Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Herkuimmat kuppikakut

tiistai 15. marraskuuta 2011

Herkuimmat kuppikakut



TAIKINA

♥ 2,5 dl vehnäjauhoja
♥ 1 dl tummaa kaakaojauhetta
(tai vaihtoehtoisesti murennettua taloussuklaata, kuten minä laitoin :--)
♥ 1 tl leivinjauhetta
♥ 1/4 tl soodaa
♥ 1/4 tl suolaa
♥ 100 g huoneenlämpöistä voita
♥ 2 dl sokeria
♥ 1 tl vaniliinisokeria
♥ 2 munaa
♥ 1,5 dl turkkilaista jogurttia


Sekoita keskenään vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja suola. Sekoita sooda jogurttiin.Vatkaa pehmeä voi ja sokerit sähkövatkaimella, lisää munat yksi kerrallaan, vatkaa kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita vaahtoon vuorotellen kuivat aineet sekä jogurtti, kääntele vain sen verran, että ainekset sekoittuvat keskenään.

Laita taikina vuokiin, mielellään isoihin ja paksureunaisiin (itse laitoin nuo koristeelliset vuoat vielä noihin amerikan muffinivuokien sisälle, jotteivat leviä uunissa!). Paista 175 asteessa noin 18-20 minuuttia.



KUORRUTUS

♥ 1,5 dl vispikermaa
♥ 1 dl maustamatonta tuorejuustoa
♥ 2 tl sitruunamehua
♥ 0,5 dl tomusokeria

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita muut aineet toisessa astiassa. Yhdistä seokset, ja lisää kuorrute pursottimella hyvin jäähtyneiden muffinsien päälle.

Oon itse lisännyt joskus myös tuohon kuorrutteeseen hieman suklaarouhetta, on aika herkkua! Myös taikinan kaakaojauheen/suklaan voi hyvinkin korvata myös esim. mariannerouheella, pätkisrouheella ja oon tainnu joskus Daim-rakeitakin tuonne laittaa? Minttusuklaa toimisi varmasti myös hyvinkin mainiosti! Ja kyllä - nämä kuuluvat myös niihin idioottivarmoihin leivonnaisiin kuten aiemmin esittelemäni tuorejuustokakkukin, olen nimittäin edelleen varsin käsi keittiössä, mutta näiden kanssa ei ole koskaan tullut epäonnistuttua, jee sille! Kunhan muistaa tosiaan tehdä vain voi-sokeri-muna-seoksesta todella kuohkeaa ja sen jälkeen sekoitella taikinan vain esim. nuolijalla tai lusikalla, pysyy vuokaleivokset kuohkeina ja kovinkin herkullisina. :) Ja tämä resepti on muuten alunperin löytynyt Trendi-lehdestä, joitain pieniä muokkauksia olen siihen itse tehnyt, kuten vaihtanut luonnonjogurtin turkkilaiseen :)

Tunnisteet:

6 kommenttia:

15. marraskuuta 2011 klo 12.40 , Blogger karoliina kirjoitti...

Kuulostaa tosi hyvältä, tätä reseptiä täytyy testata. Ootko kokeillut noita valion maustettuja rahkoja muffineissa, ite oon tykännyt. esim. http://www.valio.fi/reseptit/rahkamuffinit/ tuo resepti on kiva, rahkan makua voi vaihtaa ja itse laitan kuorrutteeseen sitruunamehun sijasta myös maustetun rahkan.

 
15. marraskuuta 2011 klo 12.53 , Blogger Kit kirjoitti...

Jos tekee minttusuklaasta kannatta olla aika tarkkana millainen minttusuklaa käytössä on. Itsehän sain joskus huippuidean tehdä suklaamuffinsseja, ja kun muuta suklaata ei ollut tarjolla, laitoin suklaarouheeksi maraboun minttukrokenttia. Ei hyvä idea. Maku oli hyvä, mutta koostumus hiukan omituinen, sillä krokantti suli ja valui muffinssien pohjalle luoden niihin kovan ja hieman tahmaisen pohjan (joka tietty jäi hampaisiin kiinni). Vähemmän yllättäen kaikki muffinssit silti syötiin : D

 
15. marraskuuta 2011 klo 13.16 , Blogger emmi-annina kirjoitti...

näyttää niin maailman söpöimmille! plus et vois onnistuukkin jopa miullakin :--)) kiitos<3

 
15. marraskuuta 2011 klo 14.00 , Blogger Mirre kirjoitti...

Näyttää hyvältä. Mua houkuttais joskus tehdä porkkanakakkumaiset kuppikakut, ne vois olla superherkkuja :)

 
15. marraskuuta 2011 klo 22.41 , Blogger Maria kirjoitti...

ihanan näkösiä! :) mun omat on aina vähän.... epämääräisiä

mun blogissa on muuten arvonta!
cloudbusted.blogspot.com

 
16. marraskuuta 2011 klo 13.51 , Blogger llaura kirjoitti...

karoliina: rahkakin vois toimia kyllä hyvin! itse suosisin ehkä maustamatonta rahkaa ja enemmän aitoja aromeja sit lisäks, sitruunan makua saa kuitenkin huomattavasti kivemmin mukaan ihan oikean sitruunan mehusta :) mutta siis varmasti noillakin saisi varsin maistuvia muffineita!

Kit: haha joo, nuo perus levysuklaat eivät tosiaan ihan siltään yleensä leivontaan taida soveltua :D mutta tekemällä oppii, ja hyvä kun jaoit tänkin meidän kanssa niin osataan muut valita paremmin :D

emmi: kantsii testaa ;)

Mirette: varmasti olisivatkin!

Maria: heh, no tekemällä oppii :D

 

Lähetä kommentti

pst, ennen kuin jätät kommentin, lue tämä pieni FAQ/UKK :--)
Olen 178cm pitkä,
koirani on japaninpystykorva,
teen kollaasit ja muokkaan kuvani PhotoFiltrellä,
ja jos sinulle näkyy tässä blogissa valkoinen laatikko tekstin/kuvien päällä, en osaa tehdä sille mitään, mutta kokeile vaihtaa selainta vaikka Mozillaan siitä Exploreristasi, tai päivitä se omasi ainakin uudempaan versioon, josko se sitten auttaisi! :--)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu