Hiuksia, peilikuvia ja pientä avautumisen poikasta

Kampaajalta selvitty hengissä (ja ilman katastrofeja jee), nyt jään odottelemaan sitten siskoni soittoa milloin saan hänet lääkärikeskukselta käydä kotiin nappaamassa - siellä mun pientä sisartani leikellään parhaillaan polven katkenneen eturistisiteen takia :( Hoitelen sisartani vielä tämän päivän Joensuussa, ja huomenna vien pikkuiseni äidille ja isille hoitoon Varkauteen, ja jatkan itse matkaa Helsinkiä kohti. Vaikka siis täällä siskoni luona olenkin paljon tuon leikkauksen takia tukena ja apuna, on nää muutama päivää erossa omasta arjesta tehnyt kyllä ihan mielettömän hyvää.

Kirjoittelinkin jo tuossa vajaa kuukausi takaperin muutaman epämääräisen sanasen vähän raskaammasta syksystäni, ja vaikka miten kovasti tuolloin lokakuun alussa toivoin, että ne olivat jo takana päin, niin paskan marjat. Jos vaan mahdollista, niin asiat menivät vielä enemmän mutkalle ja oikeasti meinasi varsin pahasti alkaa näyttää siltä, että viettelisin tämän syksyn ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen ihan yksin. Ja vaikka se on viimein asia mitä kumpikaan meistä olisi halunnut, tuli arjesta varsin rankkaa. Kun yhteen kasaan laitetaan kaikki 4,5 vuoden enemmän tai vähemmän käsittelemättä jääneet ongelmat, ei siitä ehkä oikein muuta voikaan syntyä kuin järjetön solmu, josta on oikeasti hyvin vaikeaa enää löytää sitä pienen pientä langanpäätä, josta koko vyyhtiä voisi lähteä purkamaan.

Ja tämän takia olenkin ollut varsin lamaantunut koko alkusyksyn. Olen antanut vähiäkin vuorojani työkavereilleni, istunut himassa, koittanut pitää blogia kasassa kuitenkaan jaksamatta tippaakaan panostaa yhtään sen pidempiin postauksiin ja suurempiin ajatuksiin, en ole edes avannut syyskuun jälkeen koneeltani sitä tiedostoa, jonka piti olla joulukuuhun mennessä valmis kanditutkielma. Oon myös hieman eristäytynyt kavereistani, koska mulla on mennyt totaalisesti hermot siihen, että multa ollaan jatkuvasti kyselemässä miten menee, koska en mä oo ihan oikeasti tiennyt miten mulla menee. Tuntuu raskaalta olla "tilivelvollinen" kenellekään muulle yhtään mistään, puhua muille fiiliksistään ennen kuin on saanut edes ne omat ajatuksensa selvitettyä.

Ja nyt kun asiat ihan oikeasti alkavat suhteeni suhteen olla jo huomattavasti paremmin, tajuan tällaisen pienen etäisyyden jälkeen miten paljon mun tarvitseekaan taas ryhdistäytyä, että pääsen mukaan siihen perusarkeen, saan itseäni niskasta kiinni koulun kanssa ja jaksan taas vastailla huolestuneiden kavereideni viesteihin (joista tosin ne parhaimmat ovat onneksi tunteneet jo minut sen verran kauan, että tietävät mun avautuvan vasta sitten kun on sen aika, eikä yhtään sitä aiemmin). ♥ Ja nyt kun olen hetken ollut täällä kauempana kotoa, näen jo kaipaavani kovasti sitä tuttuja ja turvallista perusarkea, töitä, blogia, koulujuttuja, ystävien näkemistä sekä K:n töistä kotiin odottamista, jotta voidaan viettää ilta sohvannurkassa hyvää leffaa katsoen. Koska se on se mistä nautin, ja mitä oikeasti tarvitsen, eikä mikään muu. ♥

Ja jotten nyt ihan liian henkilökohtaiseksi avautumiseksi mene, niin kuvituksena tosiaan muutama laadukkaampaakin laadukkaampi sneak peak -kuva uudesta kuontalostani, en tiedä välittyykö tuo niin kuvista, mutta on se tummempi, ehdttomasti tummempi miltä se noissa kuvissa näyttää! (ja vertailkaapa kuitenkin vaikka tähän ja tähän vanhasta blogista löytyneeseen hehkeään kuvaan, on siinä jo niihinkin hieman eroa:) ) Kampaajan suositusten mukaan pysyttiin varsin viileässä sävyssä, jottei viedä kaikkea viimeistäkin sävyä kasvoiltani ja tehdä niistä entistä kalpeampia, ja oikeastaan syvennettiin vaan reippaammalla kädellä omaa väriäni - itse rakastan tätä jo nyt kovasti, se on ihanan hiekkaisen maantie, hyvin hyvällä vain. Vaihtelua elämään ja sitä rataa myös hiusten osalta! Ja eiköhän takaisin Helsinkiin päästyä Kimmo taas joudu kameran taakse kuvailemaan vähän parempiakin otoksia uutuustukasta. :)