Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Tallinnan tuliaisia

tiistai 13. joulukuuta 2011

Tallinnan tuliaisia

Huh, mun oma pieni shoppailulakkoni päättyi viikonloppuiseen Tallinnan matkaamme, ja olen itsestäni kovin ylpeä, että selvisin osteluista näinkin vähällä.. Toki edessä siintää jo kuukauden kuluttua pidennetty viikonloppu Berliinissä, joten sinnekin voisi olla ihan kiva säästää muutamia roposia - etenkin kun taitaa kyseisessä mestassa olla ihan mukavat alennusmyynnit päällä tuohon vuodenaikaan :--) Mutta nyt pidemmittä puheitta niitä viikonlopun ostoksia!



01.
Ensimmäiset housut ovat oikeasti kyllä ihan Jumbon JC:sta, mutta pääsevät tähän mukaan nyt, koska ovat uudet ja pääsivät Tallinnassa ensimmäisen kerran käyttöön :) Edestä keinonahkaa, takaa legginskangasta, ihanat jalassa! Parempaa kuvaa vielä tällä viikolla asukuvan muodossa luvassa :) Hintaa näillä oli 34,95e.

02. Ihana iso neule Pull and Bearista! Tästä oli vain kokoa L jäljellä, mutta se on noin ihanan rento ja huoleton. Tuosta pulitin nelisenkymppiä, vaikka tuo taitaakin olla 100 % akryylia, niin oli se sentään vähän paksumpaa kuin sellainen perus vanuttuva pehmoakryyli..



03.
Pull and Bearista lähti mukaan niin ikään tummanharmaa, perussimppeli kauluspaita. Ihanaa laskeutuvaa materiaalia, ja hintaa oli 19,95e.

04. Kosmetiikkaa nappailin matkaan edullisen hinnan vuoksi, TBS:n vartalovoi maksoi n. 16 euroa, Biothermin kasvorasva 42e Stockmannilta (tuo oli 125ml ja Suomessa 50ml maksaa sen nelisenkymppiä...) sekä puhdistusmaito 19,90e Kaubamajasta. Etenkin noista kahdesta viimeistä olen kovinkin onnellinen, mulla on toi sama puhdistusmaito tälläkin hetkellä käytössä, oon sen Kicksistä ostanut pari vuotta sitten ja nyt vasta vetelee viimeisiään!



05.
Stradivariuksen ihana hopeanhohtoinen musta neule oli ehdottomasti lempparein löytö! Oon tuollaisesta materiaalista tehtyjä neuleita katsellut Suomessakin vaikka miten monesti, mutta ne ovat olleet niin lyhyttä mallia, ettei oo oikein mun kropalle kivasti istuneet. Nyt löytyi täydellinen, ihana ja laadukkaan oloinen neule, kukkarosta tuo vähensi 45 euroa.


06. Ja viimeisenä oikeasti kirkkaanpunaiset housut Stradivariuksesta myöskin. 25 euroa noilla hintaa oli, ja mua ihan vähän harmittaa, etten ostanut tuollaisia myös tummanvihreinä. Ihanan pehmeät ja joustavat, ainoa miinus siitä, että nyt mun valkoset Conssit on sit yläreunasta punaset, aika reippaasti nuo näyttävät värjäävän kaiken mahdollisen.. No, ehkä se parin pesun jälkeen helpottaa!

Kovin olen tyytyväinen siis ostossaldooni, paljolti tosiaan siksikin, että entinen minä olisi kotiuttanut tuolta n. 3 kertaa enemmän vaatteita, ja myynyt niitä puolen vuoden päästä käyttämättöminä huutiksessa.. Oon selkeästi siis kehittynyt! Tän todistaa etenkin se, että vaikka Bershkassa oli aivan mielettömän ihana hame, niin jätin sen sinne. Ostan normaalisti nimittäin aina jonkun hameen ajatellen, että osaan mä tätä nyt ainakin käyttää, mutta ei. Käyttämättä ne aina jää. Koska en yksinkertaisesti vain ole mikään hametyttö.

Tunnisteet:

8 kommenttia:

13. joulukuuta 2011 klo 11.12 , Blogger Natalia kirjoitti...

