Suomalaisia teoksia ja pari kirjavinkkiä

Sain kuin sainkin vielä tämän kuun puolella kahlattua tuon Jari Tervon Laylan läpi, niin kuin hieman jossain vanhemman postauksen kommenttiboksissa lupailin! Olen lukenut nyt tänä vuonna tasan kolme kirjaa, eli hieman hiljaista on tähän mennessä pitänyt.. Nyt edelliset ovat kuitenkin olleet pitkästä aikaa suomalaisten kirjailijoiden kirjoja, ja kun aiheet edes suunnilleen liippaa toisiaan läheltä, niin ajattelin näistä kahdesta tehdä oikein yhteispostauksen :--)

Anja Snellmanin Parvekejumalat kertoo rinnakkain kahta tarinaa - toisessa pääosassa on suomalainen tyttö, joka on löytänyt islamin uskon, ja toisessa somalityttö, joka yrittää sopeutua perheensä kanssa suomalaiseen arkeen itä-Helsingissä. Lopulta tyttöjen tarinat kietoutuvat yhteen, ja Snellman käsittelee islamin uskoa varsin mielenkiintoisesti kahdesta eri näkökulmasta.

Mutta. Mä en tiedä onko vika mussa vai Anjassa, mutta voi luoja mä inhoan tuon kirjailijan kirjoitustyyliä.  :D Tahkosin ja tahkosin tän kirjan kanssa varmaan kaksi kuukautta, luin viisi sivua kerrallaan, mutta luonne ei antanut jättää kesken. Luovuttaminen oli hyvin monta kertaa lähellä, olin vasta pari kuukautta aikaisemmin lukenut somalinaisen itse kirjoittaman omaelämäkerran, ja vaikken mikään somalikulttuurin asiantuntija olekaan, niin voi luoja mä itkin verta kaikkien räikeiden asiavirheiden, stereotypioden vahvistamisen ja ajattelemattomien asioiden kohdalla. Ne kun vielä yhdisti Snellmanin jotenkin raivostuttavan tekotaiteelliseen kirjoitustyyliin , joka vaivasi jo edellisessä Lemmikkikaupan tytöt -teoksessa, niin ei ollu ihan mikään helpoin lukukokemus. Mutta onneksi sain kuitenkin kirjan tahkottua loppuun asti, koska toisin kuin ennalta odotin: loppuratkaisu ei ollutkaan niin itsestään selvä kuin olisi voinut luulla. Ja koska kirjan viimeiset 40 sivua olivat jo ok-hyvää tekstiä, pelasti se loppu oikeastaan aika paljon myös itse kerronnalta. Eli tää oli juuri niitä kirjoja, joita lukiessaan saa taistella itseään eteenpäin, eivätkä meinaa oikein maistua, mutta kirjan loputtua loppu sitookin teoksen tavallaan niin tiiviisti yhteen, että kirja olikin yllättäen ihan hyvä. 

Jari Tervon Layla taas kertoo rinnakkain useampaakin tarinaa. Pääosaa näyttelee kurdityttö Layla,  suomalainen lapsensa huoltajuuden menettänyt Helena, sekä prostituutioporukkaa pyörittävä Armonlahti. Kirja on siis tarina niin prostituutiosta lieveilmiöineen kuin kurdikulttuuristakin, ja oikeastaan se kertoo Turkissa asuneen kurdin Laylan elämästä monesta eri näkökulmasta. 

Jos Parvekejumalien kanssa taistelin toista kuukautta nauttimatta lukukokemuksesta sen kummemmin kuin vasta jälkikäteen, Laylan luin kahdessa päivässä. Ai että pidin suuressa arvossa Tervon kielikuvia, hyviä sanakäänteitä ja ennen kaikkea sujuvaa tekstiä tuon Snellmanin jälkeen! Mutta jos ei Snellman ihan täysin osannut samaistua teini-ikäisen somalitytön ajatusmaailmaan, niin odotettavasti vähän heikosti se nuoren kurdintytön elämään asettuminen päälle 5-kymppiseltä mieskirjailijaltakaan kävi. Siihen verrattuna Anjan yritys vaikutti jopa hyvältä. Tervon kirja käsittelee ehdottoman tärkeää aihetta monelta kantilta, ja ainakin itse löysin sieltä syvää kritiikkiä jopa enemmän suomalais- kuin kurdikulttuuria kohtaan, mutta kovin syvälle itse henkilöhahmoihin ei päästy sisälle. Se, tarvitseeko aina päästäkään, on toki asia erikseen, mutta olisin itse ehkä kaivannut vähän syvempää porautumista kirjan teemoihin, ja jättänyt vaikka pari turhaa tyyppiä ja taustajuonta kokonaan pois häiritsemästä - ne kun eivät mielestäni kirjan oleellisimman tarinan kannalta olleet kovinkaan merkityksellisiä. Kun Laylan sielunmaailmaa olisi oikeasti päässyt kunnolla lähemmäs, olisi tarinakin koskettanut huomattavasti enemmän. Mutta yhtä kaikki, kirja oli hyvä, ja vaikkei se ollutkaan mikään tajunnanräjäyttävä ja tuonut ainakaan minulle mitään hirveän uutta ja suurta teemaa, niin suosittelen sen kyllä lukemaan, jos kiinnostusta löytyy :)

Yleisesti ottaen olen lähiaikoina lukenut todella vähän suomalaisten kirjailijoiden kirjoja. Toki lemppareitani ovat mm. Kjell Westö ja Väinö Linna, mutta esimerkiksi Layla oli ensimmäinen Tervon kirja johon tartuin. Vähän "kevyiltähän" nämä kirjat tuntuivat kun oli tosiaan lukenut vasta ihan tositapahtumia tai ainakin paikallisten kulttuurien oikeiden edustajien kirjoittamia kirjoja islamin uskosta ja somalikulttuurista, mutta ihan hyvä yritys molemmilta kirjailijoilta näihinkin teemoihin oli tarttua . Ja jos kurdi- ja somalikulttuureita tuntee vähän vähemmän, ei molemmista kirjoista löytyvät asiavirheet ehkä niin paljoa häiritsisikään! Eli yhteenvetona: molemmat kirjat olivat lukemisen arvoisia, ja ajatuksia herättäviä, mutta jos tahtoo lukea näistä aiheista oikeasti pinnan alle ylettyviä, viiltävän koskettavia teoksia, kannattaa suunnata ulkomaisten kirjailijoiden luokse siellä kirjaston tai kirjakauppojen hyllyjen välissä.

Sellanen pieni arvostelupaatos :D Ootteko lukeneet näitä kirjoja? Tai muita Snellmanin/Tervon teoksia? Ajatuksia? :)