Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Huonon naamapäivän asu

maanantai 9. tammikuuta 2012

Huonon naamapäivän asu

On olemassa sellaisia päiviä, kun nappaa kameran (ja kuvaajan) kainaloon, painelee johonkin kivaan spottiin ulkona, ottaa parit testikuvat, ja huomaat, että jo ne testikuvat on niin kivoja, että tällähän saatiin jo päivän asut kuvattua. Niissä kuvissa on automaattisesti ihan kiva ilme, silmät kokonaan auki, suu kiinni selittämisen välissä, hyvä asento, hiukset kivasti, ja mikä tärkeintä: asu näyttää hyvältä. Tällaisia kuvia löytyy mm. tästä asupostauksesta.

Ja koska maailma ei ilmeisesti toimi ilman tasapainoa, on välillä vastaavasti myös niitä päiviä, että vaikka otattaa itsestään sen 176 kuvaa, yksikään niistä ei ole mielestään tarpeeksi hyvä blogiin. Ja sellaisen päivän kuvat näyttää tältä:

neule: GT / toppi: Monki / farkut: ONLY / koru: Lindex / kassi: Peeta

No, kai sitä välillä saa katsoa pelkästään maahan.. Jos nyt ignoroidaan se seikka, ettei naama eikä hiukset suostuneet selkeästikään yhteistyöhön viime lauantaina, niin sen verran voin asusta kertoa, että noissa vermeissä heiluin niin Ikeassa kuin Punavuoressakin pienen sisustusmission parissa :--) ! Ja varsin onnistunut keikka olikin, sen verran makea matto olohuonettamme tällä hetkellä koristelee! Ja ei, se ei ole Ikeasta, tuolta ruotsalaisten ihmekalusteiden maasta mukaan tarttui lähinnä pari hassua säilytysjuttua keittiöön ja kylppäriin. Ja kyllä, nyt ihan oikeasti voisin joku päivä aktivoitua sen verran, että nappaisin tästä kämpästämme muutaman kuvan blogiinkin, enhän sitä olekaan lupaillut kun vasta sellaiset 14 kuukautta, jos vanhan blogin lupauksetkin lasketaan mukaan..

Huh, mutta jatkakaa vielä ihmeessä omien blogienne linkkailua tuohon eiliseen postaukseen, ja kertokaa ihmeessä tähän väliin myös mitä piditte tuosta viikonloppuisesta asustani :--) !

Tunnisteet:

12 kommenttia:

9. tammikuuta 2012 klo 14.33 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

aivan ihana! Oot niin luonnollisen näköinen ettei paremmasta väliä! Ei yhtään huono, niinku muka väitit! :D

 
9. tammikuuta 2012 klo 15.47 , Blogger Kissis kirjoitti...

Kiitos, Laura, tästä. Mulla tuntuu olevan huonoja naamapäiviä nyt pari vuotta putkeen. :D

 
9. tammikuuta 2012 klo 16.07 , Blogger Peeta kirjoitti...

Nyt kyllä kiinnostaa että mitä oot ostellu kotiinne :) Kuvia!

 
9. tammikuuta 2012 klo 16.52 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Siis mitä. Taidan asua sittenkin jossain ihan muualla kuin Helsingissä, täällä nimittäin saa kuljeskella villakangastakissa ja silti on kylmä. Miten, oi miten te bloggaajat teette sen ettette jäädy tuollaisissa vermeissä?

 
9. tammikuuta 2012 klo 18.19 , Blogger Nata kirjoitti...

Tänää oli JUST toi päivä!!

 
9. tammikuuta 2012 klo 19.36 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihana villatakki <3
joskus on vaan noita päiviä! itse onnistun ehkä 2/100 kuvasta...en ole photogeeninen!
nasu86

 
9. tammikuuta 2012 klo 21.45 , Blogger llaura kirjoitti...

Laura: haha, oisitpa vaan nähny ne kuvat joissa edes yritin kattoo kameraan.. :--D

Kissaämmä: kai ne on enemmän sääntö kuin poikkeus täälläki.. :D

Peeta: tulloo kuhan kerkeen!

anonyymi: oisko mitenkään mahdollista, et mekin ehkä käytämme takkia ja huivia muulloin, paitsi muutaman minuutin ajan näitä kuvia kuvatessa? ;---)

Nata: paskoja päiviä moiset :D

anonyymi: vähän sama täällä, mutta tää blogiin kuvailu on onneks vähän opettanu luonnollisuutta myös kameran edessä.. :)

 
9. tammikuuta 2012 klo 21.53 , Blogger Outi / Mandariinililja kirjoitti...

Näyttää kauniilta ja onnistuneelta asulta. :) Kuva näyttää minusta hauskalta, koska näyttää aivan kuin sinut olisi leikattu ja liimattu jostakin lehden sivulta tuohon! :)

 
10. tammikuuta 2012 klo 0.33 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

pöhpöh, kivahan tää kuva on ja lämpeen noille farkuille! mut tiiän kyllä tunteen, pahinta on se et kameran pikkuruutua tihrustaessa viel on ihan tyytyväinen mut sit karu totuus lävähtää silmille ku lataa kuvat koneelle :D

ja jooooo asuntokuvia!<3

 
10. tammikuuta 2012 klo 11.08 , Blogger Tara kirjoitti...

mä niin tiedän ton. eilen kävi just noin. mut niin on käyny kyllä viime aikoina aika usein, ni siks en jotenki yhtään nyt jaksais tota asukuvailua :D

koska tuutte kylään?

 
10. tammikuuta 2012 klo 15.19 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mistä toi koru on hommattu? :)

 
10. tammikuuta 2012 klo 15.26 , Blogger llaura kirjoitti...

outi: hi, kiitos!

karpalokinuski: jjep!! tosin onneks on olemassa sentään kuvanmuokkausohjelmat, et jonkin verran sitä voi onneks itseään huijata poistamalla jotain varjoja, mutta no, ei ne valitettavaati kyl ihan kaikkeen nekään pysty :D

Tara: joo tullaan, vaik heti! hmm, lähdetään perjantaina Berliiniin ja tullaan sieltä tiistaina, sen jälkeen?!

anonyymi: neule: GT / toppi: Monki / farkut: ONLY / koru: Lindex / kassi: Peeta

 

Lähetä kommentti

pst, ennen kuin jätät kommentin, lue tämä pieni FAQ/UKK :--)
Olen 178cm pitkä,
koirani on japaninpystykorva,
teen kollaasit ja muokkaan kuvani PhotoFiltrellä,
ja jos sinulle näkyy tässä blogissa valkoinen laatikko tekstin/kuvien päällä, en osaa tehdä sille mitään, mutta kokeile vaihtaa selainta vaikka Mozillaan siitä Exploreristasi, tai päivitä se omasi ainakin uudempaan versioon, josko se sitten auttaisi! :--)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu