Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Vuosi kakstuhatta ja yksitoista yhdessä paketissa

lauantai 31. joulukuuta 2011

Vuosi kakstuhatta ja yksitoista yhdessä paketissa

Nappasin aikani kuluks Arezin blogista (ihanaihana Arez on jokin aika sitten palannut uudella blogilla, käykää kurkkimassa täällä! Rakastan noita tytön matkakuvia etenkin yli kaiken, puhumattakaan nyt Arezin megarennosta tyylistä niin bloggaamisessa kuin vaatteissakin!:) tällasen uudenvuodenkyselyn, ja sit kun piti julkasta tää, niin nukahdin pariks tunniks.. Ai mitenniin verottanu toi kiireinen duuniviikko vähän jaksamista?

IHMISSUHTEET:

01. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? Ennemminkin tutustunut paremmin ihmisiin, jotka olen tuntenut jo aiemmin! :)

02. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? Noo oon alkanut kasvissyöjäksi, tehny kandityötä, ollut jonkin aikaa somistajana vaatekaupassa ja asunu kokonaisen vuoden Helsingissä jee :--D !

03. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? Kyllä!

04. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? Annan Suomen reissu elo-syyskuussa oli kyl varsinaista aikaa, ihania oli myös Oslon ja Turun (!) reissut Kimmon kanssa, samoin isovanhempieni kasikymppiset ja äitin viiskymppiset! Niin ja tokikin kahdetkin ystävieni häät, toiset Norjassa ja toiset Varkaudessa!

05. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana? En, ehkä vetäytyny tarkotuksettomasti vähän kauemmas kaivattuani omaa tilaa, mutta uskon niiden oikeiden ystävien sen ymmärtävän.

MINÄ:
01. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? Emmä usko että ihmiset varsinaisesti muuttuu noin lyhyessä ajassa, ajattelen mielummin että oon kasvanu ja oppinu ajattelee asioita eri tavoilla kuin aikaisemmin :)

02. Oletko lihonut? Olin aika varma että oisin, mutta kun kävin ekaa kertaa puoleen vuoteen vaa'alla jouluna Varkaudessa, en ollutkaan! Näissä samoissa mitoissa oon viimeset pari vuotta keikkunut, ja hyvä näin. :)

03. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? En oo saanu eläissäin kuin porttikiellon lapsena naapureiden pihaan kun hajotin vahingossa niiden puutarhasammakon ja lähden menee ennen kun sen kaverini vanhemmat tuli kotiin :--( Mutta uskon, että saisin ehkä nykyään jo mennä noillakin naapureilla käymään, jos siltä tuntuisi :--D

04. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
Ei mulla oo mitään tarvetta mennä leffaan yksin, ei se nyt niiin kivaa oo. Oikeestaan yksin on kivoin kattoo leffaa kotisohvalla peiton alla Elvi kainalossa!

05. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? Otin noi ranteen tiput ja reiden tekstin joo tänä vuonna, samoin oikean korvan tragus tuli viimein kans hankittua!

RANDOM:
01. Kuka oli paras uusi tuttavuus? Ei kun mikä, kasvisruokavalio!

02. Piditkö uudenvuodenlupauksesi? Vanhan blogin mukaan oon toivonu pääseväni treffaa Annaa ja Meriä jonnekin päin maailmaa, mutta nää treffailut jäi nyt ihan vaan tänne Suomeen.. :D Mutta no joo, näillä budjeteilla en ois kuitenkaan saanu ihan sellasta reissua kun oisin halunnu, joten ehkä täs vielä ehtii matkustella!

03. Synnyttikö kukaan läheisesi? Ei kai?

04. Kuoliko kukaan läheisesi? Ei.

05. Missä maissa kävit? Norja sekä Viro. Eksoottista!

06. Mitä haluaisit vuodelta 2012 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2011? No haluan matkalle, jonnekin kauas ja lämpimään! Haluaisin myös valmistua ja tehdä ehkä töitä vaikka jossain eskarissa, mutta voisin mä ehkä ainakin kesäaikaan tehdä täyttä päivää tuol vaatekaupassakin, oon tykänny siel taas niin kovin olla!

07. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2011? Ei oo mitään spessuja, noi aiemmin mainitut muistot noin yleensä :)

08. Vuoden suurin saavutuksesi? Mulla on saavutuksista nyt kyl selkeesti ollu joku välivuosi.. :--D

09. …ja suurin epäonnistuminen? Etten saanu sitä kandia tän vuoden puolella valmihiksi.

10. Kärsitkö vammoista?
En, käsi nyt jumittelee sillon tällön, mutta mitäs pienistä, lihasrelaksantti auttaa.. :--D

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit? uudet kotijutut!

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? Äitin, isin, mun bff-Annan, joka Kotkassa asuu.

13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta? Itseni.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? Vuokraan... Mutta jos sitä ei lasketa, niin varmaan töistä ostettuihin vaatteisiin :--D Vaikka en kyl oo sieltäkään juur mittään ostellu viimesen puolen vuoden aikana, pari paitaa?! Jännä, että on vähän vaikee keksiä duunipäivinä päällepantavaa..

15. Mistä innostuit eniten? Tatuointi-ideoista, niistä kasvisruoista, somistusjutuista, lukemisesta taas enemmän!

16. Vuoden 2011 ihmiset:Miten tällasia nyt voi listata.. No äiti, mumma, ukki, isi, Kimmo, minä... :--D

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi? surullisempi, mut en oo silti surullinen, olin vaan viime vuonna onnellisempi :)

18. Lihavampi vai laihempi? samoilla mitoilla mennään.

19. Rikkaampi vai köyhempi? rikkaampi kun nostin vielä opintotukia.. :--D

20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? Liikkuvani, panostavani siihen kandiin, matkustelevani!

21. …entä vähemmän? Kriiseileväni elämäni kanssa, stressaavani asioista..

22. Miten vietit joulun?Oltiin Varkaudessa, mummalassa aatto ja muuten porukoilla lähinnä pyjamassa rentoillen kolme päivää putkeen.

23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?Emmä halua muuttaa asioita mitenkään, koska sit niitä ei ois koettu, ja tekisin samat jutut sit vaan myöhemmin uudestaan. No okei, voisin suunnitelluttaa (no on se sana!) ehkä ton käden tatuointini huolellisemmin, mutta hyvä se nyt on noinkin.

24. Rakastuitko vuonna 2011? Lisää!

25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli? Ei ollu.

26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? Dexter katottiin alkuvuodesta kokonaan ykköskaudesta vitoseen, Big Bang Theory on myös naurattanut sekä ollaan sillon tällön kateltu Kimmon kans Uutisvuotoa jee :D

27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? Emmää vihhaa kettään!

28. Mikä oli paras lukemasi kirja? Ehkä toi Puolikas keltaista aurinkoa oli sellainen, tai Ayaan Hirsi Alin Pakomatkalla. Näistä lisää ensi viikolla! ;--)

29. …entä musiikillinen löytö? Mumford & Sons!

30. Mitä halusit ja sait? Osloon, uuden läppärin, Marimekon jennihaukio-clutchin, maailman mageimman kirjahyllyn!!

31. Mitä halusit, muttet saanut? Pitkää kesälomaa.. :--D Kaks viikkoa mulla palkallista oli, olihan sekin tokin enemmän kun ei mitään!

32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi? Pianisti?

33. Mitä teit syntymäpäivänäsi? Ostin auton.. :---D No Kimmo osti, olin mukana. Hengailtiin ihan vaan varmaa himas ja käytiin Mäkis syömäs, villiä!

34. Ketä kaipasit? Annaa ja Meriä sieltä Ausseista!

35. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi? Elvi! Se oikeesti on yllättävän tukeva tyyppi, tolleen henkisessä mielessä, vaikkei se sitä ehkä ite tajuakaan. Mutta ainakin se kiskoo sängystä ylös sillonkin kun ei huvita ja pakottaa pysyy kasassa omalla avuttomuudellaan.

MUUTA:
01. Oletko joutunut tappeluun? No ei kyl nyt ihan heti tuu mitää suurempia tappeluita mieleen..

02. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana? Toki.

03. Oletko juonut ”perseitä”? En harrasta. Oon toki juonu paristi täs vuoden sisään vähän ehkä isommat humalat kun oli tarkotus, mut oommä aina järjen pitäny mukana, ja tehny vaan asioita joita oisin voinu tehdä selvänäkin. Emmä oo kovin paljoa edes ulkona tänä vuonna ollu!

04. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin?
Ei kun en mä kadu mitään, ei asioista opi ilman niitä virheitä :--)


Yleisesti ottaen ei ollu mikään mun lempparein vuosi, tää oli vähän tällanen ei-minkäälainen ja välistä jopa tylsä, mutta siitä voi syyttää vaan itseään. Tai syyttää ja syyttää - luulen kyllä, että välillä tällanen paikoilleen rauhottuminen voi tehdä ihan hyvääkin. Ens vuonna taas paremmilla fiiliksillä etiäpäin, musta tuntuu muutenkin, että mulle noi parilliset vuodet on aikojen saatossa ollu ne kaikkein siisteimmät, joten ehkä 2012 on sit kans taas superhyvä :--D !

Mutta nyt:

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA BEIBET,
pitäkäähän hauskaa!

Tunnisteet: , , ,

7 kommenttia:

31. joulukuuta 2011 klo 21.02 , Blogger Mutteri kirjoitti...

Mäkin aloin kuluneen vuoden aikana kasvissyöjäksi, oli kyllä hyvä päätös :---)

 
31. joulukuuta 2011 klo 21.37 , Blogger Marie kirjoitti...

Ihanaa uutta vuotta sullekkin! (; <3 Toivotaan tulevasta vuodesta sitten ihan tosi hyvää, itselläkin oli vähän tälläinen "ei mitään erikoista"-vuosi. :D

 
31. joulukuuta 2011 klo 21.53 , Anonymous iina kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta sulle ihanuus!♥

Mullakaan ei ollut ehkä mikään maailman lempparein vuosi, mutta sun ja Arezin uudelleen bloggaamisen aloittaminen on piristänyt kyllä muchomucho! :) Uskon että 2012 tulee olee mahtava vuosi:)

ps. musta tulee ensvuonna kasvissyöjä ainaki jollai tasolla:)

 
31. joulukuuta 2011 klo 23.23 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa uutta vuotta myös sinulle! Mullakin oli vähän tylsähkö vuosi, mut seuraavana vuonna suunta on vaan ylöspäin! =D

 
1. tammikuuta 2012 klo 11.32 , Blogger llaura kirjoitti...

Mutteri: aivan varmasti :) !

Marie: toivottavasti, parempi ainakin! :)

iina: jee, tsemppiä kasvissyöntiin :) meni mullakin monta kuukautta, että osasin olla kokonaan syömättä mitään lihaa, ja sillon tällön saatan jotain pientä edelleen vetää, mut ei totaalikieltäytyminen oo tuossakaan asiassa ihan se mun juttu, uskon et pikkuhiljaa sitä oppii olee syömättä lihaa ihan kokonaan!

anonyymi: jep, sanos muuta!

 
1. tammikuuta 2012 klo 13.36 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta sulle! Löysin tän blogin joku nelisen kuukautta sitten ja tää on kyl aivan paras! (: ihania kuvia, vaatteita ja juttuja (etenkin tykkään kirjapostauksistasi) ja ihana sinä!
Edellinen uuden vuoden lupaus oli lihaton tammikuu ja siitä se on sitten jatkunut (: Nyt tänä vuonna olisi sitten tarkoitus syödä vielä terveellisemmin, koska olen aikamoinen herkuttelija.

 
1. tammikuuta 2012 klo 14.39 , OpenID karpalokinuski kirjoitti...

mahtavaa uutta vuotta sinne myöskin! <3 pitää ehkä napata tää kysely itellekin ku tätä on niin kiva lukee muiden blogeissa :D

 

Lähetä kommentti

pst, ennen kuin jätät kommentin, lue tämä pieni FAQ/UKK :--)
Olen 178cm pitkä,
koirani on japaninpystykorva,
teen kollaasit ja muokkaan kuvani PhotoFiltrellä,
ja jos sinulle näkyy tässä blogissa valkoinen laatikko tekstin/kuvien päällä, en osaa tehdä sille mitään, mutta kokeile vaihtaa selainta vaikka Mozillaan siitä Exploreristasi, tai päivitä se omasi ainakin uudempaan versioon, josko se sitten auttaisi! :--)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu