Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Rokkirekki

maanantai 31. lokakuuta 2011

Hiusapua kaivataan!

Murskaan nyt suorilta käsin periaatteeni, että tähänhän blogiin ei tule maksimissaan kuin yksi postaus päivässä, ja ryntään kimppuunne jo toistamiseen tänään! Mutta kun sain aiheutettua itselleni pienen hiuskriisin ja kaipaan teidän mielipiteitänne.. :D

Olen jo muutamista asukuvista katsellut vähän kauhulla mun ei-minkäänväristä hiuskuontaloani ja miettinyt siis jo jonkin aikaa, että ehkä olisi ajankohtaista hipsiä kampaajan tuoliin, ja antaa ammattilaisen raikastaa vähän tuota hiusväriäni. Koskaanhan en ole oikeasti hiuksiani värjännyt, mutta nyt kesällä Anna Suomessa käydessään raidoitti ne varsin ihanan heleän vaaleiksi, ja rakastin kyseistä väriä kovin.

Nyt, viitisen kuukautta myöhemmin, voittekin arvata kuinka paljon tuosta väristä on jäljellä. Ja ihan hyvin olen pärjännyt siihen asti, kunnes katsoin tänä aamuna itseäni peilistä siskoni superkirkkaan lampun alla kylppärissä ja oli ihan pakko sanoa, että omg. Terkkuja vaan harmaavarpuselta. Ja ihan koska mitä nyt tällaisia asioita suotta sen kauemmin miettimään, varasin itselleni huomisaamuksi kampaajan tänne Joensuuhun.



Ja koska aika on tosiaan huomenna, meinaa mulle tulla ihan vähän pieni väripaniikki. Ajattelin alunperin ihan vain taas raikastaa tätä omaa väriäni, mutta kun rupesin tuossa FB-chattailemaan Kimmon kanssa, tuli sieltä väriehdotuksiksi tummaa, ja linkitettyinä nuo Alban ja Anistonin kuontalot, saatoin ehkä vähän innostua sellaisesta karamellisen, kinuskisen ja hunajaisenkin blondista?! Ja ylläolevista kuvistahan Kimmo lätkäs lempparikseen itseasiassa tuon SJP:n hiusvärin. APUA sanon minä! Mua alkoi nimittäin houkuttaa ihan oikeasti kunnolla ensimmäistä kertaa elämässäni hiusten kunnollinen värjäys..! Niin paljon kun tätä luonnollista väriäni rakastankin, on siihen ehkä ihan himpun verran saattanut tässä viimeisen 24 vuoden ajan kyllästyä. Ja jos kuitenkin lähtisi hillitymmin tuollaiselle "tummanvaalealle" linjalle, niin ei ihan liian radikaaliksi muututtaisi?

Vai mitä TE sanotte? :) Kuulisin mielelläni mielipiteitänne, ei mulla nimittäin ole vielä mitään hajua minkälaista leikkaustakaan kannattaisin. Mutta hei, ei sit saa suuttua jos seuraavissa asukuvissa mulla on edelleen samanpituinen tukka "hieman latvoista siistittyinä" ja väri lähinnä kirkastettuna, olen nimittäin edelleen aika kovasti myös tämän luonnollisuuden perään ihan jo sen kaikeissa helppoudessakin... :D

Tunnisteet:

Päivän lempparit

..Uni: Mun piti tehdä teille eilen postaus tälle päivälle kun viettelin junassa sen 4,5 tuntia matkalla tänne Joensuuhun siskoni luokse, mutta en sitten saanutkaan kaivettua läppäriä ollenkaan esiin koko matkan aikana. Ilmeisesti asia jäi kuitenkin kummittelemaan mieleeni, koska näin viime yönä unta, että tein tällasen vanhassa blogissa yleisenkin "kuukauden lempparit" -tyyppisen postauksen blogiin, joten kiitos ideasta alitajunnalleni, ei hullumpi postausehdotus! En tästä tänne uuteen blogiin mitään säännöllistä tapaa nyt kuitenkaan ota, ehkä sen verran vain, että jos "tarvitsee" monta pikkujuttua päästä kertomaan kerralla!

..Asu:

BY LISA O., 17 YEAR OLD STUDENT AND BLOGGER FROM SWEDEN

..Kirja: Sen sijaan, että olisin siis bloggaillut eilen matkallani, luin loppuun Yasmin Khadran Attentaatin, jota joku lukijoista minulle oli loppukesäisessä kirjapostauksessani minulle suositellut :) Kirja oli ajatuksia herättävä, ja todella nopealukuinen, ja voin sitä muillekin suositella - ainoa miinus tulee siitä, että kirjassa oli vain parisataa sivua, ja koska mulla on fiksaatio piiiitkin kirjoihin, oon aika epäileväinen kaikkea kaunokirjallisuutta kohtaan, joissa sivuja on alle 400.. Olisin luultavasti rakastanut tuotakin teosta yli kaiken, jos se olisi ollut vähintään tuon tuplat pidempi, samalla tarinalla, suurellamma alustamisella ja syventymisellä, mutta ehdottomasti nytkin lukemisen arvoinen!

Isompaa kirjapostausta on muuten tulossa tässä lähiaikoina myös muista elokuun jälkeen lukemistani kirjoista, pysykää siis linjoilla ;)

..Suunnitelma: Kunhan jaksan nousta täältä sängyn uumenista ja käydä vähän laittautumassa, lähden tuon pikkusiskoni kanssa vähän kiertelemään Joensuun kauppoja ja sitten syömään kaupungille. Palkkapäivä, jee! Treffailen tänään myös rakasta täällä asuvaa ystävääni, voi mulle alkaa tulla kohta taas kamala kaipuu paluumuuttaa jonnekin tänne Itä-Suomeen tuolta kaukaa Helsingistä, kun kaikki parhaimmat ihmiseni asuvat täällä eikä siellä :) No, onneksi tänne pääsee aina helposti kyläilemään!

Tumblr_lr7wu5uusc1qd4g34o1_400_large
(http://justcallmechin.tumblr.com/)

..Varaus: Matkakuumeeseen tulikin jo pienen pientä helpotusta joulukuulle, kun varattiin Kimmon kanssa miniloma Tallinnaan :) Yksi yö tuolla ollaan pari viikkoa ennen joulua, eli lahjashoppailua ja yhteistä aikaa tiedossa, sydän sille! Tammikuisen kohteen kanssa ollaan taas päätymässä siihen Barcelonaan, Kimmo lopullisen valinnan sai tehdä, onhan kyseessä herran synttäriviikonloppu. :) Matkaa ei ihan vielä olla varattu, mutta Norwegian sinne lentää edullisesti ja Hotels.com tarjoaa taas varmaan parhaat majoitusvaihtoehdot, kuten aiemmillakin matkoillamme :)

..Onnekas: Onnetar suosi tällä kertaa 50 euron Andiamon lahjakortilla Elli S. -nimellä kommentoinutta tyttöstä arvonnassani! Laitathan yhteystietosi minulle sähköpostilla, niin saan lahjakortin sinulle lähetettyä :)

..Biisi:


The Crash : Still Alive

Tunnisteet: , ,

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Takkifiilistelyä ja viimeinen päivä osallistua arvontaan!






takki: Vero Moda / neule: GT / toppi: Weekday / farkut: ONLY / kengät: Nelly.com

Oon ihan vähän onnellinen, että muistin VIIMEIN viime viikolla patistaa Kimmon hakemaan syys- ja talvitakkimme ullakkokomerosta, alkoi nimittäin jo ihan hippasen tulla vilu neuleissa ja 3/4-hihaisessa cropatussa keinonahkatakissani.. :D Oisin toki itsekin ullakolle mielelläni kavunnut, mutta kun ainoa käypä avain sinne roikkuu K:n avainnipussa, niin ei paljon hyödyttänyt sinne yksin lähteä hyppimään. No, nyt on viimetalvinen superlempparitakkini taas käytössä, tuota samaa saa muuten tänäkin vuonna Vero Modasta :) ! Mun omassani tosin olikin vetskari rikki, paljonkohan moisen joutuisi pulittamaan?! Oli muuten varsin tyypillistä minua, että takki tuli varastosta vetoketju täysin ylös jumittuneena - ei sit käyny mielessäkään, että se ois ehkä ollu kivempi väkertää auki silloin viime keväänä saman tien kun se on jumiin mennyt kuin nyt puolen vuoden jälkeen sitten taistella sen kanssa puoli tuntia ennen käyttöönottoa...

Mutta hei, vielä pieni muistutus, nimittäin tämä arvonta on vielä tämän päivän käynnissä! Jos et ole siihen vielä osallistunut, mutta 50 euron Andiamon lahjakortille olisi käyttöä, käy ihmeessä osallistumassa siihen, aikaa on vielä tämän päivän kello 23:59 saakka! :) Tänne siis hop hop! Itse hyppään ihan juuri junaan ja matkailen kohti Joensuuta ja pikkusiskoani, palaillaan ehkä sieltä sitten huomenna :)

Tunnisteet:

perjantai 28. lokakuuta 2011

Matkakuumeesta kärsimässä

Muhun on iskenyt taas ihan megaluokan matkakuume, eikä siihen nyt oikeastaan auta siis mikään muu kuin eri vaihtoehtojen selailu internetin maailmoista etsien sitä oikeaa, seuraavaa matkakohdetta. Tällä kertaa mieleni halajaa lähinnä kaupunkilomalle, pidennetty viikonloppu riittäisi mainiosti ja onnistuisikin parhaiten mun ja K'n työtilanteita ajatellen. Matkan ajankohdaksi ollaan ajateltu tammikuun puoliväliä ja armaan avopuolisoni 26-vuotissyntymäpäiväviikonloppua, ja ihan tosiaan joku Euroopan lähikohteista saisi olla kyseessä, jotta lentoihin ei menisi turhan paljon aikaa. Ollaan pohdiskelu eri kaupunkivaihtoehtoja, ja nämä neljä nyt kirivät suurimmiksi suosikikseimme!



Amsterdam on ollut pitkään sellainen meidän yhteinen matkakohdesuosikkimme, emme ole siellä kumpikaan käyneet, mutta molempia se siis ehdottomasti kiinnostaisi. Hollanti yleensäkin tosin kiinnostais enemmänkin, joten kyseinen maa ja Amsterdam voisivat olla ihan hyviä kohteitä myös pidemmälle lomalle?! Tämä kaupunki olisi kuitenkin lentoaikoja silmällä pitäen mukavan lähellä, ja nähtävää ainakin riittäisi. Eikä taida kohteena tuo Hollannin pääkaupunki ihan sieltä kalleimmasta päästäkään olla?



Berliini olisi taas mun ehdoton matkakohdesuosikki, enkä oikein tiedä edes miksi. :D Olen Saksaa perheeni kanssa 2000-luvun alkupuolella ajellut autolla ristiin rastiin kahteenkin otteeseen, mutta Berliinissä emme vierailleet. En oikein edes tiedä mistä oon saanut tän hurjan suuren innon vierailla Saksan pääkaupungissa, tuo kaupunki vain kiehtoo äärettömän paljon historiallaan ja omalla kahtiajakautuneisuudellaan. Onhan Berliinistä toki blogeissakin jonkin verran lähiaikoina ollut juttua, lienevätkö ne sitten alitajuisesti saaneet minutkin innostumaan :)



Ja jos Berliini olisi minun vahva suosikkikohteeni, on vastaava lemppari Kimmolla ehdottomasti Barcelona. Enkä nyt varsinaisesti menisi vannomaan mitään herran suurta rakkautta kaupungin yleistunnelmaa kohtaan, vaan kehtaan aika varmaksi väittää, että suurin hinku tuohon espanjalaiseen kaupunkiin päästä on ehdottomasti rakkaan poikaystäväni suuri ja hurmiollinen Barcelona-jalkapallojoukkueen fanitus. Kas kummaa kun Barcalla olisi juuri tuona matkaviikonloppunamme kotipelikin... :D Toki Barcelona kiinnostaa minuakin ihan jo kaupunkina, enkä usko että tällaiselle urheilusta suuremmin innostumattomallekaan tuollaisen suuren pelin katsominen mitään tylsyysmurhaa olisi. Tässä kohteessa eniten ehkä lämmittäisi mielen lisäksi ihan jotain muutakin tuo kaupungin sijainti, saatettaishan sitä tammikuussa päästä jopa kymmenenkin plussa-asteen puolelle tuolla eteläisemmässä Euroopassa :)



Viimeisimpänä, muttei tietenkään kliseisesti vähäisimpänä mukana pyörii ajatus myös Lontoosta. Itse olen tuossa kaupungissa vieraillut kesällä 2006 kun maailman paras ystäväni Anna oli siellä samaan aikaan au pairina kun itse asustelin Oslossa. Lontoossa olikin ehdottoman suuri plussa, että siellä asui joku tuttu, ainakin jälkeen päin ajatellen musta tuntuu varsin vahvastikin siltä, etten olisi siitä niinä neljänä siellä vietettynä päivänä saanut juuri mitään irti ilman paikkoja tuntevaa opasta. En kuitenkaan ihan menisi vielä omien opastaitojeni perään huutelemaan, mutta eiköhän tuollakin neljä parisuhdelomapäivää saisi myös ensi vuonna vietettyä :) Miinusta ehkä tosin hieman hintavuudesta, ihan jos vaikka vertaa noita fudislippujen hintojakin, niin Barcelonan peliä pääsisi katsomaan 35 euron hintaan per pää, kun taas Arsenalin pelistä saisi pulittaa lähes 60 puntaa hengeltä. Ihan kun mua tää potkupallo niin paljon muka kiinnostaisikin.. :D

Nyt kuulisinkin mielelläni teidän kokemuksia noista neljästä ylläolevasta kaupungista - missä olette käyneet, mitä olette niistä pitäneet, mihin itse lähtisitte mieluiten lyhyelle kaupunkilomalle? :) Toki muitakin kohteita Euroopassa saa ehdottaa mukaan, ei meillä vielä mitään matkasuunnitelmia lukkoon ole lyöty!

(kuvat weheartit.com)

Tunnisteet:

torstai 27. lokakuuta 2011

HUUTO.NET!

Ah, mikä onkaan ihanampi tapa viettää vapaapäivää, kun käyttää kolme tuntia vaatteiden kuvaamiseen, kuvien muokkaamiseen ja tuotteiden listaamiseen huutikseen :D Tarkoituksenani on ollut listailla noita tuonne jo vaikka miten monta viikkoa, mutta nyt sain viimein aikaiseksi. Vielä jäi varsinkin vähän isompaa kamaa, paksuja neuleita ja muutama takki laittamatta, mutta luulen että kiikuttelen ne mielummin ihan oikealle kirpparille tässä joskus, ei mene koko raha teilläkään postikulujen maksamiseen. Saisi vaan aikaseksi sen kirppispöydänkin joskus tässä varata.. :D



Mutta nyt olisi taas tuote jos toinenkin listattuna huutiksen myyntiin, käykää huutelemassa haluamanne pois :) Tänne siis hop hop! Paljon on hyvinkin vähän käytettyä vaatetta, tuolta löytyy esim. se kesällä Oslosta ostamani ihana vekkihame, milloinhan opin, etten tosiaan osaa oikeasti lyhyitä hameita käyttää, oli ne miten ihania tahansa?! Uudenveroiset lyhytvartisen Converset siellä taas myöskin on, edellinen ostaja kun jätti ne lunastamatta..

Tunnisteet:

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Unohtunut asu

bleiseri&laukku: HM / huivi: Vila / paita: Monki / kengät: Pieces / polvisukat: Lindex

Oho, löysin kameran kätköistä totaalisen unohtuneen asun ihan alkukuulta, ilmeisesti ollut vielä lämmintäkin kun olen pelkässä bleiserissä ja ohuissa sukkahousuissa ulkona kulkenut! Julkaisempa tämän nyt kuitenkin kun asustani kovasti silloin tykkäilin. :) Ja tadaa - vilahtaapa kuvassa uusi tatuointinikin.. ;) Olettekin kovasti toivoneet isompiakin postauksia iholleni hakatuista kuvista, mutta valitettavasti joudun nyt pahoittelemaan, että se on ehkä ainoita postaustoiveitanne, joita en ainakaan näillä näkymin ole toteuttamassa. En vain koe, että saisin itse noista tehdyistä esittelypostauksista mitään "irti". Tiedän tatuointien ylipäätään herättävän huomattavan vahvojakin mielipiteitä, ja blogia jo useita vuosia pitäneenä tiedän myös monien ajatusmaailmaan kuuluvan sen pienen ajatuksen, että jos jotain julkisesti netissä julkaisee, on saamasta palautteestaan yksin itse vastuussa.

Ei, en niitä häpeä, en kadu tai tarkoituksella edes peittele, en vain suoraan sanottuna ole kiinnostunut kuulemaan mitä muut niistä ajattelevat. Kaksi niistä on vain kivoja kuvia ilman kummempaa merkitystä, toiset kaksi liittyvät hyvinkin vahvasti persoonallisuuteeni/tiettyihin elämäntilanteisiini, joita en edes halua jakaa koko maailmalle, joten olisi vähän pöljää jakaa niistä se pelkkä näkyvä osa, kuva iholla. Ja ei, kyse ei ole myöskään siitä, ettenkö kestäisi että kaikki teistä ei välttämättä tatuoinneistani pidä. Kyse on puhtaasti siitä, että minulle muiden mielipiteillä niistä ei ole minkäänlaista väliä, jolloin pystyn elämään ihan yhtä hyvin ilman niiden arvostelua kuin ihasteluakin. Ei tässä sen kummempaa ole takana, ja olen myös oppinut olemaan vannomatta etten tee jotain varmasti ikinä, koska sit viimestään julkaisisin teille postauksen kaikista kuvistani jo heti ensi viikolla. :D Eiköhän nuo kaikki kuvat vilahtele jatkossakin asukuvien joukossa, ja pidetään se nyt ainakin hetken ainoana tatuointieni esittelytapana :)

Tunnisteet: ,

maanantai 24. lokakuuta 2011

Style your shoes -kilpailu ja arvonta!

Hei muruset! Minulle tarjottiin mahdollisuutta järjestää teille pientä kilpailua, ja tartuin hyvinkin mielelläni tuumasta toimeen, olette nimittäin hieman palkintoja ansainneetkin! :) Tämä postaus sisältääkin nyt sitten samantien KAKSI erilaista ja erillistä kilpailua/arvontaa, ja ohjeet seuraavat alla!

1. Ensimmäisessä Style your shoes -kilpailussa skabaillaankin huimasta 100 euron lahjakortista Andiamoon! Kilpailu järjestetään Bublaassa, jonne 24.10.-28.11.2011 aikana kilpailuun osallistuneita palkitaan tuona aikana joka viikko uudella sadan euron lahjakortilla!

Kilpailuun osallistut näin:

♥ Ota kuva omasta asukokonaisuudestasi, joka on suunniteltu kenkien perusteella!
Kuvassa tulee siis näkyä koko asu kengät mukaan lukien!

♥ Lataa yksi kuva asustasi viikon Style Your Shoes -albumiin,joista ensimmäinen on aukeaa tänään puolen päivän aikaan

♥ Muut Kenkäkuplan jäsenet äänestävät parasta asua painamalla "like"-nappia asun kohdalla.

♥ Voittajat valitaan joka maanantaina, jolloin pyörähtää käyntiin saman tien myös seuraavan viikon kisa! :)

Ja näin pääset siis kilpailuun mukaan:

♥ Klikkaile itsesi Bublaan Kenkäkuplan sivuille TÄNNE

♥ Rekisteröidy sivuston käyttäjäksi klikkaamalla "register to join" -nappia Kenkäkuplan etusivun oikeassa yläkulmassa

♥ Rekisteröitymisen jälkeen klikkaa "Join this bubble" -nappia samasta kohdasta

♥ Olet nyt liittynyt Kenkäkuplaan ja valmis osallistumaan kaikkiin kilpailuihin!

Täältä löydät vielä sivujen omat, tarkemmat kilpailuohjeet ja tuolta Kenkäkuplan keskustelualuuelta kantsii bongailla myös muita huippuja muotiaiheisia kilpailuja! Ja ei kun asuja kuvailemaan ja kilpailemaan seuraavan viiden viikon ajan satasen kenkälahjakorteista! :)




2. Ja sitten se toinen kilpailu! Sen säännöt ovatkin vielä edellistäkin simppelimmät!

♥ Kerro tämän postauksen kommenttiboksiin millaiset kengät sinä haluaisit täksi talveksi!

♥ Palkintona tässä oman blogini kilpailussa on 50 euron lahjakortti niin ikään Andiamoon, joka arvotaan kaikkien osallistuneiden kesken ensi viikolla!

♥ Anonyymit muistavat sitten perinteisesti keksiä itselleen nimimerkin, nimettömät kommentit joudun valitettavasti arvonnasta hylkäämään, jottei mene kaikki anonyymit sekaisin :)

♥ Osallistumisaikaa siis tähän kilpailuun on tämän viikon sunnuntaihin, eli 30.10.2011 kello 23:59 saakka! :)

edit: Arvonta on päättynyt, kiitos kaikille osallistuneille! :) Bublaassa pitäisi taas käynnistyä uuden viikon kilpailu, joten sinne vaan kuviaan lisäilemään ja jahtaamaan satasen lahjista!

Tunnisteet:

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Koti-inspiraatiota

Oon taas pitkästä aikaa innostunut fiilistelemään enemmänkin näitä ihania The Shelbyn sisustuskuvia - ja siitä sitten keksimään uusia ideoita kotiinkin. Olen luvannut jo kauan kauan tehdä postausta omasta, "uudestakin" kämpästä, mutta tähän mennessä siitä on tullut vasta muutamia yksittäisiä palasia kuvina. Tähän on paljolti syynä se, etten koe vieläkään tämän asunnon olevan täysin valmis. Tai alkaa se ehkä nyt jo olla, mutta sitten seuraavana tekosyynä on taas jotkin väliaikaishuonekalut, jotka haluaisin jo korvata uusilla.. :D Mutta sitä postausta odotellessa lemppareimpiani inspiskuvia teillekin, olkaa hyvät!



























Lempparijuttuja sisustuksessa on tällä hetkellä omaan makuuni selkeästi valkoinen, muttei missään nimessä liika kliinisyys, tummat lattiat, lehtipinot, täpötäydet kirjahyllyt, lämpimät värit, elävät pintamateriaalit, mielenkiintoiset yksityiskohdat, kodikkuus ja se, ettei kaikki elämä ole kaappeihin piilotettuna. Noita ihania kuvia olisin löytänyt tähän postaukseen vaikka kolmekin kertaa enemmän, mutta ehkä teen joskus kakkososan. Noiden selailuun jää nimittäin koukkuun!

Tunnisteet:

perjantai 21. lokakuuta 2011

Aurajoen varrella




neule: Gina Tricot / bleiseri&laukku: H&M / kengät: Converse,Spartoo.fi / huivi: Vila / sukkikset: Bershka

Oltiin tosiaan Kimmon kanssa viikko sitten viikonloppu Turussa, ja napattiin joku asukuvakin ihanan Aurajoen varrella :) Aika samalla idealla mennään kuin tässä ensimmäisessä asussa tuon lempparineuleen kanssa, mutta kenkien muutos ja legginsien vaihto sukkahousuihin tuovat kyllä aikalailla erilaisen fiiliksen koko asuun, vaikka yläosa sama onkin! Toi on tosiaan myös aikaa ennen näitä keskijakauskokeilujani, ja ainakin itse näitä kuvia verratessa tämän postauksen kuviin voin edelleen sanoa syttyväni tuolle keskijakaukselle jopa vanhaa enemmän! Hassua miten pienillä muutoksilla kasvojen ilmekin muuttuu noin paljon :)

Vaikka 100 % kesäihminen olenkin, oon kyllä huomannut, että nää syysasut on kyllä ehdottomasti omia lemppareitani. Tai syyspukeutuminen yleensä, se, että voi kiskaista ylleen ihanan ja lämpimän neuleen, mutta ei vielä tarvitse kuitenkaan yhdistää sitä untuvatakkiin ja toppahousuihin tarjetakseen ulkona pakkasessa. Alan nyt jo siis ihan vähän angstata talven tuloa ja laskemaan päiviä sinne kevääseen?! :D No ei, ihan kiva tuo talvikin on, olisi vain vähän valoisampaakin joskus, eihän me olla taas kuvaajani kanssa koskaan yhtä aikaa kotona niin, että olisi jonkinlaista valoa ottaa asukuvia. No, pitää ehkä kaivaa ulkoinen salama kameraan jostain kaappien perältä..

Tunnisteet:

torstai 20. lokakuuta 2011

Nettikauppalöytö

Surffailin tuossa aikani kuluksi eilen taas muutamien ruotsalaisten bloggaajien blogeissa, ja törmäsin mitä lupaavamman näköiseen nettikauppaan! Sain aika huolella itseni hillitä, etten olisi rynnännyt täyttämään heti ostoskoria (no ok, täytin sen kyllä, mutta tilausta en vielä ainakaan laittanut menemään), mutta ajattelin sitä ennen kysäistä, onko joku teistä koskaan tuolta mitään tilannut?!



Eli kyseessä on siis ruotsalainen Kandeeshop, joka myy ihanimpia printillisiä toppeja, teeppareita, huppareita ja kangaskasseja. Paljon kyseisen liikkeen kuvissa näkyykin ruotsalaisia bloggareita, joten heidän kanssaan on selkeästi yhteistyö pelannut oikein mukavasti. Vilkuilin vähän noita yleisiä info-sivuja, mistä löysin ainakin tiedon, että toimitus onnistuu Suomeen reilun 5 euron hintaan, ja ainakin omalla kohdallani kun klikkasin koriin yhden jos toisenkin ihanuuden, ylittyi 80 euron kohdalla raja, jolloin postikulut tulivat ilmaisiksi.

Vielä en tuolta tosiaan ole mitään tilannut, saa nähdä miten kauan pystyn putiikkia vastustamaan! Toivottavasti nyt ainakin jonkun aikaa, vasta kuitenkin tiistaina julistin pidemmän luokan shoppailulakon alkaneeksi :D Jos teillä on tosiaan jotain kokemuksia kyseisestä nettiliikkeestä, laittakaa ihmeessä kommenttia! Mietin myös kiinnostaisiko teitä yleisestikin isompikin postaus noista ulkomaisista nettikaupoista, olen niistä jonkin verran itse tilaillut (lähinnä isoimmista, eli Topshopista, Asokselta & Forever21.eu:sta), joten voisin jonkinlaista yleisvinkkipostausta niistä tehdä jos sellaiselle olisi kysyntää?!

Tunnisteet:

tiistai 18. lokakuuta 2011

Himoshoppaaja ja päivän asu






takki: Lindex / toppi: JC / farkut: ONLY / laukku: H&M

Ihanat te, olitte aika yksimielisiä eilisessä postauksessa, että kirpaisevasta hinnasta huolimatta täydelliset farkut kannattaa pitää, onhan ne jo sijoitus itsessään. Olin kylläkin päättänyt ne jo palauttaa, mutta saitte ehkä hieman harkitsemaan vielä toisen kerran.. :D

Mutta se mikä mut sai miettimään farkkujen palautusta, oli ehdottomasti eilinen ihan ohikulkumatkalla Myyrmannissa piipahtaminen yllä olevaan asuun pukeutuneena. Kuten FB-sivuillani jo hieman avauduinkin, olin hukannut ihan ehdottoman lempitoppini (nimittäin tämän) reilu viikko sitten Turkuun, ja pitihän sitä toki lähteä etsimään uutta tilalle. Toi valkoinen ihanuus on ehdottomasti ollut lempparein toppini ehkä ikinä, ja käytinkin sitä suunnilleen joka toinen päivä, ja oli muuten aika riemastunut olo kun bongasin Myrtsin JC:sta moisen tismalleen samanmoisen! ..mutta kun se ostostelu ei sitten ihan jäänytkään siihen, JC:ssa oli nimittäin tuota myös mustana ja vielä alennuksessa, joten pitihän sekin kotiuttaa koska se oli viimeinen kappale, ja selkeästi minulle tarkoitettu, olihan se juurikin omaa kokoani! Ja kun kerta Myyrmanniin asti oltiin päästy, pitihän Cubuksesta tuoda kotiin yksi neule ja Skopunktenista ne kaipaamani wedgenilkkurit päätyivät kassan kautta muovipussiin ja siitä eteisen kenkäriviä koristamaan! Noista molemmista tulee takuuvarmasti vielä monen monta asupostausta, mutta sitä ennen lupaan ehkä jäädä aika pitkään shoppailulakkoon... Tiedän, etten ole ostanut kuin sellaisia juttuja, joita oikeasti olen etsinyt/kaivannut, mutta koska olen myös vähentänyt hurjasti turhaa shoppailua, tuntuu tällanen "riehaantuminen" ihan hurjalta. Saa tosin nähdä miten noiden farkkujen kanssa käy, lasketaankohan sitä shoppailulakon rikkomiseksi, jos on moiset ihanuudet jo aikaisemmin kotiuttanut.. ;)

No mutta nyt riennän kohti sitä tenttiä, kertokaa te vaikka sillä aikaa mitä tykkäsitte eilisestä asustani :) ?

Tunnisteet:

maanantai 17. lokakuuta 2011

Viikonlopun kuulumisia

Tuntuu, että mulla on niin miljoona ja sata postausideaa olemassa ja tulossa aina sisustusjutuista nettikauppafiilistelyihin, etten meinaa ehtiä kirjotella peruskuulumisia tänne väliin ollenkaan! En mä kyllä mitään superkummosia olekaan tehnyt, käyny töissä viettämässä aikaa ihanimpien työkavereiden kanssa (ja toki myös ihan niitä töitä tehden), nauttinut yliopistolla maailman kiinnostavammasta Suomen kielen rakenteiden ja niiden opettamisen kurssista, haaveillu vähän vielä Suomi toisena kielenä -sivuainekokonaisuuteen hakemisesta ja syventynyt niin fiiliksellä tuohon Chimamanda Ngozi Adichien Puolikas keltaista aurinkoa -kirjaan, että elän ihan täysillä 1960-luvun Nigeriaa tällä hetkellä.



Lauantaina kuitenkin lähdettiin Kimmon ja Elvin kanssa piiiiitkälle metsälenkille Solvallan metsiin Nuuksion lähelle. Elvi nautti vapaana viilettämisestä, Kimmo siitä, että vaikka miten väitin että nyt ollaan eksytty viimeistään ihan lopullisesti, aina löydettiin takaisin sille tutulle kalliolle mistä lähdettiin liikkeelle :D Oltiin tuolla keskellä ei mitään pari tuntia, ja mulla on jo nyt vähän sellainen olo, että voisin kokeilla joskus enemmänkin tollasta ulkoilmaihmisenä olemista..! Ei oo ehkä ihan suurin juttu ollu ulkoilu koskaan mulle, mutta kaikkea sitä oppiikin kun on toi pieni karvapallo pakottamassa lenkille sen kolme kertaa päivässä. Siinä vaiheessa tosin kun oon varaamassa jotain kahden viikon vaelluslomaa Lappiin, saa tulla kiskomaan hihasta ja herättelemään takaisin todellisuuteen.. :D



Viikonloppuna kävin myös supersuuria pohdintoja noiden farkkujen kohtalosta. Tilasin ne Nellyltä, ja voi luoja ne on TÄYDELLISET. Mutta ne on myös merkiltään Tiger of Swedenit, mikä kertookin sitten niiden hinnan epätäydellisyydestä. En uskalla enää sovitella niitä, mikä on varmaan mahdollisen palauttamisenkin kannalta ihan suotavaa, koska oon varma että rakastun niihin vaan entistä enemmän enkä ainakaan pääse niistä eroon. Ne on vaan niin ihanat ja istuu kuin mikäkin hansikas. Ihanat. Mutta en ole ihan varma onko sataviisikymmentäeuroaihanat, ei ehkä. Sillä hinnalla kun saa muualta jo paritkin farkut, ja ehkä joku halvempikin merkki osaa aika täydellisiä korkeita farmarihousuja valmistaa. (Mutta nyyh on noi vaan silti ihanimmat, mitä oon ehkä ikinä sovittanu. Hitto.)

Viikonloppuun kuului myös Tarun kanssa Helsingin yössä vierailua, piiiitkään nukkumista, peitonalla hengailua ja mikä parasta: pitkästä aikaa jo melkein perinteeksi muodostuneet sunnuntaiset lettukestit Kimmon kanssa. Tällä viikolla on sitten luvassa tuo Suomen kielen rakenne -kurssin tentti, johon harjoittelen pänttäämällä sijamuotojen nimiä (jee..), töitä, vierailu Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksella sekä ihanan Sarini synttärit viikonloppuna, hieman lisää piristystä syysiltoihini siis! Hauskaa alkavaa viikkoa siis teillekin, ehkä tästä tulee ihan kiva viikko! :)

Tunnisteet:

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Pestoa, mozzarellaa ja uunilohta

Koska minä tein jotain maailman historiallisinta tuossa eräänä päivänä Kimmon ollessa vielä töissä, on mun pakko jakaa tämä teidän kanssanne. Itsehän käyn siis tosiaan keittiössä lähinnä hakemassa Kimmon tekemiä herkkuruokia ja jos oikein villiksi heittäydyn, leivon juustokakun tai pyöräytän smoothien. Mutta nyt siirryin totaalisesti ulos mukavuusalueeltani, ja tein ruokaa. Ihan oikeaa, lämmintä ruokaa, joka odotti Kimmoa herran saapuessa töistä kotiin. Oikeaa ja lämmintä ruokaa, joka oli tietenkin mitä herkullisinta, mutta myös maailman helpointa, koska viimeinen asia mitä ruokaa kerran vuodessa laittaessani kaipaan on ehdottomasti epäonnistumiset..



Ainekset:
♥ 2-3 tomaattia
♥ 1 paketti mozzarellaa
♥ pestoa
♥ n. 600-800g lohta,
riippuu ruokailijoiden määrästä toki


♥Laita lohi uunivuoassa 175 asteiseen uuniin. Anna paistua n. 15 minuuttia, ja lisää pinnalle reipas kerros pestokastiketta, oman maun mukaan toki. Pesto on sen verran suolaista, että riittää ehdottomasti ainoaksi mausteeksi lohelle, pohjasuolaus tekee hommasta jo vähän liian ytyä. Itse taisin laittaa n. 800-grammaisen lohen pinnalle vajaan puolikkaan purkillisen pestoa.

♥ Laita lohi takaisin uuniin ja anna paistua niin kauan, että lohi on kypsää. Ehkä joku yhteensä 30-40 min, riippuen kalan paksuudesta. Itse en katsonut ollenkaan kelloa, vaan testasin ainoastaan kypsyyden, joten en tiedä tarkkoja aikoja..

♥ Ota kypsä lohi uunista, ja laita päälle valmiiksi viipaloidut mozzarellat ja tomaatit.
Mozzarella pysyy ehdottomasti parhaanmakuisena, kun sen lisää vasta uunista otettua, silloin se ei sula epämääräiseksi kasaksi ja maistuukin parhaalta. Ja omaan makuuni tomaatitkin ovat parhaita tuossa päällä juurikin tuoreina.

♥ Tarjoile! Esim. perunamuusin ja papujen kanssa kuten minä, tai jotenkin ihan muuten, mistä ikinä tykkäätkään.

Helpointa ja yksinkertaisinta, eli juuri sopivaa kaltaisilleni epäkokeille! :)


Tunnisteet:

perjantai 14. lokakuuta 2011

♥'n it!

YOUR DREAM PLACE TO LIVE




CLOTHES YOU WOULD LIKE TO WEAR




FOOD THAT YOU WOULD LIKE TO EAT TILL YOUR STOMACH IS FULL




THE HAIR YOU WOULD DIE FOR




THE WAY YOU WOULD LIKE TO SPEND MOST OF YOUR DAYS




THINGS YOU WOULD LIKE TO HAVE




PERSON YOU WOULD LOVE TO LOOK LIKE


(kaikki kuvat: wehearit.com)

Näiden myötä:
hyvää viikonloppua ihanaiset!

Tunnisteet: ,

torstai 13. lokakuuta 2011

Syysasu ja pienen pieni hiusmuutos


takki: Lindex / toppi&laukku: H&M / neule&kengät: Pieces / farkut: ONLY

Eilisestä wedgepostauksesta inspiroituneena muistin viimesyksyiset nilkkurilempparini, eli nuo Piecesin paksukorkoiset keinonahkayksilöt! Niissä on juurikin sopivasti korkoa, että jaksaa päivän luennoilla viettää, eikä nyt vielä varsinaisesti olokaan tunnu niin pitkältä, ettei niissä viitsiti itsekseen kaupungilla viilettää :) Ei sillä, ei mua missään nimessä haittaa olla kenkien kanssa entistäkin pidempi, mutta oon vaan jotenkin normaalisti yksin kulkiessani jumittunut mataliin kenkiin? 190-senttisen poikaystävän kanssa on taas ihan sama mitä korkoja käyttää!

Aiempia asukuviani selatessa huomasin muuten jumittuneeni myös toiseen asiaan: siihen ainaiseen samaan kampaukseen, jossa hiukset on muuten auki, mutta etutukka on kiepautettu sivulle pinnillä. Helppo, nopea ja kiva kampaus, mutta tosiaan varsin nähty jo. Laitoinkin hiuksiani hieman eri tavalla eilen, tosin kun kysyin Kimmolta ensin huomaako se mitään uutta, löysi herra nopeasti ajatuksen että muutos on hiuksissa, mutta ensin se epäili että ne on kasvanut jotenkin salaa tai sitten olen värjännyt niitä.. Edes pienistä vihjauksista huolimatta oikeaa vastausta ei löytynyt, joten paljastin sitten kokeilleeni keskijakausta ensimmäistä kertaa lukion ekan luokan. Ja ihan kivalta se näytti, vai mitä te olette mieltä?! Ei se kuvista päätellen näemmä ihan keskelle asettunut, mutta laitetaan se nyt ainakin aluksi sen piikkiin, että olen tosiaan viimeiset 7 vuotta sitä sivujakauksella pitänyt, joten ei se ehkä ihan heti paikkaansa voikaan löytää..!

Tunnisteet: ,

tiistai 11. lokakuuta 2011

Kenkähaaveita

Nyt kun olen ehkä jo päässyt yli näiden kenkien himoitsemisesta, ja ymmärtänyt, että ei, en todellakaan tulisi ikinä arjessa käyttämään n. 12 cm:n korkoja jo muutenkin tarpeeksi pitkän varteni kanssa, olen ehkä hieman alkanut himoitsemaan wegdenilkkureita. Olen niitä jo aiemmin syksyllä katsellut sivusilmällä, mutta kun sovitin lauantaina Turun Skanssin Spirit Storessa varsin mukavia yksilöitä, syttyi rakkaus ehkä vain entistä suuremmin. Kyseisissä yksilöissä tosin ongelmana oli tämä mun perus: koko 38 oli hieman ahdas ja koko 39 taas liian reilu. Olisihan se isompi ehkä paksun sukan kanssa talven tullen mennyt, mutta niissä oli sen verran matala varsi, että ne näyttivätkin jalassani ihan liian isoilta nilkkaankin nähden.


ylärivi: Vagabond, Asos, Topshop, H&M, Asos alarivi: Topshop,Asos, Cheap Monday/Nelly, Brandos, Brandos

Joten ei muuta kuin kotona nettikaupat auki ja uusia täydellisyyksiä katselemaan. Kriteereinä noihin wedgeihin on ehdottomasti (alle) 10 cm korko, jotta ne olisivat oikeasti hyvät arkikäytössä. Värinä täytyisi olla musta, materiaalina ei mielellään mokka Suomen talvea ajatellen. Ei ehkä noita narullisia versioitakaan vaikka kuinka söpöt ovat, koska ne tietyt täydellisetkin olivat naruttomat ja toisissa mustissa wedgeissäni on narut (ja peep-toe, mikä hieman rajoittaa talvikäyttöä..)

Yhdeksi lemppareiksi nousivat löytämistäni yksilöistä ehkäpä nuo Topshopin ylhäällä keskellä olevat kengät hauskalla vetoketjuyksityiskohdalla, niiden miinus oli tosin 50 punnan hinta keinonahkakengistä. Toisen varsin varteenotettavat ovat nuo Vagabondit vasemmassa yläreunassa, niissä olisi hillitty niin korko kuin muotoilukin. Hintaa niillä taisi ollakin sitten jo n. 110 euroa, mikä rokottaisi lompakkoa jo selkeästi enemmän. Ihanimmat kuitenkin ovat ehdottomasti nuo Brandosilta vastaantulleet matalahkot wegdet sivuvetoketjulla, mutta koska niiden hinta huiteli jo parissa sadassa eurossa, jäävät ne nyt ainakin verkkokauppansa hyllylle. Eli ehkä pitää siis vielä pitää silmänsä avoinna erilaisten vaihtoehtojen suhteen, pitäähän niiden täydelliset olla että moiset voi kotiin tuoda :)

Iskeekö wedgenilkkurit teihin? Millaisia syys-/talvikenkiä te olette löytäneet tai teillä on hakusessa?

Tunnisteet:

maanantai 10. lokakuuta 2011

Uutta kotiin



Ei (vieläkään) kotipostausta, mutta palanen siitä taas! Ostettiin Kimmon kanssa reipas kuukausi sitten viimein viimeinen isompi huonekalu tähän "uuteen" kotiimme, jossa ollaan aikalailla nyt tasan vuosi asusteltu. Kyseessä on Ikean hylly ja sen päällä peili, ideaan inspiroiduin taas jonkun petollisen sisustuslehden ansioista. Kaiken muun kiireen ja häsellyksen keskellä hylly on kuitenkin ammottanut tyhjyyttään koko meillä olemassaolonsa ajan. Viime viikolla sain sen päälle sentään viimein pienen lehtipinon ja muutaman viherkasvin, mutta nuo lokerot huutavat jotai jo sisäänsä! Äiti yrittää tässä vaiheessa selkeästi jatkaa omien varastojensa tyhjentämistä, ja ehdottaa kuljettavansa hyllyihin kaikki kotikotonani odottavat tavarat lastenkirjoista keräilymuumimukeihin, mutta niistä ainakin vielä yritän vähän pidättäytyä ja keksiä hyllyihin jotain muuta, ehkä vähän harmonisempaa.. :D



Eilen käytiinkin piipahtamassa pikaisesti missäs muuallakaan kuin Ikeassa, Raision moisessa tosin tällä kertaa. Hakusessa oli ehkä isompia koreja, mutta mun silmää ei nyt kovin suuresti miellyttäneet ne vaaleanruskeat sävyt. Ja kuten ensimmäisestä kuvasta huomata saattaakin, ainoa edes himpun tummempi versio löytyykin jo meiltä tuosta eteisen puolella olevasta hyllystä kolmeen kertaan, enkä niitä enempää tuohon olo-/ruokahuoneen hyllykköön kaivannut. Olin jo lähdössä koko puljusta menemään ilman mitään ostettavaa, kun Kimmo huomasi nuo puolta pienemmät korit, ja niitä sitten neljä lähtikin mukaan! Yksin ne näyttivät vähän yksinäisiltä, joten ainakin aluksi laitoin niitä nyt kahteen väliin aina kaksi päällekkäin, mikä osottautuikin ihan kivaksi ratkaisuksi.



Pienet lokerot kaipaavat vielä jotain pientä ja kivaa, mutta koitan keksiä niihin ehkä jo jotain muuta kuin sitä ainaista Ikeaa. Pitäisi ehkä raivata tiensä ullakolle ja kaivaa sieltä viimeiset kaksi muuttolaatikkoa alas. Toisaalta niissä tuskin mitään erityistä on, kun en niiden sisältöä ole viimeisen vuoden aikana ehtinyt kertaakaan kaipaamaan, mutta eihän sitä ikinä tiedä mitä aarteita sieltä löytyy! Tulisi taas moiset löydöt uutta ostamista halvemmaksi ja toki ekologisemmaksikin, ja voisin keskittyä haaveilemaan ehkä yhteen ylälokeroon Harri Koskisen Block-valaisimen hankkimisesta, hah! (Ei mua myöskään haittaisi tämä valaisin ruokapöydän yllä, mutta siitä saa ehkä hinnan puolesta jonkin aikaa haaveilla. Mutta jotain vastapainoa sille Ikealle!)

Jotain sisustusinspiraatiota/-ideoita sieltä päin? Pakko saada -juttuja kotiin? :) Onko kukaan muuten koskaan onnistunut käymään Ikeassa ostamatta mitään ? :D

Tunnisteet:

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Ruutupaita ja parempi fiilis




takki: Lindex / huivi: Vila / paita&kengät: Monki / leggarit: Pieces / laukku: H&M

Kuvissa asua keskiviikolta, Elvin synttäripäivältä ja samaiselta päivältä, jolloin kävin ottamassa neljännen tatuointini. Kaivoin jostain laatikoideni perältä nuo biker-legginsit (jos tosi tarkkaan katsoo, niin jee, ekasta kuvasta saattaa saada edes vähän sen käsityksen että siinä on polvissa tollaset.. no, biker-yksityiskohdat :D), koska päälle piti saada jotain pehmeää ja kiristämätöntä, että uuden tatuointini kanssa oli vielä kiva kotiutuakin. Toi ruutupaitakin on rakkautta jo viime keväältä, joskus blogitaukoni aikana olen sen ostanut ja käyttänytkin about päivittäin maaliskuusta kesäkuuhun! Nyt taas syksyn tullen uudestaan käyttöön, löövlööv.

Nyt palauduttiin Kimmon kanssa juuri Turun reissulta, ja voin sanoa, että tämä viikonloppu oli ehdottomasti juurikin sitä, mitä maailman eniten nyt tarvitsin. En tiedä ootteko huomannu, oon ainakin kovasti yrittäny olla sitä näyttämättä, mutta mulla on ollut ehkä maailmankaikkeuden rankimmat kolme viikkoa nyt takana, ollaan saatu taas ihmissuhteita niin solmuun kuin mahdollista. En halua kamalasti tällaisista asioista puhua täällä julkisessa blogissa (moi vaan te uudet lukijat, keitä tänne on löytänyt näemmä jokunen kiitos Annan tänpäiväisen linkkauksen), mutta oon ollu lähiaikoina niin maani myynyt, etten oo oikeasti useina päivinä juurikaan sängystä jaksanut nousta. Mitään katastofaalista ei oo kuitenkaan tapahtunut, eikä tästä mitään järjetöntä draamaa kannata lähteä etsimään, mutta ehkä jollain tasolla olisin jo aikaisemmin voinut tajuta tarvitsevani pienen aikalisän, hetken jolloin voisi vain pysähtyä miettimään asioita ja olla vaan, ilman että on ihan koko ajan menossa kohti itsensä loppuun polttamista. Nyt asiat alkavat kuitenkin ehkä jo vähän näyttää paremmilta, ja jos tästä jotain hyvää haluaa löytää, niin ehdottomasti sen, että mistä tahansa maailmassa selviää, kun on vain ne parhaimmat ihmiset ympärillä. Vaikka kaksi niistä onkin jossain hemmetin Australiassa. Mutta onneks mulla Kimmo, nyt ja aina. Pus.

Tunnisteet:

perjantai 7. lokakuuta 2011

Lempparismoothie


♥ 2 pientä päärynää
♥ 2 banaania
♥ 1 prk säilykeananasta
♥ 1-2 dl maitorahkaa
♥ 2-3 dl maustamatonta jogurttia
♥ n. 2-4 sokeripalankokoinen biitti inkivääriä oman maun mukaan

Ja sit vaan tehosekoittimeen!

Mukaan voi laittaa vielä lorauksen maitoa, jos siltä tuntuu, saa vähän juoksevamman version juomasta. Toinen mun superherkku on laittaa banskua, mustikoita ja omenamehua, tai banaania, kiiwiä ja limeä! :) Ylläoleva oli Kimmon keksimä versio, ja oikein maistuva sellainen olikin. Jotain smoothievinkkejä teiltä jaettavaksi, mitkä yhdistelmät toimivat?! :)

Tunnisteet: