre. Selkään piirtäminen. Solisluut. Suunnitteleminen.

T ekstiviestit. Tatuoinnit. Tyyli. Tulppaanit.

U lkomaat. Uskaltaminen. Unelmointi. U2.

V ieraat kulttuurit. Varkaus. Valkoiset ruusut.

W e♥it.com

X ylitol-pastillit.

Y lireagointi. Ystävät. Yöt. Yllätykset.

Z oo.

Å bo kesäisin.

Ä iti. Älykkyys.

Ö iset tekstiviestit. Öljy, joka on tehty oliiveista.

(kuvat weheartit.com)

Stressierkin bileet

Huoh, tänään on Aussie Blog Awardsit, ja enpä muuten ennen aamua ollut uhrannut aiheelle kovinkaan montaa ajatusta. Olin etukäteen miettinyt suunnilleen mitä laitan päälle, monelta lähden ja kenen seuraan lyöttäydyn. Kunnes jossain vaiheessa tuli vain mieleen, että tarkenenkohan läpinäkyvässä topissa ja siitä ajatus johti toiseen, ja kohta minut valtasi suuri määrä ajatuksia aina kenkien puuttumisesta siihen, että voi helvetti, munhan täytyy olla illalla SOSIAALINEN!

Ja siitähän se riemu sitten repesi. Yhtäkkiä kaikki kanssablogittaret tuntuivat taas aivan helvetisti mua kauniimmilta, viisaimmilta, tyylikkäimmiltä, mukavammilta, sosiaalisimmilta, sanavalmiimmilta, ja miltä tahansa positiivisilta adjektiiveilta, joihin voi tuon komparatiivimuodon perään viskata. Ai saatana. Ja siellä minä taas keskellä näitä ihania ihmisiä istun hiljaa enkä puhu kenellekään, roikun mun turvaystäväni Peetan perässä ja krääääääh, en saa varmaan sanottua taas mitään kellekään, ja kaikki pitää mua ihan superoutona!!

Olen maailmankaikkeuden suurin mestari välttämään normaalisti tällaisia tilanteita, jotka aiheuttavat itsessäni näinkin ilahduttavan alemmuuskompleksin. Jos häiväkin tällaisesta fiiliksestä tulee, oon silleen et "äh, ei kiinnosta, en mee, mulla on jo tarpeeks kavereita. Mitä sitä kukaan uusilla tekis" ja jään himaan. Yritin samaa vähän aamullakin, mutta nyt ajattelin, että pakotan itseni menemään. Oikeasti pakotan, koska ihmiselle tekee välillä järisyttävän hyvää poistua sieltä mukavuusalueeltaa, eli mun tapauksessa kotisohvalta. Ei pelkästään muiden ihmisten tapaamisen takia, vaan ihan vain itsensä takia. Ettei aina tyydy siihen, että "mä oon vaan tällainen, ei mun tarvii muunlainen olla."

Eikä mun ehkä tarvitsekaan. MUTTA kun olen taistellut omaa ujouttani ja vetäytyneisyyttäni kohtaan puolet pienestä elämästäni, en voi aina vain tyytyä siihen, että en mene jonnekin, koska niin on vain helpompi. Toki se on mukavampaa oikeasti istua omalla kotisohvalla teekupin kanssa, koska se teekuppi ei haasta sua minkäänlaiseen ylimääräiseen aivotoimintaan, mutta toisaalta, se teekuppi ei myöskään tarjoa sinulle uusia kokemuksia, saati mitään kovinkaan ikimuistoisia hetkiä. Sitä paitsi sitä teetä voi juoda sohvalla myös esimerkiksi huomenna.

Oikeasti ongelma ei siis ehkä olekaan siinä alemmuuskompleksissa tai muissa bloggaajissa, vain ihan vain itsessäni. Niin kiva kuin sen onkin huomata osaavansa jo heittää melko luontevaa small talkia asiakkaille, höpöttelevänsä uusille työkavereille jo ensimmäisessä vuorossa vaikka mitä itsessään, niin jos jossain se sellainen ujouteni edelleen tulee esiin, on se juuri tällaiset massa(tyttö)tapahtumat, missä on paljon ihania ihmisiä, joista about kaikki tuntee toisensa ja minä en juuri ketään. Koska enhän minä perkele käy koskaan missään, missä näihin ihmisiin olisi edes voinut tutustua. 

Eli nytpä minä menen. En väitä, että hihkuisin missään superfiiliksissä kaiken muun kiireen keskellä näistä bileistä, saati tuntisi asuani varmaan taaskaan kovinkaan onnistuneeksi, mutta ehkäpä menenkin sinne nyt juuri sellaisena kuin oikeasti olen. Vähän epävarmana ja hiljaisena sivustaseuraajana yrittäen ehkä edes himpun verran rohkaistua puhumaan jolle kulle. Tai edes vastaamaan, jos joku puhuu minulle. Koska ehkä joskus jossain muuallakin voi olla edes melkein yhtä kivaa kun siellä sohvalla. Vaikka edes parin tunnin ajan :---)

Ja nyt kun oon saanu kirjotettua tän tänne, oon oikeesti ihan zen! Mun ainoa ongelma on tällä hetkellä se, että saako illan kekkereihin lähteä maihareissa?! Kuinka paljon ne oiskin oikeasti enemmän mua kuin jotkut korkkarit..

Meikä muualla!

Twitter
Lookbook
Fashiolista
Last.fm
Goodreads
Blogilista
Muotiblogi.fi
Bloglovin'

Saa seurata ja lisätä kaveriks ja tykätä ja tehdä mitä huvittaa, olisi kiva! :--) Anteeksi, etten jaksanut askarrellapaskarrella niin paljon, että kuvat toimisivat linkkeinä, mutta ehkä me tolla kuvan alla olevalla linkkilistalla pärjätään! Ja ei - ei ole enää blogillani naamakirjassa sivuja, ne katosivat siinä samalla kun poistin oman henkilökohtaisen Facebook-profiilini kokonaan. Oon ollu nyt 1,5 kuukautta poissa, ja voin kertoa, että ei muuten oo takaisin ikävä. ..tai no, ainakin väitän, että ei ole, ja olen sijaisaddiktoitunut nyt tuohon Twitteriin varsin lujaa :--D Mistäs teitä löytää?!

Vuosi kakstuhatta ja yksitoista yhdessä paketissa

Nappasin aikani kuluks Arezin blogista (ihanaihana Arez on jokin aika sitten palannut uudella blogilla, käykää kurkkimassa täällä! Rakastan noita tytön matkakuvia etenkin yli kaiken, puhumattakaan nyt Arezin megarennosta tyylistä niin bloggaamisessa kuin vaatteissakin!:) tällasen uudenvuodenkyselyn, ja sit kun piti julkasta tää, niin nukahdin pariks tunniks.. Ai mitenniin verottanu toi kiireinen duuniviikko vähän jaksamista?

IHMISSUHTEET:
01. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? Ennemminkin tutustunut paremmin ihmisiin, jotka olen tuntenut jo aiemmin! :)

02. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? Noo oon alkanut kasvissyöjäksi, tehny kandityötä, ollut jonkin aikaa somistajana vaatekaupassa ja asunu kokonaisen vuoden Helsingissä jee :--D !

03. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? Kyllä!

04. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? Annan Suomen reissu elo-syyskuussa oli kyl varsinaista aikaa, ihania oli myös Oslon ja Turun (!) reissut Kimmon kanssa, samoin isovanhempieni kasikymppiset ja äitin viiskymppiset! Niin ja tokikin kahdetkin ystävieni häät, toiset Norjassa ja toiset Varkaudessa!

05. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana? En, ehkä vetäytyny tarkotuksettomasti vähän kauemmas kaivattuani omaa tilaa, mutta uskon niiden oikeiden ystävien sen ymmärtävän.

MINÄ:
01. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? Emmä usko että ihmiset varsinaisesti muuttuu noin lyhyessä ajassa, ajattelen mielummin että oon kasvanu ja oppinu ajattelee asioita eri tavoilla kuin aikaisemmin :)

02. Oletko lihonut? Olin aika varma että oisin, mutta kun kävin ekaa kertaa puoleen vuoteen vaa'alla jouluna Varkaudessa, en ollutkaan! Näissä samoissa mitoissa oon viimeset pari vuotta keikkunut, ja hyvä näin. :)

03. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? En oo saanu eläissäin kuin porttikiellon lapsena naapureiden pihaan kun hajotin vahingossa niiden puutarhasammakon ja lähden menee ennen kun sen kaverini vanhemmat tuli kotiin :--( Mutta uskon, että saisin ehkä nykyään jo mennä noillakin naapureilla käymään, jos siltä tuntuisi :--D

04. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana? Ei mulla oo mitään tarvetta mennä leffaan yksin, ei se nyt niiin kivaa oo. Oikeestaan yksin on kivoin kattoo leffaa kotisohvalla peiton alla Elvi kainalossa!

05. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? Otin noi ranteen tiput ja reiden tekstin joo tänä vuonna, samoin oikean korvan tragus tuli viimein kans hankittua!

RANDOM:
01. Kuka oli paras uusi tuttavuus? Ei kun mikä, kasvisruokavalio!

02. Piditkö uudenvuodenlupauksesi? Vanhan blogin mukaan oon toivonu pääseväni treffaa Annaa ja Meriä jonnekin päin maailmaa, mutta nää treffailut jäi nyt ihan vaan tänne Suomeen.. :D Mutta no joo, näillä budjeteilla en ois kuitenkaan saanu ihan sellasta reissua kun oisin halunnu, joten ehkä täs vielä ehtii matkustella!

03. Synnyttikö kukaan läheisesi? Ei kai?

04. Kuoliko kukaan läheisesi? Ei.

05. Missä maissa kävit? Norja sekä Viro. Eksoottista!

06. Mitä haluaisit vuodelta 2012 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2011? No haluan matkalle, jonnekin kauas ja lämpimään! Haluaisin myös valmistua ja tehdä ehkä töitä vaikka jossain eskarissa, mutta voisin mä ehkä ainakin kesäaikaan tehdä täyttä päivää tuol vaatekaupassakin, oon tykänny siel taas niin kovin olla!

07. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2011? Ei oo mitään spessuja, noi aiemmin mainitut muistot noin yleensä :)

08. Vuoden suurin saavutuksesi? Mulla on saavutuksista nyt kyl selkeesti ollu joku välivuosi.. :--D

09. …ja suurin epäonnistuminen? Etten saanu sitä kandia tän vuoden puolella valmihiksi.

10. Kärsitkö vammoista? En, käsi nyt jumittelee sillon tällön, mutta mitäs pienistä, lihasrelaksantti auttaa.. :--D

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit? uudet kotijutut!

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? Äitin, isin, mun bff-Annan, joka Kotkassa asuu.

13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta? Itseni.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? Vuokraan... Mutta jos sitä ei lasketa, niin varmaan töistä ostettuihin vaatteisiin :--D Vaikka en kyl oo sieltäkään juur mittään ostellu viimesen puolen vuoden aikana, pari paitaa?! Jännä, että on vähän vaikee keksiä duunipäivinä päällepantavaa..

15. Mistä innostuit eniten? Tatuointi-ideoista, niistä kasvisruoista, somistusjutuista, lukemisesta taas enemmän!

16. Vuoden 2011 ihmiset:Miten tällasia nyt voi listata.. No äiti, mumma, ukki, isi, Kimmo, minä... :--D

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi? surullisempi, mut en oo silti surullinen, olin vaan viime vuonna onnellisempi :)

18. Lihavampi vai laihempi? samoilla mitoilla mennään.

19. Rikkaampi vai köyhempi? rikkaampi kun nostin vielä opintotukia.. :--D

20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? Liikkuvani, panostavani siihen kandiin, matkustelevani!

21. …entä vähemmän? Kriiseileväni elämäni kanssa, stressaavani asioista..

22. Miten vietit joulun?Oltiin Varkaudessa, mummalassa aatto ja muuten porukoilla lähinnä pyjamassa rentoillen kolme päivää putkeen.

23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?Emmä halua muuttaa asioita mitenkään, koska sit niitä ei ois koettu, ja tekisin samat jutut sit vaan myöhemmin uudestaan. No okei, voisin suunnitelluttaa (no on se sana!) ehkä ton käden tatuointini huolellisemmin, mutta hyvä se nyt on noinkin.

24. Rakastuitko vuonna 2011? Lisää!

25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli? Ei ollu.

26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? Dexter katottiin alkuvuodesta kokonaan ykköskaudesta vitoseen, Big Bang Theory on myös naurattanut sekä ollaan sillon tällön kateltu Kimmon kans Uutisvuotoa jee :D

27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? Emmää vihhaa kettään!

28. Mikä oli paras lukemasi kirja? Ehkä toi Puolikas keltaista aurinkoa oli sellainen, tai Ayaan Hirsi Alin Pakomatkalla. Näistä lisää ensi viikolla! ;--)

29. …entä musiikillinen löytö? Mumford & Sons!

30. Mitä halusit ja sait? Osloon, uuden läppärin, Marimekon jennihaukio-clutchin, maailman mageimman kirjahyllyn!!

31. Mitä halusit, muttet saanut? Pitkää kesälomaa.. :--D Kaks viikkoa mulla palkallista oli, olihan sekin tokin enemmän kun ei mitään!

32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi? Pianisti?

33. Mitä teit syntymäpäivänäsi? Ostin auton.. :---D No Kimmo osti, olin mukana. Hengailtiin ihan vaan varmaa himas ja käytiin Mäkis syömäs, villiä!

34. Ketä kaipasit? Annaa ja Meriä sieltä Ausseista!

35. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi? Elvi! Se oikeesti on yllättävän tukeva tyyppi, tolleen henkisessä mielessä, vaikkei se sitä ehkä ite tajuakaan. Mutta ainakin se kiskoo sängystä ylös sillonkin kun ei huvita ja pakottaa pysyy kasassa omalla avuttomuudellaan.

MUUTA:
01. Oletko joutunut tappeluun? No ei kyl nyt ihan heti tuu mitää suurempia tappeluita mieleen..

02. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana? Toki.

03. Oletko juonut ”perseitä”? En harrasta. Oon toki juonu paristi täs vuoden sisään vähän ehkä isommat humalat kun oli tarkotus, mut oommä aina järjen pitäny mukana, ja tehny vaan asioita joita oisin voinu tehdä selvänäkin. Emmä oo kovin paljoa edes ulkona tänä vuonna ollu!

04. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin? Ei kun en mä kadu mitään, ei asioista opi ilman niitä virheitä :--)

Yleisesti ottaen ei ollu mikään mun lempparein vuosi, tää oli vähän tällanen ei-minkäälainen ja välistä jopa tylsä, mutta siitä voi syyttää vaan itseään. Tai syyttää ja syyttää - luulen kyllä, että välillä tällanen paikoilleen rauhottuminen voi tehdä ihan hyvääkin. Ens vuonna taas paremmilla fiiliksillä etiäpäin, musta tuntuu muutenkin, että mulle noi parilliset vuodet on aikojen saatossa ollu ne kaikkein siisteimmät, joten ehkä 2012 on sit kans taas superhyvä :--D !

Mutta nyt:

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA BEIBET,
pitäkäähän hauskaa!

Harmaa kun Vanhasen Matti

Kun tuli tuosta ujoudesta puhetta 10 faktan yhteydessä, mua pyydettiin julkaisemaan tämä postaus vanhasta blogista uudelleen. Tästä on vuosi kun tämän ensimmäisen kerran julkaisin, mutta koska allekirjoitan täysin kaiken edelleen, ajattelin, että voisi olla ihan kiva tämän löytyvän täältä uudenkin blogin puolelta. Mulla on tarkoituksena kirjottaa vielä tästä ns. kakkososa, eli ajatuksia siitä, miten ujoudesta voi "selvitä", mutta ajattelin sen tosiaan kaipaavan myös mahdollisuuden löytää tämä ensimmäinen aiheeseen liittyvä postaus :)

22.11.2010

"Olen epävarma, ujo, hillitty, inhoan riehumista, turhista asioista kiljumista, liika draama aiheuttaa minulle päänsärkyä ja yritän pysyä poissa sellaisten ihmisten lähellä, joille on tärkeä huvi puhua muista paskaa selän takana. Olen neitimäinen, rauhallinen, rakastan tuttuja ja turvallisia asioita, ja tiedostan erityisen hyvin sen, että minuun pitää oikeasti tutustua kunnolla, ennen kun musta voi tykätä.

Olin kakarana se, joka puhua pälpätti koko ajan. Olin myös se, joka lähti mukaan kaikkiin kavereiden keksimiin idioottijuttuihin, ja olenpa ollut myös rehtorin puhuttelussa kaverini kanssa, jossa saimme kuulla olevamme varsinainen kauhukaksikko ystäväni Maijan kanssa, ja aina saamassa koko muuta luokkaa omiin järjettömyyksiimme mukaan. Mutta siinä missä Maija heitti pikkupoikien tavaroita roskiksiin tai kuralammikoihin, minä kirjoitin salaa anteeksipyyntökirjeitä näille ääliötempauksiemme kohteille. Minulle oli suurin pelko aina nimittäin se, että joku ei pitäisikään minusta.

Yläasteella meno ehkä vähän rauhoittui, ja olin varsin kiltti tyttö. Minulla oli ihania kavereita, joista paras on edelleen yksi läheisimmistä ystävistäni, mutta en kuitenkaan ollut enää mikään suuri rämäpää, ja koska vapaa-ajanviettooni kuului enemmän ratsastustunnit kuin Varkauden yksisuuntaisella kadulla (okei, Vrk'ssa oli tuolloin tosiaan tasan yksi yksisuuntainen katu, joten se oli jo aika käsite - ja kyllä, me pienen kaupungin kakarat tosiaan vietimme siellä railakkaita ryyppyhetkiä:--D) perjantaisin siiderin litkiminen, en ollut myöskään se kaikkein suosituin tyttö. Samoihin aikoihin muutenkin muutuin jollain tapaa vähän ujoksi ja hiljaiseksi. En nimittäin uskaltanut sanoa mitään, etten vaan nolaisi itseäni, ettei se johtaisi siihen ettei joku pitäisikään minusta.

Lukiossa hengailin tyttöjen kanssa, fanitin jääkiekkoa ja tapasin mun ensimmäisen poikaystävän IRC-Galleriassa. Etsin myös aika paljon itseäni, ja aloin ehkä pikkuhiljaa löytää jonkinlaista kiinnostusta ulkonäköäni kohtaan. Saatoin riidellä paljonkin ystävieni kanssa, koska olin/olen edelleenkin välillä aika hankala, enkä muista että kaikki ihmissuhteet eivät ole ihan itsestäänselviä. Sitä paitsi kuvittelin, että on jollain tasolla siistiä olla vähän bitch. Olin myös ulkopuolisen silmiin varmaan etäisen ja viileän oloinen, koska en osannut mennä juttelemaan kellekään tuntemattomammalle kovin luontevasti, vaan odotin että joku tulisi puhumaan minulle ensin. Eikä minua kamalasti kiinnostanutkaan uudet tuttavuudet, koska pelkästin, etteivät he kuitenkaan pitäisi minusta. Ja sitä paitsi, olinhan baarielämän 18 vuotta täytettyäni huomannut, että ainakin siellä riitti viikonloppuisin poikia, ketä pussailla vähäsen.

Lukion jälkeen lähdin vuodeksi Osloon. Olin au pairina maailman upeimmassa suomalaisperheessä, ja ensimmäistä kertaa ihan ex tempore ulkona kaikesta tutusta ja turvallisesta. Yhtäkkiä olikin pakko tutustua uusiin ihmisiin. Ja tulihan niihin tutustuttuakin, etenkin poikiin, taisin olla hyvin "rakastunut" kaksi kertaa jo ensimmäisen Oslo-kuukauteni aikana. Ja eipä varmaan mikään yllätys, että olin aika sydän pipinä sitten loppuvuoden. Löysin kuitenkin muutaman todella ihanan ystävän tuon kyseisen vuoden aikana, ja kasvoin ehkä maailman eniten ihmisenä eläessäni entuudestaan täysin tuntemattoman perheen kanssa kaukana kotoa turvallisista ympäristöistä. Mutta en enää pelännyt ihan niin paljoa, etteivätkö ihmiset pitäisi minusta, ainakaan noin kivana kaverina.

Oslosta muutin suoraan Helsinkiin, koska olin saanut täältä kesätöitä ja halusin paikkakunnalle opiskelemaan. Tarkoitus oli viettää villi ja ihana sinkkukesä, mutta jo kahden viikon päästä tänne muutettuani parhaan lukioystäväni Annan ollessa käymässä, tutustuin baarissa yhteen pitkään, tummaan ja söpöön poikaan. En tosin ollut alussa kovinkaan vakuuttunut siitä, että tästä nyt mitään tulisi, olin Oslo-juttujen takia vieläkin todella skeptinen kaikkia kaksilahkeisia kohtaan, ja olin 110% varma että taas se vaan tiedetään minkä perässä tuokin poika mulle soittelee ja onhan se nyt vähän liian hyvännäkönenkin mulle kun olen itse niin tavallinen. Eikä se tykkäis musta kuitenkaan kun tutustuis vähän paremmin.

Mutta on se tainnut kyllä tykätä, koska 4,5 vuoden jälkeen se hengaa tossa mun vieressä edelleen. Ja pikkuhiljaa olen ehkä alkanut huomaamaan, että muillekin ihmisille kannattaa antaa mahdollisuus. Ja ymmärtänyt ettei se, etteivät he tule suoraan minulle puhumaan, johdukaan siitä, että olen jotenkin tosi säälittävä nobody, vaan siitä, että he ehkä odottavatkin minun tulevan juttelemaan heille. Tai että joskus ihan oikeasti kannattaa vaan tapella sitä omaa ujouttaan vastaan, ja tunkea itseään tilaisuuksiin, joissa toisille on pakko puhua. Hengasinhan minäkin noiden blogityttöjen kanssa vaikka miten monta kertaa, enkä varmana sanonut mitään, ettei ne vaan ajattele että "ompa toi Laura outo", etteivät he vaan olisi tykkäämättä minusta! Ja sit yks kerta möläytän muutaman viinilasin jälkeen Nadjalle ja Merille, että "pidätteköhän te minua ihan outona, kun mä vaan aina oon hiljaa ja kyylään." Eikä ne pitäneetkään, vaan ne tykkäskin musta. Vaikka olinkin aina hiljaa.

Ja olen nykyään samaan aikaan maailmankaikkeuden onnellisin, kun mulla on niin ihania ja upeita ihmisiä lähellä, ja hieman myös surullinen, kun kaksi todella ihanaa poistuu kohta hetkeksi pois samalta mantereelta. Ilman näitä ihmisiä, Annaa, Meriä, Kimmoa, lukioystävääni Annaa, Tarua, mun koulu- ja työkavereita en olis se vähän hölmö ja spontaani Laura, joka sillon tällön näkyy ehkä täällä blogimaailmassakin, ehkä tosin enemmän siellä Merin ja Annan postauksissa. Sillä omassa blogissani on vielä jotain, miksen ole osannut antaa ihan sitä ominta itseäni teille täysillä.

Tämä postaus on ehdottomasti henkilökohtaisin vuodatus, mitä oon teille ikinä antanu. Ja ehkä tulen antamaankaan. Mä en haluais olla se hajuton, mauton ja väritön, jonka todellisen luonteen tuntee vaan läheisimmät ihmiset. Mä haluaisin jakaa mun mielipiteitä ääneen enemmän, koska minulta niitä tosiaan löytyy. Haluaisin osata herättää enemmän tunteita, olla joko todella ihana tai ihan helvetin hirveä, enkä aina ihan se OK.

Mutta tää blogimaailma osaa olla aika raadollinen. Ihmiset kuvittelevat, että koska toinen kertoo asioitaan julkisesti blogissa, saa sille sitten vastalauseeksi olla totaalisen ilkeä munapää. Ja mitä vähemmän kerron henkilökohtaisia asioitani, omia fiiliksiä ja tuntojani, sen varmemmin säästyn myös aivan järkyttävältä paskan määrältä, mitä lukijat välillä osaavat kaataa bloggareiden niskaan. Mun mielestä olisi upeeta jatkaa tätä bloggaamista hamaan tulevaisuuteen asti, antaa itsestäni teillekin enemmän, kirjoittaa pidempiä postauksia ja ottaa asioihin kantaa, olla hyvä bloggaaja. En haluaisi olla ihan ok, semmonen semikiva joka ottaa kivoja asukuvia kivoilla taustoilla, vaan haluaisin että musta oikeasti tykättäisiin. Mutta se vaatisi myös sen, että te kaikki saisivat minusta enemmän, myös ne, jotka ei lopulta tykkäiskään siitä, millaiseksi tämän hiljaisen ja rauhallisen kuoreni alta paljastuisin."

11. fakta ja vähän viileää shortseissa

takki & shortsit: ONLY / neule: GT / laukku&sukkikset: H&M / kengät: Spartoo.fi

Saatte vielä minusta yhden faktan, jonka eilen unohdin kertoa: mulle on diagnosoitu joskus 16-vuotiaana TOS-oireyhtymä. Hurjan katu-uskottavasta nimestään huolimatta kyse ei kuitenkaan ole mistään supervakavasta ja hitaasti tappavasta taudista, vaan lähinnä siitä, että synnynnäisen rakennevian vuoksi käsiini ei mene yhtä paljon verta kuin normaalisti ja ovatpa siinä myös hermot ahtaalla. Yleensä tää ei vaikuta mun jokapäiväiseen elämään juuri mitenkään, mutta NYT voin kertoa, että vaikuttaa :--(

Oon ilmeisesti taas dataillu ihan liian paljon, mutta mun vasen käsi tekee kuolemaa, ja mun tekis mieli ottaa parin tunnin välein Sirdaludia ja pysyä vaan peiton alla katsomassa Muumeja.. Nää kädet ovat olleet viimeksi näin kipeät kesällä 2009, jolloin olin mun 10 viikon kesätyöstä muistaakseni 4 viikkoa sairaslomalla, koska en saanut tällä kädellä suunnilleen edes haarukkaa nostettua. Tai sain, koska rasituksessa kipuun turtuu, mutta tää lepokipu on joku järkyttävin ikinä. Tuntuu siis aikalailla samalta kun käden rasitusvammat, ainoana erona on se, että tää sattuu ranteesta olkapäähän ja en välillä tunne mun pikkusormea, koska se on niin puutunut :--) Jänskää.

No, nyt oon siis rasittanu itseäni taas selkeästi liikaa, koska eilisen työpäivän jäljiltä oon niin megakipeä, ettei mitään rajaa. Kirjottelen tätäkin nyt yhdellä kädellä, oikein kivaa. Onneksi tänään ja huomenna (luonnollisestikin) on vapaata, niin voin keskittyä siihen Muumien katsomiseen ja odottaa vaan et Kimmo tulis töistä kotiin lohduttamaan minua.. Elvistä ei oo paljoa lohdutusta, kun se vaan katsoo mua loukkaantuneena tossa lattialla kun ei jaksetukaan käydä tavanomaisella piiitkällä aamulenkillä..

Niin ja sit niille, ketkä ei oo kiinnostunu mun käsivammaisuudesta, niin palautin sit kuitenkin sen Barbapapa-takin ja vaihdoin tuohon yllänäkyvään parkaan. Olen nimittäin huomannut, että jos en laita jotain uutta vaatetta päälleni heti kun vain on mahdollista, en sitä juurikaan tule käyttämään. Ja koska noin kävi muhkutakin kanssa, palautin sen, ja ostin kokeiluun tuon ONLYn kevyttoppisparkan. Sen, jonka laitoin päälle heti seuraavana päivänä jo sinne aamulenkille :)

10 faktaa pöytään

Blogeissa on kiertänyt syksyn mittaan nyt useamminkin haaste, jossa bloggaajan pitää kertoa kymmenen faktaa itsestään. Myös Peeta haastoi mut johonkin 8 faktan -juttuun tossa jokin aika sitten, ja ajattelin nyt yhdistää nämä jutut ja "paljastaa" jotain huimia faktoja itsestäni. Lisänä kuvis vanhan blogin ajoilta, olkaapa hyvät :--)

01. Oon melko varma, että kävelen unissani. Harrastin tätä käsittääkseni enemmänkin ollessani pieni, mutta luulin, että tää vaihe olis jo takana. Ainoa asia mikä ilmeisesti on kuitenkaan muuttunut, on se, ettei kukaan enää herää jos kuljeskelen täällä ympäri kämppää täysin mistään mitään tajuamatta, mikä nyt toisaalta olisikin paljon vaadittu mieheltä, joka ei herää yöllä edes koiransa haukkumiseen.... No mutta, mistäkö tiedän, että vedän täällä öisin jotain maratoonia ympäri asuntoa? Siitä, että mun sääret on aina mustelmilla. AINA. Aiemmin luulin, että oon vaan töissä kolhinu huomaamatta itseäni, mutta kun kolmisen viikkoa sitten jalassani oli valehtelematta n. 10 cm pitkä, aivan helvetin kipeä ja täysin jonkun tason-/sängynreunan muotoinen mustelma aamulla herätessäni, ei sille enää oikein muuta selitystä löytynyt. Toki mulla voi olla joku kamala ja piilevä sairaus, joka aiheuttaa itsestään tulevia mustelmia, mutta tällöin olettaisin, että niitä olisi muuallakin kuin säärissä....

02. Kuuntelen aina ja koko ajan musiikkia. Mun mielestä Spotify on siisteintä mitä on keksitty, ja aina jos oon yksin kaupungilla/julkisissa liikennevälineissä, on mulla kuulokkeet korvilla. Joku lukija joskus kirjoitti nähneensä mut bussipysäkillä, ja olin kuulemma näyttänyt tosi maani myyneeltä, mutta todennäköisesti oon vaan kuunnellu jotain melankolista biisiä. Tai sit oon kohdannu oikean, kammottavan katastrofin ja unohtanut kuulokkeet kotiin ja kärsinyt jo valmiiks siitä, että joudun kuuntelee ihmisten ääniä bussissa. Oh noes!


03. Mulla on ollut ulkonäköäni kohtaan varmaan kaikki mahdolliset kompleksit mitä voi vaan olla. Oon vihannu mun pituutta, hiuksia, nenää, lantiota, reisiä, mahaa, pientä rintavarustusta, varpaita, polvia, you name it. Okei reisiäni inhoan edelleen jollain tasolla, monia muita entisiä vihankohteitani olen sittemmin oppinut rakastamaan. Mutta muistan esim. kerran yläasteella kouluun mennessäni hiuksia laittaessani, että mun korvat ei ookaan keskenään symmetriset. Meni varmaan 10 vuotta ennen kun tän jälkeen uskalsin laittaa hiuksia kiinni, JOKUHAN OIS VOINU HUOMATA OMG!!

04. Kirjotin vanhassa blogissa pariinkin otteeseen ujoudestani, hiljaisuudestani ja siitä, miten mun on välillä vaikea tutustua uusiin ihmisiin. Oon kuitenkin nyt viimeisen parin vuoden kuluessa kehittynyt tuossa asiassa valtavasti, koska kehitin itselleni systeemin, että mun on PAKKO sanoa tilanteissa jotain, että saan joskus edes luotua jonkinlaisia ihmissuhteita. Siinä missä ennen olisin ollut vain hiljaa, ja odottanut että muut tulee juttelee, oonkin keksiny valmiiks jotain laineja, mitä sanoa, että saan edes jotain sanottua. Ja sen jälkeen kun on saanut rikottua sen jään, kaikesta on paljon helpompi puhua. Ja kun on monta kertaa nolannut itsensä sanomalla ensimmäisenä jotain todella typerää, kasvaa siinä ehkä vähän itseluottamuskin, kun näkee, ettei siitäkään ihan oikeasti seuraa mitään kovin kamalaa :) Tässä on kyllä ehdottomasti myös auttanut (ja tähän toimeen pakottanut) asiakaspalvelutyö, täysin tuntemattomat ihmiset on hyvää "harjotusta" sille, mistä kaikesta sitä voikaan saada juttua aikaan, niitä kun harvoin tarvii enää uudelleen nähdä!


05. Inhoan tupakointia, mutta tykkään tupakansavun tuoksusta. En tosin vaatteissa, enkä läheltä, eli Kimmo haisee pahalta. Vaikka on siihenkin tottunut. Päätin muuten seurata äitini jalanjälkiä ja olla koskaan itse maistamatta tupakkaa. Kesti kauhean kauan ja maistoin tupakkaa ekan kerran ehkä ysin keväällä? En oo kuitenkaan koskaan kunnolla polttanut, paitsi kerran eräällä blogiristeilyllä askillisen Vogueta putkeen, koska piti avautua röökikopissa yhden ihanan Annan kanssa...

06. Rakastan kamalasti kaikkia tilastoja, listoja ja lukuja, mutta vihaan kaikkea muuta matematiikkaa yli kaiken. On kuitenkin ihan huippua katsella aikansa kuluksi vaikka blogin kävijätilastoja, luettuja kirjojaan listoista vuodesta 2008 saakka, ja tehdä asioista kaikenlaisia keskiarvoja (esim. monelta keskimääräsesti julkasen näitä blogipostauksia...:D). Teenpä ihan fiiliksissäni yleensä myös huutisjuttuja myydessäni taulukoita voittajista, siitä kuka on ottanut jo yhtyettä, kuka maksanut ja mitkä tuotteet on postitettu :D


07. Oon hirveen saamaton lähtemään yhtään minnekään, ja jos mua haluaa nähdä, mut pitää raahata pois kotoa. Ehdottelen aika harvoin kavereille näkemisiä, vaikka heitä haluaisinkin treffata enemmän. Eli jos mua haluaa nähdä, mua pitää pyytää jonnekin. Mä tiedän, ettei se ehkä oo kivaa aina niille kavereille olla pyytämässä, ja mun pitäis skarppaa tän asian suhteen, mutta kun sohvalla on vaan niin kivaa...

08. Ja tuli tuosta skarppaamisesta mieleen karppaaminen, ja mun on vähän pakko sanoa, että mä en oikein ymmärrä superkarppaamista. Okei, ymmärrän idean, mutta toisaalta, en kyllä ymmärrä mitään ääriliikkeitä. Ja joo, nyt näemmä rinnastan äärikarppaajat ääriuskovaisiin ja ääribehavioristeihin, mutta itse uskon, että kohtuus kaikessa on oikeasti se paras asia, ja jos tekee mieli pastaa, niin sit syön pastaa, vaikka IIIIK - siinä onkin ihan hirveesti nopeita, pahoja hiilareita!! On toki oikeasti hienoa, että jengi kiinnittää ruoassa huomiota terveellisyyteen ja alkuperään, mutta kyllä mua ihan vähän naurattaa se, ettei porukka enää voi syödä niin kaamean epäterveellistä leipää, ja samalla uutisoidaan pullan myynnin nousseen ennätyspaljon.. :---D Ja niin kauan kun jenkkien lihateollisuus tukee suurimmin karppaustutkimusten tekoa, on pakko vähän suhtautua tälleen kasvissyöjänä aiheeseen skeptisesti..


09. Inhoan yli kaiken iltapäivälehtiä, juorulehtiä ja BB:ta. Mutta niitäkin vähemmän ymmärrän kuitenkin ihmisiä, jotka mässäilee tuollasilla juorujutuilla? Okei, BB menee ja sitä en lähde arvostelemaan, tykkää ken tykkää, mutta jos otetaan esimerkiksi vaikka Tukiaisen Johanna, niin mun mielestä on enemmän Johannaa itseäänkin pipiä seurata kyseisen naisen tempauksia. Koska eihän se siellä julkisuudessa olisi ilman ihmisten mittavaa kiinnostusta?! Jos toinen on selkeästi enemmän tai vähemmän pihalla todellisuudentajunsa kanssa, niin silloin ei kyllä voi mennä kuin itseensä, jos kokee sellaiselle ihmiselle naureskelun erityisen hauskana. Koulumaailmassa tuota sanottaisiin kuitenkin kiusaamikseksi. No, ihmismieli ei yleisestikään ole ehkä kovin jalo, ja kuten aikamme kuulusin ajattelija anonyymi sanoisi "kukin tietysti tavallaan, mutta.." en mä silti pysty käsittämään median ja ihmistenkin sensaatiohakuisuutta ja itseään "tyhmemmille" naureskelua.

10. Yritän aina loppuun asti vastustaa siirtymistä halppistuotteista kalliiden puolelle. Mulle nimittäin käy aina niin, että kun rakastun johonkin laadukkaaseen, en enää ikinä haluakaan mitään halpahommia, vaikka ne voiskin olla oikeestaan ihan yhtä hyviä.. Näin on käynyt jo meikkien kanssa, ja vaikka miten vielä pari vuotta sitten kuulutin TIGIn olevan ylihinnoiteltua huijausta, on mun kaikki lempihiustuotteet TIGIä.... Hups. Viimeks tein sen eeppisen virheen, että tilasin Nelly.com:sta Wonderbran rintsikat :---( Ne on täy-del-li-set. Oikeasti. Nyt mulla on tilauksessa jo toiset moiset, ja syrjin kaikkia vanhoja, yhtäkkiä huonoks muuttuneita rintsikoitani. Mutta okei, tälle on oikeutus se, että kun kävin ennen noiden Wonderbraiden tilaamista mittaamassa Changen sivuilla todellisen kuppikokoni, olinkin 65D enkä 75A niin kun oon aina luullu. :--D (tosin Wonderbraasta otin 70C:t jos jota kuta kiinnostaa, ja ne on ne täy-del-li-set!)