Minä ostan taas usein housuja sen takia, että no "hei kaikilla pitää olla parit farkut" ja käyttämättähän ne jää :D Viimeksi juuri jätin ostamatta ihanat kirkkaan siniset farkut tasan siitä syystä, ettei ne siellä vaatekaapissa kauheasti mieltä lämmitä.

t.hametyttö:D

 
13. joulukuuta 2011 klo 11.22 , Blogger Riikka kirjoitti...

Älyttömän kivoja ostoksia! Tykkään ehkä eniten tosta stradivariuksen mustasta neuleesta :)

 
13. joulukuuta 2011 klo 12.02 , Blogger Emski kirjoitti...

Ihana tuo ylin neule!

http://coloryourstylee.blogspot.com/

 
13. joulukuuta 2011 klo 12.13 , Blogger Milla / millamainen kirjoitti...

Tosi kivoja ostoksia! Mistä noi ekan kuvan "legginssitekonahkahousut" on?
Tallinnan ostoksista lempparein on varmaankin toi neule! :)

millamainen

 
13. joulukuuta 2011 klo 13.20 , Blogger bonbon kirjoitti...

Oijoijoijoi Berliiniin!!! Mun piti sillon siihen sun matkailupostausees kertoo ummet ja lammet siitä, kuinka paras Berliini on, mutta olisin kerenny vasta parin päivän päästä postauksen ilmestymisestä, että jätin sit väliin.. Mutta hyvä, että päädyitte kuitenkin tekeen reissun Berliiniinkin. Se on jotain niin parasta! Kauniit rakennukset, mahtava historia (en nyt sanois että hyvä historia, meinaan että historiallisuus on mahtavaa :D), sit keväällä/kesällä huomaa sen kuinka kaikkialla on niin vihreetä! Siis oikeesti se koko kaupunki on täynnä isoja kauniita puistoja. Siis ei sellasia, jossa on pari puuta ja ruohoo vaan sellasta tuuheta kasvustoo. <3 Ja siä on niin siistiä. Samanaikasesti siä on vanhanaikasia ja uusia rakennuksia. Berliini on mun mielestä vaan jotain kauneinta. <3 Vieläpä on kaupungin lisäks rakastaa kieltä. :D Mutta joo, lopetan tän mun jättikommentin (joka ei edes liity aiheeseen...) tähän. Ainiin, teiän on pakko käydä KaDeWe:ssa, se on niiin upee! Harmi et siä ei saa kuvata. :(

 
13. joulukuuta 2011 klo 15.49 , Blogger Peeta kirjoitti...

Toi neule on kyllä niin sun näkönen kun vaan voi olla!

 
13. joulukuuta 2011 klo 18.12 , Blogger llaura kirjoitti...

Natalia: heh, jep :D mutta onneks sitä on edes jossain vaiheessa oppinut, ettei niitä tosiaan kannata ostaa vaan siks, et "kaikilla pitää olla" :D

Riikka: se on kyllä ihana :)

Emski: eikö ookin!

Milla: "01. Ensimmäiset housut ovat oikeasti kyllä ihan Jumbon JC:sta, mutta pääsevät tähän mukaan nyt, koska ovat uudet ja pääsivät Tallinnassa ensimmäisen kerran käyttöön :)"

bonbon: haha, ihana kommentti :D me oltiin tosiaan valittu kohteeks jo Barcelona, mutta ei oltu saatu varattuu matkoi ja nyt kun alettiin niitä varailemaan, niin K huomas ettei Barcalla ookaan tollon peliä :( Vaihdettiin sit Berliiniin, ja mennään Barcelonaan joskus silleen et K pääsee kattoo samalla jalkapalloakin :D

Peeta: haha jee, onnistunut ostos siis :D

 
13. joulukuuta 2011 klo 20.31 , Blogger Reetta // Rae -blogi kirjoitti...

Oi tuo Stradivariuksen neule on aika mahtava! Ja todella edullinen tuo Biothermin kasvovoide, tuo on ihan mun lemppari!

 

Lähetä kommentti

pst, ennen kuin jätät kommentin, lue tämä pieni FAQ/UKK :--)
Olen 178cm pitkä,
koirani on japaninpystykorva,
teen kollaasit ja muokkaan kuvani PhotoFiltrellä,
ja jos sinulle näkyy tässä blogissa valkoinen laatikko tekstin/kuvien päällä, en osaa tehdä sille mitään, mutta kokeile vaihtaa selainta vaikka Mozillaan siitä Exploreristasi, tai päivitä se omasi ainakin uudempaan versioon, josko se sitten auttaisi! :--)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu